Valkoisten sisällissodan uhrien muistomerkki Miehikkälän hautausmaalla

Valkoisten sisällisodan uhrien muistomerkki Miehikkälän hautausmaalla

Miehikkälän kirkon luona olevalla hautausmaalla on kaksi muistomerkkiä, jotka kertovat keväällä 1918 maassamme riehuneesta väkivallan aallosta. Silloin veli taisteli veljeä vastaan, raakuuksiin vastattiin vielä kovemmilla hirmuteoilla ja vanhoja kaunoja kostettiin. Noin 2 % Miehikkälän kunnan asukkaista menetti henkensä. Moni perhe jäi ilman huoltajaa, ja lukemattomista lapsista oli tullut orpoja tai puoliorpoja.

Valkoisten sodan aikana menehtyneiden muistomerkki on lähellä kirkkoa. Sen sijaan punaisten joukkohauta on sijoitettu reilusti syrjemmälle. Tässä pieni kooste valkoisen osapuolen tapahtumista.

Tähän valkoisten joukkohautaan on haudattu Jalmari
Maaskola, Anton Eklöf, Einar Harju, Elias Kimmo,
Oskar Kotonen ja Ville Aukea.

Kun tilanne maassamme alkoi kärjistyä vuoden 1917 lähetessä loppua, myös Miehikkälässä alkoi liikehdintä. Yritys suojeluskunnan perustamiseksi tehtiin 8.11.1917. Tällöin Viipurista saapunut ylioppilas selosti kirkonkylässä suojeluskunnan tarpeellisuudesta. Suojelukuntaa ei kuitenkaan silloin vielä perustettu. Maamiesseuran talolla pidetyssä kokouksessa ehdotettiin sekä porvarien että sosialistien liittymistä yhteiseen suojeluskuntaan ulkopäin tulevien väkivaltaisuuksien torjumiseksi. Sosialistien johtomiehistä yksi kuitenkin totesi, että heille oli ylemmän puoluejohdon taholta annettu määräys, ettei yhteistoimintaan saanut käydä porvarien kanssa. Kokouksen loputtua olisivat porvarilliset tahot halunneet kokoontua keskustelemaan keskenään asiasta, mutta sosialistit eivät suostuneet poistumaan paikalta, joten hanke tällöin raukesi. Asia nostettiin esille joulukuun 17. päivä kuntakokouksessa. Sosialistit saapuivat suurilukuisina paikalle ja suojeluskunnan perustaminen tyssäsi jälleen heidän vastustukseensa. Samoihin aikoihin päättivät Miehikkälän sosialistit oman järjestyskaartinsa perustamisesta. 

Kansalaissodan alettua Miehikkälä oli varsin kaukana rintamalinjoilta. Sodan alkuvaiheissa oli pääsy Miehikkälästä valkoisten hallussa olleille alueille vielä varsin helppoa. Monet nuoret miehet käyttivätkin oma-aloitteisesti tilaisuutta hyväkseen. Siirtyminen tapahtui pääosin Luumäen kautta kohti Savitaipaletta. Miehikkäläläisiä lähti valkoisten riveihin yhteensä noin viisikymmentä miestä. Valkoisten puolelle taistelemaan siirtyivät Hurttalasta Anton Jokiranta ja Matti Hurtta, Pitkältäkoskelta Toivo ja Niko Joutsenlahti, Juho ja Reino Raito sekä Juho Taari, Salomiehikkälästä Jalmari Maaskola, Otto ja Uuno Ahonen, Aaro Pakkanen sekä Väinö Maaskola, Suurmiehikkälästä Emil Kiviharju ja Kalle Korpela, Lapjärveltä Kalle Mahalakoivu, Muurolasta neljä Haajan veljestä, Eino ja Koivo Joenpolvi sekä Armas Metsämuuronen, Saivikkalasta Fabian Lundberg, Eljas Snellman, Matti Hovi, Eino Ihalainen, Emil Krouvi, Aapeli Taipale ja Anton Taipale sekä kolme naista: Ilmi Hellman, Hanna ja Ida Korhonen.  Myöhemmin useita miehikkäläisiä liittyi myös Suomenlahdella Lavansaarella toimineisiin valkoisiin joukkoihin. Ensimmäisten joukossa valkoisten puolelle lähtenyt Jalmari Maaskola kaatui Taavetin luona käydyssä taistelussa helmikuun puolivälissä. Hän olikin ainoa valkoisten puolella taisteluissa menehtynyt miehikkäläläinen.

Taisteluja kohtalokkaampi oli Miehikkälän valkoisille punaisten suorittamat järjettömät murhat. Ensimmäisen verityön punakaartilaiset tekivät huhtikuun alkupuolella. Miehikkälän kirkkoherran pojat Kaarlo ja Olli Snellman haettiin punakaartin esikuntaan huhtikuun kymmenes päivä. Sen jälkeen heistä ei kuultu enää mitään. Valkoiset ilmeisesti onnistuivat sieppaamaan kaartin päällikön Peltolan puhelun Virojoelle, jossa ohjeet olivat hyytävät: Vie ne perkeleet jäälle katsomaan ruumiita ja anna sitten yhdeksänkymmentä vuotta. Snellmanien ruumiit löydettiin myöhemmin Virojoelta. Seuraavana päivänä haettiin maanviljelijä Taneli Hauhia, joka kuljetettiin Harjun kartanolle ja murhattiin siellä. Seuraavana päivän tapahtui jälleen murha, tällä kertaa uhrina oli talollisenpoika Einar Harju. Huhtikuun 17. päivänä vangittiin maanviljelijä Elias Kimmo ja murhattiin Virojoella. Samaan aikaan vangittiin talollisenpoika Oskar Kotonen, joka murhattiin Iitissä toukokuun 1. päivänä. Huhtikuun 23. päivänä murhasivat punaiset vielä Miehikkälässä Valkealasta kotoisin olleen kulkukauppiaan Ville Aukean. Murhatyöt eivät tähän päättyneet, vaan 29.4 surmattiin maanviljelijä Anton Eklöf Hurttalan kylän läheisyydessä.

Jalmari Maaskolan kuolinilmoitus.
Maaseutu 25.5.1918

Kun punaiset järjestivät Miehikkälässä 17. – 19.4. kutsunnat, suurin osa miehikkäläläisistä ei ilmaantunut rintamalle lähdön päivänä (20.4.1918) riviin, vaan vetäytyivät korpimetsiin odottamaan tilanteen selviämistä. Esimerkiksi nelisenkymmentä Suurmiehikkälän, Joenpolven ja Muurolan miestä piileskeli kolmisen viikkoa Valkosissa eräässä luolassa .

Valkoiset joukot saapuivat Miehikkälään toukokuun alussa. Ne tulivat idästä. Viipurin valtaukseen osallistuneita savolaisyksikköjä saapui Muurikkalaan 2.5. ja seuraavana päivänä ne saapuivat kirkonkylään. Miehikkälän valtaus tapahtui taistelutta, sillä Taavetista aamulla vetäytyneet punaiset jatkoivat välittömästi kohti Virojokea.  Valkoiset kostivat punaisten suorittamat veriteot välittömästi. Runsaat kaksikymmentä heistä teloitettiin 6.5. – 9.5.1918.

Lappeenrannan aseman pommitusten muistotammi ja-kivipaasi

Lappeenrannan aseman pommitusten uhrien edustaja paljasti muistopaaden. Taustalla muistotammi.

Lappeenrannan sotaveteraanien puheenjohtaja
Erkki Pulli esitti tervetulotoivotuksen

Eilen eli heinäkuun 1. päivä 2017 järjestettiin muistotammen ja -merkin paljastustilaisuus Lappeenrannan asemalla. Tasan 73 vuotta aikaisemmin, jatkosodan viimeisenä kesänä,  Lappeenrannan asema ja ratapiha joutuivat puna-armeijan lentokoneiden voimakkaan pommituksen kohteeksi. Seuraavana päivänä punakoneet uudistivat pommitukset, mutta ne suuntautuivat pääosin Alakylän kaupunginosaan sekä lentokentälle. Vaikka kaupunginväestö oli pääosin evakuoitu 21.6.1944 alkaen, ei siviiliuhreilta vältytty. Ristikankaan hautausmaalla on pommituksessa kuolleiden joukkohauta, johon on haudattu 16 vainajaa. Lisäksi ilmeisesti kaksi pommituksessa kuollutta siviiliä on saanut viimeisen leposijansa muualla. Pommituksessa kuolleet kaksi sotilasta siunattiin sankarihautausmaahan.

Paljastustilaisuus alkoi täsmälleen samaan aikaan, kuin neuvostokoneiden pommitus 73 vuotta sitten. Tilaisuudessa Lappeenrannan sotaveteraanien puheenjohtaja Erkki Pulli loi katsauksen sotatilanteeseen kesällä 1944 ja kertasi traagisten tapahtumien yksityiskohdat. Hän lausui myös pommituksessa menehtyneiden lappeenrantalaisten nimet. Tämän jälkeen pommituksessa menehtyneiden omaiset peittivät mullalla muistotammen juuriston. Lisäksi omaisten edustaja poisti muistopaaden suojelleen kankaan. Tilaisuus päättyi pastori Tero Kalpion pitämään lyhyeen hartauteen.

Tässä Lappeenrannan sotaveteraanien, rintamaveteraanien ja sotaorpojen järjestämässä vaatimattoman kauniissa tilaisuudessa oli paikalla arviolta viitisenkymmentä henkeä.

Alla lisää kuvia paljastustilaisuudesta.

Pikkuvihan muistokivi Miettilässä

Pikkuvihan muistokivi Miettilässä

Niskapietilän museotien varressa Rautjärven Miettilän kylässä  seisoo suuri kivi, jonka kylkeen on hakattu sanat:
1741
PIKKUVIHA
MIETTILÄN KYLÄ
TUHOTTIIN

Kivi on Variksenkylälle vievät tien risteyksessä. Se, milloin kylän asukkaat ovat nuo vainon ajoista muistuttavat sanat hakanneet muistokiveen, ei ole tiedossani.

Lähikuva muistokiven tekstistä

Taustaksi kokosin hieman yhteenvetoa pikkuvihan aikaisista tapahtumista Rautjärvellä. Rautjärven alue jakautui kahtia Uudenkaupungin rauhassa vuonna 1721. Vanha pitäjän keskus Miettilä jäi Ruotsin puolelle. Rajalinja kulki järvilinjalla Ylimmäinen – Pitkäjärvi – Luorikko. Pajarin kylä jäi Ruotsin puolelle, Metsäkylä ja pitäjän pohjoisosa Venäjän alueelle.

Uusi sota Ruotsin ja Venäjän välille syttyi 1741. Tätä myös pikkuvihaksi kutsuttua ns. Hattujen sotaa kesti vuoteen 1743 saakka. Tämä aikakausi koettiin Rautjärvellä ja muualla Etelä-Karjalassa isovihaa huomattavasti raaempana aikakautena. Etelä-Karjalassa Jääsken ja Kirvun kylistä poltettiin 90 %, Joutsenossa 80%, Ruokolahdella ja Rautjärvellä tuhoprosentti jäi kuitenkin alle 50:n.  Mutta kunnan keskiosan kylissä tuhot olivat suuria. Monissa kylissä lähes kaikki talot poltettiin ja ryöstettiin Muutamista taloista kasakat veivät asukkaat tai osan heistä mukanaan.

Tässä luetteloa pikkuvihan aikana kasakoiden tekemistä ryöstö- ja tuhoretkistä:

Muistokivi peittyy sen ympärille kasvaneiden puiden ja pensaiden
taakse.

Vuonna 1741 kasakat polttivat 1667 rakennetun Rautjärven kirkon.  Haakanala: kylän yksi talo säilynyt, mutta ryöstetty; Hallilanmäki: kaksi taloa poltettu, kaikki omaisuus ryöstetty; Hynnilä: kaksi taloa poltettu, kasakat ryöstäneet omaisuuden; Jurvala: kaksi taloa ryöstetty perin pohjin; Kopsala: neljä taloa poltettu ja ryöstetty; Korjala: yksi talo ryöstetty, yksi säilynyt; Korpijärvi: neljä taloa säilynyt, mutta ryöstetty; Latvajärvi: kolme taloa poltettu ja ryöstetty; Miettilä 15 taloa poltettu, yksi säilynyt, ryöstetty ja hävitetty,; Niskapietilä: yksi talo säilynyt; Pirhola: viisi taloa poltettu ja ryöstetty; Purnujärvi: neljä taloa poltettu ja ryöstetty; Rautjärvi: neljä taloa poltettu ja ryöstetty, yhden isäntä tapettu, toiselta viety vaimo ja kolme lasta; Siisiälä: kaksi taloa poltettu ja ryöstetty, yksi säilynyt; Uimola: kolme taloa poltettu ja perinpohjin ryöstetty; Untamo: kolme taloa poltettu ja ryöstetty, kahdesta isäntä viety; Vähikkälä: kolme taloa säilynyt; Ilmee: kaksi taloa poltettu ja omaisuus perin pohjin ryöstetty, kolme henkilöä viety. Tuhot kohdistuivat Ruotsin puolelle jääneeseen pitäjän osaan, sen sijaan Venäjän puolella sijainneet alueet säästyivät niiltä.