Kansanopetus Lappeenrannassa 150 vuotta. Ulkohuussit koulupihan perällä

Muukonniemen kansakoulun  "komea" ulkohuone seisoo vielä paikallaan

Kun kansakouluja 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa rakennettiin, niistä puuttuivat vesijohdot ja sisävessat. Niitä ei ollut vielä kaupunki- eikä maaseutuasunnoissakaan. Koulujen käymälät sijaitsivat erillisessä rakennuksessa koulupihan perällä.  Tällaisen koulun ulkorakennuksen toisessa päässä oli usein myös varastotiloja. Nämä rakennukset olivat huomattavasti kevyemmistä materiaaleista tehtyjä kuin varsinaiset koulutalot. Yksinkertainen lautaseinä erotti ulkoilmasta, joten talvella nämä ulkohuussit olivat armottoman kylmiä. Loppukeväällä ja alkusyksystä seuraa pitivät kärpäset ja itikat. Tyttöjen ja poikien käymälätilojen välissä oli pelkkä lautaseinä. Molemmilla puolilla pitkä vierekkäin oleva reikien rivistö odotti ”asioivia” oppilaita. Niinpä tuon ajan koulukäymälöissä ei yksityisyyttä juurikaan ollut.  Lisäksi ohut lautaseinä inspiroi monenlaiseen ilkivaltaan ja koiruuteen vastakkaista sukupuolta kohtaan. Niinpä Lappeenrannan koululautakunta totesi keväällä 1928 Koulun ulkorakennukseen piirustuksista antamassaan lausunnossa:

”Johtokunta huomauttaa, että poikien ja tyttöjen käymälöiden välinen seinä on tehtävä mieluimmin betonista tai tiilestä. Tai, jos se tuottaa rakennusteknillisiä vaikeuksia, tiivis hirsiseinä, tai välitäytteinen kaksoislautaseinä. Mutta yksinkertaista lautaseinää ei missään tapauksessa!"[1]

Vielä vuosi peruskouluun siirtymisen jälkeen oli ulkohuoneperinne vahva Lappeenrannan maaseudulla. Kunnassa oli edelleen 11 koulua, joissa ulkohuussit olivat käytössä. Kyseiset koulut olivat Haapajärvi, Hanhijärvi, Kasukkala, Korkea-aho, Lempiälä, Muukonniemi, Partala, Rutola, Simola, Sipari ja Tirilä. Oppilaita kyseisissä kouluissa oli 428. Puutteellisen hygienian lisäksi ongelmia aiheutui myös esimerkiksi sadan oppilaan Muukonniemen koulussa siitä, että ulkokäymälästä puuttui kiinteä alusta, joten ihmisjätteet saattoivat valua jopa pohjavesiin.[2]

---

[1] LKA. KJA. Ca:4. 15.5.1928, § 1.

[2] Lappeenrantalainen 17.3.1976. Puusee pihan perällä 11 koulussa.

Kuvaus Lappeenrannasta kesällä 1869

Viipurilaisessa Ilmarinen-lehdessä oli kuvaus Lappeenrannasta 1860-luvun lopulla. Arvio ei ole mairitteleva. Kaupungille povattiin loppua kauppakaupunkina, mutta sen mahdollisuudet nähtiin teollisuus- ja koulukaupunkina. Tytöille vuoden 1866 alussa avattu koulu oli kirjottajalta jäänyt huomaamatta. Tai, koska koulu oli vain tytöille, se ei kirjoittajan mielestä ollut oikea kansakoulu.

Samaa [kuihtumisen] tautia näkyy sairastavan Lappeenrannan kaupunkikin, jossa näkyy vallitsevan haudan hiljaisuus. Muutama vehnäs-ämmä kadun varrella ja joku maamies menee puodista jotakin ostamaan, oli ainoana liikkeenä koko kaupungissa. Ihmekö sitten, jos kauppiaat Lappeenrannassa ovat köyhtyneet. Kauppakaupunkina on siis Lappeenranta jo tuomittu olemasta. Lappeenrantalaisten pitäisi ruveta harjoittamaan paremmin teollisuutta, hankkimalla teollisuuskouluja, sillä teollisuus- ja koulukaupunkina voipi Lappeenranta säilyttää tulevaisuuttaan. Lappeenrannassa menisi hyvin lavea kansakoulun malliin laadittu koulu, sillä tuo lavea ja tietämättömyyden unessa suurimmaksi osaksi lepäävä Lapveden pitäjä suuresti kaipaa semmoista. Ensin kansakoulu, sitten teollisuuskoulu. Nämät menisi Lappeenrannassa rinnan vaikuttamassa, niin että se nuorukainen, joka kansakoulun on läpi käynyt, saa, jos niin tahtoo, oppiaan kartuttaa teollisuuskoulussa Kyllä mahtanee rehelliset lappeenrantalaiset tämän asian havaita ilman tuota puhumattakin. Lausun kuitenkin ehkä lopuksi, niin kuin moni muu jo muistaakseni lausunut: Laittakaamme kansalle kouluja, sillä niiden kautta rakennamme kaatumattomia pylväitä yleiselle sivistykselle maassamme.[1]

---

[1] Ilmarinen 2.7.1869. Havainnoita. Kirje koti-pitäjän veikoille.

Kansanopetus Lappeenrannassa 150 vuotta. Yhdeksän mustaa joutsenta

Anni Swanin poika Antero Manninen toimitti vuonna 1993 kirjan "Yhdeksän mustaa joutsenta Swanin sisaruksista heidän kirjeenvaihtonsa pohjalta.

Lappeenrannan keskeisiä vaikuttajia sekä kouluasioissa että yhteiskunnallisissa ja kulttuuriin liittyvissä riennoissa oli lehtori Carl Gustaf Swan (1839 -1916). Hän avioitui vaasalaisen opettajan tyttären Emilia Charlotta Malinin (1836 – 1917) kanssa. Avioliitosta syntyi yhdeksän monipuolisesti lahjakasta tytärtä. Tytöt olivat nuoruudessaan tummahiuksisia ja heidät nimettiin jo varhain "yhdeksäksi mustaksi joutseneksi". Sisarusten tekemä elämäntyö suomalaisen kulttuuri-, sivistys- ja kouluelämän hyväksi on ollut uskomattoman laaja ja monipuolinen. Se alkoi 1880-luvun puolivälissä, kun he avustivat isäänsä paikallisen sanomalehden Lappeenrannan Uutisten toimittamisessa, jatkui vieraskielisen kirjallisuuden kääntämisenä, lehtien toimittamisena sekä satu- ja lastenkirjojen kirjoittamisena.

Sisarukset toimivat kahta lukuun ottamatta aikuisiällään opettajina. Tyttäristä vanhin, Helmi Siveä (1863 - 1938) oli kotiopettajana Kuhmoniemellä sekä opettajana Utajärvellä ja Savonlinnassa. Hän sai opettajan pätevyyden Kajaanin seminaarista ja toimi sittemmin opettajana Helsingissä. Aino Ilotar (1865 – 1959) oli kotiopettajana Lapualla, yksityisen kansakoulun opettajana Nurmeksessa ja lopulta Helsingin kansakouluissa veistonopettajana vuodesta 1909 lähtien. Perheen tyttäristä kolmas, Saimi Pia (1867 – 1944) valitsi näyttelijän ja suomentajan uran. Elli Ainamo (1868 – 1954) aloitti opettajan uransa Mikkelissä ja jatkui Nurmeksessa, Lappeenrannassa ja Kymissä. Hän oli Kuopion yhteiskoulun opettajana vuosina 1897 – 1913 ja sen jälkeen Kallion yhtyeiskoulun opettajana ja johtajana. Tyttäristä viides, Toini Vellamo (1870 – 1950) oli kotiopettajana, kielenkääntäjänä, pankki ja kirjastovirkailijana. Vuodesta 1905 alkaen hän toimi Helsingin uuden yhteiskoulun ja suomalaisen tyttökoulun opettajana. Swanin tyttäristä kuudes, Lyyli Armias (1872 – 1974) oli yksityisopettajana ja kirjapainon palveluksessa. Tämän jälkeen hän toimi ensin yksityishoitajana, sen jälkeen mielisairaanhoitajana ja vuodesta 1925 alkaen ylihoitajana Lapinlahden sairaalassa. Hän oli alansa uranuurtajia maassamme. Swanin perheen lapsista tunnetuin, satukuningattareksikin nimetty Anni Emilia (1875 – 1958) opiskeli valmistuttuaan ylioppilaaksi 1895 yliopiston historiallis-kielitieteellisessä osastossa, toimi pankkivirkailijanakin, kunnes valmistui Jyväskylän seminaarissa kansakoulun opettajaksi vuonna 1900. Hän toimi opettaja Helsingin kansakouluissa vuoteen 1915 saakka. Tyttäristä toiseksi nuorin, Ilma (1876 – 1969) suoritti proviisorin tutkinnon ja hoiti Helsingin Diakonissalaitoksen apteekkia. Vuodesta 1910 hän piti rohdoskauppaa. Perheen nuorin lapsi Kaino Ihanelma (1878 – 1970) toimi jäätyään vuonna 1922 leskeksi Helsingin suomalaisen yhteiskoulun piirustuksen opettajana.[1]

Kouluvuodet Lappeenrannassa

Toini Swan valittiin Lappeenrannan kansakouluun opettaja Anni Nevalaisen
sijaiseksi lokakuussa 1891. Lappeenrannan Uutiset 8.10.1891

Swanin perheen lapsista asui Lappeenrannan muuton aikana kotona enää kolme nuorinta. Anni, Ilma ja Nelma (Kaino Ihanelma) kävivät lukuvuonna Lappeenrannan kansakoulua, joka toimi vanhassa, tehtäväänsä sopimattomassa rakennuksessa Kuninkaankadulla. Anni rakasti naisopettajaansa, neiti Meurosta, mutta pelkäsi kiivasluontoista miesopettajaa. Tämä saattoi jo oppitunnin alussa uhata, että ellei murtolukuja osata, seurauksena on tukkapöllyä. Opettaja myös käytti armotta tätä ”kasvatusmetodiaan”. Anni pärjäsi erittäin hyvin koulussa ja sai keväällä 1888 hyvän päästötodistuksen ”Lappeenrannan ylhäisemmästä kansakoulusta”. Todistuksessa oli seitsemän kymppiä ja kolme yhdeksikköä. Lu’unlasku, mittausoppi, laulanto ja woimistelu olivat 8 ja kuvaanto 7. Sen sijaan Nelmalle koulu ei samalla tavalla maistunut ja keväällä 1886 hänen todistuksessaan oli melkein pelkkiä kakkosia ja hänet jätettiin luokalleen. Nelma oli ”koulunkävijänä pitkään lapsellinen” ja erityisesti laskento oli hänelle vaikeaa. Vähitellen kasvanut ahkeruus tuotti kuitenkin tulosta ja Ihanelma Swanin nimi oli Lappeenrannan nelivuotisen Reaali- ja Porvarikoulun ensimmäisten päästötodistuksen saajien joukossa.[2]

Opetustyössä Lappeenrannan seudulla

Elli Swanin ilmoitus valmistavan koulun aloittamisesta syksyllä 1892.
Lappeenrannan Uutiset 24.8.1892.

Swanin sisaruksista toimi Lappeenrannan seudulla opettajana useita vuosia Elli Swan. Hän piti ns. valmistavaa koulua Lappeenrannassa ainakin vuosina 1891 – 1894. Ennen yksityiskoulun aloittamista hän oli opettanut Mikkelin tyttökoulussa ja pitänyt Aino-sisarensa kanssa pienten lasten koulua Nurmeksessa.  Elli Swan valittiin syksyllä 1892 Reaali- ja Porvarikoulun naisopettajaksi. Edellisenä lukuvuonna hän oli pitkään isänsä sijaisena Lappeenrannan alkeiskoulun opettajana. Elli Swan luopui porvarikoulun paikastaan riitaisuuksien takia (hänen isäänsä ei valittu koulun lehtorin virkaan koevuoden jälkeen vastoin aikaisempia lupauksia) kesällä 1893 ja siirtyi parantamaan saksan kielen taitoaan ensin kesäkurssille Viroon ja sitten Saksaan. Toini Swan toimi kotiopettajana 1890-luvun alussa Lauritsalassa ja hänen Lyyli-siskonsa Joutsenossa. Toini valittiin Lappeenrannan kansakoulun opettajan sijaiseksi syksyllä 1891 ja apuopettajaksi seuraavana syksynä. Tästä tehtävästä hän erosi syksyllä 1894. Lisäksi Toini Swan ilmoitti isänsä julkaisemassa lehdessä syksyllä 1889 antavansa opetusta mm. saksan ja ranskan kielissä. Samalta vuodelta löytyy myös tieto, että Aino Swan oli saanut opetustyötä kansakoulusta. Sisaruksista Lyyli Swan jatkoi sisarensa Elli Swanin aikaisemmin pitämää valmistavaa koulua syksyllä 1894. Lisäksi hän toimi sijaisopettajan Lemin yksityisessä kansakoulussa vuonna 1895.[3]

---

[1] Manninen 1994, 12 – 13.

[2] Arjava 2007, 110 – 111; 145; Kivilaakso 2009, 28.

[3] Lappeenrannan Uutiset 10.9.1889; 5.9.1891; 8.10.1891; 20.8.1892; 3.9.1892; 19.8.1893; 22.8.1894; 8.9.1894; 28.12.1895; Wiipurin Sanomat 18.10.1891; Arjava 2007, 127, 130, 144, 159.