Sanomalehti Etelä-Saimaassa oli vuosina 1920 - 1921 laaja, moniosainen artikkelisarja Pohjois-Norjasta. Sen kirjoitti saamenkielen tutkija Eliel Lagercrantz (1894 - 1973) , joka teki useita matkoja kyseiselle alueelle 1910-luvun lopulla ja 1920-luvulla. Useissa kirjoituksissaan hän kuvaa myös alueella vahvasti tuolloin vaikuttanutta lestadiolaisuutta. Ohessa hänen kertomuksensa saarnaaja August Lundbergistä ja tämän pitämistä seuroista. Lagercrantzin luoma kuva ei ole mairitteleva. Hänen mielestään Lundberg on taitava manipuloija, joka leikkii jopa kuulijoidensa mielenterveydellä. Saarnaaja August Lundberg oli Lannavaaran lähetyskoulun johtaja Pohjois-Ruotsista, mutta hän kierteli ahkerasti saarnamatkoilla myös Pohjois-Norjassa.
August Lundberg (1863 - 1930) kuvattuna Tukholmassa vuonna 1930. |
Lapin saarnamies (Etelä-Saimaa 1.3.1921)
Maallikkosaarnaaja on ylevä käsite
Lapin maan puolella. Se liittyy läheisesti lestadiolaiseen uskontoon ja
tätä asianomaista kunnioitetaan paljon
enemmän kuin konsanaan kirkon pappia. Pappisvirkaa hän hoitaakin. Vaan
sen sijaan, että papit tekevät virkatoimensa palkan vuoksi, on saarnamies
Jumalan käskemä työase, hän toimii pyhästä kutsumuksesta, joka koko hänen
olennolleen ja esiintymiselleen antaa jonkunlaisen hohteen ja korkeamman
merkityksen. Hänessä asuu Jumala itse. Lausuin kerran ihmetykseni julki erään
vanhan saarnaaja-faarin pirteästä luonteesta ja hänen esittämiensä ajatuksien
selvyydestä. Minulle vastattiin, että ”no eihän se pyhä henki koskaan vanhene,
vaikka ihminen vanhenee”. Vaan kun saarnaajamies tulee ikälopuksi ja
raihnaiseksi, eikä pysty enää saarnaamaan, niin sanotaan, että pyhähenki on
lakannut vaikuttamasta hänen kauttaan.
Erikoisen pyhyyden ja hyvyyden
maineen on saavuttanut eräs ruotsalaista syntyä oleva mies, joka on muuttanut
Ruotsin lappalais- ja suomalaisalueelle ja siellä omaksunut suomen kielen ja
lestadiolaisuuden. ”Limperin” nimellä hän kuitenkin on tunnettu myös laajalti
Pohjois-Norjassakin ja Pohjois-Suomessa. Papit, jotka yleensä ovat näiden
maallikkosaarnaajien vastustajia, salaisesti tai julkisesti, nimittävät häntä
ivallisesti ”profeetaksi”. Arvokkaana ja luonnottoman jäykkänä hän
kokoushuoneessa asettuu paikalleen pöydän taakse raamattunsa eteen ja hänen
viereensä penkille istuutuu toinen mies, ankaran totinen hänkin virsikirja
kädessään. Sillä virsi on ensin veisattava. Se kypsyttää mieltä saarnaa
kuulemaan, se on ikäänkuin kuiviltaan hikoilemista höyrykaapissa ennen
lauteille menemistä vihtalöylyyn. Virsi siis veisataan, pitkä ja kolkko, väärä
nuotti särkee korvaa, vaan kuvastaa samalla kaiken maallisen puutteellisuutta,
joka tunne on eduksi toimituksen alussa.
Virren loputtua saarnamies
ensin hiljaa lukee rukouksen ja tekstin. Sitten seuraa pitkän pitkä tekstin
selitys. Ukkosen jyrinänä pauhuava, itkunsekaisilla, sydäntä vihlovilla
huokauksilla höystetty saarna täyttää nyt rukoushuoneen ja kajahtaa takaisin
vapisevista seinistä. Se ennustaa häviötä ja kiirastulta, se masentaa
jäykimmänkin sydämen ja panee itkun tyrskeet kulkemaan koskena kautta
kuulijakunnan. – Sanotaan, että tämä sama mies omassa elämässään on kokenut
vaikeita vastoinkäymisiä tautien ja ainoan pojan kuoleman kautta. Taitavasti
hän ainakin on käsittänyt kaikki ne ihmissielussa uinailevat vaistot, jotka
herätettyinä syöksevät ihmisen epätoivon ja katumuksen valtaan. Maailman hän maalaa
mustaksi ja vääryyttä täydeksi. Hän muistuttaa kuulija hänen aineellisesta
köyhyydestään ja syntisten ihmisten ylellisyydestä hänen kustannuksellaan.
Herätettyään täten terveellistä vihantunnetta laumassaan hän vielä terästää
sitä mainitsemalla taudeista ja kuolemasta. Vaan syy tähän huonoon tilaasi on
itsessäsi, pahoissa teoissasi, synnillisessä elämässäsi, josta et ole
välittänyt tehdä parannusta. Tämä viimeinen seikka vähän tyhmistyttää
kuulijoita, jotka köyhyytensä kuvauksissa jo ajattelivat rikkaiden kostamista.
Vaan saarnamiehemme on tottunut ja hätäilemätön. Hänen puheensa saapi nyt uuden
käänteen ja kuulijoita kohtaa isku aivan odottamattomalta taholta. Sillä heille
kerrotaan, että muut ennen heitä ovat löytäneet onnen ja autuuden tekemällä
parannuksen, kuolemassa he vain näkivät vapautuksen ja nauttivat nyt taivaan
moninaisista iloista, jotka sivumennen saavat valaistuksensa. Naisiin tehoo
varsinkin kertomus kahdesta naisesta ristin juurella Golgatassa, hienon hienosti
koko puhe perustuu ihmisen egoistisiin
pyyteisiin, itsesäilytysvaistoon ja käänteentekevä on huomautus siitä vaarasta,
että toinen pääsisi nauttimaan suurempaa hyvää ja taivaan siunausta.
Näin saarnamiehemme taitavasti
panee ihmisen kurjuuden tunnon, synnin- ja katumuksentunnon ja tuskan, mutta
yhtä suuressa määrin myös vihan ja kateuden intohimojen ryöpyn alle. Hän
herättää kuulijoissaan tunteen, joka karmii heidän luitansa ja ytimiänsä. Tämä
tunne on väkevintä, riffinoiduinta (ilm. raffinoiduinta) nautintoa niille,
joitten emotsinolinen (tunteenliikehtimis) tarve on vastaanottavainen näille
esitetyille mielikuvitustuotteille ja niihin kerran tottunut s.o. herännyt.
Näin aikaansaatu tunnelma on ruumiillisestikin yhtä voimakas kuin humala ja
voittaa kokonaan väkevimmänkin tupakan tuottaman tunteen. Sen ytimenä on hermojännitys, joka
hiljaisesti ja hitaasti kiihtyy, kokoo kuulijan huomion, kiinnittää hänen
mielensä, valtaa hänet, johdattaa hänet hirveään tuskaan, joka yltymistään
yltyy noustakseen lopulta äärimmäiseen huippuunsa ja sitten äkkiä lauetessaan
saattaa ruumiin ja mielen mitä suloisimpaan hyvänolontunteeseen, joka on sitä
kirkkaampi ja ihanampi, kuta väkevämpi edellinen tuskantunne on ollut. – Nämä
saarnahetket ovat pohjoisen maailman ainoat todelliset taidetilaisuudet, ja
niissä esitettävä taide on niin karkeata ja alkuvoimaista, kuin kuulijoiden
jäykät mielet vaativat. Yksinäiset olot ja muunlaisten henkisten nautintojen
puute pakottavat näin väkevään tunteenliikuntatarpeen tyydyttämiseen.
Uskonnolliset kokoukset välittävät siten yhtä Lapinmaan tärkeintä hyödykettä. –
Ja niinkuin kaikki ylenmääräinen nautinto saattaa käydä vaaralliseksi, niin on
myös uskonnollinen mielenliikutus vikapää siihen, että moni heikkohermoinen
ihmisraukka on menettänyt järkensä.
Vaan kuta enemmän liikutuksia sattuu, sitä suuremmaksi käypi saarnamiehen maine ja hänestä tulee ikää myöten kaiken kansan edessä pyhä mies
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti