Eteläkarjalainen maisema

Eteläkarjalainen maisema
Tässä blogissa on sekä kuvia että tarinoita upean Etelä-Karjalan luonnosta, ihmisistä ja kulttuurista. Kuvassa syyskuinen näkymä Saimaan kanavan varrelta.

keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Ruokolahden - Rautjärven retkeilyreitti välillä Haukkavuori - Simpele

Näkymä Haukkavuorelta Sarajärvelle
Pääosa retkeilyreitistä kulki mäkisillä kylä- ja metsäteillä

Lauantaina 29.4. suuntasin autoni keulan Simpeleelle. Tällä kertaa päämääränä oli kulkea Ruokolahden - Rautjärven retkeilyreitiltä väli Simpeleeltä Haukkavuorelle ja takaisin. Olen pari kertaa aikaisemmin käynyt Haukkavuorella ja kiertänyt sen ympäristössä kulkevan luontopolun, mutta reitiltä Simpeleelle vievä sivuhaara oli kokematta. Ruokolahden keskustaa lähtöpisteenä käyttäen olen muutaman kerran kolunnut vaellusreitin läntisen pään, mutta Haukkavuorelle asti en ole vielä reittiä kulkenut.


Jätin autoni kuitenkin Konkalammen hiihtokeskukseen, enkä Simpeleen keskustaan, josta reitti alkaa. Kun Konkalammen pururadalta siirrytään maastoon, on edessä todella jyrkkä nousu Ampumatielle. Tämän jälkeen reitti kulkee pitkän tovin kyseisellä tiellä, jolla korkeusvaihtelut ovat todella suuria. Vaikka kävely soratiellä on tietysti helppoa, pulssin saa nopeasti nousemaan, mikäli kipuaa rivakasti tiellä olevat jyrkät mäet ylös.
Reitti oli erittäin hyvin merkitty.
Ampumatietä kuljetaankin parisen kilometriä, kunnes saavutaan Pitkäjärventien ja Hivelinnotkontien risteykseen. Sen jälkeen seurataan toista kilometriä  Hivelinnotkontietä, kunnes tullaan Änkiläntien risteykseen. Sitäkin kuljetaan muutama sata metriä, kunnes vihdoin siirrytään maastoon. Sen alkumatka koostuu hakkuuaukeista, jonka jälkeen siirrytään sekametsään ja lopulta sakeaan kuusikkoon. Pian ollaan jälleen metsätiellä (Makkaravuorentie), jota kuljetaan puolisen kilometriä, kunnes reitti siirtyy uudestaan maastoon. Tälläkin kertaa on pian edessä korkealla mäellä oleva laaja hakkuuaukea. Sieltä laskeudutaan alas pellon reunaa pitkin ja saavutaan, jälleen kerran, metsäautotielle (Suurkankaantie). Tämän tien varressa tapaan ensimmäiset kanta-asukkaat, jotka ovat tekemässä tien päässä olleesta hirsitalosta polttopuita.  Tien päättyessä siirrytään metsäpolulle, joka kiertelee ensin suon reunaa ja kääntyy sen jälkeen notkoon, joka on täysin veden vallassa. Niinpä on pakko poiketa reitiltä, ja hamuta paikan ohi tiheän kuusikon läpi. Noin puolen kilometrin metsätaipaleen jälkeen saavutaan metsäautotielle (Kuhavuorentie). Tämän jälkeen retkeilyreitti kulkeenkin kylä- ja metsäautoteitä (Junkkarintie - Haukkavuorentie) aina Haukkavuoren laavulle saakka.
Myrskyn kaatamat puut oli jätetty polulle kelottumaan
Tällainen näkymää löytyy Junkkarintien varrelta


Tällä Simpele - Haukkavuori-reittiosuudella noin 75 - 80% matkasta kuljetaan joko metsä- tai kyläteillä, joten reitti on helppo. Mutta ne ennakko-odotuksiin sisältyvät ainutlaatuiset luontokokemukset jäävät vähemmälle. Reitti ei näytä olevan kovin suosittu, sillä mm. avohakkuualueilla polku miltei katoaa heinikkoon.  Reitti on erittäin hyvin merkitty viitoilla ja oranssilla värillä maalatuilla merkeillä.  Osuuden loppupäässä, Innasenurkan kyläaukean jälkeen,  saavutaan seudulle, joka henkii sitä samaa jylhän erämaan tuntua, joka on mielestäni tyypillistä Ruokolahden vaellusreitille. Loppupisteenä vaelluksellani oli tietysti Haukkavuori, jonka alla levittäytyvä Sarajärvi näytti olevan vielä umpijäässä.

Edestakaisin matkaa kertyi noin 24 kilometriä. Vastaantulijoita oli ainoastaan viisi, joista neljä oli pikavierailulla Haukkavuorella ja viiden ratsasti vastaan hevosen selässä kylätiellä. Hirsitalon pilkkojien lisäksi tarinoin pitkän tovin liikuttuneessa tilassa olleen kanta-asukkaan kanssa, joka oli kovin huolissaan siitä, etten vain ole vihreä. En tunnustanut mitään väriä, jotta uskallan kulkea reitin vielä toisenkin kerran :)
Uupunut hirsitalovanhus

Simpeleen Reservinupseereiden ja Simpeleen Reserviläisten
yhdessä omistama Junkkarikämppä, jota on mahdollista vuokrata.
Reitin varrella on myös Iivanansaari, jonka tarina löytyy täältä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti