Niin, se oli verraton kokous, se! (Lappeenrannan Uutiset 3/12.1.1897)

Vuonna 1896 perustettu Mustolan koulu kevättalvella 2015

Viime kuukausina kiihkeitä tunteita sekä valtakunnan tasolla että kuntatasolla ovat herättäneet maahamme runsain mitoin saapuneet pakolaiset. 1800-luvun lopulla "kuuma peruna" olivat kansakoulut, niiden perustaminen, rakentaminen ja ylläpito. Maaseudun rahvas vastusti niitä peläten kustannuksia. Lisäksi riideltiin koulun sijoituspaikoista, pelättiin koulutuksen vieroittavan lapset "oikeista töistä" ja katsottiin, että välttävän luku- ja kirjoitustaidon hankkiminen kiertokoulussa riittää. Lappeenrannan kaupunkia ympäröivässä Lappeen kunnassa koulujen vastustus oli kovaa. Lappeenrannan pohjoisissa naapuripitäjissa Lemillä, Taipalsaarella ja Savitaipaleella kansakoulujen vastustus oli vielä sitkeämpää. Niinpä kyseiset kunnat yhdessä joidenkin Etelä-Savon kuntien kanssa muodostivat pitkään synkän pisteen kartassa, joka kuvasi kansakouluopetuksessa olevien osuutta kouluikäisist lapsista (Ks. Aimo Halila. Suomen kansakoululaitoksen historia. Osa 3. sivu 67).

Ohessa Lappeenrannan uutisten selostus kiihkeästä kunnankokouksesta Lappeen pitäjäntuvalla tammikuun alussa vuonna 1897. Tässä tapauksessa oli onni, että harvainvalta, joka perustui varallisuuteen voitti. Nykydemokratian säännöillä olisi tuossa kokouksessa tehty vain demagogien kiiihotuksen seurauksena tyhmä päätös.

Kunnankokous Lappeella. 

 Kunnankokous Lappeella viime lauantaina oli muuttunut oikein koko kunnan yhteiseksi juhlahetkeksi. Välipalaksi ensin päätettiin  mihinkä tarkoitukseen käytetään nostettavan olevat viinaverorahat 1072 markkaa.  Niistä päätettiin panna 900 markkaa kansakoulukassaan ja 172 markkaa lainakirjastoon kirjojen hankkimista varten.

Siparin kansakoulua varten kerättiin varoja erilaisilla tempauksilla.
Lappeenrannan Uutiset 26.6.1896

Tätä asiaa käsiteltäessä tultiin mainitsemaan sanat uusi kansakoulu. Tämä todisti, että ukkonen on ilmassa. Siirryttiin toiseen kysymykseen.

Oli edellisessä kokouksessa jo käsitelty asiaa Mustolan kansakoulun eri piiriksi eroittamisesta ynnä apurahan antamista ja opettajan palkkaamisen avustamista samassa koulussa. Edellinen kokous ole asettanut valmistelukunnan tämän silloin jo epämiellyttävän kysymyksen selvittelyä avustamaan.

Valmisteluvaliokunta oli ehdottanut:
Ensin otettiin käsiteltäväksi kysymys kunnan jakamisesta koulupiireihin sillä tavoin, ettei matkan pituus estäisi yhtään lasta kouluun pääsemästä ja että olisi riittävä määrä kouluja kaikille kouluijässä oleville lapsille ja tultiin siihen päätökseen, että silloin olisi 17 koulua tarpeen. Tämän vuoksi tehtiin seuraava piirjako, jossa mainitaan kussakin piirissä ensiksi se kylä, joka sijaitsee piirin keskellä ja johon siis koulukin on sopiva sijoittaa:
1. piiri: Kärkelä, Ruttois, Iitiä, Turkkila, Hurtanmaa, Laakkola, Törölä ja Varis-Lavola
2. piiri: Pahlois, Myllylä, Lensula, Oikkola, Ylikkälä, ja osa Toikkalasta.
3. piiri: Korkia-aho, Toikkala, Kanalampi ja osa Toivarilasta.
4. piiri: Vilkjärvi
5. piiri: Seppälä, Anola, Maajärvi, Sirkjärvi ja osa Toivarilasta
6. piiri: Hyttilä, Monola, Kälviälä, Nikkilä, Melkkola, Haikala, Hietala ja Suomalais
7. piiri: Hanhijärvi, Hanhikemppi, Rantala, Vihtola, Tukiala, Karkkola ja Sinkkola.
8. Penttilä, Piutula, Mäkelä, Kiiala, osa Sunilasta ja Taalikkala.
9. piiri: Lipiälä, Purala, Tujula, Kemppilä, osa Ruohialasta, osa Kiialasta, Hyypiälä, Kauskila ja Anikkala.
10. piiri: Vainikkala, Hiivala, Ojala ja Ruohiala.
11. piiri: Antamois, Rapattila, Laihala, Kasukkala ja osa Sunilasta.
12. piiri: Haapajärvi.
13. piiri: Kansola, Metsäkansola, , Ruokola, Kokkila, Kouvola, Kähärilä ja Lyytikkälä.
14. piiri: Mustola, Karhusjärvi, Lempiälä, Rasala, Hartikkala, Lauritsala, Pelkola, Ryösölä, Mentula ja Saikkola.
15. piiri: Partala, Saarniala, Ilottula,

Myös Mustolan kansakoulun perustamiseen kerättiin varoja kansanjuhlilla.
Itä-Suomen Sanomat 12.6.1896.

Muukkola ja Laihia.16. piiri: Kaukaan tehtaat.
17. piiri: Lapvesi, Armila, Kourulanmäki, Tirilä, Kourula, Montola, Tapavainola, Lasola, Pajarila ja saaristokylät.

Koska ei ole tietysti kysymystäkään siitä, että kaikki edellä mainitut koulut nyt heti perustettaisiin, vaan että mitä syntyy vähitellen vuosien kuluessa, otti komitea sitäkin harkitakseen, mitkä olisivat tarpeellisimmat ja etupäässä puolustettavat ja päätti siinä suhteessa ehdottaa Seppälän, Pahloisten, Haapajärven ja Kansolan koulut.

Mitä koulujen rakentamiseen tulee, oli komitea sitä mieltä, ettei yhtäkään koulupiiriä pitäisi vapauttaa ottamasta osaa kunnan yleisiin koulumaksuihin ja että piirikunnan tulee itsensä rakentaa koulukartanonsa sekä hankkia tarpeelliset koulukapineet y.m., mutta että kunta yhteisistä varoistaan maksaa kerrassaan 1000 markkaa rakennusapua sekä vuosittain 250 markkaa opettajan palkkaamiseen.

Mustolan koulun johtokunnan tekemään anomukseen päätettiin ehdottaa semmoinen vertaus, että edellisessä mainitun perusteen nojalla kunta suostuu uusien koulujen rakentamista varten olevasta rahastosta 1000 markkaa rakennusapua ja opettajan palkkaamiseksi 250 markkaa vuodessa tämän lukuvuoden alusta lukien, mutta ei suostuta Mustolan piirikunnan pyytämään vapautukseen yleisistä koulumaksuista.

Seurakunnan arvoisa kirkkoherra, joka on niin monessa julkisessa paikassa kunnialla esiytynyt, alkoi keskustelun. Hän selitti edellä olevan valmistelukunnan lausuntoa. Tapahtui useita keskeytyksiä, useat lausuivat ääneen enemmän kuin sopimattomia sanoja rovastin puhuessa. Puheenjohtaja [opettaja Kalle Oittinen] varoitti sekä kehotti miehiä esiytymään arvokkaasti sekä puheenvuoroa käyttäen. Se oli turhaa. Vähän väliä remahti kymmeniä ääniä huutamaan: ei mitään, ei uusia kouluja, entistä rakennetaan jos tarvitaan.

Oli joukossa järjenmiehiä sentään. Herra Rasander, talollinen Sunimento, kanttori Ketonen y.m. kannattivat komitean ehdotuksen mukaan apurahan antamista piirikuntain ehken rakennettaville kouluille.

Ensimmäinen kouluvuosi alkoi Mustolan kansakoulussa 19.10.1896.
Lappeenrannan uutiset 16.10.1896

Harva siihen suuntaan puhuja sai sanoa sanottavansa, jonkun tyhmyrin puheeseen puuttumatta.
Porstuasta kuului kova meteli, sillä se, samoin kuin osa pihamaataki oli miehiä täysi. Tuvassa [oli] tavaton ahtaus ja kuumuus.
Taas huudettiin portuvasta, että kokous on laiton, kun ei kaikki pääse tupaan eikä ulos kuule. Ehdotettiin että muutettaisiin ulos tahi kirkkoon kokousta pitämään.  – Ei muutosta tullut, sillä esimies arveli, että voi käydä niin, että kokousyleisön enemmistö kaupungin poliisin käsiin kovin äänekkäästä esiytymisestään, jos ulos mentäisiin, eikä myöskään liene kirkon arvolle myöskään sopiva, jos tuommoinen joukko sinne siirtyisi.

Järkevä keskustelu oli mahdoton, vaikka  puheenjohtaja koetti parastaan. Ei mikään poliisimahti olisi myöskään voinut auttaa, jos ei olisi ryhdytty siihen ikävään keinoon, jotta olisi viety ulos huutajat, vaan se olisi ollut sekä ikävä kuin myös mahdoton vallattomain monilukuisuuden tähden.

Puheenjohtaja teki seuraavan ehdotuksen:
1. Ei perusteta kunnan varoilla uusia kansakouluja
2. Ei jaeta kuntaa eri koulupiireihin maksun suhteen.
3. Annetaan kunnan piiriin ehken rakennettaville kouluille kerta kaikkiaan 1000 markkaa rakennusapua ja vuosittain 250 markkaa kullekin opettajan palkkaamiseksi. Tämä sillä lisäyksellä että kouluja ei synny useammin kuin yksi vuodessa – Mustolan ja Siparin koulut näihin viiteen luettu.

Mustolan kansakoulun rakennus valmistui runsaassa kahdessa kuukaudessa
syksyllä 1896.

Ensin kuului hyväksyviä ääniä valtavasti. Vastustuksen johtajat tekivät alun huutoon ei, ei ja se paisui, vaikka kuin puheenjohtaja selitti. Mitä te kiusaatte meitä! Missä on Kälviäinen! Puhu Kälviäinen! Kälviäisellä on puheenvuoro!. – Näin huudettiin eri puolella tuvassa, porstuvassa ja ulkonaki.

Puheenjohtaja teki äänestysehdotuksen. Sovittiin ensin siitä, jotta komitean mietintö semmoisenaan hylätään ja otettiin vastakkaisiksi ehdotuksiksi puheenjohtajan edellä mainittu ehdotus sekä kokonaan [koulurahoituksen] kieltävä.

[Elias] Kälviäinen vaati pöytäkirjaan, että pitää äänestää kunnallisasetuksen 9 §:n mukaan.

Alkoi äänestys, vaikka ei neuvotun pykälän mukaan. Ilmoitettiin, että kukin kylä otetaan tavallisessa aakkosjärjestyksessä esille sekä kehotettiin myöhemmin esiintulevia huoneesta poistumaan. Niin saatiin siksi tilaa, että mies voi toisen sivuuttaa tuvassa.

Valtakirjoja oli useamman miehen povissa, mutta arvaahan sen, kansakoulun avustamisen vastustajain valtakirjat olivat useimmat aivan virheelliset. Tiedon ja taidon puutettahan osotti koko sen suunnan miesten esiintyminen. Myönnytyspuolen valtakirjat oli pienillä poikkeuksilla oikein, sillä olivathan he ylipäätänsä valistunutta väkeä.
Tämä antoi vettä myllyyn. Huudettiin: siitä sen näkee, vääryyttä, vääryyttä!

Suurella ponnistuksella vietiin vaan äänestystä eteenpäin, kanttori [Isak] Ketosen ja talollisen August Sunisen esimiestä avustaen. Runsaan kuusituntisen työn perästä oli tulos tiedossa. Ei eli jyrkän vastustuksen puolesta antoi 182 henkilöä äänensä, yhteensä 1521,8 ääntä. Puheenjohtajan tekemän ehdotuksen hyväksi antoi 40 henkilöä 2745,9 ääntä.

Talollinen Ville Vainikka pyysi heti otetta pöytäkirjasta. – Kokouksen päätös on siis seuraava:
Kuntaa ei jaeta maksun suhteen eri koulupiireihin, eikä myös perustetaan kunnan yhteisillä varoilla uusia kansakouluja:
Kunta antaa apua kunnan piirissä syntyville jonkun kulmakunnan ehken perustamalle koululle kerta kaikkiaan 1000 markkaa sekä semmoiselle koululle 250 markkaa vuodessa opettajan palkkaamiseksi. – Kuitenkin sillä rajoituksella, että kouluja ei perusteta enemmän kuin yksi vuodessa ja niitten luku on enintään viisi, Mustolan ja Pahloisten koulut lukuun otettu.

Mainittakoon vielä, että kokoukseen oli saapunut ehkä toinen puoli, joilla ei ollut äänioikeutta; oli myös useita vaimojakin vastustajain joukossa, muutama hyvin vanha ämmäkin. Niin se oli verraton kokous se.

Elokuvat vaaraksi kansan moraalille. Kansalaiskokous Lappeenrannassa 9.3.1912

Vanhoja lehtiä selatessa törmää jatkuvasti uutisiin, joita lukiessa voi jälleen todeta, että kaikki uusi ja ihmeellinen on AINA herättänyt huolta, pelkoa ja vastareaktioita. Niinpä kansalaisia on kutsuttu kokouksiin torjumaan uhkaava "vaara".  Polkupyörät, puhelin, radio, televisio, kännykät, internet-yhteydet, pankkiautomaatit, pankkikortit, maahanmuuttajat tai vaikkapa Euron käyttöönotto ovat saaneet jotkut pelkäämään, vastustamaan ja pahimmillaan vihaamaan. Tässä lappeenrantalainen esimerkki vuodelta 1912.

 Elävien kuvien teatterit. (Lappeenranta-lehti 12.3.1912)

Elokuvamainos
Lappeenranta 23.3.1912

Viime lauantaina tämän kuun 9 päivänä kokoontui kaupungin kansakoululle yleinen kansalaiskokous keskustelemaan, mihin toimenpiteisiin olisi ryhdyttävä niiden väärinkäytösten poistamiseksi, joita elävienkuvien näyttämöissä on esiintynyt. Kokouksen avasi rehtori R. Ylönen lyhyesti esittäen niitä epäkohtia, joita tässä suhteessa on esiintynyt, kuten esim. rikoskappaleiden esittäminen, joissa rikoksentekijät kuvataan sukkelina, ovelina henkilöinä, kun sitävastoin vääryyttä kärsineet tai oikeudenvalvojat esitetään täydellisinä hölmöinä, joiden kustannuksella yleisö saa makeasti nauraa, tai avioliittodraamat, joissa sankarit, rikolliset sukkelalla ja ovelalla tavalla pettävät tyhmää ja yksinkertaista aviomiestä tai –vaimoa y.m. epäsiveellisiä kappaleita.

Vilkkaan keskustelun jälkeen yhtyi kokous yksimielisesti seuraavaan päätökseen:

1. Biograafiteatterien ohjelmat maassamme kaipaavat välttämättömästi puhdistusta.

2. Filmien tarkistusta varten on pääkaupunkiin asetettava lautakunta, jonka jäsenistä ainakin osa tulee olla nuorisonkasvatuksessa työskenteleviä henkilöitä.

Kokouksesta ynnä sen päätöksestä päätettiin antaa tieto Kolmisointuyhdistykselle pääkaupungissa.

---

Luettuani oheisen lehtiuutisen perehdyin hieman elokuvasensuurin historiaan ja löysin Mykkäelokuva-sivulta hieman tietoa. Tässä lyhyt referaatti:

Vuonna 1908 Suomen Valkonauhaliiton Helsingin paikallisosasto järjesti keskustelutilaisuuden, jonka yhtenä teemana oli elokuvien turmiollisuus. Koska elokuvissa käynti oli saavuttanut valtavan suosion, näkivät jotkut niissä ilmenevän moraalittomuuden olevan haitallista kansalle. Elokuvien maahantuojat olivat itse määritelleet niille ikärajat. Kristillistä taidepiirejä edustanut Kolmisointuyhdistys asetti kahdeksanhenkisen valiokunnan laatimaan toimenpide-ehdotuksia. Sen tarkkailun kohteena olivat kevätkausien 1909 ja 1910 elokuvat. Niiden pohjalta toimikunta laati ehdotuksensa ennakkosensuurin käyttöönotosta. Valtakunnallisia säädöksiä ei saatu kuitenkaan aikaiseksi. Ennakkotarkastus jäi poliisien hoidettavaksi. Filmitarkastuslautakunta perustettiin vastaa maan itsenäistyttyä ja varsinainen laki ennakkotarkastuksesta säädettiin vasta vuonna 1946.

Kansanopetus Lappeenrannassa 150 vuotta. Lappeen kunnan Taikinamäen kansakoulu

Taikinamäen entisen kansakoulun rakennus 1.5.2015. Koulua kutsuttiin lempinimellä "taikinapytty".

Lappeen pitkäaikaisen "koulumestarin",
Elias Sunisen muistokirjoitus.
Lappeenrannan Uutiset 25.2.1890

Lappeen pitäjän alueella oli lasten opetus kauan pääosin seurakunnan ylläpitämän kiertokoulun varassa. Pitkäaikaisena kiertokouluopettajana toimi Elias Suninen. Esimerkiksi 1870-luvun lopulla kiertokoulu toimi kahdeksassa paikassa neljä viikkoa kerrallaan. Vuonna 1882 varsinaiseksi koulumestariksi palkattiin K. V Ahlblad ja Elias Suniselle apulainen. Yli 40 vuotta kiertokoulunopettajana toiminut Elias Suninen kuoli vuonna 1890. Vuodesta 1892 lähtien Lappeella oli neljä kiertokoulunopettajaa, joista Pekka Pulli ja Juho Pusa olivat tehtävissään pitkään. Vuonna 1912 seurakunta jaettiin viiteen eli litiän, Kaivannon, Alajoen, Lavolan ja Haapajärven kiertokoulupiireihin. Merkittävä rooli kansanopetuksessa oli myös pyhäkouluilla, joiden toiminta organisoitiin uudelleen vuonna 1867. Pyhäkoulun lisäksi oli myös rippikoululla tärkeä rooli lukutaidon parantamisessa. 1870-luvun alussa rippikoulua pidettiin Lappeella kaksi kertaa vuodessa kaksi viikkoa kerrallaan, sittemmin neljä viikkoa kerrallaan. Jotkut lappeelaiset vanhemmat lähettivät lapsiaan myös Lappeenrannan kouluihin, kuten vuonna 1866 toimintansa aloittaneeseen kansakouluun.

Vuoden 1865 kunnallisasetuksessa kansakoulujen perustaminen määrättiin kunnan toimialaan kuuluvaksi. Kun Aleksanteri II hyväksyi 11.5.1866 senaatin asetusehdotuksen kansanopetuksen järjestämisestä maassamme ja antoi samana päivänä Keisarillisen Majesteetin Armollisen asetuksen kansakoulutoimen järjestämisestä Suomen suuriruhtinaanmaassa, eivät mielialat olleet Lappeen pitäjässä vielä kovinkaan suopeita kansakoulun perustamiselle. Lappeelaiset olivat tässä asiassa vielä hyvin vanhoillisia ja nuukia. Jokainen kansanopetuksen parantamisyritys, mikäli siihen tarvittiin varoja, kohtasi ankaraa vastarintaa. Kaikki verotaakkaa lisäävät uudistushankkeet kuitattiin sanomalla: On sitä ennenkin eletty ja toimeen tultu. Toisaalta pitäjästä löytyi kuitenkin henkilöitä, jotka olivat jo valmiita käynnistämään tehokkaamman kansanopetuksen kunnan alueella. Suomalaisessa Wirallisessa Lehdessä esitettiin huhtikuussa 1866 seuraavanlainen toivomus: Pitäjäämme olisi siis tarpeellinen valita kaksi koulumestaria ja pidättää nekin lapset koulussa, jotka jo lukea osaavat, ja opettaa heille kirjoituksen ja luvunlaskun taitoa sekä nuottienki tuntemista. Semmoinen koulu olisi pidettävä talven aikana, sillä silloin lapset hyvin joutaisivat. Nyt niiden aika näkyy kotonakin kuluvan mäenlaskussa ja suurempien korttipelaamisessa ja tupakinpolttamisessa.

Taikinamäen kansakoulu rakennettiin vuonna 1878

Silloinen Viipurin läänin kuvernööri Christian Oker-Blom edisti aktiivisesti kansakoulujen perustamista ja hän kävi useissa eri puolilla lääniään pitäjänkokouksissa puhumassa niiden puolesta. Lappeelle kuvernööri saapui 24.9.1869 ja sai kirkossa pidetyssä pitäjänkokouksessa arvovallallaan lappeelaiset taipumaan siihen, että pitäjänmakasiinista myytäisiin 100 tynnyriä ruista kansakoulun tuleviin tarpeisiin. Viljoja ei kuitenkaan myyty, ne vain laitettiin makasiinissa erilleen muusta viljasta. Koulun johtokuntaan valittiin seuraavan vuoden joulukuussa (19.12.1870) eversti Lars Emil von Haartman, koulumestari Elias Suninen sekä talolliset B. A. Tavast, Juhana Rantanen ja Aatami Simola sekä vähän myöhemmin vielä seurakunnan kirkkoherra, rovasti J. M. Hackzell. Kuntakokouksessa 24.3.1871 päätettiin lopulta myydä kansakouluhanketta varten keräty rukiit. Samassa kokouksessa teki maanviljelijä B. A. Tavast ehdotuksen, että eversti von Haartmanilta Lauritsalassa vuokrattaisiin se ei kauvan sitte rakettu kestikievarin kaksinkertainen rakennus ja sen ympärillä olevat kartanohuoneet koululle. Koska Haartamanin pyytämä vuotuinen korvaus oli vain 300 markkaa, hyväksyi kuntakokous ehdotuksen.

Koulu rakennettiin kirkkoherran virkatalon entisestä päärakennuksesta,
jonka kuntalaiset siirsivät uudelle paikalle

Kansakoulun johtokunnan puheenjohtajana toimi ensimmäiset seitsemän vuotta eversti von Haartman, sitten rovasti Hackzell kuolemaansa vuonna 1882 saakka. Hyvästä alusta huolimatta kansakoulun perustaminen Lauritsalaan jäi tällä kertaa toteutumatta. Elokuussa vuonna 1871 kansakoulun johtokunta ehdotti kuntakokoukselle, että kansakoulurahastoon kannettaisiin jokaiselta 16 vuotta täyttäneeltä kuntalaiselta vuosittain 25 penniä. Ankaran vastustuksen vuoksi tämä ehdotus kuitenkin kokouksessa raukesi. Vuonna 1871 kansakoulun johtokunta ehdotti, että pitäjän kansakoulurahastoon kerättäisiin jokaiselta 16 vuotta täyttäneeltä kuntalaiselta 25 penniä. Huolimatta kirkkoherran ja eversti von Haartmanin tuesta kuntakokous ei lämmennyt ehdotukselle, mutta esitys toteutettiin neljä vuotta myöhemmin. Vuoden 1872 alussa ilmoitti koulun johtokunta kuntakokoukselle, että kansakoulurahastossa oli koossa 2606 markkaa, joista Lappeenrannan asukkaat olivat koonneet 425 markkaa ja loput oli saatu pitäjänmakasiinista myydyistä rukiista. Lisäksi varat karttuivat viinaverorahoilla sekä makasiinista myydystä rukiista saaduilla tuloilla. Nimittäin 20.12.1873 ehdotti koulun johtokunta pitäjänkokoukselle, että makasiinista myytäisiin vielä 75 tynnyriä ylijäämäruista kouluhankkeen hyväksi. Seuraavana vuonna päätettiin myös siirtää viinaverorahat eli 577 koulurahastoon.

Taikinamäen kansakoulun urakoitsija oli vaakakirjuri Magnus Wilhelm Fagerlund

Seuraavan kerran kansakoulun käynnistäminen toden teolla oli koulun johtokunnan kokouksessa joulukuussa 1875. Kansakouluksi hankittiin nyt kirkkoherran virkatalon entinen päärakennus. Sen pitäjäläiset siirsivät Taikinamäelle pappilan maalle. Pitäjänkokous hyväksyi 19.3.1876 eversti von Haartmanin laatimat kansakoulun piirustukset. Niissä oli piirretty entiseen rakennukseen kaksi lisähuonetta. Rakennustöitä valvoi rakennustoimikunta, jota niin’ikään johti von Haartman. Muina jäseninä olivat rakennusmestari Petterson, lautamies Juhana Pulli ja talollinen Ville Oikkonen. Rakennuksen, jonka arvoksi arvioitiin vuonna 1879 18 000 markkaa, urakoi vaakakirjuri Magnus Wilhelm Fagerlund. Kansakoulu näyttää olleen eversti von Haartmanin sydäntä lähellä tämänkin jälkeen, sillä hän tuki koulua opetusväline- ja rahalahjoituksin. Koulurakennuksista puuttuivat silloin vielä aitat, rehuladot, navetat, sauna ja kaivo. Nämä saatiin koululle vasta vuosikymmenien kuluttua ja vain korkeampien viranomaisten painostuksen jälkeen. Esimerkiksi koulun juomavesi jouduttiin alussa hakemaan Saimaan rannassa Lappeenrannan kylpylaitoksen vieressä olleesta lukkari Helsingiuksen pienestä kaivosta. Oppilaat hörppivät tuodun veden yhteisen vesiastian laidasta. Koulu sai oman kaivon lopulta vasta vuonna 1908. 

Lappeen kunnan ensimmäisen kansakoulun vihkiäisiä vietettiin 22.9.1878

Taikinamäen kansakoulua laajennettin kahdella
luokkahuoneella 1894 - 1895. Yllä ilmoitus urakka-
huutokaupasta. Lappeenrannan Uutiset 24.10.1894

Rakennustyöt viivästyivät mm. siksi, ettei urakoitsijalle luvattuja rakennustarpeita ollut riittävästi. Tämän takia urakoitsijalle aiheutui lisäkustannuksia, joita varten kuntakokous myönsi hänelle 30.9.1876 500 markan korvauksen.  Koulu pääsi alkamaan vasta vuotta aiottua myöhemmin eli syyskuun 16. päivä 1878. Koulun vihkiäisiä vietettiin 22.9.1878. Johtokunta oli valmistellut jo koulun alkamista vuonna 1877, sillä se oli tiedustellut Jyväskylän seminaarin johtajalta sopivia opettajia kouluunsa. Tämä oli ehdottanut opettajiksi Frans Mikael Heleniusta ja ”frökynä” Alina Maria Renforsia. Viivästymisen takia opettajiksi tulivat lopulta valituksi 8.7.1878 Kalle Oittinen (1878 - 1899) Jyväskylän seminaarista ja Ida Aleksandra Grönroos (1878 - 1914) Viipurin Tervajoelta. Opettajien palkoista päätettiin kuntakokouksessa hyvissä ajoin eli 23.12.1876. Miesopettajan palkaksi määrättiin 600 markkaa ja naisopettajan 400 markkaa vuodessa. Koulunkäynnin aloitti 25 poikaa ja 18 tyttöä. Näistä 16 oli siirtynyt Lappeenrannan kaupungin kansakoulusta. Aluksi koulussa oli erilliset erikseen tyttö- ja poikaluokat, mutta vuonna 1889 siirryttiin sekaluokkin. Kirkkoherra Hackzellin ja eversti von Haartmanin ehdotuksesta myös kunnan vaivaishoidon varassa eläneet orpolapset lähetettiin kansakouluun. Tämä tuli olemaan kauaskantoisen viisas ratkaisu näiden lasten tulevaisuuden kannalta. Kansakoulun johtajana toiminut Kalle Oittinen oli todellinen kansankynttilä. Oittinen oli koulutyönsä ohella huomattava maatalous-, kunnallis-, nuorisoseura- ja raittiusmies. Lisäksi hän oli valtiopäivillä vuosina 1894, 1897 ja 1899 Lappeen kihlakunnan edustajana talonpoikaissäädyssä. 

Taikinamäen kansakoulussa vallitsi melkein toiminnan alusta lähtien sietämätön tilanahtaus. Niinpä koulunjohtaja Kaarlo Oittinen totesi puheenvuorossaan vuoden 1897 valtiopäivillä talonpoikaissäädyn istunnossa, miten ovat suuret lapsiparvet saaneet itkevinä palata kotiinsa [tilanpuutteen vuoksi]. Koulun johtokunta teki kuntakokoukselle jatkuvasti ehdotuksia luokkahuoneiden lisäämisestä, mutta ne kaikuivat kauan kuuroille korville. Lopulta koulurakennusta jatkettiin vuosina 1894 – 1895 kahdella luokkahuoneella. Tähän velvoitti Viipurin läänin kuvernööri 30.9.1893 antamallaan päätöksellä. Kuntaa uhkasi 100 markan uhkasakko, mikäli lisärakennus ei olisi valmis 1.9.1894 mennessä. Vajaan viidentuhannen markan urakan sai rakennusurakoitsija Adam Kaipainen. Oppilasmäärän kasvaessa lisättiin myös opettajavoimia. Kolmas opettaja saatiin koululle vuonna 1890, neljäs vuonna 1900 ja viides vuonna 1903. Juvakan kansakoulun valmistuminen vuonna 1906 helpotti tilanahtautta Taikinamäellä muutamiksi vuosiksi. Mutta jo vuonna 1911 oli johtokunnan esitettävä kunnanvaltuustolle uuden lisärakennuksen rakentamista. Monien viivytysten ja valitusten jälkeen kunnanvaltuusto määräsi kokouksessaan 11.3.1916 kunnallislautakunnan antamaan riidanalaiset varat (20 000 markkaa) koulun pystyttämiseen ja rakennustyöt pääsivät käyntiin. Rakennusurakoitsijana oli nelihenkinen työryhmä, johon kuuluivat J.Saarinen, J.Soininen, M.Kankaanranta ja Johan Laitala-nimiset herrat. Rakentaminen maailmansodan riehuessa Euroopassa ei sujunut ilman vaikeuksia. Niinpä hirsitukkien vetämiseen talollisten metsistä jouduttiin nimismiehen avulla hakemaan lupa Venäjän armeijan linnoituspiiriltä. Tämä rakennus valmistui lopulta syyslukukauden alkuun vuonna 1917. 

Vuonna 1917 koululle valmistui (nyt jo purettu) lisärakennus, jonka Koulukadun puoleisen julkisivun piirustukset ohessa

Lentolaivue 12:n muistoreliefi Kivisaaressa

Lentolaivue 12:n muistoreliefi

Pyöräillessäni 18.10.2015 Joutsenon Konnunsuolta huomasin Kivisaaren tienoilla tienvarressa muistomerkin kyltin. Ei muuta kuin jarrut päälle ja katsomaan, mistä nähtävyydestä oli kysymys. Kyseessä on Lentolaivue 12:n muistoreliefi. Talvisodan aikana Joutsenossa toimi kaksi sotilaslentokenttää. Toinen oli kirkonkylän tienoilla sijainnut jääkenttä ja toinen Kivisaaren pellolla sijainnut lentolaivue 12 kotikenttä. Kivisaaren kenttä aloitti toimintansa 19.12.1939, kun Viipurin lähellä Tienhaarassa sijainnut Suur-Merijoen kenttä oli pakko siirtää. Kivisaaresta  käsin laivue toimi talvisodan päättymiseen 13.3.1940 saakka. Tosin osa koneista oli sijoitettu myös läheisen Karhusjärven jäälle tehdylle kentälle.

Alueelle oli sijoitettu myös neuvostoliittolaisten harhauttamiseksi tehtyjä rakennelmia. Kivisaaressa oli vanerista ja kartongista tehtyjä valekoneita, joita venäläiset eivät ilmeisesti missään vaiheessa kuitenkaan huomanneet. Kenttä säilyi neuvostoliittolaisille tuntemattomana sodan loppuun saakka.

Lentolaivue 12 kuului 1.1.1938 Suur-Merijoen lentokentälle perustettuun Lentorykmentti 1:en. Rykmentti koostui yhteistoimintalaivueista LLv 10, LLv 12, LLv 14 ja LLv 16. Kun talvisota alkoi rykmentin kalustona oli Fokker CX, Fokker C.V-, Ripon- ja Junkers W 34 -koneita. Laivueet oli sijoitettu seuraavasti LLv 10 Lappeenrantaan, LLv 12 ja 14 toimivat Karjalan kannaksella, edellinen Suur-Merijoen (myöhemmin Kivisaaren), jälkimmäinen Laikon ja Käkisalmen kentiltä käsin. LLv 16 oli sijoitettu Värtsilään ja Sortavalaan toiminta-alueenaan Laatokan Karjala

Vihollisen vilkkaan hävittäjätoiminnan vuoksi laivueet joutuivat suorittamaan tiedustelu- ja pommituslentoja pääasiassa öisin. Helmikuussa 1940 LLv 12 ja 14 saivat käyttöönsä taistelukykyisempiä Gladiator-hävittäjiä. Tämä mahdollisti myös laivueiden päivätoiminnan. Talvisodan aikana rykmentti suoritti 894 sotalentoa, saavuttaen 4 ilmavoittoa 10 koneen tappioin.

Muistoreliefien Lentolaivue 12:lle pystyttivät Joutsenon kunta, Joutsenon Kotiseutuyhdistys ja Konnunsuon keskusvankila 4.12.1997. Sen on veistänyt Olavi Veijalainen.

Pyöräretki 18.10.2015 reitillä Lappeenranta - Kansola - Konnunsuo - Lappeenranta

Sunnuntaiaamuinen näkymä Kaarnantieltä Lyytikkälän kyläaukeille

Näkymä Kansolan sillalta Lauritsalan suuntaan

Näkymä Kansolan sillata Nuijamaan suuntaan

Suomen ehkä kansainvälisimmän maaseutukylän kyltti Ruokolasta
tulevan tien varressa

Joutsenon vastaanotto- ja säilööottokeskus entisessä
Konnunsuon vankilassa

Ympärillä leviaa komea suomalainen peltomaisema

Konnunsuon entinen koulu

Kolkkoja ovat majoitusrakennukset

Sunnuntaisen pyöretkeni tavoitteena oli käydä kuvaamassa kaksi lakkautettua entistä kyläkoulua. Polettuani Nuijamaalle vievää tietä Lempiälään poikkesin Nuijamaantieltä Mäenpääntielle. Tien liittessä Kaarnantiehen, jatkoin sitä pitkin kohti Kansolaa. Kaunis aurinkoinen sää suosi matkantekoani jälleen, kuten lähes koko syksyn ajan. Pysähdyin toviksi ihailemaan Lyytikkälän kylän peltoaukeita, jonka jälkeen jatkoin Saimaan kanavan ylittävälle Kansolan sillalle. Koukkasin ihailemaan myös vanhan kanavauoman vartta, jossa paikoin on edelleen käytössä vielä vanha kanavatiekin.

Jatkoin Kaarnantietä Kansolan läpi Joutsenontien risteykseen. Siellä käänsin kulkurini kohti Konnunsuota. Ruokolan kylän peltoaukeitten jälkeen edesssä siintivätkin jo Konnunsuon entisen vankilan rakennukset. Kävin siellä kerran Konnunsuon toimiessa vielä vankilana. Tutustuimme noin 25 vuotta sitten vankilan toimintaan oppilaiden kanssa. Muutama vuosi myöhemmin yritin viedä sinne lakitiedon kurssilaisia, mutta tässä välissä olivat ohjeet muuttuneet. Vankila ei ottanut enää vastaan vierailevia oppilasryhmiä. Ilmeisesti viranomaisten mielestä saattaisi joillekin nuorille pelkän vierailun perusteella syntyä liian hohdokas kuva "kiven sisällä" olosta.

Kuvasin aluksi lakkautettua Konnunsuon koulua peltoaukean takaa. Sen jälkeen ajelin pyörälläni ympäri - ämpäri vankila-aluetta, joka on siis nykyisin pakolaisten vastaanotto- ja säilöönottokeskus.  Entinen vankila ei ole kyllä miellyttävin asuinpaikka, mutta sen ympäristössä on mahtava luonto laajoine peltoaukeineen. Pakolaisten "discomusiikista" pitävät huolen tuhannet valkoposkihanhet, jotka ovat leirityneet osittain jopa vankilan maatilarakennusten väliin. Ajoittain satoihin lintuihin nousevat parvet kohoavat ilmaan nostaen "discomusiikin" volyymia huomattavasti. Jututin muutamia pakolaisia, kaksi heistä oli Aleppon kaupungista, Syyriasta. Toinen heistä olisi ulkonäön perusteella käynyt supisuomalaisesta punaisine hiuksineen ja partoineen.

Kaikki vastaantulijat joko tervehtivät oma-alotteisesti tai vastasivat tervehdykseeni. Pienet pojat hakivat heti kontaktia. Lapsia näkyi paljon, ja lastenrattaita oli talojen edessä. Koko alue oli erittäin rauhallinen, touhu verkkaisen uneliasta, Yksi ainut isohko miesporukka näkyi olevan koolla, seisoskeli sisääntuloportin luona.

Vierailu paikallisessa kuppilassa oli mielenkiintoinen. Hinnasto oli suomen lisäksi arabiaksi. Kuppilan omistaja oli tyytyväinen pakolaisiin, kehui heitä ja haukkui suomalaiset rasistit, oli todella vihainen näille. Hänellä ei ole ollut ongelmia pakolaisten kassa, sen sijaan joskus kantaväestön kanssa. Nämä paikalliset/muualta tulleet  rasistit kuulemma käyvät aika ajoin liimailemassa kuppilan vessaan ja muualle natsimerkkejä ja jättävät rasistisia lehtisiä. Omistaja kertoi tekevänsä niistä aina rikosilmoituksen. Poislähtiessäni paikalle ilmeistyi moottoripyörineen liivijengi. Huikkaisin heille lähtiessäni, että ottakaa romuillanne polkupyöräni kiinni...

Konnusuolta vie kilometrien pituinen viivasuora tie kohti Lappeenrantaa. Kivisaaren kohdalla on tien vieressä Lentolaivue 12:n muistomerkki, jonka huomasin tällä kertaa ja kävin kuvaamassa. Soskuan sulun jälkeen piipahdin vielä ottamassa kuvan kanavan varressa olevasta neuvostoliittolaisten sotavankien muistomerkistä. Sen jälkeen alkoikin paluumatkan loppuosa lievässä vastatuulessa.

Ps. Toinen aikomistani kyläkoulujen kuvauksista tyssäytyi nykyisten omistajien kuvauskieltoon.

Lisämajoitustilaa on saatu teltoista

Entisisä vankilarakennuksia, nykyisiä pakolaisten majoitustiloja

Taustamusiikista pitävät huolen tuhannet valkoposkihanhet

Lakkautettujen kyläkoulujen kierros, osa 24: Juvakan kansakoulu (Tekstiä päivitetty 28.8.2017)

Lappeen Juvakan kansakoulu Myllymäellä. Kuva: Lappeenrannan kaupunginarkisto

Talvinen näkymä Juvakan kansakoululle. Kuva: Lappeenrannan kaupunginarkisto

Ilmoitus Lappeen kuntakokouksesta,
jossa aiheena mm. Juvakan kansakoulu
Itä-Suomen Sanomat 6.5.1905.

Tällä kertaa Lakkautettujen kyläkoulujen kierroksellani esillä on kansakoulu, joka on lakkautettu kesällä 1937. Perehdyin aiheeseen pyöretken sijasta retkellä kaupunginarkiston saloihin ja historiakirjojen sivuihin. Jälkimmäisistä saamani tietous osoittautui varsin ohueksi.
Lappeen kunnan ensimmäistä kansakoulua, vuonna 1878 perustettua Taikinamäen koulua, vaivasi pitkään suuri tilanahtaus. Lappeenrannan kupeessa olevien esikaupunkialueiden ja lähikylien väkiluku kasvoi koko ajan. Taikinamäen kansakoulussa oli viisi opettajaa, mutta vain kolme luokkahuonetta. Koulua olikin jo pakko käydä kahdessa vuorossa. Niinpä koulun johtokunta esitti piiriin toista kansakoulua Juvakan Myllymäelle. Sinne oli tarkoitus tulla myös Hanhijärven koulupiirin lapsien.

Kuten niin usein, alkoi tämän jälkeen kiivas taistelu siitä, miten koulupiiri jaetaan ja missä koulu tulisi sijaitsemaan. Taistelua käytiin lähinnä siitä, tulisiko koulun sijaita Viipuriin vievän maantien varressa Myllymäellä vai Hanhijärven tienoilla. Tarkoituksena olisi ollut silloin liittää myös aikaisemmin muodostettu Hanhijärven koulupiiri uuteen Juvakan piiriin. Tyytymättömät valittivat tehdyistä päätöksistä kaikkiin oikeusasteisiin. Taistelun tuoksinnassa mittailtiin matkoja aiotuille koulupaikoille ja kutsuttiin maanmittareita, lääkäreitä, kansakouluntarkastajia ja kouluhallituksen edustajia selvittämään tilannetta. Lopulta koulu päätettiin rakentaa Myllymäelle ja sen piiriin tulivat kuulumaan Kourulanmäen ja Armilan kylien ne osat, jotka jäivät Kaukaalle vievän pistoradan eteläpuolelle sekä Hanhijärven, Karkkolan ja Sinkkolan kylät sekä osia Tirilän ja Puralan kylistä. Näin syntynyt Juvakan kansakoulu oli järjestyksessä kymmenes Lappeen kunnan alueelle perustettu kansakoulu.

Urakkatarjousilmoitus Juvakan kansakoulun
kivijalan ja ulkohuoneiden rakentamisesta:
Itä-Suomen Sanomat 23.5.1905

Uuden koulun rakentamiseen toteutusta ajamaan valittiin rakennustoimikunta, johon kuuluivat maanviljelijä Lauri Nevalainen Karkkolasta, kanttori-urkuri Isak Ketonen, maanviljelijä Juho Helkala sekä opettaja Teodor Jekkonen Armilasta sekä Kaarlo Mäkelä Ihalaisista. Rakennustöitä valvomaan palkattiin 400 markan korvauksella Lappeenrannan silloinen rakennusmestari J.E. Jaakkola. Toukokuun puolivälissä oli rakennushanke edennyt niin pitkälle, että Lappeen kunnanvaltuusto teki lopullisen päätöksen koulurakennuksen rahoituksen ja piirustusten hyväksymisestä. Tämän jälkeen julistettiin koulurakennuksen kivijaloista, kellarista ja ulkohuoneista urakkakilpailu. Edellä mainitut rakennukset ja kivijalat valmistuivat syksyllä 1905. Kevättalvella 1906 julistettiin urakkakilpailu kolmeopettajaisen koulurakennuksen loppuunsaattamisesta. Kunnan vastuulle jäi rakennustarpeiden toimittaminen. Ne kerättiin koulupiirin asukkailta. Urakkaan kuului myös irtaimisto kuten esimerkiksi pulpetit. Rakennukset valmistuivat nopeasti, niin että niissä voitiin aloittaa koulutyö syksyllä 1906. Hieman myöhemmin rakennettiin vielä käsityöhuone / saunarakennus sekä kolmiosainen kellari. Koulun nimeksi valittiin sijainnin perusteella Juvakan kansakoulu, koska toinen vaihtoehto, Myllymäen kansakoulu, oli jo käytössä toisaalla Suomessa.

Urakkatarjousilmoitus Juvakan kansakoulun
rakentamisesta. Itä-Suomen Sanomat 6.2.1906

Juvakan kansakoulun johtokuntana toimi aluksi Taikinamäen koulun johtokunta. Tämä todettiin kuitenkin käytännössä hankalaksi. Niinpä koululle valittiin oma johtokunta, johon kuuluivat aluksi puheenjohtajana pastori Uno Norström ja myöhemmin pastori K.G. Forsblom, puutyömies Juhana Saarinen ja herastuomari Juhana Juvakka. Myöhemmin johtokuntaan ovat kuuluneet mm. maanviljelijät Juhana Kourula, Juhana Rantanen, Juhana Ruokonen, Pekka Helkala, Anni Helkala, puutyömies Eero Karjalainen, räätälin emäntä Eeva Hurja, konttorinhoitaja J.H. Muikku ja rataesimies K.A. Lehtinen.

Vuonna 1906 kouluun perustettiin yksi miesopettajan ja kaksi naisopettajan virkaa. Miesopettajaksi valittiin Teodor Jekkonen ja naisopettajiksi Elsa Tavila ja Hilja Lehtokoski. Pitkäaikaisina opettajina toimivat Jekkosen lisäksi Elin Bergroth, Impi Klaavo ja Alma Reijola. Vuonna 1909 koululle perustettiin kolmas naisopettajan virka, johon valittiin Elin Varttinen. Naisopettajan virka muutettiin vuonna 1911 miesopettajana viraksi. Tämän viran hoitajat vaihtuivat lähes joka vuosi, kunnes se lakkautettiin kesällä 1927. Alakansakoulun naisopettajan virka perustettiin koululle vuonna 1920 ja sen pitkäaikaisena hoitajana toimi Anna Jekkonen. Vuonna 1921 koululle perustettiin toinen alakansakoulunopettajan virka, mutta virka ja sen mukana myös luokka siirtyivät lokakuussa 1922 Armilan kansakouluun.

Vuosi 1932 merkitsi suurta muutosta Juvakan kansakoululle. Koulu siirtyi alueliitoksessa yhdessä Taikinamäen, Armilan ja Peltolan kansakoulujen kanssa Lappeenrannan kaupungin alueelle. Kansakouluna rakennus toimi jonkun vuoden eli vuoden 1937 kevääseen saakka. Rakennuksessa tehtiin tämän jälkeen muutos- ja korjaustöitä, jonka jälkeen se palveli Lappeenrannan kaupungin lastenkotina 1.1.1938 lähtien. Lastenkotitoimintaa oli vuoteen 1972 saakka.

Juvakan entinen kansakoulu lastenkotina/-tarhana
Kuva: Lappeenrannan kaupunginarkisto

Ps. Kesällä 2017 suuntasin Helkamani Myllymäelle ja yritin etsiä Juvakan kansakoulun tarkan sijainnin. Maastosta löytyikin pienen etsinnän jälkeen kivijalkarakenteita, puolittain metsittynyt piha-aukio, lipputanko ja villintynyt puutarha kuutostien ja Myllymäen välistä, Koulun piha-aukio näkyy vielä hyvin oheisessa ilmakuvassa.

Otin myös kuvia entiseltä koulualueelta. Ajan hammas ei ollut vielä aivan kaikkea purrut.

Myllymäeltä kuutostien alikulkuun laskeutuvalta pyörätieltä johtaa lähes metsittynyt tie entisen Juvakan koulun tontille

Tätä mäkeä on moni kansakoululainen kiivennyt suurin odotuksin.

Metsän keskeltä löytyy vielä rakennusten kivijalkojen jäänteitä

Entinen koulupiha on vielä pääosin säästynyt metsittymiseltä

Ruostuneett koulun lipputangon tukitolpat vaahteroiden ja koivujen katveessa

Pietari Hannikainen, suomenkielisen kirjallisuuden ja lehtitoiminnan uranauurtaja

Vierivin metsähautausmaan huoltorakennus Parikkalassa ilta-auringon kajossa

Vierevin hautausmaan infokyltti

Ajellessani 10.11.2015 kotiseutumatkalle Pohjois-Karjalaan poikkesin Kuutostieltä syrjään, kun huomasin Parikkalan kirkolle osoittavan kyltin. Ajattelin tien varrelta saattavan löytyä jotakin mielenkiintoista kuvattavaa. Parikkalan kirkolle vievä tie kiertelee Argusjärven itärannalla ja sen puolivälistä löytyi vanha metsähautausmaa. Pysäytin autoni ensin hautausmaarakennuksen eteen ja kiertelen hetken hautausmaalla. Menin uudestaan hautausmaalle kirkkoa lähempänä olevasta portista. Tällä kertaa kiertelin kalmiston aika tarkkaan. Huomasin, itselleni yllätykseksi, hautausmaalle haudatun yhden suomalaisen kirjallisuuden urauurtajista.

Pietari Hannikaisen ja hänen toisen vaimonsa Emilie (os. Savander)
hautakivi Vierevin hautausmaalla.

Pietari (Petter) Hannikainen, jonka sukunimi oli vuoteen 1852 saakka Hanén, oli syntynyt 24. elokuuta 1813 Säämingissä. Hän oli suomalainen kirjailija, lehtimies ja maanmittari. Hänen vanhempansa olivat Säämingin Kiilanmäen kylän talollinen, herastuomari Mikael Hannikainen ja hänen toinen puolisonsa Katarina Löppönen. Hannikainen pääsi ylioppilaaksi 1833 ja opiskeli Helsingin yliopistossa. Kouluvuosina suomalainen sukunimi vaihtui ”hienostuneempaan” muotoon Hanén, mutta Hannikainen otti alkuperäisen sukunimensä uudestaan käyttöön vuonna 1852.  Hannikaisesta tuli maanmittausauskultantti vuonna 1835, varamaanmittarin arvonimen hän sai 1843. Hannikainen oli Viipurin läänissä varamaanmittarina vuodesta 1849 ja vakinaisena komissiomaanmittarina vuosina 1857–1866. Täältä hän siirtyi Uudenmaan läänin vakinaiseksi komissiomaanmittariksi 1866–1874 ja vanhemmaksi komissiomaanmittariksi 1874–1879. Hannikainen osti vuonna 1851 maatilan Parikkalasta, jonne hän muutti luovuttuaan virastaan vuona 1879.

Hannikaisen Viipurissa toimittaman Kanawa-lehden 1. numero

Hannikainen toimitti Viipurissa ilmestynyttä monipuolista viikkolehteä Kanava, Sanansaattaja Viipurista vuosina 1845 - 1847. Siinä käsiteltiin uskonnollisia, valtiollisia ja poliittisia aiheita. Nimi valittiin rakenteilla olleen Saimaan kanavan mukaan, mutta symboloi myös tiedon kulkemista. Kanawa oli liberaali ja uudistusmielinen. Hannikainen vaati lehdessään suomea virkakieleksi, elinkeinovapautta, vapaata maanjakoa ja teollisuuden kehittämistä. Kanawaa on sanottu Suomen uudenaikaisen lehdistön edelläkävijäksi. Viranomaiset lakkauttivat lehden vuonna 1847. Hannikainen avusti tämän jälkeen useita lehtiä, kuten vuonna 1847 perustettua Suometarta, jonka päätoimittajakin hän oli vuonna 1864. Muita lehtiä, joiden toimittajana tai päätoimittajana Hannikainen oli, olivat Lukemisia maamiehille : aikakautinen-kirja maanviljelys, talous- ja taitous-asioista 1849 – 1850, Sanan-Lennätin 1855 – 1859., Aamurusko, sanaisia lapsille 1857 – 1859 ja Uusi Suometar.

Pietari Hannikaisen toimittamista lehdistä yksi oli
Aamurusko. Sanaisia Lapsille

Pietari Hannikaisen kirjoitti Ruokolahden Hölmölän kylässä eräänä myrskyisenä yönä vuonna 1838  näytelmän Silmänkääntäjä eli Jussi Oluvisen matka Hölmölään. Se painettiin Kanawa-lehdessä vuonna 1845. Se oli tiettävästi ensimmäinen julkisesti esitetty suomenkielinen näytelmä. Esittäminen tapahtui vuonna 1846 lappeenrantalaisessa yksityiskodissa. Seuraavana vuonna Silmänkääntäjä nähtiin Kuopiossa ja sittemmin sitä on esitetty mm. Kansallisteatterissa, viimeksi vuonna 1893. Silmänkääntäjää lainattiin myöhemmin eri lukemistoihin, mikä teki siitä erittäin tunnetuksi. Hannikainen ivailee Silmänkääntäjässään rahvaan suurta typeryyttä ja herkkäuskoisuutta, jota ovelat petkuttajat helposti hyödyntävät. Mutta hän tekee myös pilaa herrasväestä, jonka joukkoon pääsemiseksi ei vaadita muuta kuin suomalaisen nimen muuntaminen muukalaiseksi. Talonpoikaissyntyinen kirjailija asettuu selvästi talonpoikien puolelle ja näyttää, kuinka herrasväen syvästi halveksima talonpoika nousee monessa asiassa joko halveksijoidensa rinnalle tai edelle. Kaikkiaan Hannikainen julkaisi yhdeksän näytelmää, neljä jäi lisäksi julkaisematta.

Pietari Hannikainen oli Suometar-lehden päätoimittajana vuonna 1864

Hannikainen kirjoitti myös runoja ja suomensi tunnettujen kirjailijoiden, kuten Holbergin, Shakespearen ja Cervantesin näytelmiä. Hänen suomennoksiinsa kuuluu myös asiaproosaa, lainopillisesta tietoudesta Venäjän historiaan. Hannikainen laati ansiokkaat Savon ja Karjalan maakuntakuvaukset. Lisäksi hän kuuluu myös laki- ja virkakielen kehittäjiin. Pietari Hannikainen kuoli 27.9.1899 ja hänet haudattiin Vierevin hautausmaalle Parikkalassa.

Viipurissa ilmestynyt Sanan-Lennätin kuului Hannikaisen toimittamien lehtien joukkoon