Veriteko Savitaipaleella, osa 3: Aitta-Taavetin kertomaa

Aikaisemmin olen kahdessa kirjoituksessa,  Veriteko Savitaipaleella ja Veriteko Savitaipaleella, osa 2: Kummitteleva saarnamies,  kertonut traagisista tapahtumista Savitaipaleen Karhulan kylässä helmi - maaliskuun vaihteessa vuonna 1884. Tällöinhän ammuttiin viipurilaista nikkaria Emanuel Välikangasta, joka menehtyi kolmen päivän kuluttua. Tapahtuma aiheutti myös pakinoitsijan kokemia jälkikummallisuuksia. Tässä osassa kerron, mitä tapahtumien keskipisteen, Karhulan talon silloinen isäntä aitta-Taavetti eli David Rusthollkarhu oli ampumisesta muistellut 1920-luvun alussa silloiselle Säänjärven kansakoulun opettajalle. Tarinassa on monia pieniä yksityiskohtia, jotka eivät täsmää oikeudenkäyntipöytäkirjojen kanssa. Mutta päälinjat ovat kohdallaan. Muistelo on julkaistu Yhteissanomissa vuonna 1972 (5/3.2.1972).

...Kului talvi, tuli kevät ja särenkutuaika. Minä olin ostanut askarteluilloissamme kudottuja särkimertoja, ja nyt oli kova halu saada merrat järveen, mutta en tiennyt kuinka ne sinne laitetaan. Silloin tapasi rannalta Aitta-Taavetin, joka läksi minulle sitä taitoa opettamaan. Aitta-Taavetti oli oikealta nimeltään Taavetti Rusthollkarhu, eli mies, jonka entisessä kotitalossa koulua pidin. Kun hän oli muuttanut asumaan veljensä aittaan Matinniemelle (tilannimi), kansa antoi hänelle nimeksi aitta-Taavetti. Hän oli siis oikea mies selvittämään kotini "tunnepurkaukset".

Karhulan koulu 1920-luvulla. Koulutoiminta aloitettiin Säänjärven - Karhulan alueella vuonna 1920, vuotta ennen oppivelvollisuuslain voimaantuloa. Koulupaikaksi osoitettiin kunnan omistama Karhulan tila (jonka oli omistanut aikaisemmin David Rusthollkarhu) , joka oli tullut kunnan omaisuudeksi pakkohuutokaupassa.  Koulupiirin nimikin muutettiin Säänjärvestä vuonna 1926 Karhulan koulupiiriksi koulun sijannin perusteella. Vuonna 1948 nimi muutettiin takaisin Säänjärven piiriksi.

Kun istuin veneen perässä ja Taavetti soutaa lirputteli hiljaa niin kysyin häneltä suoraan, asiaa mitenkään perustelematta, muistiko hän koskaan kodissaan tapahtuneen jotain oikein voimakasta iloa, surua tai riitaa ta jotain muuta vaoimaksta tunteenpurkausta, joka olisi sattunut perjantaipäiväksi. Taavetti naurahti ja sanoi

"Kuka se jaksaa muistaa, minä viikonpäivänä kotona riidellään tai itketään. Eiköhän niitä ajanpitkään sattune jokaisen viikonpäivän osalle." 

Mutta sitten Taavetti vakavoitui ja alkoi ääneen muistella

"mikäs viikonpäivä se olikaan? Sunnuntaina ja maanantaina oltiin Laakolla, tiistaina ja keskiviikkona Nikkilässä, torstaina ja perjantaina... Kyllä se sattui perjantaina". 

Voitte arvata kuinka utelias oli ja kuinka kärsimättömästi odotin selitystä, mikä sattui perjantaina. mutta aitta-Taavetilla ei ollut kiirettä. Hän näytti vaipuneen omiiin ajatuksiinsa, vetäisi pari aironvetoa ja sylkäisi tupakkasyljen veneen laidan yli. Ajatteli vielä hetken, käänsi mällinsä toiseen poskeen ja alkoi kertoa (Mainitsen lyhyesti päätapaukset):

Pitäjään oli tullut laestadiolainen saarnamies, jota kutsuttiin lyhyesti vain "papiksi". Hän oli pitänyt kahden päivän ajan hartaustilaisuuksia eri kylissä. Vasaran Matin Ulla-emäntä, oli ollut jokaisessa tilaisuudessa mukana. Varmaankin kotityöt olivat tänä aikana tulleet heikosti hoidetuiksi ja Matti oli asiasta hermostunut. Kun vietettiin toista hartauspäivää Taavetti Rusthollkarhun silloisessa talossa, oli Vasaran Matti ilmestynyt pihaan ja huutanut niin kovaa, että kaikki hartaustilaisuudessa olevan sen varmasti kuulivat: Uulaa kotiin". Seurat keskeytyivät ja Ulla aikoi lähteä kotiin, mutta "pappi" ja muutkin mukana olevat estelivät ja selittivät, että Ullan olisi parasta jäädä odottelemaan, kunnes Matti vähän rauhoittuisi. Kun Ullaa ei kuulunut ulos, lähti Matti kotiinsa. Mutta ei kulunut pitkälti, kun Matti tuli uudestaan ja nyt hänellä oli haulikko kädessä. Taas kuului hänen karjaisunsa "Uullaa kotiin". Seuratuvassa nousi hälinä, eikä Ullaa laskettu kotiin, eikä hän olisi uskaltanutkaan mennä. Miehet pitivät neuvoa pappinsa johdolla ja tulivat siihen tulokseen, että Matilta otetaan haulikko pois.

Läpikuljettavan eteisen takaovesta meni ulos kaksi miesryhmää, jotka asettuivat talon kummankin pihanpuoleisen nurkan taa odottamaan eteisen pihanpuoleisen oven takana olevan "papin" ryhmän merkinantoa rynnätäkseen kaikki samanaikaisesti haulikkoon ja Mattiin kiinni. "Pappi" antoi merkin ja avasi oven ja Matti ampui oviaukkoon..."

"Matti joutui aikanaan mielisairalaan, mutta pappi kannettiin haavoittuneena sinun kamariisi ja kuoli iltayöstä sängyssä, joka oli samassa paikassa, missä sinunkin sänkysi nyt on", lopetti Aitta-Taavetti kertomuksensa....

Pakinoitsija lopetti kertomuksensa seuraavin loppusanoin:
Älä sinä lukijani ota tätä tarinaa vakavasti. En minäkään. Siinä on jossain virhe. Totuus, muistikuvat ja mielikuvitus ovat jossakin kohtaa sotkeentuneet. Missä? Se onkin jo toinen juttu.
Y.L.

Ja tarina jatkuu.....
  TÄÄLLÄ