Tuokiokuvia Viipurista 15.6.1944

"Ilo pintaa, vaik syvän märkänis". Kannaksen evakoita Viipurin tienoilla. SA-kuva

Omaisuus on pakattu. SA-kuva

Evakuoitua karjaa Viipurin lähellä. SA-kuva.

Kuorma-autot kuljettivat loppumattomana virtana ammuksia
joukoillerintamalle. Paluumatkalla lastina oli Kannaksen
evakoiden omaisuutta.

Suomalaiset joukot perääntyivät Kannaksella, osa hallitusti, osa paniikin vallassa. Kaupungin läpi kulki tasainen virta pakenevia evakoita. Järkyttävin näky oli ensimmäinen kuorma.  Kannakselainen talous hevoskärryillä; heteka, viljasäkkejä ja pari vaatenyyttiä. Tämän kaiken yllä vanha isäntä, vaimo ja lapsia. Perässä kulki pari lehmää ja koira. Tuntui kostealta silmanurkassa ja täytyi katsoa muualle. Sittemmin meni monta, monta kuormaa. Autoja, hevosia, lehmiä, loppumattomasti lehmiä. Silmä sieppaa muutamia näkymiä. Äidin, joka kuorman päällä suojelee peltilevyllä pientä lastansa sateessa... Vanhan miehen hevosen kanssa, joka ei suostu lähtemaan pommisuojaan, koska hevosen on jäätävä kadulle. "Kuollaan yhdessä, jos niin on sallittu"... Mummon, joka sauvaansa nojaten tekee evakkotaivaltaan, mutta jonka katse on luja kuin teräs.

Ei kuulunut itkun tyrskettä ja valitusta, päinvastoin. Nauru helähtää silloin tällöin, puhutaan leikkiä. Viipurilainen, joka seisoo tien vieressä katselmassa, saa rohkaisevan sanan. Optimistinen suurpiirteisyys on kannakselainen "salainen ase" , jolla he ovat ohittanee jo kärsimykset, jotka ovat ylittäneet miltei inhimillisyyden rajat. Sillä aseellaan he tulevat edelleen selviämään, sen uskomme, muodostukoonpa heidän kohtalonsa millaiseksi tahansa.

Oli käynyt selväksi, että käsittämätön vääryys oli jälleen kohdannut Kannasta ja sen asukkaita. Viipurilainen kauppamies pisti liikkeensä kiinni ja alkoi sääliä kokoon tavaroitaan. Virastot lopettivat toimintansa hyvässä järjestyksessä ja yksityiset pakkasivat tärkeimmän omaisuutensa. Ei hätäilty, sillä ei oltu ensimmäistä kertaa näissä puuhissa. Otettiin omaisuus alas hyllyiltä ja seiniltä, pengottiin varastot ja punnittiin tavarain arvo. Käytiin katsoomassa mitä naapuriin kuului ja kuulosteltiin tilannetta yleensä. Naiset unohtivat olevansa heikkoja, sillä nyt ei ollut aikaa eikä tilaisuutta turvautua miehiseen tukeen. Raskaat kantamukset kohosivat olkapäille ja ihme - ne eivät painaneet.

Kansan Työ 16.5.1944

Käärittiin ja nyöritettiin, kärrättiin ja kannettiin. Pantiin nimilaput pakkauksiin, ja kun käsky kävi , jätettiin kaikki Herran huomaan. Jos osuu kohdalle auto, joka korjaa, niin kiitetään hyvää onnea. Jos ei, niin sittenkään ei surra. Viipurilainen, jos kuka, ymmärtää, että nyt on kysymyksessä suuremmat asiat kuin joku maallinen omaisuus, jonka saattavat varkaatkin varastaa ja ruoste raiskata ellei sota tuhoa. Eivätkä huonekalutkaan ole tärkeitä. Katsotaan, että ensin tulevat viljat, liha ja rasva turvaan. Sillä elämän täytyy jatkua yhtäkaikki.

Edellisenä yönä vihollinen oli pommittanut rajusti kaupunkia. Hyökkäviä koneita oli ollut peräti 150. Ammusjuna oli saanut osuman ja palavasta ja räjähtelevästä junasta lentäviltä sirpaleilta piti hakea suojaa pommi- ja sirpalesuojista. Tappiota tuli myös siviiliväestölle. Myöhemmästä käytännöstä poiketen (ks. esimerkiksi Simolan pommitukset) sanomalehdet uutisoivat vielä lyhyesti tästä tuhoisasta hykkäyksestä.

Ammusjuna räjähtää, Viipuri 15.6.1944. SA-kuva

Ammusjuna räjähdyspilvi toisesta kuvakulmasta, Viipuri 15.6.1944. SA-kuva

Kapteeni Harle ja palavat rautatievaunut, Viipuri 15.6.1944.. SA-kuva