Kansanopetus Lappeenrannassa 150 vuotta. Koulujen talkootoiminta jatkosodan vuosina

Mottitalkoiden propagandajuliste

Myös kansa- ja oppikoulujen oppilaat osallistuivat sotavuosina ahkerasti monenlaiseen talkootoimintaan. Kesällä 1942 - 1944 ne järjesti Nuorten Talkoot ry, johon kuuluivat kaikki suomalaiset nuorisojärjestöt. Talkoolaisiin kuuluivat alle 15-vuotiaat oppilaat. Sitä vanhemmat olivat työvelvollisia. Talkoolaiset keräsivät mm. metalli – ja kumiromua, jätepaperia ja pulloja. Marjojen, sienien ja voikukan juurien (kahvin korvikkeeksi) keruu ja tähkien poimiminen pelloilta kuuluivat myöskin talkoolaisten töihin. Lisäksi heidän velvollisuuksiinsa kuului oman kasvimaan lisäksi huolehtia vuorollaan koulukeittolan kasvimaan kitkemisestä ja kastelemisesta.

Vuonna 1942 Lappeenrannassa oli Nuorten Talkoot ry:n talkoopäällikkönä johtajaopettaja Kalle Kunnassalo. Hän kertoi Etelä-Savon haastattelussa 13.11.1942, että ”kesän työn kokonaistulos on erittäin hyvä ja suuriarvoinen”. Suuremmissa ja pienemmissä ryhmissä tehtiin työretkiä kaupungin ympäristöön ja näillä retkillä saivat lapset kaksi kertaa päivässä lämpimän keittoruuan työnantajan puolesta. Ja lapset taas varmasti omasta puolestaan yrittivät parhaansa”. Talkootyön tuloksena kertyneistä tuotteista ja työn rahallisesta arvosta kertoi opettaja Kunnassalo seuraavat tiedot.:
- Jätepuita on kerätty liki noin 600 m³.
-Marjoja on kerätty yli 11000 litraa.
- Sieniä on kerätty noin 4000 kg.
- Jäteperunaa on koottu noin 18000 markan arvosta
- Kahvinkorviketta on koottu noin 6500 markan arvosta.

Teen korviketta on kerätty 2500 markan arvosta.

- Kalastuksen tuotto ollut noin 4500 markkaa.
- Maataloustöiden arvoksi on laskettu noin 200 000 markkaa.

Syyskuussa talkoolaiset olivat olleet perunannostossa mm. Rikkihappo Oy:n perunamaalla, jonne tehdas oli järjestänyt kaupungista kuljetuksen, sekä tarjosi talkoolaisille lämpimän aterian ja maksoi pientä palkkaakin.[1]

Lauritsalassa talkoopäällikkönä oli johtajaopettaja Levi From. Kesällä 1943 hän kertoi koululaisten keränneen kevään aikana 28900 kg paperia ja 13300 pulloa. Lappeenrannassa vastaavat luvut olivat 50589 kg ja 31012 pulloa. Mainittakoon, että koko maan ahkerin pullojenkerääjä oli Lappeenrannan lyseon oppilas Gunnar Nurminen, joka sai kokoon kevään aikana 2650 pulloa.  Paras lappeenrantalainen paperinkerääjä oli Rauni Mäkelä, jonka saalis oli 876 kg.[2]

Mottitalkoot

Sota-aikana maassamme oli ankara polttoainepula. Sähkön säästettiin tiukasti eikä ulkomaisen tuonnin varassa ollutta kivihiiltä tai koksia riittänyt kotitalouksien tarpeisiin. Niinpä rakennukset oli lämmitettävä haloilla. Lämmityshalkoja tarvittiin suuret määrät ja samaan aikaan oli työvoimasta ankara pula työikäisten miesten pääosan ollessa rintamalla. Polttopuunteko- eli mottitalkoisiin valjastettiinkin nyt myös naiset ja lapset. Mottitalkoiden alkusysäyksenä olivat laskiaistiistaina vuonna 1942 järjestetyt laskiaistalkoot. Niiden tarkoituksena oli helpottaa sotainvalidien, sotaleskien ja muiden "vähäväkisten" talouksien sotaoloissa kokemaa polttopuupulaa. Hankalan tilanteen ratkaisemiseksi järjesti Kansanhuoltoministeriön puu- ja polttoaineosasto ”halkokamppailun” Suurtalkoot ry:n organisoimana saman vuoden syksyllä. Iskulauseena oli ”Motti mieheen – miljoona mottia talkootahdissa”. Jokaisen kaupunkilaisen piti tehdä motti eli kuutio tai useampikin halkoja hänelle osoitetussa paikassa. Mottitalkoita pidettiin yleensä viikonloppuisin ja niihin järjestettiin yhteiskuljetuksia kuorma-autoilla. Ensimmäisten näin organisoitujen talkoiden tulos oli kotirintaman osalta 1,047 miljoonaa pinokuutiometriä ja kun mukaan laskettiin rintamajoukkojen tekemät hakkuut nousi kokonaismäärä noin 1,2 miljoonaan pinokuutiometriin. Talkoiden rinnalle tuli vuonna 1943 mukaan myös hakkuuvelvoite "kansanhakkuiden" nimellä.

Mottitalkoot olivat tunnetuimpia jatkosodan kuluessa järjestetyistä talkookampanjoista. Suorituksesta mottitalkoissa sai todistuksen ja tietyn mottimäärän saavuttamisesta vastaavan mottikirvesmerkin. Merkkejä oli eritasoisia: rautakirveeseen oikeutti jo yksi motti, hopeakirves vaati neljän ja kultakirves jo 16:n motin hakkaamista. Talkoiden aikana yhteensä 160 osallistujaa hakkasi vähintään sata mottia, joka oikeutti mestarikirveeseen.

Etelä-Savo-lehdessä oli marraskuun alussa pieni uutinen Lauritsalan jatkokoulun oppilaiden osallistumisesta mottitalkoisiin. Kirjoitin sen puhtaaksi kokonaisuudessaan, joten ollos hyvä:

Lauritsalan Jatkokoulun oppilaat ylittivät eilen komeasti mottihakkuutavoitteensa

Lauritsalan kauppalan uusi mottitalkootavoite on jaettu siten, että kaikki laitokset ovat saaneet oman määrätyn tavoitteensa. Niinpä Lauritsalan Jatkokoulu sai 75 kuutiometrin tavoitteen. Jatkokoulu olikin sen vuoksi eilen mottimetsässä opettajiensa johdolla saavuttaen kauniin 100 kuutiometrin hakkuutuloksen. Mukana oli kaikkiaan 52 oppilasta. Nuoret olivat näyttämässä esimerkkiä muillekin kauppalan asukkaille mitenkä motteja syntyy – kun toimeen tartutaan. Mottitalkoissa olivat Jatkokoulun oppilaat jokseenkin sataprosenttisesti, sillä vain sairaat olivat siitä poissa. Nekin, jotka eivät kyenneet metsään lähtemään, uurastivat päivän maanmuokkaustalkoissa koulun alueella.[3]

---

[1] Etelä-Savo 18.9.1942. Nuorten talkoolaiset nostavat nyt perunaa.; 13.11.1942. Nuorten talkoolaisten toiminta Lappeenrannassa ollut tuloksellista.

[2] Etelä-Savo 29.6.1943. Nuorten talkootoiminta Lauritsalassa. Etelä-Savo; 9.10.1943. Lappeenrannan koulut sijoittuneet hyvin jätepaperi- ja pullonkeräyksessä.

[3] Etelä-Savo 3.11.1943. Lauritsalan Jatkokoulun oppilaat ylittivät eilen komeasti mottihakkuutavoitteensa.

Kun rajanylityspaikka avautui Vaalimaalla 1.7.1958

Näin vaatimaton oli Vaalimaan rajanylityspaikka heinäkuussa 1958

Vaalimaan rajanylityspaikka on tuttu jokaiselle Kaakkois-Suomessa asuvalle. Vuonna 2014 sen  kautta kulki reilut 1,4 miljoonaa ajoneuvoa ja 3,08 miljoonaa matkustajaa. Vaalimaan rajanylityspaikan nykyiset rakennukset ovat vuosilta 1996 ja 2005–2006.

Vaalimaan rajanylityspaikka avautui liikenteelle 1.7.1958.  Kello 9.00 kyseisenä päivänä ylitti ensimmäinen linja-auto valtakuntien rajan ja Virolahti siirtyi kansainvälisen automatkailun "kiintotähdeksi" (Neuvostoliitto on kadonnut, mutta Vaalimaa pysyy ! ). Tapahtumaa oli todistamassa joukko Vaalimaan asukkaita ja joitakin poliisiviranomaisia. Ensimmäistä linja-autoa seurasi neljä muuta, joissa oli toimittajia, matkatoimistovirkailijoita ja kutsuvieraita. Noin tunti ensimmäisen linja-auton rajanylityksesta paikalle saapui ensimmäinen henkilöauto, jota ajoi suomalaisen aikakauslehden toimittaja. Näiden ”koeajajien” jälkeen ylityspaikka avattiin tavalliselle rahvaalle ja säännölliselle liikenteelle 10.7.1958.

Tästä alkoi liikenteen nopea kasvu. Suomen ja Neuvostoliiton välinen rekkaliikenne alkoi Vaalimaan kautta toukokuussa 1961 ja kansainväliselle kauttakulkuliikenteelle rajaylityspaikka avattiin heinäkuun alussa 1962. Vuodesta 1965 alkaen Vaalimaan rajanylityspaikka on toiminut ympäri vuoden ja ympärivuorokautiseen aukioloon siirryttiin Vaalimaalla 1.5.1993.

Lähde: mm.

Etelä-Saimaa 2.7.1958

Lappeenrannasta liikennevalokaupunki - syksyllä 1967

Läntisen sisääntuloväylän työmaa puhkoo Lappeenrannan puutalokeskustaa kauppakadun kohdalla kesällä 1967

Lappeenranta siirtyi vuonna 1967 liikennevalokaupunkien kerhoon. Tällöin ja seuraavana vuonna rakennettiin uusi Helsingintie ja muokattiin muutenkin keskusta-alueen katu- ja liikennejärjestelyjä. Näiden seurauksena valmistui keskustaa halkonut väylä Helsingintieltä Vesitornin luona olevalle liikenneympyrälle. Etelä-Saimaan lehtiuutisen (15.7.1967) mukaan liikennevalot aiottiin asentaa neljään risteykseen; Helsingintien ja Suonionkadun, Helsingintien ja Kauppakadun, Kauppa- ja Valtakadun sekä Kauppa- ja Koulukadun risteyksiin. Seuraavana keväänä näitä "edistyksen airueita" oli tarkoitus pystyttää lisää. Kehitys on nykyisin kuitenkin kehittynyt jo niin pitkälle, että liikennevalot on poistettu Valta- ja Kauppakadun sekä Kauppa- ja Koulukatujen risteyksistä.

Kansanopetus Lappeenrannassa 150 vuotta. Kansakoululaiset lauloivat ja leikkivät kesän kaupunkiin

Kutsu kansakouluväen kevätjuhlaan (viimeiseen?) vuoden 1968 Opinsaunassa

Kansakouluväen kevätjuhla Linnoituksessa 1952 – 1968

Lappeenrannan kevääseen kuuluivat 1950- ja 1960-luvuilla Linnoituksessa järjestetyt kouluväen kevätjuhlat. Siellä oppilasryhmät esittelivät niitä taitojaan, joita he olivat lukuvuoden aikana harjoitelleet. Samalla tapahtuma oli juhlava päätös kuluneelle kouluvuodelle. Mitä ilmeisemmin yhtenä kimmokkeena kevätjuhlalle olivat Lappeenrannassa helluntaina 1950 järjestetyt kansakouluväen suurjuhlat, joihin lappeenrantalaiset koulut olivat harjoitelleet runsaasti monipuolista ohjelmaa.[1]

Ensimmäisen kerran kansakouluväen kevätjuhla järjestettiin 25.5.1952 kuitenkin Kimpisen urheilukentällä. Juhlaväki kokoontui klo 13 ensin Peltolan koululle, josta se marssi ensin laskemaan seppeleen sankarihaudoille. Sen jälkeen kouluväki jatkoi Kimpiseen, jonne kokoontui noin 700 laulajaa sekä 900 poikaa ja 1100 tyttöä voimisteluesityksiin. Kimpisen kentällä klo 14 alkanutta juhlaesitystä pääsi seuraamaan ostamalla pääsylipun. Erityisesti mainostettiin etukäteen lehdissä opettaja Mirjam Peltolan ohjaama Lönnrotin kansakoulun tyttöoppilaiden esitystä ”Metsän satu”.[2] Lappeenrantalaiset eivät kevätjuhlineen olleet suinkaan ainutlaatuisia, sillä pari päivää aikaisemmin oli vastaavaa juhlaa viettäneet Imatran koululaiset Vuoksenniskan urheilukentällä.[3]

Kevätjuhlan järjestämisestä vastasi paikallinen opettajayhdistys, joka käytti pääsymaksuista kertyneet varat oppilaiden kevätretkien kustantamiseen. Kaupungin kansakouluissa oli muodostunut jo perinteeksi, että kuudennet luokat tekivät viimeisen yhteisen lukukautensa päättyessä opintoretken johonkin kaupunkiin. Monilla vähävaraisista perheistä olleilla oppilailla ei olisi ollut mahdollisuutta lähteä opintoretkelle ilman kevätjuhlan tuotosta saatua avustusta. Kevään 1963 kevätjuhlien tuotto (1300 markkaa) lahjoitettiin aikaisemmasta käytännöstä poiketen kokonaisuudessaan Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Karjalan rahastolle.[4]

Lappeenrannan Opettajayhdistys sai järjestää tuhansia kaupunkilaisia Linnoitukseen joka kevät houkutelleen tilaisuuden lähes kymmenen vuoden ajan ilman virallista ”hyväksyntää”. Kunnes keväällä 1961 kaupunginhallituksen jäsen tiedusteli, kenen toimesta kevätjuhla oli järjestetty. Rivien välistä on tulkittavissa ilmeinen epäluulo järjestelyjä kohtaan. Kansakouluntarkastaja Väinö Knuutinen oli selvittänyt asian kyseiselle kaupunginhallituksen jäsenelle. Lisäksi kansakoulujen johtokunta antoi kiitoksella tukensa käytännölle ja katsoi, ettei vastaisuudessakaan ole syytä siirtää tilaisuuden järjestämistä kansakoulujen johtokunnalle. Tosin kesäteatterin varaaminen kevätjuhlaa varten näyttää siirtyneen jossakin vaiheessa kansakoulujen johtokunnan päätettäväksi.[5]

Kevätjuhlaperinne jatkui aina 1960-luvun lopulle saakka keräten tuhatmäärin katsojia Linnoituksen kesäteatteriin. Tilaisuus oli mitä oivallisin paikka esitellä oppilaiden vanhemmille ja muille kaupunkilaisille, mitä tietoja ja taitoja kouluvuoden aikana oli saavutettu. Vuonna 1967 kouluväen kevätjuhla sisältyi yhtenä keskeisenä ohjelmanumerona eteläkarjalaisten häiden ohella Lappeenranta-päivien ohjelmaan. Kevätjuhla järjestettiin vielä seuraavana keväänä, mutta sen jälkeen niistä ei enää löydy mainintoja. Mikä tuon hyväksi havaitun perinteen lopetti, on jäänyt allekirjoittaneelle arvoitukseksi.[6] Kansakouluväen kevätjuhlalla oli myös merkittävä osuus Opinsauna-lehden syntyyn. Lehden ensimmäinen päätoimittaja opettaja Eino Jakonen muisteli syntyvaiheita näin: Olimme Kalle Kunnassalon päivillä 28.1.1957 Saimaanlinnassa, jossa muun turinan yhteydessä keskusteltiin kansakouluväen keväisestä juhlasta kesäteatterissa. Ehdotin vieressäni istuvalle tarkastaja Väinö Knuutiselle, että annettaisiin kaikkien oppilaiden kirjoittaa määrätyistä aiheista, joista parhaat luettaisiin tulevassa kevätjuhlassa sinä aikana, kun siirryttiin ohjelmanumerosta toiseen”.  Ehdotukseen tartuttiin ja Jakonen sai tehtäväkseen koota kirjoitukset. Näitä tuli niin paljon, että Jakoselle syntyi ajatus niiden kokoamisesta lehdeksi.[7]

Kansan Työ-lehdessä oli 22.5.1963 kuvaus kevätjuhlasta otsikolla
”Kansakoululaiset lauloivat ja leikkivät kesän kaupunkiin”

Tässä otteita paikoin yksityiskohtaisesta kuvauksesta:

”Miks leivo lennät Suomehen”, kajautti Raine Laakko Kesämäen koulusta trumpetillaan julistaen Kesäteatterin suurimman yleisömenestyksen keräävän näytelmän alkaneeksi. Kansakouluväen kevätjuhla suosi eilen illalla aurinkoinen sää ja katsomo sekä vallit täyttyivät alle ja yli oppivelvollisuusiän olevista katsojista...
... Opettajakuoro oli seuraava ohjelmansuorittaja laulaen Hannikaisen ”Kotiseudulle” ja pohjalaisen kansanlaulun ”Faari tuli taloon”. Ja sitten esiintyi kaikkien Lappeenrannan kansa- ja kansaliskoulujen oppilaita, ensimmäisenä Taikinamäen koulun tytöt leikkien kesäisen leikin. Matti Hautamäki oli mös Taikinamäen koulusta ja esitti laulun ”Vanha musta Joe”. Kesämäen koululaiset olivat siirtyneet rokokoohon menuetin merkeissä ja Peltolan koulun ensimmäinen esiintyminen tapahtui soittokerhon reippaalla soitolla.
Inkeri Karhula Armilan koulusta lausui ”Hyttysestä ja muurahaisesta” niin pontevasti, että jopa valleilla istujien hälinä hiljeni. Lönnrotin koulun pienet tyttöset esittivät auringonsädeleikin ja Linnoituksen suuremmat tytöt tanhusivat. Armilan koulun tytöt lauloivat keväästä ja kesästä ja Kesämäen koulun Markku Haapanen kertoi leikkisästi kesästä.
Peltolan koulun oppilaat esittivät intiaanileikin intiaanin voimalla ja tyyneydellä ja leikin loppuvaiheessa lentokoneen moottori taivaalta huomautti, että ”Villiä länttä enää ole ei”. Armilan poikakuoro lauloi Leivonen ja Kevätpolkka ja Linnoituksen koulun osuutena oli pieni televisiopätkä, ilmeisesti mainosteeveetä, missä aluksi keskusteltiin kenkäkaupassa Ollin mukaan ja jatkona oli mainospala Opinsaunasta.
Tykin koululaiset tanssivat Koiviston polskan ja Armilan soittokunnan suureen esiintymiseen päättyi vaihteleva tilaisuus. Kuuluttaja Raimo Lehtisen ”Inkkarikiljunta oli hyvä.[8]

---

[1] Etelä-Saimaa 31.5.1950. Kansakoulun suurjuhlat helluntaina Lappeenrannassa.

[2] Etelä-Saimaa 22.5.1952. Kansakouluväen laulu ja voimistelujuhlat Lappeenrannassa; 27.5.1952. Laulun ja leikin riemua maakunnan kansakouluväen kevätjuhlassa Lappeenrannassa.

[3] Etelä-Saimaa 24.5.1952. Kansakouluväen kevätjuhlaa vietettiin Imatralla helatorstaina.

[4] Opinsauna 1964, 16.

[5] LKA. KJA. Ca:11. 9.5.1961, § 74; Ca:12. 21.4.1964, § 42.

[6] Etelä-Saimaa 24.5.1957. Kansakouluväen perinteellinen kevätjuhla eilen Linnoituksen teatterissa; 25.5.1960. Kansakouluväki vietti kevätjuhlaansa; 26.5.1965. Kansakouluväki vietti kevätjuhlaa kesäteatterissa; 25.5.1966. Lappeenrannan kansakouluväki vietti onnistunutta kevätjuhlaa; 25.5.1967. Lappeenranta-päivien ohjelma; Raimo Lehtisen hst. 4.1.2016.

[7] Opinsauna 1986, 8.

[8] Kansa Työ 22.5.1963. Kansakoululaiset lauloivat ja leikkivät kesän kaupunkiin.

Kansanopetus Lappeenrannassa 150 vuotta. Valtakunnalliset kansakoulujen suurjuhlat 1950

Etelä-Savon uutisotsikko suurjuhlista 31.5.1950

Toukokuun lopulla vuonna 1950 vietettiin Lappeenrannassa valtakunnallisia kansakoulujen suurjuhlia. Helluntainpyhinä järjestettyyn suurtapahtumaan osallistui yhteensä 30 000 henkeä. Lappeenrannan pääkatuja koristivat lippurivistöt ja juhlakoristelut. Paikalle olivat saapuneet myös markkinamiehet myyntikojuineen. Lappeenrantaan toivat junat, bussit ja laivat noin 4000 kansakoulujen oppilasta ympäri maata aina Lapin perukoita myöten. Kaupungin jatkokoululle oli koottu oppilastöiden näyttely. Ajan tavan mukaan suurjuhlat alkoivat 1. helluntaipäivänä jumalanpalveluksilla Lappeen ja Lappeenrannan evankelisluterilaisissa kirkoissa sekä Lappeenrannan ortodoksisessa kirkossa. Jumalanpalveluksen jälkeen siirryttiin Lappeenrannan sankarihautausmaalle, jossa kouluneuvos Arvo Vartia piti puheen kaatuneille sankarivainajille. Haudoille laskettiin tämän jälkeen suurjuhlien seppele. Kello 13 alkoi Kimpisen urheilukentällä yksi suurjuhlien pääohjelmanumeroista, nimittäin koulujen väliset urheilukilpailut. Näihin osallistui yli 3000 tyttöä ja poikaa. Osallistujien lisäksi paikalla oli yli 2000 katsojaa.

Linnoituksen kesäteatterissa käynnistyi klo 18 kansakouluväen kevätjuhla Uudenmaan Rakuunarykmentin soittokunnan soittaessa Sibeliuksen Finlandian. Tämän jälkeen ohjelmassa oli monia musiikki-, lausunta-, tanssi-  ja kuoroesityksiä. Tässä joitakin poimintoja:
- Lappeenrannan jatkokoulun tytöt esittivät kepeitä kansantanhuja opettaja Irma Niemisen johdolla

- Lappeenrannan opettajayhdistyksen poikajoukkue esitti K.Sirenin joholla reipasta telinevoimistelua.

- Oppilas Eeva Porvali lauloi H.Klemetin ”Kevätlaulun” ja Teppo Jalkasen ”Laulavan tytön”
- Lauritsalan kansakoulun oppilaat esittivät ”Nukketanssin”.
- Kaukaan kansakoulun tytöt esittivät opettaja Helvi Helkala johdolla vannevoimistelua.
-Armilan kansakoulun tytöt esittivät opettaja Sirkka Liiran sommitteleman ja ohjaaman ”Neekeritanssin”. Viimemainittu esitys sai valtavat aplodit ja se toistettiin.
Juhla päättyi opettajakuoron lauluesitykseen, jota johti kansakouluntarkastaja Väinö Knuutinen. Iltajuhlaan oli yleisöä ahtautunut 1500-paikkaiseen teatterin noin 3000 henkeä.

Toisena juhlapäivänä marssivat koululaiset tihkusateessa Kimpisen urheilukentälle, jossa ohjelmassa oli tervehdys- ja juhlapuheiden sekä musiikkiesitysten lisäksi tyttöjen voimisteluesitys, johon osallistui peräti 1400 tyttöä. Tämän jälkeen seurasivat edellisen päivän yleisurheilukilpailujen loppukilpailut. Ohjelma jatkui vielä tyttöjen tanhuesityksillä, kuoroesityksillä ja 1200 pojan yhteisellä voimisteluesityksellä.  Suurjuhlien ohjelmaan kuuluivat myös retket Lappeenrannan lähiympäristöön. Suosituimpia niistä olivat risteilyt Saimaan kanavalle ja vierailut Imatran kuohuville koskille.

Kansakouluväen suurjuhlat onnistuivat erinomaisesti. Armilan kansakoulun tyttöjen esittämä ja opettaja Sirkka Liiran ohjaama ”Neekeritanssi” oli niin suuri menestys, että tytöt vaadittiin uusimaan esityksensä seuraavana kesänä Jyväskylässä pidetyillä suurjuhlilla. Onnistuneet suurjuhlat innostivat Lappeenrannan kouluväen järjestämään jokakeväiset paikalliset kansakouluväen kevätjuhlat Linnoituksen kesäteatterissa. Tämä perinne alkoi vuonna 1952 ja kesti aina vuoteen 1968 saakka.

Kansanopetus Lappeenrannassa 150 vuotta. "Siiwolohwin" kansakoulu

Kutsu Lappeenrannan esikaupunkien kansakoulun perustamiskokoukseen.
Lappeenrannan Uutiset 10.11.1897

1800-luvun lopulla kaupungin ja varsinkin sen esikaupunkien nopea kasvu toi mukanaan ongelmia lasten kasvatuksen ja koulutuksen järjestämisessä. Lasten vanhemmat kävivät päivisin töissä, eikä pystyneet useinkaan järjestämään lasten hoitoa poissaolonsa ajaksi. Lappeenrannan kaupungin kansakouluun ei otettu Lappeen kunnan puolella esikaupungeissa asuneitten vanhempien lapsia. Taikinamäellä sijainneeseen Lappeen kunnan omistamaan kansakouluun eivät kaikki kouluikäiset lapset mahtuneet tilanahtauden vuoksi. Lisäksi suuri osa perheistä oli edelleen kirjoilla jossakin muussa kunnassa, eikä vieraskuntalaisilla ollut mitään mahdollisuutta päästä Lappeen ylikansoitettuun kansakouluun. Kansakouluun pääsemisen esteeksi nousi monilla lapsilla myös puutteellinen sisälukutaito. Kansakouluunhan pääsivät vain ne, jotka kouluun tullessaan osasivat jo lukea. Niinpä esikaupunkien lapsista todettiin, että vetelehtivät nämä valvomattomina ja hoitamattomina kaduilla ja kujilla monenlaisille kiusauksille ja turmeleville vaikutuksille alttiina. Vuonna 1888 perustetussa Rouvasväenyhdistyksessä huolestuttiin näiden lasten kohtalosta ja yhdistys toivoi viranomaisilta toimenpiteitä tilanteen parantamiseksi.[1]

Kutsu varsinaiseen perustamiskokoukseen.
Itä-Suomen Sanomat 17.12.1897

Hankkeen vauhdittamiseksi kutsuttiin kaupungin kansakoulun juhlasaliin 14.11.1897 yleinen kokous. Esikaupunkikoulun aloittamista perusteltiin kokousta ennen laajalla artikkelilla Lappeenrannan Uutisissa 10.11.1897. Kokoukseen saapui väkeä noin 30 henkeä, mikä oli ilmeinen pettymys järjestäjille. Paikalla oli esikaupunkien asukkaita, rouvasväenyhdistyksen jäseniä ja joitakin kaupunkilaisia. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin maisteri Carl Gustaf Swan, sihteeriksi Itä-Suomen sanomien toimittaja Kaarlo Forsgren. Ensimmäisen puheenvuoron käytti kirkkoherra Gustav Nordström, joka ilmoitti vastustavansa varsinaisen kansakoulun perustamista. Hän vetosi valtiopäivillä valmisteltavana olevaan kansakoulujen piirijakoon sekä esikaupunkiolojen uudelleen järjestämiseen, jotka toteutuessaan muuttaisivat myös kouluoloja. Lisäksi suuri oppilasmäärä edellyttäisi kahden opettajan palkkaamista ja suuren kouluhuoneiston hankkimista. Sen sijaan kirkkoherra ilmoitti kannattavansa jonkin muunlaisen valmistavan koulun perustamista. Kokous valitsi jatkoa suunnittelemaan toimikunnan, johon valitti kirkkoherra Nordström, kanttori Isak Ketonen, puuseppä K.J. Holmberg, rouva Ellinor Ståhle ja neiti J. Carling. Kirkkoherran kokouspuheenvuoroon sisältyi epäily siitä, löytyykö koulua käymättömiä lapsia Ellinor Ståhlen arvioima määrä eli satakunta lasta. Ståhle, jonka vastuulle rouvasväenyhdistyksessä kuuluivat pääosin esikaupunkialueet, selvitti nihkeästä asenteesta voimaantuneena tämän jälkeen koulupaikkaa vailla  olevien määrän kiertämällä mökistä mökkiin. Tämän laskennan tuloksena olikin entistä suurempi määrä eli 140 lasta.[2]

Siivolan koulun alkamiseen liittyviä uutisia.
Itä-Suomen Sanomat 11.1.1898

Esikaupunkikoulu, jota kutsuttiin myös Siivolan tai Siivoloffin kansakouluksi, sai nopeasti lupauksia taloudellisesta avusta. Kauppias Mikko Wolkoff ilmoitti lahjoittavansa koulua varteen 1000 neliösylin (3100 m²) maa-alueen ja myös rahallista tukea luvattiin. Jonkinasteisena varaslähtönä kouluhankkeelle käynnistettiin rouvasväenyhdistyksen toimesta sunnuntaikoulu joulukuun alussa. Kouluun saapui noin 60 oppilasta. Marraskuun 10. päivä valittu toimikunta kutsui 21.12.1897 kokouksen, jossa se aikoi esitellä ehdotustaan. Jostakin syystä kokous pidettiin kuitenkin vasta 10.1.1898. Silloin koulun ylläpitämistä varten perustettiin kannatusyhdistys, jonka jäsenet sitoutuivat tukemaan koulua kolmen vuoden aika kolmella markalla tai 20 markan kertamaksulla. Tehdyn selvityksen mukaan esikaupungeissa asui 98 koulua käymätöntä 6 – 12-vuotiasta lasta. Heistä 59 oli lappeelaisia. Kokous päätti perustaa esikaupunkikoulun, johon oppilaiksi otettaisiin kaikki riippumatta heidän kotikunnistaan. Koulu oli tarkoitus rahoittaa lahjoituksilla ja Lappeenrannan sekä Lappeen anniskeluvoittovaroilla. [3]

Tämän ns. Siivolan kansakoulu käynnisti toimintansa 24.1.1898. Oppilaita ilmoittautui ensimmäisenä päivänä jo 55. Opettajaksi saatiin keväällä Hämeenlinnan kiertokoulunopettajain koulusta valmistunut Hilja Massinen Nastolasta. Helmikuun alussa oppilasmäärä oli jo lähes 80 ja niinpä koululle tarvittiin toinen opettaja. Tehtävään valittiin neiti Selma Husari. Tammikuussa 1898 paikallisen säästöpankin isännistö lahjoitti koulua varten 1500 markkaa. Huoneistokysymyskin ratkesi nopeasti, sillä levyseppä Aleksanteri Kumpulainen tarjosi Pallossa rakentamastaan talosta ilmaiseksi koululle suuren huoneen, jota käytettiin myös lestadiolaisten rukoushuoneena. Tarjous otettiin kiitollisuudella vastaan, mutta toimikunta korosti vielä erikseen oman koulurakennuksen hankkimisen tarpeellisuutta. Ensimmäisenä lukuvuonna 1898 – 1899 koulun menot olivat 1534 markkaa.[4]

Vaikka esikaupunkikoulun tarpeellisuus ymmärrettiin ja se saatiin käynnistettyä erittäin nopeasti, kohtasi koulu pian ylipääsemättömiksi muodostuneita ongelmia. Lappeen kunta, jonka asukkaiden lapsia suurin osa koululaisista oli, ei Itä-Suomen Sanomien mukaan pistänyt ”rikkaa ristiin” koulun hyväksi. Myös yksityisten antamat lahjoitukset eivät olleet riittäviä. Koululaisilta puuttuivat pöydät ja koulutarvikkeista oli huutava pula. Syksyllä 1898 kouluun ilmoittautui noin 70 oppilasta. Siivolan koulun hyväksi pidettiin ainakin yhdet iltamat. Näiden syksyllä 1899 pidettyjen iltamien tuotto jäi kuitenkin varsin vaatimattomaksi.[5]

Vasemmalla peltiseppä Aleksanteri Kumpulaisen talo Pallossa ennen
purkamistaan. Kuva: LKA.

Ilmeisesti varojen puute ja Lappeen kunnan toimettomuus veivät lopulta mahdollisuudet esikaupunkikoulun kehittämiseltä. Sen sijaan Lappeenrannan kaupunki tuki hanketta anniskeluvoittovaroista. Koulun kannattajien kokous pidettiin vielä lokakuussa 1898, muta sen jälkeen paikalliset sanomalehdet vaikenevat niistä. Toiminta jatkui ilmeisesti kirkollisena, paikallaan toimivana kiertokouluna ainakin vuoteen 1902 saakka. Viimeinen uutinen Siivolan koulun alkamisesta löytyy kirkollisista ilmoituksista syyskuussa kyseisenä vuonna. Lopullinen sinetti Siivolan kansakoululle lyötiin lokakuussa 1905, kun kaupunginvaltuusto päätti luovuttaa koulun jäljelle jääneet varat Rouvasväenyhdistykselle sen lastenkodin hyväksi.[6] Vaikka hanke pysyvän esikaupunkikansakoulun saamisesta hiipui, ei huutava pula koulupaikoista poistunut. Syksyllä 1905 oltiin tilanteessa, jossa 150 kouluikäistä ei mahtunut Taikinamäen kouluun.[7]

---

[1] LU 13.11.1897. Vieläkin kansakouluista esikaupunkeihin; Ståhle 1929, 13-14 ; Kansonen 2006, 12-13

[2] LU 10.11.1897. Kansakoulu esikaupunkeihin; 13.11.1897. Vieläkin kansakoulusta esikaupunkeihin; 17.10.1897. Esikaupunkien kansakouluasia; I-SS 16.11.1897. Esikaupunkien kansakouluasia; Ståhle 1929, 13-14 ; Kansonen 2006, 12-13.

[3] LU 24.11.1897. Esikaupunkien kansakouluasia; I-SS 3.12.1897. Sunnuntaikoulu on alkanut Siiwolohwissa

[4] I-SS 25.1.1898. Siivolan kansakoulu alkoi eilen; LU 2.2.1898.  Siivolan pienten lasten koulussa 80 oppilasta; 12.2.1898. Siivolan pientenlasten kouluun; Castrén 1957, 572.

[5] I-SS 18.2.1898. Lappeenrannan kuulumisia. Siivolan kansakoulu; 3.10.1899. Tili Siivolan esikaupungin kansakoulun hyväksi pidetystä iltamasta. Yksittäisistä lahjoituksista ainoa maininta on alkuvaiheen jälkeen kesäkuulta 1899, jolloin eversti von Haartman lahjoitti koululle 200 markkaa. Ks. I-SS 10.6.1899.

[6] LU 15.10.1898. Siivolan kansakoulun kannattajain kokous; I-SS 9.9.1902. Siivolan koulu avataan; 5.10.1905. Siivolan koululta jäänyt säästö; Castrén 1957, 572-573.

[7] I-SS 10.10.1905. Kouluolot Kiviharjussa ja Siiwolohwissa; 19.10.1905. Vieläkin kouluoloista Kiviharjussa ja Siiwolohwissa.

Venäläinen sotavanki surmasi vankilapastorin (Päivitetty 16.5.2016)

Kahlasin viime viikolla läpi paikallisen sanomalehden Etelä-Savon vuoden 1941 ja 1942 numeroita. Kyseinen lehti, nimestään huolimatta, ilmestyi Etelä-Karjalan Lappeenrannassa vuosina 1917 - 1945. Muun materiaalin ohella etsin uutisia Kivijärven kirkkoherran, kansanedustaja Väinö Havaksen kuolemasta Suojärvellä jatkosodan hyökkäysvaiheen aikana 21.8.1941. Lehdessä oli uutisia korkea-arvosten sotilaiden, kenraalien ja everstien kaatumisesta kesällä ja syksyllä 1941, mutta lehti vaikeni täysin Havaksen kuolemasta rintamalla. Näin siitäkin huolimatta, että Etelä-Savo oli Havaksen puolueen, Kokoomuksen äänenkannattaja. Lisäksi Havas oli sotilaspastorina Lappeenrannassa papiksi vihkimisensä jälkeen vuonna 1921. Ilmeisesti uutista kaatumisesta pidettiin niin suurena kielteisenä uutisena, että asiasta vaiettiin.

Etelä-Savo 10.2.1942

Sen sijaan oli lehdessä helmikuun alussa (10.2.) 1942 toinen Kivijärveen liittyvä kielteinen uutinen. Kivijärveläissyntyinen Turun vankilapastori Johannes Kunila oli menehtynyt neuvostoliittolaisen sotavangin puukottamana 9.2.1942.  Kunila oli toiminut muun muassa vankilasaarnaajana Helsingin ja Turun lääninvankiloissa sekä merimiespastorina Saksassa. Papiksi hänet oli vihitty vuonna 1914 Savonlinnassa. Toimiessaan sisällissodan jälkeen Helsingin lääninvankilan pastorina Kunila laati 1410 nimeä käsittävän luettelon  Helsingin vankileireillä kuolleista punavangeista. Kunila muutti 1920-luvulla Hampuriin, jossa hän työskenteli kymmenen vuoden ajan Merimieskirkon pappina. 1930-luvun lopulta alkaen hän oli Turussa vankilapappina.

Atso Haapasen kirjassa "Viholliset keskellämme. Desantit Suomessa 1939 - 1944" kerrotaan sivuilla 127 - 129 vankilapastori Kunilan surmanneen desantin vaiheista. Surmaaja ei ollut venäläinen, kuten lehtiuutisessa väitetään, vaan virolainen. Heinäkuun 10.-11. päivien välisenä yönä 1941 käveli 18 desanttia heitä kuljettavaan puna-armeijan koneeseen, joka pudotti miehet itäiselle Uudellemaalle. Heidän joukossaan oli Viron Narvassa 7.8.1917 syntynyt kehruutehtaan työntekijä Meinard Johannes Kirs. Kirs pidätettiin melkein heti eli 12.7.1941 Ruotsinpyhtään Ruotsinkylässä ja sai 17.9.1941 kuolemantuomion. Hänet teloitettiin 14.2.1942. Kirs surmasi pastori Kunilan, 9.2.1942, kun tämä oli valmistamassa desanttia kohtamaan teloitustuomionsa.

Matkailulehdestä poimittua: Kuinka Koli joutui valtion haltuun

Arkistojeni aarteisiin kuuluu vanhoja vuosikertoja Matkailulehdestä. Kyseinen lehti ilmestyi vuosina 1912 - 1921. Lehden vanhimpien vuosikertojen ilmestymisestä on kulunut jo yli sata vuotta, joten mitkään tekijäsuojarajoitteet eivät niitä enää koske. Aikomukseni on julkaista lehdessä olleita Karjalaa koskevia kirjoituksia. Ensimmäisenä on julkaisuvuorossa P.W. Hannikaisen artkkeli Kuinka Koli joutui valtion haltuun, joka oli Matkailulehden elokuussa 1915 ilmestyneessä numerossa. Artikkeli löytyy täältä.
Aihehan on mitä ajankohtaisin. 

Suuren maailman "viettelykset" saavuttavat 1950-luvulla pikkukaupungin koulunuorison

"Amerikkalainen "hapatus" on saapunut Saimaan rannoille. Paikallisen vaatetusliike Ajan Nuorison farkkumainos. Mainostajana muusikko Kai Lind. Väiski-farkuista ja Vaaksa-yhtiöstä löytyy tietoa täältä

Lappeenrannan kouluissa alkoivat 1950-luvun lopulla näkyä lähinnä anglosaksisesta maailmasta saapuvat  muotivirtaukset. Nämä heijastuivat käyttäytymisen lisäksi oppilaiden musiikki- ja elokuvamaussa, pukeutumisessa ja hiusmuodissa.  Huolestuminen nuorisosta keskustelutti kovasti myös Lappeenrannan kansakoulujen johtokuntaa. Johtokunta piti tärkeänä kokoontua yhteiseen eri koulumuotojen neuvotteluun, johon ”kutsuttaisiin vielä mahdollisesti kotien edustajatkin”. Tällöin voitaisiin sopia yhdenmukaisista menettelytavoista varhaisnuorten ohjaamiseksi "terveempiin tapoihin”. Suurimmaksi huoleksi nousivat Linnoituksen kansalaiskoulun oppilaiden hiukset. Koulun johtaja esitti, että koulu maksaisi oppilaiden hiusten ”siistimistyön”. Johtokunta katsoi asian kuitenkin kuuluvan vanhemmille. Sen sijaan käännyttiin Kähertäjäliiton paikallisosaston puoleen ja pyydettiin heidän edustajiaan antamaan ”ohjausta hiusten hoidossa”.  Rouvat Anna-Liisa Pesonen (tytöille) ja Tyyne Kaikkonen (pojille) kävivätkin antamasta tunnin hiustenhoito-ohjausta.

Lähteet:
LKA. KJA. Ca:11, 17.4.1959, § 62; 20.10.1959, § 174; 12.11.1959, § 187.


P.s. Seuraavana vuonna kaupunkia ravisutti uusi huolenaihe; reikäenkeli

Norja olisi laskenut Länsivaltojen joukot Suomeen, jos Ruotsi olisi suostunut läpikulkuun

Ranskalaisten kaatuneiden sotilaiden muistomerkki Narvikin pohjoispuolella, Bjerkvikin taajamassa olevan kirkon vieressä. Kuvasin muistomerkin kesäkuussa 1992, jolloin huomasin tämä laajan sotilashautausmaan. Saksalaiset valtasivat aluksi Bjerkvikin ja Elvegårdsmoenin hyökättyään Norjaan 9.4.1940. Toukokuun 13. päivän vastaisena yönä ampuivat brittiläiset sotalaivat Bjerkvikin tuleen.  Yhteensä 95 taloa paloi ja18 siviiliä kuoli. Myöhemmin samana päivänä hyökkäsivät muukalaislegioonan joukot Bjerkvikiin ja Elvegårdsmoeniin. Hyökkäys oli Liittoutuneiden ensimmäinen maihinnousuoperaatio toisen maailmansodan aikana.

Natsi-Saksan joukot hyökkäsivät 9.4.1940 Tanskaan ja Norjaan tukenaan noin 1 000 lentokonetta. Tanska antautui välittömästi, mutta norjalaiset pitivät sitkeästi puoliaan. Länsiliittoutuneiden joukot osallistuivat Keski- ja Pohjois-Norjassa taisteluihin. Saksalaiset kärsivät liittoutuneiden tukemille norjalaisille tappion Narvikin taistelussa kesäkuun alussa 1940. Saksalaisten nopea läpimurto länsirintamalla Ranskassa, Belgiassa ja Hollannissa muutti tilanteen nopeasti. Norjan taisteluihin sitoutuneita joukkoja ja kalustoa tarvittiin kipeästi Keski-Euroopassa. Liittoutuneiden sodanjohto teki päätöksen joukkojensa evakuoimisesta Norjasta. Norjan Kuningas Haakon  ja hänen hallituksensa lähtivät maanpakoon Isoon-Britanniaan 7. kesäkuuta samaan aikaan, kun viimeiset liittoutuneet evakuoitiin Norjasta. Myös tuhannet norjalaiset sotilaat siirtyivät heidän mukanaan. Kuningas kehotti 9.6.1940 taistelemaan jääneitä norjalaisia antautumaan. Norja olikin tämän jälkeen saksalaisten miehittämä aina toukokuuhun 1945 saakka:

Saksalaiset julkaisivat melko pian Oslon vallattuaan paikallisista ministeriöistä löytämiään asiakirjoja ja kirjeenvaihtoa. Niissä pyrittiin osoittamaan Norjan hallitus ja liittoutuneet kielteisessä valossa. Etelä-Saimaa julkaisi oheisen uutisen 28.4.1940, sodan vielä riehuessa Norjassa. Siinä kerrotaan Norjan hallituksen kannasta Liittoutuneiden joukkojen tuloon Suomen avuksi sotaan Neuvostoliittoa vastaan talvisodan aikana. Avustusjoukot olisi tuotu pääosin Pohjois-Norjan ja Pohjois-Ruotsin kautta. Keskeinen reitti olisi kulkenut Narvikin satamasta Ruotsin malmikenttien kautta Tornioon. Samalla olisi otettu haltuun arvokkaat malmikentät. Suomi solmi rauhan Neuvostoliiton kanssa 13.3.1940, joten Liittoutuneiden avustusretki Suomeen ei toteutunut. Jos se olisi toteutunut, toisen maailmansodan historia oli aivan toisenlainen kuin nyt. Euroopan karttakaan ei olisi luultavasti nykyisenlainen.

Tässä koosteena yhteenvetoa artikkelista:

Saksalaiset löysivät Norjan hallituksen kannasta kertovat asiakirjat Norjan ulkoasiainministeriöstä. Norjan hallituksen istunnossa 2.3.1940 oli käsiteltävänä länsivaltain esitys liittoutuneiden joukkojen marssista Norjan kautta Suomeen. Norja olisi suostunut läpikulkuun ainoastaan siinä tapauksessa, että Ruotsin hallitus puolestaan hyväksyisi tällaisen menettelyn. Pöytäkirjasta selviää lisäksi, ettei Norjan ulkoministeri Koht ollut halukas ryhtymään toimenpiteisiin läpikulun estämiseksi. Norjan olisi tullut Kohtin mielestä tyytyä esittämään muodollinen vastalause. Lisäksi ulkoministerin mielestä Norja ei tulisi omaksua kantaa, joka merkitsi sodan väärälle puolelle asettumista. Näin ollen Norjan hallitus olisi ollut valmis mukautumaan tilanteeseen ja kulkemaan käsi kädessä Englannin kanssa.