Eteläkarjalainen maisema

Eteläkarjalainen maisema
Tässä blogissa on sekä kuvia että tarinoita upean Etelä-Karjalan luonnosta, ihmisistä ja kulttuurista. Kuvassa toukokuinen näkymä Kuolimolle Savitaipaleella.

maanantai 29. joulukuuta 2014

Veriteko Savitaipaleella, osa kaksi: kummitteleva saarnamies



Edellistä Veriteko Savitaipaleella - artikkelin osaa tehdessäni kaivoin arkistojeni kätköistä Yhteissanomissa vuonna 1972 (5/3.2.1972) olleen artikkelin Koinmäen kuulumisia - kummitusjuttu. Siinä paikallinen kansakouluopettaja ja kyseisen lehden pakinoitsija muisteli, mitä hän kuuli 1920-luvulla tapahtumista. Kertojana oli seuratalon silloinen isäntä, aitta-Taavetiksi kutsuttu  David Rusthollkarhu. Samalla kirjoittaja kuvasi tuossa talossa itse kokemiaan yliluonnollisia ilmiöitä. Kun aikoinaan 1990-luvulla tein Savitaipaleella haastatteluja, minulle kerrottiin, että artikkeliin olisi kirjoitettu vastine, mutta en sitä ole lehdestä löytänyt. Lehdessä oleva tarinahan sisältää selviä asia- ja nimivirheitä, mikä on ymmärrettävää, koska kirjoittaja oli kuullut tarinan jo 50 vuotta aikaisemmin. Artikkeli on sen verran mielenkiintoinen, että haluan jakaa siitä palasia teillekin. Tässä ensin kirjoittajan yliluonnolliset kokemukset:

Kun syksyllä 1922 tulin mainitun koulun (Säänjärvi) opettajaksi oli oppivelvollisuuspari vuotta sitten astunut voimaan... Koska koulupiiri oli uusi, ei siinä ollut vielä varsinaiseksi kouluksi rakennettua taloa, vaan se toimi kunnan Taavetti Rusthollkarhun pakkohuutokaupasta ostamassa talossa (eli siis talossa, jonka pihamaalla Emanuel Välikankaan ampuminen tapahtui). Se oli vanhaa rakennustyyliä, joka oli kehittynyt kaksi savutupaa ja niiden välisestä eteisestä käsittävästä rakennuksesta. Isosta tuvasta oli tehty luokka, jossa opetin samanaikaisesti 54 oppilasta. Pienestä tuvasta oli tehty kaksi kamaria ja läpikuljettavan eteisen toiseen päähän oli tehty keittiökomero... Kun perjantai-iltoina istuin työpöytäni ääressä syventyneenä oppilaitteni tekemiin virheisiin (eli vihkojen tarkastamisesta oli kysymys), kuulin useamman kerran, kuinka isäni keskellä yötä meni ulos, niin ainakin alussa luulin, kolisteli eteisessä, tuli minun kamariini ja seisattui tuolini taakse. Kun käännyin kysymään hänen asiaansa, ei siellä ollutkaan ketään. Päättelin kuulleeni väärin... Jäi mainitsematta, että sekä isäni että äitini asuivat luonani mainitulla koululla.

Melkein jokaisena iltana oli äitini odottamassa tuloani (iltamista) valvoen ja kyseli, olinko käynyt välillä kotona jotakin hakemassa. Kun ihmettelin kysymystä, sanoi hän kuulleensa askeleita huoneestani sekä oven avautuvan ja sulkeutuvan, mutta ei ollut nähnyt minua, vaikka tavoitti.

Joskus sattui, että selvisinkin perjantai-iltana tavallista aikaisemmin vuoteeseeni. Silloin kuului lattialta jotain rapinan tapaista. Kuvittelin se aiheuttajaksi rottia tai hiiriä. Mutta kun rapina esti uneen vaipumasta varasin valoneuvot käteeni ja jäin kyljelläni loikoen odottamaan sen uudelleen alkamista. Kun rapina oli juuri sänkyni vieressä, valaisin lattian. En onnistunut koskaan näkemään rapinan aiheuttajaa toimin kuinka nopeasti tahansa.

Seuraavana vuonna siirryin Valkolanmäen koululle ja eräänä seuraavista vuosista oli Karhulan koululla opettajana hyvin reipasotteinen Esteri Järvinen. Kun hän kerran oli vierailemassa luonani, kysyin häneltä kuin ohimennen: "Kuinka sinä saat siellä yksinäisyydessä iltasi menemään, etenekin perjantai-illat?" "Tarkoitatko joka perjantaista kylämiestä", hän kysyi vuorostaan ja jatkoi: "Minä olen oikein hyvä ystävä hänen kanssaan. Kun korjaan vihkoja, seisoo hän olkapääni takana ja tarkastaa, että teen kunnollista työtä...

Nyt on talo purettu ja varmasti kaikki kummitukset hävinneet...

Tarina jatkuu TÄÄLLÄ

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti