Eteläkarjalainen maisema

Eteläkarjalainen maisema
Tässä blogissa on sekä kuvia että tarinoita upean Etelä-Karjalan luonnosta, ihmisistä ja kulttuurista. Kuvassa toukokuinen näkymä Kuolimolle Savitaipaleella.

torstai 30. huhtikuuta 2015

Viipurin / Lappeen rinkeli, osa 2



Paistoperinne leviää Lappeelle

Rinkelikaupasta tuli Lappeenrannan seudulla
niin suosittu elinkeino, että paikallinen rautakauppa
mainosti paikallislehdessä säännöllisesti teettämiään
rinkelilaatikoita. Lappeenranta-lehti 7.2.1911
Lappeen pitäjän alueelle Viipurin rinkelin paisto markkinamyyntiin levisi 1800-luvun jälkipuoliskolla Hanhijärven kylän kautta. Rinkelin valmistustavan toi Lappeelle Hanhijärven kylästä syntyisin ollut Anni Pajari, joka palasi veljensä Sakari Rantasen talouteen Hanhijärvelle. Perhe aloitti rinkelinpaiston ja pian tämä lisäansiomahdollisuus levisi naapuritaloihinkin. On esitetty myös teoria, jonka mukaan rinkelin leviämisreitti olisikin ollut Saimaan kanava, joka valmistuttuaan vuonna 1856 lisäsi Viipuriin tehtyjä kaupunki- ja markkinamatkoja ja toi rinkelipaistoperinteen myös kanavanvarren kyliin. Oli miten oli, kehittivät lappeelaiset talolliset joka tapauksessa rinkelinpaistosta itselleen kannattavan lisäansiolähteen. Sesonki ajoittui seitsemän viikon jaksolle syksyisiin markkinoihin Suomen eri kaupungeissa.  On väärin sanoa, että lappeelaiset anastivat vii­purilaisilta rinkelinteon, sillä siinä vaiheessa kun paistoperinne levisi Lappeella, oli Vii­purin rinkeli alkuperäisessa ympäristössään vielä vahvasti elossa.

Lappeelainen rinkeli

Lappeelaiset kehittivät rinkelin leipomiseen oman muunnoksensa. Lap­peen Hanhijärvellä ensiksi kaksi taloa ryhtyi leipomaan rinkeleitä leipomaan jo 1880-luvulla. Ja siitä taito 1890-luvulla levisi vähitellen lähes jokaiseen Hanhijärven taloon. Ennen 1900-luvun alkua se oli jo siirtynyt myös Lappeen Mentulan, Saikkolan, Partalan ja Lyytikkälän kyliin, ja hiukan myöhemmin Saarnialan, Ilottulan ja Muukkolan kyliin. Ennen ensimmäistä maail­mansotaa kerrotaan Lappeella leivotun rinkeleitä ainakin 63:ssa talossa. Osa taloista leipoi vain syksyisin ja ke­väisin markkinoiden aikana, mutta osa ympäri vuoden. Rinkeleitä leivottiin vain maalais­taloissa ja niinpä rinkelien maku ja onnistuminen vaihteli taloista toiseen. Sen sijaan ulkomuoto oli kaikilla  sama.

Lappeen isäntäyhdistys oli huolissaan rinkelienleivontatupien
paloturvallisuudesta. Itä-Suomen Sanomat 1.10.1895

Rinkelinleipomistupa


Vuonna 1907 annettiin kunnallinen määräys erillisestä ja siististä rinkelinleipomistuvasta. Siinä ei saanut asua eikä käyttää muunlaisena työverstaana.  Tämä oli huomattava parannus, vaikka rinkelitupia käytettiinkin myös esimerkiksi käsitöiden tekoon, kutomiseen ja niissä pidettiin myös talkootanssejakin. Rinkelinpaisto olikin merkittävä sosiaalinen tapahtuma. Aputyttöjä ja –poikia tuli pyytämättä avuksi ja laulu raikui työtä tehdessä. Piiri- ja rakkauslauluja oli käytössä sadoittain, taisipa olla jopa tuhansittain. Hauskoja tarinoita kertoili itse kukin vuorollaan. Varsinkin iltaisin tupien penkeille kerääntyi naapurin poikia ja miehiä istuskelemaan. Nämä pyrkivät muka auttamaan tyttöjä, mutta keskittyivät lähinnä pieneen kiusantekoon ja naurattamiseen.

Markkinoille aina Oulun ja Kajaanin tasolle saakka


Leivontamäärät saattoivat olla ennen markkinoita todella suuria. Jopa kuusikin 80 kilon taikinaa saatettiin leipoa yhden vuorokauden aikana. Rinkelinleipomistuvassa lämpöä oli 40—50 astetta, uunin edessä paljon enemmän. Rinkelit jäähdytettiin aittahuoneissa ja poikien tehtävänä oli päivällä lastata rinkelit voipaperin väliin kuutiometrin kokoisiin laatikoihin. Kun kolme laatikkoa oli valmiina, niitä lähdettiin hevosella viemään asemalle, jossa markkinoilta markkinoille kulkevat miehet olivat jo odottamassa rinkeleiden tuloa. Nämä olivat huutokaupassa ostaneet torilta myyntipaikan. Jos leipomistapahtuma oli hauska kotona, niin vielä onnellisempaa oli, jos pääsi markkinoille myyjäksi. Sehän tiesi uuden näkemistä ja vaihtelua. Markkinoille ei laskettu ketä tahansa. Myyntitaito oli se, jota arvostettiin. Markkinamiehet kulkivat hevosilla, myöhemmin vain junilla, rinkeleitä myymässä kaikkialla Etelä- ja Keski-Suomen markkinoilla. Jokunen kävi aina Kajaanissa ja Oulussakin saakka.
Tarina Lappeen Rantasenkylän rinkelikauppiaasta.
(Lappeenrannan Uutiset 4.2.1893) Lappeelaiset
rinkelikauppiaat olivat tuossa vaiheessa  jo lähes täysin
vallanneet monien kaupunkien markkinat. Toisen
lehtiuutisen mukaan oli Mikkelin syysmarkkinoilla vuonna
1890 52 rinkelikauppiasta, joista 49 oli Lappeenrannan
seudulta ja vain neljä Viipurista (Suomi 27.9.1890)

Taikinaa vaivattiin toistakin tuntia


Markkinarinkeli syntyi vain 75 senttiä korkeassa ja 80 sentin läpimittaisessa taikinapaljussa. Kaksi tyttöä survoi taikinaa käsineen tunnin ja pitempäänkin. He käänsivät ja vaivasivat koko voimallaan taikinan äärimmäisen sitkeäksi. Samalla sekoitettiin sokeri, mausteet ja voi. Lappeella leikattiin ruisoljista paistinpannun tai pellin levyiseksi neljä olkea, joista helpeet kuorittiin tarkkaan. Pellille sopi kaksi normaalikokoista rinkeliä niin, että kaksi olkea laitettiin kummankin alle. Leipoessa oli pöydällä puinen omatekoinen vaaka, jonka toisessa kupissa oli rinkelinpainoinen kivi ja toiseen kuppiin pantiin kivenpainoinen taikinamöykky. Näin mitattiin jokaisen rinkelin paino leipoessa. Samalla nähtiin leipojan taidot, eli miten nopeasti hän teki rinkeleitä, ja miten hän sai ne aina samaan suorakaiteen muotoon. Suorakaiteen muoto oli tinkimätön sääntö Lappeella.

Voitelu kananmunan ruskuaisella


Kun 50 — 60 peltiä oli saanut rinkelinsä, oli taikinapalju tyhjä, mutta uusia oli jo nousemassa. Pellit nostettiin rinkeleineen tuvan orsille nousemaan tuntikausiksi, minä aikana edellinen erä paistettiin. Rinkeliuuni oli lämmitetty hehkuvan kuumaksi. Kun arina oli laastu, heitettiin uuniin kolme - neljä kourallista suolaa samalla kun suupelti tupattiin kiireesti kiinni. Tuonne kuumaan suolahöyryyn työnnettiin muutamassa sekunnissa kuusi - kahdeksan rinkelipeltiä ja sen jälkeen luukku tiiviisti kiinni. Tuossa kuumuudessa ei rinkelien tarvinnut kauan olla, kun ne olivat läpikypsiä. Vaikka rinkeliin ei syntynytkään mitään kovaa kuorta, oli kuori silti tummanpunainen. Rinkelit voideltiin kuumina kananmunan ruskuaisella. Tästä ne saivat rikkomattoman ja hehkuvan punaisen värin. Pellit kannettiin aittaan jäähtymään hyllyille, joilta pellit irrotettiin uuteen käyttöön heti, kun rinkelit ovat sen verran jäähtyneet, että niitä voi nostella hyllyille. Rinkeleiden piti olla hiukan lämpimiä kun niitä lastattiin monien voipaperien väliin laatikkoon. Silloin ne säilyivät pehmeinä päiviä, tarvittaessa jopa viikkokaupalla, eivätkä rinkelit kadottaneet sulaessaan pehmeyttään ja vaikka olivat talvella laatikossa jäätyneetkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti