Nuijamaan kirkko

Nuijamaan kirkko ja kellotapuli

Kaatuneiden muistopäivänä 17.5.2015 tekemälläni pyöräretkellä pysähdyin myös Nuijamaan kirkolle. Seisahduin toviksi Sormuskiven luona ja kuvasin myös sankarihautausmaata ja sotiin liittyvää muistokiveä. Sen jälkeen siirryin kirkon luokse. Kirkko sijaitsee vain parin sadan metrin päässä Venäjän rajasta. Nuijamaa ja sen lähellä sijaitsevat kylät kuuluivat aikoinaan Viipurin seurakuntaan. Kylät olivat varsin kaukana Viipurista. Näin ollen pappia ei näkynyt seudulla kuin aniharvoin huonojen kulkuyhteyksien takia. Niinpä seudun asukkaat halusivat perustaa oman seurakunnan ja rakentaa sille kirkon.

Nuijamaan kirkko kuvattuna sen eteläpuolelta

Asukkaiden tyytymättömyyttä tilanteeseen kuvaa hyvin rehtori A.G. Coranderin kirje 9.1.1877 Porvoon hiippakunnan piispalle.  Hän kirjoitti:  

Me palkkaamme tosin tätä nykyä neljä pappia, mutta vain kaksikertaa vuodessa me näemme jotain jälkiä heistä, nimittäin kinkereillä talvella ja voinkeruuaikana kesällä. Mutta kun nykyisin suntio yksinään on tämän jälkimmäisen toimen hoitanut, on pappien kohtaaminen supistunut yhteen kertaan vuodessa. Senpä tähden emme tuskin voi tunteä varsinkaan pitäjämme kirkkoherraa, jos hän kadulla vastaan tulisi. Kirkossa käymme tavallisesti vain kerran vuodessa, rippipyhänä. Elämme todella niin kuin lappalaiset ja pakanat ja näin tulisi varmaan jatkumaan vaikka palkattaisiin 7 pappia, jos ne kaikki pannaan asumaan Viipuriin.

Kellotapuli

Nuijamaalaisten toive toteutui lopulta vuonna 1887. Silloin saatiin valmiiksi hirsinen, tornityyppinen kirkko, joka oli rakennettu talkootyönä. Vihkimisen suoritti Porvoon hiippakunnan piispa C.H.Alopaeus neljän papin avustamana. Kirkon omisti edelleen Viipurin seurakunta. Koska seudun asukasluku oli kuitenkin vähäinen, ei omaa seurakuntaa sinne vielä tuossa vaiheessa kuitenkaan perustettu. Perustamislupa saatiin senaatilta lopulta vuonna 1903. Tässä yhteydessä siihen liitettiin myös naapuriseurakunnista rajakyliä. Nuijamaan seurakunnan ensimmäiseksi omaksi papiksi saapui  K. A. Olander.

Kirkko jatkoi elämäänsä tamän jälkeen osana Nuijamaa kirkonkylän maisemaa kesään 1941 saakka. Silloin, jatkosodan alkuvaiheissa, rintamalinjan kulkiessa heti kirkon eteläpuolella, neuvostoliittolaisten joukkojen ampuma kranaatti sytytti kirkon tuleen. Kohtalokas päivämäärä oli 30.6.1941. Myös hautausmaa kärsi tulituksessa vahinkoja. Kirkon alttaritaulu onnistuttiin pelastamaan.  Tämän jälkeen jumalanpalvelukset pidettiin vuosien ajan läheisellä koululla ja myöhemmin pitäjäntuvassa.


Jatkosodan aikana, rintamalinjan siirryttyä kauas Kannaksen itäosaan,  puuhattiin uuden kirkon rakentamista. Suunnitelmat johtivatkin niin pitkälle, että professori Lars Sonckilta tilattiin piirustukset tilavaa tiilikirkkoa varten. Nämä rakennushankkeet haudattiin, kun talvisodassa jo luovutettu osa pitäjästä (n. 2/3) kunnasta) jouduttiin antamaan jälleen Neuvostoliitolle.

Lopulta vanhan kirkon paikalle rakennettavalle uudelle, pienemmälle kirkolle tilattiin piirustukset arkkitehtitoimisto Salmio & Toiviaiselta. Kirkon suunnitteli arkkitehtipariskunta Esko ja Tarja Toiviainen. Kirkon rakentamista avustivat Kirkkoja Karjalaan-yhdistys ja Maailman Luterilaisen liiton amerikkalainen komitea. Rakennuksen harjannostajaisia vietettiin kesäkuussa 1948. Kirkko vihittiin  saman vuoden joulukuussa, toisena adventtina. Kirkon kellotapuli valmistui pari vuotta myöhemmin. Sen on valmistanut nuijamaalainen seppä Mikael Samppa. Kirkko oli rakennettu puusta ja siinä oli 300 istumapaikkaa. Neljän perusäänikerran urut valmisti Kangasalan urkutehdas. Rakennusurakoitsijana toimi Lauritsalan rakennusosuuskunta, sähkötyöt Laatusähkö ja sepäntyöt edellä mainittu seppä Mikko Samppa.

Kirkon takana olevassa puistossa on vuonna 1941 tuhoutuneen kirkon muistomerkki. Elis Ruokosen ideoima muistomerkki on tankkiesteesta valikoitu kivenlohkare, joka kuvaa murtunutta kirkontornia.

Nuijamaan 30.6.1941 tuhoutuneen kirkon muistomerkki

Tuhoutuneen kirkon muistolaatta