Uukuniemen pitäjäntupa

Uukuniemen pitäjäntupa

Pitäjäntupa näyttää erittäin hyväkuntoiselta

Allekirjoittaneella oli mahdollisuus vierailla toissapäivänä Uukuniemen kirkolla vanhalla , kirkonkyläpitäjäntuvalla. Iloiset "kotiseutuhengettäret" siivoilivat pitäjäntupaa kotiseutujuhlien jäljiltä ja kertoilivat Uukuniemen kotiseutuyhdistyksen toiminnasta. Punamullanvärisellä pitäjäntuvalla on ikää jo reilusti yli sata vuotta.

Kuntakokousten pöytäkirjat kertovat, että yhteisen kokoontumistilan hankkimisesta oli puhetta jo vuonna 1872. Silloin oli ollut esillä useita vaihtoehtoja. Yhtenä niistä oli Ratilan tilan päärakennus, toisena Korhosten tilan päärakennus ja kolmantena kokonaan uuden rakentaminen. Päätös hankkimisesta tehtiin vuonna 1888, jolloin asiasta keskusteltiin useissa kokouksissa. Tällöin päätettiin ostaa Korhosten tilan päärakennus "Käräjäkartano" Käräjämäelta. Sekä talon että paikan nimi viittaa siihen, että siellä oli aikaisemmin istuttu käräjiä. Perimätieto kertoo rakennusta käytetyn aikasemmin jopa ruumiinavauspaikkana. Siitä, mikä tuon rakennuksen ikä myytäessä oli, ei ole säilynyt tietoja.

Pitäjäntupa kunnostettiin vuosina 2010 - 2012

Pöytäkirjan mukaan "Korhosen maalla oleva Käräjäkartano siirretään Kirkkopetäjikköön äprään reunalle lähelle Ratilan rajaa ja tehdään uudellee, uudet uunit ja ikkunat, sekä pärekatto, josta otetaan väliseniä pois ja käytetään muun rakennuksen tarpeiksi, kamari porstuan perälle, joka kartanoa lyhentämällä tulee 2 ½ pitkäksi peräseinältä." Lisäksi päätettiin, että  "kartano korotetaan sillasta mattoon 5 kyynärää ja 1 kortteli ja arveltiin menevän lisää 75 uutta ja latvasta 9 tuuman hirttä." Tämä kokous pidettiin 5.2.1888. Rakennuksen urakoista sovittiin kokouksessa 20.4.1888. Kauppahintaa ei mainittu, mutta sitä varten otettiin laina.

Pitäjäntuvalla pidettiin kuntakokousten lisäksi
runnsaasti myös muita kokouksia. Tässä uutinen
meijeriyhtiön perustamisesta. Uusi Suometar
15.2.1895.

Samalla rakennettiin läävä ja otettiin vahtimestari eli "lämmittäjä" ja hankittiin edelleen talossa käytössä olevat pitkät penkit ja pöytä. Ne teki Kasper Berg Parikankylästä 66 markan hinnasta. Hän sai urakan, vaikka se oli 12 markkaa kalliimpi kuin halvin tarjous. Pitäjäntupa vakuutettiin 2 600 markasta. Valmistuttuaan pitäjäntupa oli paitsi käräjien ja pitäjänkokousten pitopaikkana, myös monien muiden yhteiskunnallisten ja taloudellisten pyrkimysten tyyssijana. Pitäjäntupa toimi myös rippikirkkoon tulevien seurakuntalaisten yöpymispaikkana. Rakennukseen puuhattiin myös kansakoulua. Kun vuonna 1904 sitä esitettiin koulurakennukseksi, ehdotus sai kuntalaisten tuen pitäjänkokouksessa äänin 1906 - 1904. Päätöstä ei kuitenkaan koskaan toteutettu.

Toistasataa vuotta paikallaan seissyt pitäjäntupa kunnostettiin vuosina 2010 - 2012. Kunnostustyö käynnistyi kesällä 2010 Tupatalkoot nimisellä EU-Leader-hankkeella. Rakennuksen perustukset kunnostettiin, lahonneet hirret vaihdettiin uusiin, seinät ja kattorakenteet oikaistiin, ikkunapuitteet uusittiin ja vuonna 1985 puretut savupiiput ja uunit muurattiin uudestaan toimiviksi. Näiden lisäksi keittiötilat korjattiin, samoin vesijärjestelmät, penkit ja sähköt. Lisäksi rakennus maalattiin punamultamaalilla. Peruskorjaus valmistui kesällä 2012 Uukuniemi-juhlille.

Sisäkuva upeassa kunnossa olevasta pitäjäntuvasta

Hankkeen kustannusarvio oli runsaat 25 000 euroja, josta kotiseutuyhdistyksen osuus puolet. Talkootyötä kertyi noin 800 tuntia.

Hieno on tämä Uukuniemen pitäjäntupa. Allekirjoittaneen hatunnosto korkealle niille uukuniemeläisille kotiseutuihmiselle, jotka ovat mahdollistaneet runsaan historian omaavan rakennuksen säilymisen ja kunnostamisen jälkipolviemme ihailtavaksi.

Lähteet:

Uukuniemi-seuran esite Pitäjäntuvasta
Laatokka-lehti
Uukuniemen Seudun Sanomia

Valkoisten sisällissodan uhrien muistomerkki Miehikkälän hautausmaalla

Valkoisten sisällisodan uhrien muistomerkki Miehikkälän hautausmaalla

Miehikkälän kirkon luona olevalla hautausmaalla on kaksi muistomerkkiä, jotka kertovat keväällä 1918 maassamme riehuneesta väkivallan aallosta. Silloin veli taisteli veljeä vastaan, raakuuksiin vastattiin vielä kovemmilla hirmuteoilla ja vanhoja kaunoja kostettiin. Noin 2 % Miehikkälän kunnan asukkaista menetti henkensä. Moni perhe jäi ilman huoltajaa, ja lukemattomista lapsista oli tullut orpoja tai puoliorpoja.

Valkoisten sodan aikana menehtyneiden muistomerkki on lähellä kirkkoa. Sen sijaan punaisten joukkohauta on sijoitettu reilusti syrjemmälle. Tässä pieni kooste valkoisen osapuolen tapahtumista.

Tähän valkoisten joukkohautaan on haudattu Jalmari
Maaskola, Anton Eklöf, Einar Harju, Elias Kimmo,
Oskar Kotonen ja Ville Aukea.

Kun tilanne maassamme alkoi kärjistyä vuoden 1917 lähetessä loppua, myös Miehikkälässä alkoi liikehdintä. Yritys suojeluskunnan perustamiseksi tehtiin 8.11.1917. Tällöin Viipurista saapunut ylioppilas selosti kirkonkylässä suojeluskunnan tarpeellisuudesta. Suojelukuntaa ei kuitenkaan silloin vielä perustettu. Maamiesseuran talolla pidetyssä kokouksessa ehdotettiin sekä porvarien että sosialistien liittymistä yhteiseen suojeluskuntaan ulkopäin tulevien väkivaltaisuuksien torjumiseksi. Sosialistien johtomiehistä yksi kuitenkin totesi, että heille oli ylemmän puoluejohdon taholta annettu määräys, ettei yhteistoimintaan saanut käydä porvarien kanssa. Kokouksen loputtua olisivat porvarilliset tahot halunneet kokoontua keskustelemaan keskenään asiasta, mutta sosialistit eivät suostuneet poistumaan paikalta, joten hanke tällöin raukesi. Asia nostettiin esille joulukuun 17. päivä kuntakokouksessa. Sosialistit saapuivat suurilukuisina paikalle ja suojeluskunnan perustaminen tyssäsi jälleen heidän vastustukseensa. Samoihin aikoihin päättivät Miehikkälän sosialistit oman järjestyskaartinsa perustamisesta. 

Kansalaissodan alettua Miehikkälä oli varsin kaukana rintamalinjoilta. Sodan alkuvaiheissa oli pääsy Miehikkälästä valkoisten hallussa olleille alueille vielä varsin helppoa. Monet nuoret miehet käyttivätkin oma-aloitteisesti tilaisuutta hyväkseen. Siirtyminen tapahtui pääosin Luumäen kautta kohti Savitaipaletta. Miehikkäläläisiä lähti valkoisten riveihin yhteensä noin viisikymmentä miestä. Valkoisten puolelle taistelemaan siirtyivät Hurttalasta Anton Jokiranta ja Matti Hurtta, Pitkältäkoskelta Toivo ja Niko Joutsenlahti, Juho ja Reino Raito sekä Juho Taari, Salomiehikkälästä Jalmari Maaskola, Otto ja Uuno Ahonen, Aaro Pakkanen sekä Väinö Maaskola, Suurmiehikkälästä Emil Kiviharju ja Kalle Korpela, Lapjärveltä Kalle Mahalakoivu, Muurolasta neljä Haajan veljestä, Eino ja Koivo Joenpolvi sekä Armas Metsämuuronen, Saivikkalasta Fabian Lundberg, Eljas Snellman, Matti Hovi, Eino Ihalainen, Emil Krouvi, Aapeli Taipale ja Anton Taipale sekä kolme naista: Ilmi Hellman, Hanna ja Ida Korhonen.  Myöhemmin useita miehikkäläisiä liittyi myös Suomenlahdella Lavansaarella toimineisiin valkoisiin joukkoihin. Ensimmäisten joukossa valkoisten puolelle lähtenyt Jalmari Maaskola kaatui Taavetin luona käydyssä taistelussa helmikuun puolivälissä. Hän olikin ainoa valkoisten puolella taisteluissa menehtynyt miehikkäläläinen.

Taisteluja kohtalokkaampi oli Miehikkälän valkoisille punaisten suorittamat järjettömät murhat. Ensimmäisen verityön punakaartilaiset tekivät huhtikuun alkupuolella. Miehikkälän kirkkoherran pojat Kaarlo ja Olli Snellman haettiin punakaartin esikuntaan huhtikuun kymmenes päivä. Sen jälkeen heistä ei kuultu enää mitään. Valkoiset ilmeisesti onnistuivat sieppaamaan kaartin päällikön Peltolan puhelun Virojoelle, jossa ohjeet olivat hyytävät: Vie ne perkeleet jäälle katsomaan ruumiita ja anna sitten yhdeksänkymmentä vuotta. Snellmanien ruumiit löydettiin myöhemmin Virojoelta. Seuraavana päivänä haettiin maanviljelijä Taneli Hauhia, joka kuljetettiin Harjun kartanolle ja murhattiin siellä. Seuraavana päivän tapahtui jälleen murha, tällä kertaa uhrina oli talollisenpoika Einar Harju. Huhtikuun 17. päivänä vangittiin maanviljelijä Elias Kimmo ja murhattiin Virojoella. Samaan aikaan vangittiin talollisenpoika Oskar Kotonen, joka murhattiin Iitissä toukokuun 1. päivänä. Huhtikuun 23. päivänä murhasivat punaiset vielä Miehikkälässä Valkealasta kotoisin olleen kulkukauppiaan Ville Aukean. Murhatyöt eivät tähän päättyneet, vaan 29.4 surmattiin maanviljelijä Anton Eklöf Hurttalan kylän läheisyydessä.

Jalmari Maaskolan kuolinilmoitus.
Maaseutu 25.5.1918

Kun punaiset järjestivät Miehikkälässä 17. – 19.4. kutsunnat, suurin osa miehikkäläläisistä ei ilmaantunut rintamalle lähdön päivänä (20.4.1918) riviin, vaan vetäytyivät korpimetsiin odottamaan tilanteen selviämistä. Esimerkiksi nelisenkymmentä Suurmiehikkälän, Joenpolven ja Muurolan miestä piileskeli kolmisen viikkoa Valkosissa eräässä luolassa .

Valkoiset joukot saapuivat Miehikkälään toukokuun alussa. Ne tulivat idästä. Viipurin valtaukseen osallistuneita savolaisyksikköjä saapui Muurikkalaan 2.5. ja seuraavana päivänä ne saapuivat kirkonkylään. Miehikkälän valtaus tapahtui taistelutta, sillä Taavetista aamulla vetäytyneet punaiset jatkoivat välittömästi kohti Virojokea.  Valkoiset kostivat punaisten suorittamat veriteot välittömästi. Runsaat kaksikymmentä heistä teloitettiin 6.5. – 9.5.1918.

Lappeenrannan aseman pommitusten muistotammi ja-kivipaasi

Lappeenrannan aseman pommitusten uhrien edustaja paljasti muistopaaden. Taustalla muistotammi.

Lappeenrannan sotaveteraanien puheenjohtaja
Erkki Pulli esitti tervetulotoivotuksen

Eilen eli heinäkuun 1. päivä 2017 järjestettiin muistotammen ja -merkin paljastustilaisuus Lappeenrannan asemalla. Tasan 73 vuotta aikaisemmin, jatkosodan viimeisenä kesänä,  Lappeenrannan asema ja ratapiha joutuivat puna-armeijan lentokoneiden voimakkaan pommituksen kohteeksi. Seuraavana päivänä punakoneet uudistivat pommitukset, mutta ne suuntautuivat pääosin Alakylän kaupunginosaan sekä lentokentälle. Vaikka kaupunginväestö oli pääosin evakuoitu 21.6.1944 alkaen, ei siviiliuhreilta vältytty. Ristikankaan hautausmaalla on pommituksessa kuolleiden joukkohauta, johon on haudattu 16 vainajaa. Lisäksi ilmeisesti kaksi pommituksessa kuollutta siviiliä on saanut viimeisen leposijansa muualla. Pommituksessa kuolleet kaksi sotilasta siunattiin sankarihautausmaahan.

Paljastustilaisuus alkoi täsmälleen samaan aikaan, kuin neuvostokoneiden pommitus 73 vuotta sitten. Tilaisuudessa Lappeenrannan sotaveteraanien puheenjohtaja Erkki Pulli loi katsauksen sotatilanteeseen kesällä 1944 ja kertasi traagisten tapahtumien yksityiskohdat. Hän lausui myös pommituksessa menehtyneiden lappeenrantalaisten nimet. Tämän jälkeen pommituksessa menehtyneiden omaiset peittivät mullalla muistotammen juuriston. Lisäksi omaisten edustaja poisti muistopaaden suojelleen kankaan. Tilaisuus päättyi pastori Tero Kalpion pitämään lyhyeen hartauteen.

Tässä Lappeenrannan sotaveteraanien, rintamaveteraanien ja sotaorpojen järjestämässä vaatimattoman kauniissa tilaisuudessa oli paikalla arviolta viitisenkymmentä henkeä.

Alla lisää kuvia paljastustilaisuudesta.