Kristittyjen kansanmurhat Turkin Diyarbakırin maakunnassa vuosina 1894 – 1896 (osa 3)

Verilöylyt Tur Abdinissa

Tur Abdinin alue sijaitsee Turkin, Syyrian ja Irakin rajojen yhtymäkohdassa

Mardin, samannimisen piirikunnan (turkkilainen nimitys on sanjak) pääkaupunki ja suurin kaupunki säästyi niiltä verilöylyiltä, jotka aiheutettiin muille Diyarbakırin piirikunnille. Monet sen muslimivaikuttajista olivat innokkaita suojelemaan omia etujaan ja halusivat ylläpitää suvaitsevaista kuvaa kaupungistaan. Kaupungille oli ominaista myös se, että muslimien ja kristittyjen asuinalueet olivat sekaisin, mikä teki vaikeaksi heidän erottamisensa toisistaan. Muslimit ymmärsivät, että ulkopuolisten joukkojen tulo johtaisi kaupungin kaikkien asukkaiden umpimähkäiseen verilöylyyn. Ensimmäiset valtausta yrittäneet kurdi(jouko)t saapuivat kaupunkiin 9. marraskuuta tullen Ain Sinjan kylästä, jonka he olivat tuhonneet. Paikalliset muslimijoukot nousivat vastarintaan ja ajoivat heidät pois. Sitten kuvernööri järjesti kaupungin puolustuksen ja jakoi aseita myös kristityn väestön keskuuteen. Myös kurdien kaksi seuraavaa yritystä murtautua kaupunkiin epäonnistui. Vasta marraskuun lopulla antoi Diyarbakırin kuvernööri vihdoin määräyksen kirkkojen suojelemiseksi, vaikkakin ilmapiiri pysyi kireänä aina kevääseen 1896 saakka.

Tur Abdinin assyarialaiset kylät ja luostarit

Huolimatta Mardinin kristittyjen saamasta suojelusta naapurissa olleet kylät Tur Abdinissa kokivat toisenlaisen kohtalon. Tell Armenin kylä ryöstettiin kokonaan ja poltettiin, ja sen kirkko tuhoutui osittain. Al-Kulye, jonka väestö koostui noin 2000 jakobiittikristitystä, tuhottiin ja poltettiin ja noin 50 sen asukasta tapettiin. Myös Banabiliin hyökättiin ja se tuhottiin. Sen sijaan al-Mansurye selvisi saatuaan tukea läheisistä kylistä. Qalaat Maran kylä, jakobiitti-patriarkan asuinpaikka, hylättiin kurdien hyökkäyksen jälkeen. Sen asukkaat etsivät turvaa Saffronin luostarista, jonne he järjestivät puolustuksensa ja kykenivät vastustamaan kurdien hyökkäyksiä viiden päivän ajan. Aikaisemmin mainitsemani syyrialaiskatolinen pappi Isaac Armalet antaa kaksi erilaista versiota ottomaanien

Kirkko Mardinissa

armeijan roolista [vainoissa]: Ensimmäisessä [versiossa] armeijan kerrotaan auttaneen kurdeja hyökkäämään luostariin tappaen 70 assyrialaista. Kuvernööri lähetti sitten 30 sotilasta, jotka seurasivat piiritettyjä [takaisin] kyliinsä ja tarjosivat heille suojelua. Toisessa versiossa, joka on virallisen selvityksen kanssa yhtenevä, kurdit hyökkäsivät luostariin yksin. Mutasarrif (Ottomaanivaltiossa hallinnollinen elin) lähetti joukkoja, jotka vaativat kurdeja vetäytymään. Kun nämä eivät tehneet niin, ottomaanien joukot hyökkäsivät heidän kimppuunsa ja tappoivat 80 miestä.

Historioitsijat ovat yhtä mieltä siitä, että Jezirehin kaupunki Tur Abdinin itäpuolella pysyi rauhallisena ja turvallisena verilöylyjen aikana, mutta Midyatin ympärillä sijaitsevat kylät eivät säästyneet tuhoilta ja murhilta. Dominikaanmunkki isä Gallant kertoo todistaneensa näkymiä tuhosta kulkiessaan näillä alueilla vuonna 1896.

Myös Mardinin piikunnan assyrialainen väestö väheni voimakkaasti joukkomurhien jälkeen. Kuitenkin ennen ensimmäistä maailmansotaa arvioitiin, että kristityt muodostivat noin kaksi viidesosaa alueen 200 000 asukkaasta. Alueen assyrialaiset joutuivat uudelleen hyökkäysten ja vainojen kohteeksi 1 . maailmansodan aikana, mutta palaan siihen myöhemmin.

Video Mor Hananyon luostarista: