Ehdoton ei koulutelevisiolle

Tämä postaus liittyy aikaisempaan (13.6.2015) kirjoitukseeni otsikolla Televisiot murskaksi kirveellä.

Vanhoillislestadiolaisten keskusorganisaatio SRK oli kutsunut 28.12.1978 koolle liikkeeseen kuuluvien opettajien ja puhujien neuvottelukokouksen. Kokouksessa voitti koulutelevision käytön täydellisen kiellon linja. Tilaisuuden julkilausumassa todettiin muun muassa: "Uskovainen opettaja ei opetustoimessaan peruskoulussa käytä televisiota tai opetuselokuvaa missään muodossa.” Pari kuukautta myöhemmin herätysliikkeen lehdessä Päivämiehessä (7/14.2.1979) julkaistiin SRK:n johtokunnan jäsenen, teologin ja opettajan Jaakko Suomalan artikkeli vanhempien kasvatusvastuusta ja koulutelevisiosta. Suomalan teksti viestii täydellisestä ehdottomuudesta asiassa. Lestadiolaisperheiden lapsilta edellytettiin jopa kieltäytymistä yhteisiin paperi- ja lumppukeräyksiin osallistumisesta, koska keräyksellä saatettiin hankkia koululle väritelevisio. Sitä tässä pienessä päässään miettii, millaisen kiusaamisen kohteeksi pienet ekaluokkalaisetkin - puhumattakaan yläluokkalaisista -  aikoinaan joutuivat vanhempiensa vakamuksen takia. 

Televisiosta, edes koulutelevisiosta, ei löydy artikkelin mukaan mitään hyvää.
Olen poiminut Suomalan artikkelista vain koulutelevisioon liittyvät kohdat.
----
Ps. Hieman käsitteiden tulkkausta:
Kristillisyys = vanhoillislestadiolaisuus
Jumalan valtakunta = vanhoillislestadiolainen yhteisö
Uskovainen = vanhoillislestadiolainen
Seurakunta = vanhoillislestadiolainen yhteisö
Pyhä Henki = vain vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä vaikuttava, suoraan Isältä Jumalalta saatu voima, jonka avulla yhteisö tekee kokoontuessaan aina oikeat päätökset

Vanhempien kasvatusvastuu — koulutelevisio

KOULUTELEVISIO

KRISTILLISYYDEN KANNANOTOT

Jumalan valtakunnassa on otettu kielteinen kanta televisioon. Se ei ole kristityn kodin huonekalu, eikä sen katselutottumuksia tule missään muodossa suosia. Uskovainen opettaja ei rakenna tuntejaan TV-ohjelmien varaan, eivätkä uskovaiset ole mukana TV-oppitunnilla, mikäli se on mahdollista. Parasta olisikin jo lasta ensiluokalle vietäessä tehdä tämä asia opettajille selväksi. Samoin on lapselle korostettava, että hänen tulee käyttäytyä kauniisti, kunnioittavasti ja koulun järjestyssääntöjen mukaisesti myös silloin, kun hän jää ilman valvontaa muihin tehtäviin luokan ollessa TV-tunnilla.

Pyhä Henki ei koskaan anna seurakunnassaan ajallisestikaan vahingollisia neuvoja. Näin ei ole käynyt TV:nkään suhteen. On aivan aiheeton sellainen huoli ja pelko, että me ja meidän lapsemme menetämme jotakin arvokasta ja jäämme kehityksestä jälkeen, kun emme katsele televisiosta murhia, muuta väkivaltaa pornoa, rikollisuutta tai vaikkapa vain viattomalta tuntuvia asiaohjelmia. Eri puolilla maailmaa on tehty lukuisia luotettavia tutkimuksia TV:n katselemisen haittavaikutuksista mm. aivotoimintaan, valheellisen ajan ja paikan tajun syntymiseen, puhumattakaan sopimattomien ohjelmien vaikuttamaa mallioppimista, jonka hedelmiä näkyvät tunnottoman raakuuden ja väkivallan, häiriintymisen ja levottomuuden lisääntyminen lasten ja nuorten käyttäytymisessä. Sen, joka TV:n suhteen on toista mieltä ajatuksissaan, sanoissaan tai toimissaan, on syytä vakavasti kuunnella itselleen Raamatun neuvoa : Jolla korvat on kuulla, se kuulkaan, mitä Henki seurakunnille sanoo.

TV OPPITUNTIEN HAVAINNOILLISTAJANA

On aivan ilmeistä, että TV:n käyttö saattaa entisestään lisääntyä opetustyössä. Tunteja ei enää rakenneta kokonaan TV: n varaan, mutta sitä näytetään pieni hetki opetuksen havainnollistamiseksi. Onko uskovan oppilaan lähdettävä siksi aikaa ulos luokasta tullakseen jälleen l—5 minuutin kuluttua takaisin, kun on palauduttu normaaliin oppituntiin? Yksi asia on ainakin varma: On parempi olla seuraamatta, jos ohjelma loukkaa uskoa ja hyvää omaatuntoa. Ongelma lienee siinä, että silloinkin, kun ohjelma on ns. asiaohjelma, väläytetään linnunkuvaa tms., se luo lapseen katselutottumuksia, joilta me rakkaamme haluaisimme välttää. Tästäkin asiasta on Pyhä Henki antava meille oikeaa ja viisasta valoa, kun sitä pyydämme.

Suomessa järjestetään koko maan koululaitoksessa Meidän koulu-niminen kampanja. Sen tarkoituksenä on luoda yhteishenkeä. Kampanjaan kuuluu paperin ja lumpun keräystä. Saadut varat käytetään oman koulun hyväksi. Koulun Kerhokeskus suosittaa väritelevision hankkimista joka kouluun. Kouluhallitus pitää ideaa hyvänä. On selvää, että uskovat eivät voi osallistua tähän kampanjaan.

Televisiot murskaksi kirveellä (päivitetty 7.4.2017)

Suomalaiset ovat kautta historian olleet kirveskansaa. Joskus kirvestä on käytetty polttopuun pilkkomisen lisäksi television pilkkomiseen. Syy selviää alla olevasta blogikirjoituksestani:

Rovaniemeläinen rouva pilkotun teeveensä äärellä

Televisio, pahuuden lähde?

Monissa kristillisissä herätysliikkeissä on perinteisesti suhtauduttu varauksella kaikkiin hengellisen elämän muutoksiin oli sitten kyseessä uusi virsikirja, raamatunkäännös tai jumalanpalveluskäytänteet. Tämä epäröivän konservatiivinen asenne on ulottunut myös moniin teknisiin välineisiin, kouluopetukseen ja korkeakulttuuriin. Ensin radio ja myöhemmin televisio saivat monet uskonnolliset piirit varpailleen. Lestadiolaisuuden monissa haaroissa on television omistamiseen on suhtauduttu perinteisesti kielteisesti. Sen suurimmassa ryhmässä, vanhoillislestadiolaisuudessa, kanta vietiin kaikkein pisimmälle. Television hankkiminen johti liikkeestä erottamiseen ja monissa tapauksissa hengelliseen väkivaltaan. Kielteistä asennetta perusteltiin sillä, että tv-ohjelmat sisältävät liikaa seksiä, väkivaltaa ja ovat pääosin ”kristillisten” arvojen vastaisia.

Vanhoillislestadiolaisten televisiokiellon historiaa

Vuonna 1963 Ylivieskassa pidetyssä liikkeen keskusorganisaation Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen vuosikokouksessa päätettiin, että "uskon ja hyvän omantunnon säilyttämiseksi televisio ohjelmineen ei sovi kristittyyn kotiin". Paikallisten rauhanyhdistysten johtokunnat velvoitettiin etsimään "sopivat hoitajat tässäkin asiassa". Päätös ei suinkaan ollut yksimielinen. Esimerkiksi liikkeen arvostaman teologin, kirkkoherra Kullervo Hulkon kerrotaan puuskahtaneen tuolloin: "Kävi kuten 1930-luvulla, kun radio tuomittiin."

Tutkijoiden mukaan televisioita hankkivat aluksi koteihinsa yleensä paikkakunnan varakkaimmat ja pisimmälle koulutetut asukkaat. Tämä koski omien havaintojeni mukaan myös lestadiolaisia. Kun television ohjelmatarjonta alkoi Etelä-Suomen kaupungeissa, myös monet lestadiolaiset hankkivat niitä. Sen sijaan maaseudulla ja varsinkin Pohjois-Pohjanmaan sekä Koillismaan syrjäkylien rintamies- ja asutustiloilla niukkuudessa eläneet lestadiolaiset suurperheet pitivät televisiota turhana kerskakulutuksena. Lisäksi televisio tulvi tietoa, joka uhkasi lestadiolaisten perinteisiä arvoja.

Television käyttö työssä ja koulutuksessa nousi SRK:ssa esille vuonna 1966^. Silloin todettiin, ettei kaikki koulussa näytettävä opetusohjelma ei ole pahasta, eikä television käyttöä opetuksen apuna katsottu synniksi. Samassa kokouksessa kuitenkin kehotettiin paikallisia rauhanyhdistyksiä erottamaan sekä puhujan tehtävistä että luottamustoimista ne paikallisten rauhanyhdistysten toimihenkilöt, jotka olivat hankkineet television. Vuonna 1971 kiristi SRK vuosikokouksessaan edelleen linjaa television hankkineita liikkeen jäseniä kohtaan. Päätökseksi tuli, että television hankkineita on ”kaikessa rakkaudessa puhuteltava” kerran tai kahdesti, minkä jälkeen heitä tuli pitää "pakanoina ja publikaaneina". Joissakin rauhanyhdistyksissä ”televisiokristittyjen” erottaminen kangerteli, joten 3.7.1976 Sievin vuosikokouksessa kehotettiin paikallisia rauhanyhdistyksiä hoitamaan televisioasia loppuun. Niitä vanhoillislestadiolaisia, jotka kaikista kielteisistä päätöksistä huolimatta olivat hankkineet ”sontaluukun”, tuli pitää uskonsa kieltäneinä. Tätä perusteltiin sillä, että televisioasiasta oli puhuttu jo niin paljon: "Asiasta on niin paljon puhuttu ja kirjoitettu, että tulevaisuudessa uskoa tunnustavat television hankkijat katsotaan uskonsa kieltäneiksi ja heidät välittömästi erotetaan rauhanyhdistysten jäsenyydestä."

Television käyttö opetuksessa oli aiheena SRK:n koollekutsumassa opettajien ja puhujien neuvottelukokouksessa 28.12.1978. Kokouksesta voitti entisestään tiukentunut linja. Tilaisuudessa laadittu julkilausuma julkaistiin liikkeen äänenkannattajassa Päivämiehessä (2/1979), jossa todettiin muun muassa: "Uskovainen opettaja ei opetustoimessaan peruskoulussa käytä televisiota tai opetuselokuvaa missään muodossa.” Myöhemmin, helmikuussa 1979 samassa lehdessä SRK:n johtokunnan jäsen, teologi ja opettaja Jaakko Suomala niittasi artikkelissaan ehdottoman kielteisen asenteen koulutelevisioon. Lopulta myös Kouluhallitus taipui herätysliikkeen edessä. Se lähetti kaikkiin kouluihin vuonna 1979 kirjeen, jonka mukaan oppilas voidaan vapauttaa uskonnollisen vakaumuksen takia koulujen järjestämistä opetuksen apuna käytettävien televisio-ohjelmien seuraamisesta sekä elokuva- ja teatteriesityksistä. Tämä vapautus voitiin tehdä lapsen/nuoren huoltajan sitä halutessa. Tällöin oli oppilaille järjestettävä korvaavaa opetusta samasta aiheesta ryhmä- tai yksilötyöskentelynä.

Käytännössä koulutelevisiokieltoa ei koskaan toteutettu kaikkien lestadiolaisyhteisöjen piirissä. Vuonna 1983 SRK lähetti paikallisille rauhanyhdistyksille kirjeen, jossa se kumosi vuoden 1978 koulu-tv-kiellon. Joissakin rauhanyhdistyksissä asia julkistettiin tiedoksi kaikille, mutta toisissa rauhanyhdistyksissä tiedoksianto jäi joko pöytälaatikkoon tai asia käsiteltiin ainoastaan johtokunnassa.

Televisiokielteisyys alkoi vähitellen rapistua liikkeen jäsenistön keskuudessa 1990-luvulla.  Tekninen kehitys ja myös lestadiolaisuudessa itsessään tapahtuneet muutokset ovat saaneet sen aikaiseksi. 2000-luvulla televisiokiellosta on tullut eräänlainen reliikki. Kukaan ei juuri sitä noudata, eikä kukaan usko sillä olevan merkitystä itse kunkin hengelliselle elämälle. Silti liikkeen johto ja osa jäsenistöstä pitää virallisella tasolla siitä kiinni. Vanhojen päätösten absurdiutta on vaikea tunnustaa. Henkilö, joka katsoo televisio-ohjelmia säännöllisesti esimerkiksi tietokoneeltaan, saattaa silti puolustaa varsinaisen televisovastaanottimen hankkimiskieltoa. Myös muissa lestadiolaisuuden haaroissa kuin vanhoillislestadiolasuudessa, esiintyy edelleen voimakasta televisokielteisyyttä. Esimerkiksi esikoislestadiolaisuuden asenne televisoon on ehdottoman kielteinen.

Vaikka televisiokieltoa perusteltiin uskonnollisin argumentein, monet tutkijat ovat arvelleet taustalla olevan myös valtapoliittisia pyyteitä. Televisiokiellolla mitattiin jäsenten lojaalisuutta. Sen käyttöä oli aikoinaan myös suhteellisen helppo kontrolloida, sillä maaseudulla TV-antenni on näkyi kauas.

Siitä, millaiseen päättömyyksiin liikkeen piirissä ajauduttiin, kertoo oheiset - kieltämättä varsin raflaavat - otteet Iltasanomien artikkelista neljänkymmenen vuoden takaa (20.5.1975)

TELEVISIOT MURSKAKSI KIRVEELLÄ

Rovaniemi (Hannes Markkula) Iltasanomat 20.5.1975

— Jos omistat television ja jopa katselet sitä, et pääse taivaaseen!

Tämä on sisältönä ennen näkemättömässä tv-vastaanottimien ajojahdissa, jonka uskonnollinen liike on käynnistänyt Pohjois-Suomessa. Kirves kädessä hiiviskelevät miehet tunkeutuvat mielellään vanhusten asuntoihin, saarnaajat "tv-synnistä", kantavat vastaanottimen takapihalle — ja murskaavat sen kirveellä. Jotta teko mahdollisimman vähän tuntuisi rikolliselta, vanhalestadiolaiset saarnamiehet korvaavat vahingon tukulla sadan markan seteleitä.

Jonkin aikaa sitten käynnistetty tuhoamiskampanja on pelästyttänyt etenkin vanhuksia. Antennit on otettu pois katoilta, ullakolle tai laite on siirretty virallisesti lasten nimiin.

—   TV-haravat  on hävitettävä, laitteista   on   luovuttava, muuten joudutte  kadotukseen,  on  vanhalestadiolaisten sanoma uskovalle kevätkesällä  1975.

....

"Voisitteko ruveta uskomaan"

Leskirouva S. R, 70, Pisan kylästä, Rovaniemen eteläpuolelta on yksi tv-terrorin uhri. Eivät   antaneet olla minun rauhassa, olivat aina kimpussani, hän kertoo "käännyttäjistään". Minua  painostettiin  seuroissa käydessäni  ja   sanottiin, ettenkö voisi jo alkaa uskoon. Ainoa oikea uskonsuunta on lestadiolaisuus. Muiden uskovaisten pääsy taivaaseen on mahdotonta. Minua on  painostettu siitä saakka, kun 46 vuotta sitten muutin Keski-Suomesta näille seuduille. Mieheni eläessä kestin kaiken, nyt on vaikeampaa. Käsi pystyyn, jolla on televisio, huudettiin kerran  Muurolan seuroissa. Minä nostin ja kerroin, että katselen sellaisia mukavia ohjelmia. En tiennyt silloin uhkaavaa vaaraa.

Rovaniemeläisen television pilkkominen ylitti uutiskynnyksen
ympäri maailman. Tässä esimerkki Yhdysvaltain keskiosista.
Lähde: Chicago Tribune, May 21, 1975

Televisio murskaksi emännän kirveellä

Pian tapauksen jälkeen kaksi samassa Pisan kylässä asuvaa miestä aloitti S:n kanssa "keskustelut synninpäästöstä". Televisiosta olisi luovuttava, ilman sitä ei tule mitään. Minulle sanottiin, etten pääse taivaaseen, jos katselen televisiota. Uskonnolliset ohjelmat, Naapurilähiöt, Perhe on pahin ja suomalaiset elokuvat ovat suosikkejani, kun illalla palaan kotiin. Mutta minä haluan taivaaseen! En minä koskaan sellaista pahaa katsonut televisiosta.

Miehet eivät antaneet periksi. He vaativat S:a luopumaan televisiosta, sitten myymään sen ja lopulta — keskellä yötä — alkoivat heitellä sadan markan seteleitä Selman eteen saadakseen vastaanottimen.

— Olin väsynyt, enkä jaksanut enää vastustaa. Miehet jättivät 500 mk (myöhemmin antennista lisää 300 mk), ottivat kirveeni, irroittivat television seinästä ja veivät sen vajan taakse.  Siellä he hakkasivat kirveellä koneen ihan rikki. Naapuritkin kuulivat... Kun kyläläiset saivat tietää tapahtuneesta, he aikoivat kerätä Selmalle rahaa uuteen laitteeseen. En minä halunnut sitä muilta, menin ja ostin itse. Se maksoi 1119 markkaa. En käy enää niissä seuroissa. Kirkkoon menen kuitenkin, jos vain polkupyörällä tai postiautolla pääsen. Ajattelin muuttaa poiskin täältä. Nyt en kuitenkaan enää. Kaikesta huolimatta kiusaaminen jatkuu. Ovat kuulleet, että minulla on uusi laite ja soittelevat nyt puhelimella... 
...

Eräs Rovaniemen seurakunnan pitkäaikainen työntekijä on sitä mieltä, että tv-murskaajat ovat vanhalestadiolaisten "lapsellisen siiven edustajia". 1920-luvulla olivat tulilinjalla radiot, nyt jokainen saa kuunnella vastaanottimellaan mitä haluaa. 

 

Niin muuttuu aika ja "armoneuvot".

Veteraanikuorma-autoseura ry:n Saimaan keikka 12.6.2015

Mukavan leppoisana perjantai-iltana 12.6.2015 pyöräilin Rakuunanmäelle. Tavoittena oli perehtyä vanhoihin kuorma-autoihin. Veteraanikuorma-autoseuran järjestämä Saimaan keikka oli ajautunut Lappeenrannan Rakuunanmäelle. En tuntenut oloani kovinkaan yksinäiseksi (niinkuin monilla muilla pyörä- ja vaellusretkilläni), sillä paikalla oli tuhansia ihmisiä. Vanhoja autoja oli paikalla toistasataa. Komeita ja persoonallisia olivat nuo vanhat kuormurit. Hienoa, että löytyy henkilöitä, jotka vaalivat vanhaa, myös vanhoja kuorma-autoja. Tämä harrastus vaatii varmasti rahaa ja ennen kaikkea aikaa ja osaamista. Nostan hattua kaikille teille asiaa harrastaville.

Alla kuvia sekä autoista että myös yleisöstä

Kempsu mallia 1954

 

Voortin kumi

Haukkavuori Rautjärven ja Ruokolahden rajalla

Haukkavuoren laelta avautuvat komeat maisemat

Kesäloman alkamisen kunniaksi 30.5.2015 tekemäni, Rautjärvelle ja  Simpeleelle suuntautunut kotiseutumatka, alkoi Haukkavuorelle kiipeämisellä. Päivä ei ollut erityisen lämmin, mutta aika ajoin aurinko palkitsi säteineen vuorelle kavunneen kulkijan. Jyrkkiä rinteitä noustessa pukkasi ajoittain hikeä pintaan, mutta vuorelta avautuvat upeat maisemat, käen kukunta ja lukuisten lintujen iloinen sirkutus metsässä kertoivat, että kiipeäminen kannatti. Satakielen laulua jäin kyllä kaipaamaan.

Informaatiotaulu Haukkavuoresta

Haukkavuoren luontopolku on 4,4 kilometriä pitkä. Reitin alussa on laavu, taukokatos ja infotaulu reitistä. Luontopolku on suhteellisen hyvin viitoitettu ja merkitty puihin oransseilla ja sinisillä merkinnöillä. Noin kahden kilometrin jälkeen on polulla epäselvä risteys. Syynä on ilmeisesti paikalla tehty metsänhakkuu, joka on poistanut osan merkinnöistä. Risteyksessä valitaan kahdesta polusta taaempi. Polku soveltuu hyväkuntoisille ja haastavaa reittiä hakeville. Kapea polku mutkittelee metsässä, sateella liukkaiden kallioiden päällä ja polulle kaatuneiden puiden välissä. Reitin varrella on jyrkkiä nousuja ja runsaasti korkeusvaihteluja. Monissa jyrkissä paikoissa on aikoinaan tehdyt portaat. Nyt niistä merkittävä osa on jo heikossa kunnossa ja paikoin ne ovat myös luhistuneet. Polku vaatii kulkijalta sekä kuntoa että ketteryyttä.

Polun lähtöpisteessä on informaatiotaulun lisäksi vessat ja kota

Polku kulkee Haukkavuoren ympäristössä hyvin vaihtelevassa ja ajoittain lehtomaisessa metsässä. Reitin alkupisteeltä noustaan vajaat 80 metriä Sarajärven pinnasta kohoavalle Haukkavuorelle. Sen laelta avautuvat huikaisevat näkymät kauas horisonttiin. Jylhät maisemat, syvänsinisenä siintävät järvet, vihreät metsät ja käkkäräiset männyt kalliolla kruunaavat supisuomalaisen maiseman. 

Haukkavuori on Etelä-Karjalan maakunnan korkein piste. Sieltä on äkkijyrkkää pudotusta alhaalla kimmeltävälle Sarajärvelle lähes 80 metriä. Ympäristössä olevat järvet ja lammet ovat myös huomattavasti merenpinnan yläpuolella, mm. Sarajärvi 93 metriä ja Saarlampi 105 metriä. Haukkavuoren laki on kaiken kaikkiaan 172 metriä merenpinnan yläpuolella.

Tästä se taivallus alkaa

Sarajärven rannasta jyrkänteisenä pystyseinänä kohoava Haukkavuori hallitsee järvimaisemaa. Eteläreunan osittain hioutuneet jyrkänteet ovat sekä morfologisesti että maisemallisesti upeita. Alueen, jonka pinta-ala on yhteensä 119 hehtaaria, metsäosa on lehtipuuvaltainen, osittain kosteapohjainen sekametsä. Valtapuina ovat järeät koivut ja haavat. Suuria mäntyjä ja kuusia esiintyy alueella harvakseltaan. Lahopuita on alueella paikoitellen hyvinkin runsaasti. Lisäksi aluekokonaisuuteen kuuluu muutamia pieniä soistumia, purolaakso ja lähde. Haukkavuori on luokiteltu Etelä-Karjalan arvokkaimpiin kallioalueisiin. Alueen metsät ovat vaihtelevasti käsiteltyjä. Vuoren jyrkänteen alla on vaahteralehto. Maa-aineslain nojalla on alueesta suojeltu noin 85 %. Siitä on 26 hehtaaria  (22 % alueesta) on hankittu valtiolle luonnonsuojelualueeksi.

Haukkavuori on ollut myös historiallinen rajapyykki.  Valtakunnan raja on kautta vuosisatojen kulkenut näiden seutujen halki, ainakin neljä kertaa. Vanhan Ruotsin ja Novgorodin ensimmäinen virallinen raja määriteltiin Pähkinäsaaressa vuonna 1323 ja sen linja noudatti kaakosta alkaen maastoa Pajarin Pitkäjärvi - Ylimmäinen - Laikkolammet - Torsansalon tienvarren rajamerkki - Pallaitniemi - Torsanvuori - Haukkavuori. Samaa linjaa ovat Rautjärven kohdalla noudattaneet myös Täyssinän (1595) ja Uudenkaupungin (1721) rauhan rajat. Torsanvuoressa (jonka tarkastaminen jäi seuraavaan kertaan) ja Haukkavuoressa nähtävissä olevat vuosiluvut sekä rajan suuntaa osoittavat merkit ja valtakunnan tunnukset ovat Uudenkaupungin rauhan perua rajankäynti vuodelta 1722. 

 

Rajamerkintä vuodelta 1722

Haukkavuori on ollut pitkään  myös kuntien rajapyykkinä. Aikaisemmin siellä yhtyi kolmen kunnan, Ruokolahden, Rautjärven ja Simpeleen rajat. Nykyisin se on kahden kunnan eli Rautjärven ja Ruokolahden rajana. Haukkavuoren luoteis-pohjoisosa kuuluu Ruokolahden kuntaan, mutta muilta osin se kuuluu Rautjärven kuntaan.

Informaatiota vuoren laella usealla kielellä

Haukkavuoren ydinalueen lahjoitti Etelä-Karjalan maakuntaliitolle vuonna 1962 Pohjoismaiden Yhdyspankki (PYP). Etelä-Karjalan maakuntaliitolta se siirtyi niin ikään lahjoituksena Suomen Kulttuuriperinnön Säätiölle vuonna 1989.

Käkkärämänty vuoren päällä

Ajo-ohje:
Haukkavuorelle on Simpeleeltä matkaa n. 14 km. Simpeleeltä ajetaan Konkalammen ohi menevää tietä (Pitkäjärventie), jolta käännytään Pitkäjärven kylässä kohti Innasennurkkaa tielle numero 14916. Ennen Sarajärven kylää on vasemmalle viitta "Haukkavuori".

Haukkavuoren parkkipaikka löytyy osoitteesta Haukkavuorentie 235 56800 Rautjärvi 

 

Jyrkimpiin polun kohtiin on rakennettu portaita

Mutta paikoin portaat ovat jo luhistuneet

Upeita näkymiä riittää polun varrella

Kyllä tämäkin kansallismaisemasta käy

 

Ja vielä lisää

Ja tässä yksi näkökulma

 

Viitoitusta

Sankaripatsaan paljastustilaisuus Taipalsaarella. Etelä-Saimaa 19.5.1921

Valkoisten sankarivainajien muistopatsas pystytettiin Taipalsaarella helluntaina 1921

 Vuoden 1918 sisällissodassa voittaneen osapuolen eli valkoisten sankarivainajille pystytetty muistopatsas paljastettiin helluntaina vuonna 1921. Etelä-Saimaa uutisoi tilaisuudesta perusteellisesti kertoen jopa sanasta sanaa tilaisuudessa laskettujen seppeleiden nauhojen tekstit. Alla kyseinen artikkeli pääpiirteissään:

 

Sankaripatsaan paljastustilaisuudet Taipalsaarella tapahtuivat helluntaina

Taipalsaaren sankaripatsaan paljastaminen tapahtui suurin juhlallisuuksin viime sunnuntaina Taipalsaaren kirkkomaalla. Juhlat alkoivat paraadilla, johon otti osaa Taipalsaaren suojeluskunta ja puoli joukkotetta Savitaipaleen suojeluskuntaa, joka oli saapunut juhlallisuuksia läsnäolollansa kunnioittamaan. Paraadin vastaanotti vänrikki Lagercrantz pitäen puheen suojeluskunnalle verestäen muistoja yhdessä olosta.

Paraadin jälkeen oli jumalanpalvelus kirkossa. Alttaripalveluksen toimitti kirkkoherra Hannus ja pastori Toivo J. Pakarinen piti ytimekkään saarnan. Jumalanpalveluksen juhlallisuuteen myötävaikuttivat vielä kirkonkylän ja Peltoinkylän nuorisoseurojen sekakuorot sekä torvisoittokunta.

Muistopatsaan etupuolella on
kohokuvio suojeluskuntasotilaasta

Kirkosta siirtyivät suojeluskunta ja tuhatlukuinen muu yleisö kirkkomaalle, missä varsinainen patsaan paljastusjuhla tapahtui. Suojeluskunnat asettuivat kunniavahtiin Patsaan ympärille, ja kun torvisoittoklunta oli soittanut Hedmannin overtyyrin ”Sven Dufwa”, astui puhujanpaikalle maanviljelijä Anton Kilkkinen, joka piti nyt kaunissisältöisen, ylevämielisen paljastuspuheen. Komean patsaan paljastututtua tuhantisen väkijoukon ihailtavaksi, jätti puhuja patsastoimikunnan puolesta sen Taipalsaaren kunnan hoitoon, jonka puolesta kunnanvaltuuston puheenjohtaja, maanviljelijä Anton Kilpiä vakavahenkisellä puheella otti sen vastaan.

Patsaan goottilaiseen  tyyliin vivahtava, korkeuksiin viittaava rakenne tekee kaikessa koruttomuudessaan asiaankuuluvan juhlallisen vaikutuksen kauniissa ympäristössään. Se epäilemättä kiinnittää maantietä kulkevan matkamiehenkin huomiota  puoleensa johdattaen ajatukset hetkeksi maallisista askareista korkeampiin asioihin. Ja varmaankin tulee se monta syvämietteistä ja kaunissisältöistä ajatusta virittämään niissä, jotka lenseinä kesäiltoina viivähtävät kirkkotarhan vehmastoissa. 

Patsaan julkisivulla ovat seuraavat kansalliseepoksemme Kalevalan sanat:

Anna Luoja, suo Jumala,                  
Anna onni ollaksemme,
Hyvin ain eleäksemme,

Kunnialla kuollaksemme,
Suloisessa Suomenmaassa,
Kaunihissa Karjalassa

Sankaripatsaan sivuun on hakattu
kaatuneiden ja surmattujen valkoisten nimety

Oikeanpuolisella julkisivulla ovat sanat:
”Suomen itsenäisyyden ja laillisen yhteiskuntajärjestyksen puolesta. Myöskin ovat sillä puolella seuraavat kaatuneitten ja murhattujen nimet (Ks. oheinen kuva):
 

Takasivulla ja vasemmalla sivulla ovat kummallakin vapauden risti. Etusivulla on suojeluskuntalaisen kohokuva ja oikeapuolisella sivulla karjalan vaakuna.
Kun laulukuorot olivat laulaneet pari hyminä, piti rehtori A. Th. Sahlgren Lappeenrannasta pontevan puheen sankareille, missä hän, viitaten kummun alla lepäävien esimerkkiin, erikoisesti huomauttti sen tien tärkeyttä, mitä kulkien isänmaa onnensa saavuttaa, nimittäin velvollisuuden tien..

Tämän jälkeen alkoi seppelten laskeminen. Taipalsaaren kunnanvaltuuston seppeleen laskivat valtuuston puheenjohtaja , maanviljelijä Anton Kilpiä, ja opettaja Martta Narinen. Seppeleen nauhoissa oli muistokirjoitus: ”Enempi kuin elämä on lempi, enempi kuin lempi, moinen kuolo”. Rintamatoverien  seppeleen laski kunnallislautakunnan esimies Väinö Okko. Seppeleen nauhoissa luettiin: ”Orjan jalka ei saa painaa hautaa, missä nukkuu sankarivainaat”. Savitaipaleen suojeluskunnan seppeleen laski kanttori Paimensaari. Seppeleen nauhoissa luettiin: ”Kunniata sankareille, kunniootettuna he maatkoon. Miehuus, miehen kunto heille, pysyväisen muiston taatkoon.”. Taipalsaaren Lottien seppeleen laskivat neidit Hilja Rikkonen ja Vega Granlund.. Seppeleen nauhoissa oli sanat: ”Voittonne urhot, kauniina, kallina elää. Sankarinimenne kansanne huulilla helää. Polvesta polvehen syttäen tulta. Ruumiinne kätkeköön hellien isänmaan multa, vaikka nukuttekin kumpujen yössä, niin kerrotte meille sankarityöstä.”. Lappeenrannan Suojeluskunnan seppeleen laskivat raatimies K. Parola ja kauppias J. Telkkä. Seppeleen nauhoissa luettiin: ”Se sankarimaineen aina saa, ken puoltaa kansa kunniaa, kun puoltaa kansan kunniaa ja maan.” Peltoin nuorisoseura ja Vitsain raittiusseura laskivat seppeleet yksityisten kaatuneitten muistolle. Sitä paitsi laskettiin vielä yksityisiä seppeleitä.

 

Patsaan takasivulla ja vasemmalla sivulla on vapaudenristi

Yhteisesti laulettu isänmaan virsi päätti tämän kaikinpuolin arvokkaan juhlatilaisuuden, joka jätti juhlamenoja hartaasti seuraavaan yleisöön tunnelman, joka kauan pysyy mielissä.

Klo 5 alkoi ulkoilmajuhla Myllymäellä. Juhlan arvokkaasta ohjelmasta mainittakoon Montolan soittokunnan esitykset, kunnallislautakunnan esimeis Väinö Okon tervehdyspuhe, kuorolaulu, maisteri Arvo Vennon juhlapuhe sekä tarkastaja G. Murron päättäjäispuhe. Yhteisesti torvien mukasoitolla laulettiin ”Maamme”. [Se] päätti nämä tunnelmarikkaat pysyväisen muiston mieleen jättäneet juhlat.

Juhlaan oli saapunut ent. valtiohoitaja Svinhufvudilta, jota oli pyydetty kunniavieraaksi, seuraava tervehdyskirjelmä, joka viipyi kumminkin postissa, niin ettei sitä ehditty juhlassa lukea:
Taipalsaaren Sankaripatsastoimikunnalle:
Täten saan ilmoittaa, että useain yhtaikaa sattuneiden matkustusten takia minun on mahdotonta saapua Taipalsaaren sankaripatsaan paljastamistilaisuuteen. Lähetän parhaat tervehdykseni juhlaan. Vallitkoon siinä korkea isänmaallinen henki ja vahvistukoon tietoisuus siitä, , mihin sankariemme taistelun kautta saavuttama vapaus ja itsenäisyys meitä kaikkia velvoittaa.
Kunnoittavimmin
P. E. Svinhufvud