Minna ja Julius Krohn

Krohnien sukuhauta Hietaniemen hautausmaalla

Hietaniemen hautausmaalta Helsingissä löytyy useita hautamuistomerkkejä, joiden nimet vievät ajatukseni lappeenrantalaisen kansanopetuksen ja koululaitoksen historiaan. Yksi sellainen on Swanin perheen sukuhauta, toinen on Krohnin perheen sukuhauta. Ohessa hieman taustaa jälkimmäiseen.

Lappeenrannassa aloitti kansakoululaitos toimintansa 17.1.1866. Se oli maamme ensimmäinen kaupunkikansakoulu. Silloin saapuivat ensimmäiset 29 oppilasta kaupungin pientenlasten kouluun. Tyttöjen yläkansakoulu aloitti saman vuoden syyskuun ensimmäinen päivä. Kouluun kirjoittautui silloin 16 oppilasta. Opettajaksi yläkansakouluun saatiin tyttökoulun käynyt ja kotiopettajana toiminut Maria Vilhelmiina (Minna) Lindroos (1841 – 1917). Lindroos oli seurannut opetusta Jyväskylän seminaarissa vuoden 1866 kevätlukukauden ja oli ilmeisen lahjakas, koska hänet värvättiin kesken lukukauden seminaarin mallikoulun opettajaksikin. Lindroos siirtyi syksyllä 1869 Helsingin juuri perustetun suomalaisen tyttökoulun johtajaksi. Hän avioitui myöhemmin professori Julius Krohnin kanssa. Kyseessä oli Julius Krohnin toinen avioliitto. Tästä avioliitosta syntyi mm. kirjailija Aino Kallas.

Krohnin perhe ja ystäväpiiri oli tiiviisti mukana autonomian ajan loppuvuosikymmeninä suomalaisessa kulttuuri- ja tiede-elämässä. Jälkipolvet ovat jatkaneet tätä perinnettä aina nykypäiviin  saakka.

Hattuvaaran tsasouna

Ilomantsin kunnan itäisimmässä osassa Hattuvaaran kylässä seisoo Suomen vanhin karjalaista arkkitehtuuria edustava kyläkappeli eli tsasouna. Tämä kaunis pyhättö edustaa arkkitehtuuriltaan vanhinta tunnettua karjalaista tsasounatyyppiä ja on suoraan verrattavissa Aunuksen Karjalan rakennusperinteeseen. Paikallisen perimätiedon mukaan ”tsasouna on ollut aina” kyseissä kylässä. Nykyarvioiden mukaan kappeli olisi rakennettu vuonna 1792. Vanhoista asiakirjoista ilmenee, että tsasouna on alkuaan ollut neliön muotoinen ja yksihuoneinen. Nykyasussaan se on kaksihuoneinen. Huoneiden liitoskohdasta nousee matalahko 8-kulmainen kellotorni. Sisähuoneen katonharjalla on sipulikupoli risteineen. 

Perimätiedon mukaan tsasouna purettiin Suomen sodan aikana 1800-luvun alussa. Hirret otettiin talteen ja numeroitiin ja rauhan palattua tsasouna koottiin uudellen. Hattuvaaran tsasounaa on korjattu useaan otteeseen. Siihen rakennettiin eteinen ja torni sekä ulkoseinät vuorattiin 1910-luvulla apulaispiispa Kyprianon vierailua varten. Vuonna 1936 kappelin seinät vuorattiin pahvilla. Pahvit on myöhemmin poistettu ja alkuperäiset hirret ovat näkyvissä. Rukoushuoneen luoteispuolella on vanha hautausmaa, joka on jää jättimäisine karsikkokuusineen ja muutamine kropuineen kaupparakennuksen taakse.

Tsasounat eli siässynät ovat alttarittomia kyläkappeleita. Tsasouna tule venäjän sanasta tšas eli hetki. Niissä on toimitettu niin sanottuja hetkipalveluksia, jotka ovat lyhyitä rukouspalveluksia. Niiden lukijoina ja laulajina ovat toimineet maallikot. Nykyisin papisto toimittaa tsasounissa myös muita jumalanpalveluksia kuten liturgioita. Ortodoksien asuma-alueilla oli aikoinaan tsasouna lähes joka kylässä, sillä matkat pogostan pääkirkolle olivat sekä pitkiä että ennen kaikkea vaivalloisia.

Hattuvaaran tsasounan nimikkopyhät ovat apostolit Pietari ja Paavali. Heidän muistopäivänään, Petrun päivänä 29.6. vietetään tsasounan vuosijuhlaa, Petrun praasniekkaa. Praasniekkaohjelmaan kuuluvat aattoillan jumalanpalvelus, vigilia ja juhlapäivän palvelus, liturgia. Ristisaatto kalmistoon vie kirkkokansan muistelemaan niitä ennen eläneitä, joiden vaalimaa perinnettä kirkkokansa itse noudattaa. Vainajien muistaminen antaa ortodokseille perustan oman elämän ja tulevaisuuden hahmottamiselle. Praasniekkajuhla on näkyvä osoitus vanhojen perinteiden elinvoimaisuudesta Hattuvaarassa.

Hattuvaaran kylänäkymää 1930-luvulta.
Kuva: Museovirasto/Uuno Peltoniemen kokoelma, 1930-luku

Tsasounan suuret ikonit on maalattu 1800-luvun lopussa ja tuotu Terijoelta. Nimikkoikonin ”apostolit Pietari ja Paavali” on maalannut tunnettu ikonimaalari Petros Sasaki 1980-luvulla.

Runonlaulaja Arhippa Buruskainen

Koska sukujuuriani on Ilomantsin vaarakylillä ja Megrijärven rantamilla, olen tänä kesänä suunnannut useat retkeni tähän Suomen itäisimpään kuntaan. Tuloksena on ollut monta mielenkiintoista kohtaamista sen lisäksi, että olen - jälleen kerran - ihastellut seudun kauneutta  ja paikallisten ihmisten ystävällisyyttä. Olen myös oppinut seudun historiasta paljon uutta. Joistakin taidan tässä syksyn mittaan kirjoitella tänne. Tässä yksi löytö:

Ilomantsin Hattuvaaran tsasounan pihapiirissä seisoi minulle aikaisemmin tuntemattomaksi jääneen runonlaulajan Arhippa Saveleinpoika Buruskaisen hautamuistomerkki. Niinpä etsin hänestä tiedot, jotka kokosin yhteen oheiseen kirjoitukseen.

Runonlaulaja, torppari Arhippa Buruskaisen syntymäaika ei ole tarkasti tiedossa, mutta se lienee vuosi 1784. Hän kuoli 18. joulukuuta 1860 ja hänet haudattiin 31.1.1861. Kuollessaan hän oli 75-vuotias ja kuolinsyyksi merkittin vanhuus. Jostakin syystä muistokivessä kuolinvuodeksi on kuitenkin merkitty vuosi 1846. Myös synnyinvuosi on kivessä väärin. Arhippa Buruskaisen isoisä Ivan Simananpoika Poruska-Buruskainen oli muuttanut Venäjän Karjalasta Voijärven Piepjärveltä talollisen vävyksi Ilomantsin Hattupäähän. Arhippa Buruskainen vihittiin avioliittoon 7. kesäkuuta 1815 Anna Timoskaisen kanssa. Avioliitosta syntyi kolme lasta.  Arhippa asui Ilomantsin Hattupäässä eli Hattuvaarassa pitkään yksin, koska hänen poikansa Pavel oli muuttanut Venäjän puolelle. Tästä syystä Suomen Kansan Vanhoissa Runoissa (SKVR) hänet mainitaan virheellisesti "poikamieheksi".

Runojenkerääjä Daniel Europaeus kehui hattupääläistä Arhippa Buruskaista hyväksi laulajaksi, jota hän laulatti vuonna 1846. Hän sai Arhipalta yhteensä 19 runoa.  Myös August Ahlqvist laulatti häntä samana kesänä ja sai talteen viisi runoa. Julius Krohnin laskelmien mukaan Arhipalta saatiin kokoon yhteensä 24 runotoisintoa, mutta Suomen Kansan Vanhojen Runojen mukaan niitä oli vain 12. Lisäksi Arhipan peruja ovat Oskar Relanderin Moarii Buruskaiselta vuonna 1888 saamat viisi loitsua. Arhippa asui Moariin luona vanhuksena. Tyylikkäimmäksi Arhipan runoista on nimetty Ahlqvistin muistiin merkitsemä 208-säkeinen Lemminkäisen virsi (VII 841), joka alkaa näin:

Oli pirtti Pohjolassa,
sivult' on satoa syltä,
syltä seitsentä leveä:
kukko laulavi laessa,
eipä ääni maahan kuulu,
peni haukkuvi perässä,
ei ääni ovehen kuulu.
Kesä vettä keitettihin,
lampi vettä kuivattihin,
kuu kiviä kuumettihin,
salo puita poltettihin
olosia pantaessa.
Orava, kiverä kynsi,
käyös käytettä kylästä,
hapatusta naapurista!
Orava, kiverä kynsi
juoksi mäntyhyn mäelle;
näki karhun tappelevan,
vaahti kulkusta valuvi;

Kokoamani tiedot perustuvat pitkälti Reijo Mitro Savolan pitämään Arhippa Puruskaisen geni-sivustoon.

Hietaniemen hautausmaa - Carl Gustaf Swanin perheen sukuhauta

Kiertelin toissapäivänä (6.9.2018) Hietaniemen hautausmaalla Helsingissä koko päivän. Tällä upealla hautausmaalla on satojen maamme keskeisten poliittisten vaikuttajien viimeinen leposija. Siellä lepää myös monet kulttuuri- ja tiede-elämän vaikuttajat. Hautausmaan toimistosta on saatavissa erittäin laadukas kartta, johon on merkitty valtionpäämiesten ja muiden merkkihenkilöiden haudat sekä keskeiset muistomerkit.
Minun pyrkimyksenäni oli kiertää nämä muistomerkit ja haudat päivän aikana. Kiertelyyni meni noin kuusi tuntia, mikä kertonee jotakin hautausmaan koosta. Hakiessani karttaan merkittyjen kuuluisuuksien hautoja silmiini sattui myös monien muiden mielenkiintoisten historiallisten henkilöiden viimeisiä leposijoja. Joillakin heistä oli myös vahvat siteet kotiseutuuni Etelä-Karjalaan. Yksi tällainen oli lappeenrantalainen toimittaja, lehtori Carl Gustaf Swanin perhe. Carl Gustaf Swan oli keskeinen kulttuuri- ja poliittinen vaikuttaja Lappeenrannassa 1880- ja 1890-luvuilla. Lisäksi jälkipolven panos suomalaiselle kulttuurielämälle on ollut huikea. Swanit muuttivat vuonna 1905 Lappeenrannasta Helsinkiin, jossa Carl Gustaf Swan vuonna 1916 ja hänen puolisonsa Emmi runsas puoli vuotta myöhemmin. Vielä Helsinkiin muutettuaan Swanit lähtivät Voisalmen saaressa sijanneelle,  Hopeavuori-nimiselle huvilalleen varhain keväällä ja palasivat sieltä vasta myöhään syksyllä. Huvila oli Swanin perheen halussa vuoteen 1951 saakka. Tarinaa toimittaja Swanista ja hänen perheestään löytyy täältä.