Eteläkarjalainen maisema

Eteläkarjalainen maisema
Tässä blogissa on sekä kuvia että tarinoita upean Etelä-Karjalan luonnosta, ihmisistä ja kulttuurista. Kuvassa syyskuinen näkymä Saimaan kanavan varrelta.

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Niin hiljainen on kylätie..., osa 2. Pyöräretki 13.5.2017 välillä Säämälä - Rumpu - Nutikka - Villala - Hyttilä - Leino - Lahnajärvi - Säämälä

Vilajoen Leinonkoski Lahnajärven ja Pukaluksen välissä
Aittokosken patterin muistomerkin laatta
Noin viikko sitten kuvailin polkupyöräretkeäni entisen Ylämaan kunnan luoteiosan kyläteillä. Lauantaina 13.5 2017 suuntasin polkupyöräni Ylämaan koillisiin ja itäisiin kyliin. Tällä kertaa huomasin, etteivät reitin varrella olevat kylät, Säämälä, Nutikka, Rumpu, Villala, Hyttilä ja Leino, olleet nukkumassa aivan samanlaista syvää "ruususen unta" kuin pitäjän luoteiset osat. Paikoin kyläteitten varsilla oli uusia omakotitaloja ja autoliikenne oli selkeästi vilkkaampaa kuin Kirpun-, Mätön- ja Kasarintiellä. Tosin metsittymään jääneitä peltoja, hylättyjä omakotitaloja ja maalaistalojen pihapiirejä riittää tämänkin reitin varrella.
Säämälän entinen kansakoulu

Ylämaan Villalan metodistikirkko
Ensimmäisen tavoitteena oli kuvata entinen Säämälän koulu, jonka historia ulottuu jopa vuoteen 1877 saakka. Tämä iso koulurakennus lähetti viimeiset oppilaansa maailmalle vuonna 1967. Palaan koulun vaiheisiin myöhemmin erillisessä postauksessa. Seuraavana päämääränä oli vuonna 1996 pystytetty Aittokosken patterin muistomerkki. Ennen sitä oli tien varressa Nutikan tanssilava, joka seisoo hyväkuntoisena edelleen todistamassa, että tanssilavakulttuuri ei ole henkitoreissaan ainakaan Etelä-Karjalassa. Aittokosken patterin muistomerkille on selkeät opastaulut Rummuntieltä, joten se löytyy helposti. Patteri sai täysosuman 16.7.1941 ja seitsemän Luumäen Suo-Anttilasta ollutta sotilasta menetti siinä henkensä. Nimensä patteri on saanut siitä, että se koottiin sodan alussa Luumäen Aittokoskella, aivan Ylämaan rajalla. Aittokosken patterin kohtalosta löytyy lisätietoa täältä.

Villalan metodistiseurakunnan hautausmaa
Tämän jälkeen päämääränä oli Villalan kylä. Ensimmäisenä kylään saavuttuani huomioni herätti vanha kirkkorakennus, joka seisoo Villalantien, Rummuntien ja Timperintien risteyksessä, kylän keskeisimmällä paikalla. Kyseessä on Ylämaan Villalan metodistiseurakunnan kirkko. Metodistiseurakunta syntyi tänne seurauksena niistä riidoista, joita Ylämaan seurakunnan perustaminen 1917 aikoinaan aiheutti. Kirkon pihamaa on päässyt jo hieman metsittymään ja näyttää siltä, että seurakunnan toiminta on jo vuosia sitten hiipunut.  Vaikka metodistiseurakunnan toiminta on käytännössä jo kylällä loppunut, samaa ei voi sanoa seurakunnan hautausmaasta. Kävin nimittäin myös Timperintien varressa Hietamiehenkankaalla olevalla metodistiseurakunnan hautausmaalla, jonka haudoilla riitti vierailijoita tasaisena virtana. Olihan seuraavana päivän äitienpäivä. Hautausmaata käyttävät nykyisin lähiseutujen kylien asukkaat riippumatta siitä, olivatko he luterilaisia, metodisteja tai muita. Kävin vilkkaita keskusteluja hautausmaata kunnostamaan tulleiden puheliaiden entisten ja nykyisten kyläläisten kanssa. Kuulin monta mielenkiintoista tarinaa, joihin palaan myöhemmin. Kuvasin myös Villalan vuonna 2000 lakkautetun koulun rakennukset.

Villalan vanha koulurakennus
Tämän jälkeen käänsin kulkuneuvoni kohti Leinon kylää, jonne ajoin Hyttilän kylän kautta. Leinon kylällä on Lahnajärvestä Pukalukseen laskevassa Vilajoessa koski, jossa on aikoinaan ollut mylly, saha, kauppa ja jopa sähkölaitos. Korkeuseroa järvillä on 5,7 metriä. Pukaluksen itäpää onkin jo "Vennään puolel". Vilajoki haarautuu ennen koskea kahtia ja väliin jää Myllysaari. Näyttää siltä, että paikalla on aikoinaan ollut myllyt joen kummassakin haarassa, koska molemmistä koskista löytyy myllylaitteita ja -rakenteita sekä säännöstelypadot. Kiivettyäni kosken partaalta jyrkän mäen ylös saavuin Leinon kyläaukealle. Etsimäni entinen kansakoulu seisoi komeana kyläaukean reunalla olevalla mäellä halliten ryhdikkäällä olemuksellaan kylänäkymää. Leinon koulu aloitti toimintansa vuonna 1921 ja sen viimeiset oppilaat kirmaisivat kesälaitumille vuonna 1965. On sääli, että tämäkin upea rakennus jäi tarpeettomaksi. Kuvattuani komean koulun suuntasin Ylämaan hautausmaalle (josta tarinaa myöhemmin) ja edelleen Lappeenranta - Vaalimaa-tielle. Suuntana oli Lappeenranta.
Leinon entinen kansakoulu

Ajoittain matkalla tuli jopa hiki suojaisilla metsätaipaleilla auringon paistaessa ja sorateiden mäkien noustessa lähes 45 asteen kulmassa.  Mikäli haluatte nauttia vaihtelevista, kauniista kylämaisemista, jyrkkien soratiemäkien kiipeämisestä ykkösvaihteella ja mukavista keskustelutuokioista eteläkarjalaisten "kansanihmisten" kanssa, niin hypätkääpä pyöränselkään suuntana vaikka edellä nimeämäni kylätiet. Ja  muistakaa jututtaa vastaantulijoita aina kun se on mahdollista, sillä heiltä kuulette ne mielenkiintoiset tarinat, jotka puuttuvat yleensä kirjoista ja kansista :)


Tässä lisää kuvasatoa:
Nutikan tanssilava
Opasviitta Aittokosken patterin muistomerkille
Aittokosken patterin muistomerkki
Vilajoen Leinonkosken pohjoisen haaran kuohuja vanhan myllyrakennuksen kupeessa Myllysaarella
Vilajoen Leinonkosken eteläisen haaran koski Myllysaarelta kuvattuna



torstai 11. toukokuuta 2017

Lakkautettujen kyläkoulujen kierros. Ylämaan Ihakselan koulu

Ihakselan entinen kansakoulu

Kesäkuussa 1905 Ihakselan koulun opettajiksi valittiin
Wäinö Roosblom ja Agnes Elina Jokinen.
Wiipurin Sanomat. Supistus. 3.6.1905.
Lakkautettujen kyläkoulujen kierros siirtyy seuraavissa postauksissa entisen Ylämaan alueelle. Ensimmäisenä on vuorossa tarinaa Ihakselan koulusta, joka oli Ylämaan kunnan läntisin koulu. Tämän  kirjoituksen kuvasato on 5.5.2017 suoritetulta polkupyöräretkeltä,  allekirjoittaneen kuva-arkistosta sekä vanhoista sanomalehdistä. Kirjoituksen teksti on koostetta sanomalehtiartikkeleista ja muutamasta kirjasta. Koulun arkisto on vielä penkomatta, mutta sekin tapahtuu lähitulevaisuudessa.


Ihakselan koulu tarina

Etelä-Savo 7.11.1933

Säkkijärven kuntakokous päätti joulukuussa 1888 perustaa koulut sopiviin pitäjän pohjoisosan eli  Ylämaan kyliin. Ylijärven ja Säämälän koulut aloittivatkin toimintansa syksyllä 1889 vuokratiloissa. Keväällä 1898 annetun piirijakoasetuksen täyttämiseksi Säkkijärvi jaettiin 15:een koulupiiriin vuonna 1899. Yksi näistä oli pitäjän luoteisosassa Ihakselan piiri. Se aloitti toimintansa vuonna 1902 Matti Ihaksilla vuokratuissa tiloissa.  Ensimmäinen opettaja oli Anna Tallgren (vuosina 1902 - 1904). Kunta päätti toukokuussa 1902 ottaa Ihakselan ja Hujakkalan koulujen rakentamista varten valtiolta kuoletuslainaa. Ihakselan kansakoulun osuus 11 000 markan lainasta oli 7 000 markkaa. Koulun paikasta syntyi kiistaa. Koulupiiriin kuuluneet Ihaksin, Hermusen ja Näpin kylät halusivat koulun Ihaksin kylään, kun taas Kasarin, Hostikan, Apon, Närhen ja Kirpun kyläryhmät esittivät sen pystyttämistä joko Kirpun tai Apon kylälle. Koulu pystytettiin Ihakselan kylään, jonka katsottiin olevan koulupiirin keskeisellä paikalla, ja josta koulurakennukselle oli lahjoitettu maa-alue.

Koulurakennuksen vihki
äisiä vietettiin 29.8.1904. Koulun oli piirtänyt yksi kylän isännistä, Taavetti Simpura.  Hän loukkaantui vakavasti pudottuaan katolta tarkastaessaan rakenteilla ollut koulua elokuussa 1903. Uudessa koulurakennuksessa aloitti opetustyön ylioppilas Armas Salomon Majander ja tyttöjen käsityönopettajana toimi Kauno M. Majander. Kyseisessä paikalla koulu toimi aina vuoteen 1933 saakka. Syynä koulu siirtoon oli se, että osa koulupiiristä oli liitetty Luumäen kuntaan ja näin koulurakennus jäi koulupiirin reunalle. Uusi koulurakennus valmistui syksyllä 1933 Hostikan kylälle. Rakennus oli arkkitehti Toivo Salervon piirtämä. Rakennuksen pystytti urakoitsija Husu Luumäeltä ja se tuli maksamaan 220 000 markkaa. Armas Majanderin jälkeen opettajaksi tuli kolmeksi vuodeksi Kaarlo Rosblom (1905 - 1908), joka vaihtoi sukunimensä Raitakariksi. Seuraavan vuoden tehtävää hoiti Oskari Pikkarainen. Hänen jälkeensä opettajana Ihakselassa oli Johannes Penttinen aina 26.2.1918 saakka. Tällöin punainen hallinto lopetti koulun toiminnan.

Vuonna 1918 - 1919 opetuksesta vastasi Selma Hietala ja seuraavana vuonna Aleksander Liikkanen. Hänen jälkeensä oli tehtävässä kaksi vuotta (1920 - 1922) Kustaa Heino ja hänen jälkeensä niin ikään kaksi vuotta Daisy Makejeff (1922 - 1924) kuten myös hänen seuraajansa Tyyne Pekkola (1924 - 1926). Vuonna 1927 opettajaksi saapui Anna-Impi Winqvist, joka olikin tehtävässä huomattavasti pidempään kuin edeltäjänsä. 
Anna-Impi Winqvistin jälkeen yläluokkien opettajaksi ja koulun johtajaksi valittiin Esko Vyyryläinen. Koulun opettajina toimivat myöhemmin Kerttu Tuovinen ja Eila Korpiranta.

Ihakselan koulupiirin alakansakoulu käynnistit toimintansa Ylämaan Mätön kylässä Heikin talossa (Toivari) tammikuussa 1925. Alakoulun opettajaksi saapui viipurilassyntynyinen Ruusa Mömmö, myöhemmin Metsäkallio. Alakansakoulu siirrettiin Hostikkaan Antti Närhen taloon vuonna 1931 ja edelleen vuonna 1933 valmistuneeseen uuten kouluun.  Sekä yläkansakoulun että alakansakoulun opettajat asuivat uuden koulun valmistumisen jälkeen koulurakennuksessa.


Ihakselan kansakoulun pitkäaikaisen
opettajan Ruusa Metsäkallion kuolinilmoitus.
Etelä-Saimaa 31.12.1958. Ruusa Metsäkallio
ei koskaan avioitunut, mutta sotavuosien
jälkeen hän kihlautui Karhulan paperitehtaalla
työjohtajana toimineen Urho Ketotien kanssa.
Tarina kertoo, että avioliittoon asti ei kuitenkaan
menty johtuen näkemyseroista naisen ja miehen
roolista. Uuno oli sitä mieltä vaimon tulee
palvella miestä, eikä päinvastoin.
Vanha Ihakselassa sijainnut kansakoulurakennus koki ylösnousemuksen, sillä se pystytettiin Ylämaan kirkonkylään kunnataloksi. Rakennus näkyy seisovan edelleen paikallaan, joskin varsin rapistuneena. Koulukeittolatoiminta Ihakselan koululla käynnistyi vuonna 1943. Alakoulu oli toiminnassa täysipituisena eli 36-viikkoisena jo 1930-luvulla. Maaltamuuton ja ikäluokkien pienenemisen seurauksena Ihakselan koulun toiminta päättyi vuonna 1977. Koulupiirin oppilaat siirtyivät jatkossa opiskelemaan Ylijärven koululle. Koulu on nykyisin yksityisasuntona, jonka yhteydessä toimii koirakennel.





Entinen Ihakselan kansakoulu

tiistai 9. toukokuuta 2017

Niin hiljainen on kylätie... Pyöräretki 5.5.2017 välillä Ylämaa - Sirkjärvi - Mättö - Kirppu - Hostikka - Ylijärvi - Ylämaa

Ylämaan kirkonmäki 5.5.2017
Sisäkuva arkkitehti Ilmari Launiksen suunnittelemasta ja vuonna 1931
valmistuneesta kirkosta.
Aurikoinen ja lämmin  kevätpäivä 5.5.2017 (parhaimmillaan lähes 18 astetta) houkutteli jälleen pyöräretkelle eteläkarjalaisille kyläteille. Lappeen, Joutsenon ja Taipalsaaren kylätiet alkavat allekirjoittaneella olla kierretty jo monen kertaan, joten otin tällä kertaa suunnan Ylämaan entiseen pyramidipitäjään. Ylämaan kunta, joka muodostettiin aikoinaan (1929) pääosin Säkkijärven pitäjän pohjoisista kylistä, koki kuoleman vuoden 2010 alussa. Silloin siitä tuli osa Lappeenrannan kaupunkia. Kunnassa asui edellisen vuoden alussa yhteensä 1408 asukasta.

Ylämaan sankarihautausmaan muistomerkki
Ylämaan naaapurikunnan "poika" Reijo Taipale lauloi aikoinaan erittäin suosituksi tulleen iskelmän "Niin hiljainen on kylätie".  Tuon kappaleen perusviesti tuli koetuksi tällä retkellä. Itsenäisen kunnan olemassaolon päättyminen ja yhteiskunnan rakennemuutokset heijastuivat seitsemän vuotta myöhemmin tyhjinä toimistotiloina ja vähäisenä aktiivisuutena entisessä kuntakeskuksessa. Kylänraitilla oli hiljaista seisoskellessani entisen kunnantalon edustalla. Noin 15-minuutin oleskelun aikana minut ohitti vain kaksi autoa. Lisäksi arviolta yli 80-vuotias mummo näkyi orpona taluttavan rollaattoriansa kohti paikallista Sale-myymälää. Helmikuun 10. päivänä ilmestynyt sanomalehti Etelä-Saimaa kertoi miten asuntojen  hinnat muualla kuin Lappeenrannan keskustassa laskevat Etelä-Karjalassa kuin lehmän häntä. Haastatellun kiinteistövälittäjän mukaan asuntokauppa ei Ylämaalla käy muuten kuin erittäin houkuttelevalla hinnalla. Niinpä Ylämaalta saa 2000-luvun alussa valmistuneen hyväkuntoisen rivitalokaksion varaavine takkoineeen ja saunoineen alle 30 000 eurolla. Ei siis muuta kuin ostoksille kaikki te, jotka haluatte maalaiskylän rauhaan.

Kirkonkylällä kävin lisäksi sankarihaudalla, kirkon sisällä (onnellisen sattumuksen tuloksena), kunnantalon edessä olevalla Ylämaan miesten jatkosotaan lähdön muistomerkilla sekä vanhalla kansakoululla. Poikkesin toki Vilajoen kosken kuohuja ihailemaan ja pistäydyin kuvaamassa myös entisen pappilan, joka oli kesän 1944 torjuntaistelujen aikana kiihkeän toiminnan keskipiste.
Ylämaan kirkonkylän/Kosken entinen kansakoulu

Kirkonkylältä suuntasin Sirkjärvelle. Tavoitteena oli kuvata kylän vanha koulurakennus, joka löytyikin mutkaisen kylätien rinteestä, Kirjasjärven rannalta. Jälleen kerran sai todeta, että vanhat kyläkoulut on rakennettu upeille, luonnonkauniille ja keskeisille paikoille. Koulu on nykyisin yksityisomistuksessa, kuten lähes kaikki Etelä-Karjalan vanhat kyläkoulut. Tämä jälkeen suuntasin kulkuni Kylliäisentietä pitkin kohti Mätön kylää. Tie kulkee noin seitsemän kilometrin
Entisen kirkonkylän kansakoulun ulkohuussin reikärivistö
matkan salomaita. Pyöräilyretken kohokohtiin kuuluikin pysähtyminen salomaan rauhaan, istuminen tien varressa olevan tukipinon päällä, ja vain tuulen huminan, lintujen laulun ja käen kukunnan kuuntelu kevätauringon paistaessa pilvettömältä taivaalta.
Vilajoen keväisiä kuohuja entisen Kosken kansakoulun alapuolella.

 Mätön kylällä en hahmottanut, missä olisi sijainnut vanha kyläkoulu, eikä pihoilla näkynyt ketään, jolta olisin kysynyt. Niinpä käännyin Helppääntielle kohti Kirpun kylää. Jälleen kerran edessä oli pitkiä salotaipaleita, mutta nehän ovat vain plussaa. Noin kilometri ennen Kirpuntielle saapumista allekirjoittaneelta jäi aluksi huomaamatta viitta, joka ohjasi talvisodassa alasammutun suomalaisen pommikoneen Blenheim BL-133:n  muistomerkille. Niinpä oli poljettava pitkä ja hikinen mäki ylös takaisin tienhaaraan, jossa opasteviitta ohjasi oikealle paikalle. Noin sadan metrin päässä Helppääntietä oleva muistomerkki löytyi rämemäisestä notkosta. Alasampumisen seurauksena menehtyi kolme suomalaista lentäjää 10.3.1940.
Sirkjärven entinen kansakoulu

Blenheim BL-133:n muistolaatta pommikoneen tippumispaikalla
Pahaksi onneksi lana oli juuri käynyt tasaamassa lähes kaikki kulkemani sorapintaiset kylätiet, joten pehmeä, irtonainen sora sai allekirjoittaneen luovuttamaan ylimääräisen nestelitran Ylämaan ylämäkiin. Paikoin jyrkät ylämäet olivat niin pehmeitä, ettei niitä pystynyt nousemaan edes ykkösvaihteella, vaan oli hypättävä pyörän selästä sen taluttajaksi. Helppääntien risteyksessä käännyin Kirpuntielle kohti Hostikkaa. Valitettavasti tällä matkalla sattui toinen ohiajo, kun en huomannut poiketa Kirpuntieltä noin 50 metrin päässä olevalle Kirpun miehistöluolalle (Tämä virhe tuli jo korjattua seuraavalla pyöräretkellä). Kirpun kylä on ilmeisesti saanut nimensä Kirpun suvusta, joka aikoinaan kansoitti tiiviisti kylän ja sen lähiseudut. Ylämaalaiset sukunimet ovat luku sinänsä. Seudulla olivat aikoinaan yleisiä Kirpun lisäksi mm. seuraavat sukunimet: Mättö, Hiiri, Hostikka, Nutikka, Kasari, Peräkasari, Kiero, Husu, Mytty ja Rumpu. Vaikka moni Kirppu ja Hiiri on vaihtanut nimensä, kyseisiä nimiä löytyy edelleen paikallisten postilaatikkojen kyljistä.
Konekiväärikorsu B132:n  sisäänmenoaukko Kirpuntien varressa

Ihakselan vuonna 1933 valmistunut entinen kansakoulu
Hostikan kylänreunaan saapuessani oli aivan tien varressa Salpalinjan rakenteisiin kuulunut panssarintorjunta- ja konekiväärikorsu B132. Korsu on vielä hyvässä kunnossa. ja sen edessä seisoo erittäin informatiivinen opastaulu. Matkan seuraava pysähdyspiste oli vanha koulurakennus, joka nyt näytti toimivan koirahoitolana. Talon asukkaista ei näyttänyt paikalla olevan kukaan, joten tyydyin kuvaamaan rakennuksen vain tieltä käsin. Kyseessä oli entinen Ihakselan kansakoulu, joka oli perustettu jo vuonna 1902. Sille oli valmistunut ensimmäinen koulu vuonna 1904 Ihakselan kylään. Koulu oli siirretty vuonna 1933 Hostikan kylälle valmistuneeseen uuteen  koulurakennukseen. Palaan Ylämaan koulujen historiaan myöhemmin, mutta tässä listaa kunnassa toimineista (kansa)kouluista: Hujakkala (1900 - 1997), Ihaksela (1902 - 1977), Kansalaiskoulu (1958 - 1974), Kirkonkylä/Koski/Pentti (1918-), Leino (1921 - 1965), Mättö (1910 - 1964), Sirkjärvi (1902 - 1967), Säämälä (1877 - 1967), Timperilä (1900 - 1940, 1942 - 1944), Villala (1897 - 1999), Väkevälä (1905 - 1967) ja Ylijärvi (1890 - 2005). Nyt entisen Ylämaan alueella on toiminnassa vain yksi koulu, jossa oli lukuvuonna 2016 - 2017 yhteensä 75 oppilasta.
Näkymä Hostikan Tuomistonmäen alueelta

Seuraavaksi jatkoin matkaani Hostikan majoitus- ja tulenjohtotunnelin luokse. Olen käynyt paikalla jo joitakin kertoja aikaisemmin,  joten tyydyin nyt vain katselemaan paikkoja ja nauttimaan paikalla olevan retkipöydän ääressä eväitäni. Kyseinen Tuomistomäen alue on kunnostettu museoalueeksi. Siellä sijaitsevat mm. konekiväärikorsu B167 ja majoitustunneli B166. Hostikan alueen Salpalinjarakenteistä löytyy kartta ja lisäinformaatiota täältä.
Näkymä Ylijärven vuonna 2005 lakkautetulle koululle.

Tämän jälkeen edessä oli enää paluu Ylämaan entiselle kirkonkylälle Ylijärventietä pitkin. Kuvasin peltoaukean yli vuonna 2005 lakkautetun Ylijärven koulun. Kyseisenä kouluvuonna siellä opiskeli 14 opppilasta. Viimeisenä kuvauskohteena oli Ylämaan vuonna 1994 valmistunut koulu- ja kirjastorakennus. Matkaa kertyi mittariin runsaat 40 kilometriä ja aikaa täällä mukavalla pyöräretkelle monine pysähdyksineen meni noin nelisen tuntia.

Ylämaan koulu
Tässä lisää kuvia reissulta:














Ylämaan sankarivainajat 1939 - 1945
















Isänmaan puolesta-muistomerkin laatta Ylämaan keskustassa
Isänmaan puolesta-muistomerkki ja Mannerheimristin ritari Toivo Kirpun muistokivi
Ylämaan entinen pappila
Muistolaatta entisen pappilarakennuksen seinässä








keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Ruokolahden - Rautjärven retkeilyreitti välillä Haukkavuori - Simpele

Näkymä Haukkavuorelta Sarajärvelle
Pääosa retkeilyreitistä kulki mäkisillä kylä- ja metsäteillä

Lauantaina 29.4. suuntasin autoni keulan Simpeleelle. Tällä kertaa päämääränä oli kulkea Ruokolahden - Rautjärven retkeilyreitiltä väli Simpeleeltä Haukkavuorelle ja takaisin. Olen pari kertaa aikaisemmin käynyt Haukkavuorella ja kiertänyt sen ympäristössä kulkevan luontopolun, mutta reitiltä Simpeleelle vievä sivuhaara oli kokematta. Ruokolahden keskustaa lähtöpisteenä käyttäen olen muutaman kerran kolunnut vaellusreitin läntisen pään, mutta Haukkavuorelle asti en ole vielä reittiä kulkenut.


Jätin autoni kuitenkin Konkalammen hiihtokeskukseen, enkä Simpeleen keskustaan, josta reitti alkaa. Kun Konkalammen pururadalta siirrytään maastoon, on edessä todella jyrkkä nousu Ampumatielle. Tämän jälkeen reitti kulkee pitkän tovin kyseisellä tiellä, jolla korkeusvaihtelut ovat todella suuria. Vaikka kävely soratiellä on tietysti helppoa, pulssin saa nopeasti nousemaan, mikäli kipuaa rivakasti tiellä olevat jyrkät mäet ylös.
Reitti oli erittäin hyvin merkitty.
Ampumatietä kuljetaankin parisen kilometriä, kunnes saavutaan Pitkäjärventien ja Hivelinnotkontien risteykseen. Sen jälkeen seurataan toista kilometriä  Hivelinnotkontietä, kunnes tullaan Änkiläntien risteykseen. Sitäkin kuljetaan muutama sata metriä, kunnes vihdoin siirrytään maastoon. Sen alkumatka koostuu hakkuuaukeista, jonka jälkeen siirrytään sekametsään ja lopulta sakeaan kuusikkoon. Pian ollaan jälleen metsätiellä (Makkaravuorentie), jota kuljetaan puolisen kilometriä, kunnes reitti siirtyy uudestaan maastoon. Tälläkin kertaa on pian edessä korkealla mäellä oleva laaja hakkuuaukea. Sieltä laskeudutaan alas pellon reunaa pitkin ja saavutaan, jälleen kerran, metsäautotielle (Suurkankaantie). Tämän tien varressa tapaan ensimmäiset kanta-asukkaat, jotka ovat tekemässä tien päässä olleesta hirsitalosta polttopuita.  Tien päättyessä siirrytään metsäpolulle, joka kiertelee ensin suon reunaa ja kääntyy sen jälkeen notkoon, joka on täysin veden vallassa. Niinpä on pakko poiketa reitiltä, ja hamuta paikan ohi tiheän kuusikon läpi. Noin puolen kilometrin metsätaipaleen jälkeen saavutaan metsäautotielle (Kuhavuorentie). Tämän jälkeen retkeilyreitti kulkeenkin kylä- ja metsäautoteitä (Junkkarintie - Haukkavuorentie) aina Haukkavuoren laavulle saakka.
Myrskyn kaatamat puut oli jätetty polulle kelottumaan
Tällainen näkymää löytyy Junkkarintien varrelta


Tällä Simpele - Haukkavuori-reittiosuudella noin 75 - 80% matkasta kuljetaan joko metsä- tai kyläteillä, joten reitti on helppo. Mutta ne ennakko-odotuksiin sisältyvät ainutlaatuiset luontokokemukset jäävät vähemmälle. Reitti ei näytä olevan kovin suosittu, sillä mm. avohakkuualueilla polku miltei katoaa heinikkoon.  Reitti on erittäin hyvin merkitty viitoilla ja oranssilla värillä maalatuilla merkeillä.  Osuuden loppupäässä, Innasenurkan kyläaukean jälkeen,  saavutaan seudulle, joka henkii sitä samaa jylhän erämaan tuntua, joka on mielestäni tyypillistä Ruokolahden vaellusreitille. Loppupisteenä vaelluksellani oli tietysti Haukkavuori, jonka alla levittäytyvä Sarajärvi näytti olevan vielä umpijäässä.

Edestakaisin matkaa kertyi noin 24 kilometriä. Vastaantulijoita oli ainoastaan viisi, joista neljä oli pikavierailulla Haukkavuorella ja viiden ratsasti vastaan hevosen selässä kylätiellä. Hirsitalon pilkkojien lisäksi tarinoin pitkän tovin liikuttuneessa tilassa olleen kanta-asukkaan kanssa, joka oli kovin huolissaan siitä, etten vain ole vihreä. En tunnustanut mitään väriä, jotta uskallan kulkea reitin vielä toisenkin kerran :)
Uupunut hirsitalovanhus

Simpeleen Reservinupseereiden ja Simpeleen Reserviläisten
yhdessä omistama Junkkarikämppä, jota on mahdollista vuokrata.
Reitin varrella on myös Iivanansaari, jonka tarina löytyy täältä