Salpalinjan panssariesteet

Panssariesterivistöä Salpapolun varressa Miehikkälässä

Salpalinjalle rakennettiin välirauhan aikana ja myöhemmin jatkosodan loppuvaiheessa kallioista lohkotuista ja noin kolme tonnia painavista kivilohkareista kivistä panssariestettä runsaat 200 kilometriä. Yhteensä näitä lohkareita on Salpalinjalla noin 350 000. Louhitut estekivet asetettiin aluksi pystyasentoon riveihin. Peräkkäisiä rivejä saattoi olla yhdestä kuuteen. Jatkosodan aikana huomattiin, että kiviesteen kestävyys paranee, jos kivet asetetaan kaltevaan asentoon, loivempi puoli viholliseen päin. Kiviesteet pyrittiin sijoittamaan laakeisiin kaivantoihin. Kosteisiin paikkoihin sijoitettujen kiviesteiden alle saatettiin rakentaa kivinen perustus, jolla pyrittiin estämään kivien uppoaminen suohon. Myös hirsirakenteita käytettiin tukemaan pehmeään maahan sijoitettuja estekiviä.

Ohessa kuvia Salpalinjan panssariesteiden infotauluista Miehikkälän pohjoispuolella.

Panssariesteillä oli valmistauduttu huolellisesti myös sen läpi kulkevan tien sulkemiseen

Salpalinjan panssariansa

Miehikkälän panssariansa. Edessä näkyvän rinneleikkauksen päälle oli asetettu kiilamaisia kiviä päällekkäin,
jotka olisivat sortuneet panssarivaunun alta. Näin vaunu olisi suistunut alas kallioleikkauksen päältä.

Havaintopiirros vastarinneleikkauksesta

Miehikkälän Salpalinja-museon pohjoispuolella on Salpapolun varrella näkyvissä hyökkäävien panssarivaunijen tuhoamiseksi rakennettu ansarakennelma. Kyseessä on vastarinneleikkaus, jota tehostettiin asettamalla leikkauksen yläpuoliselle kalliolle kiilamaisia kiviä päällekkäin. Kallion päällä olleet panssariestekivet oli sijoitettu siten, että ne ohjasivat pannssarivaunun vastarinneleikkauksen reunalle. Tuolloin rinneleikkaukkaukseen päällekkäin asetetut kivet olisivat sortuneet ja panssarivaunu suistunut alas.

Panssarivaunu olisi tällöin todennäköisesti vaurioitunut. Se olisi tämän jälkeen myös ollut helppo tuhota panssarintorjunta-aseilla. Tällaiset panssariansat olivat kuitenkin varsin harvinaisia Salpalinjalla. Sen sijaan pelkkää vastarinneleikkausta käytettiin Salpalinjalla yleisesti niissä paikoissa, missä maasto oli sen rakentamiselle/louhimiselle suotuisa.

Panssariansa sivulta kuvattuna

Salpapolkua pyöräillen välillä Hostikan luola - Miehikkälän Salpalinjan museo

Lähtopisteenä oli Hostikan luola Ylämaalla

Viime sunnuntaina (21.5.2017) kuljin Salpapolun pohjoisosan polkupyörän selässä välillä Hostikka - Miehikkälä. Sää oli hieno, aurinko paistoi koko päivän ja lämpötila oli ihanteellinen pyöräretkelle, sillä mittarilukemat nousivat korkeimmillaan vain seitsemääntoista asteeseen.  Tälläkin kerralla sain liikkua maastossa lähes yksin. Vastaantulijoita ei nytkään ollut liikaa, vain kaksi kappaletta. Heistäkin toinen sattui olemaan läheinen sukulainen eli oma poikani. Hän oli opiskelukaverinsa kanssa aloittanut vaelluksen perjantai-iltana rannikolta ja tuli yllättäen vastaani Muhikon torpan luona. Olen aikaisemmin kulkenut jalkaisin välin Hostikka - Takamaan laavu. Silloinkin sain vaeltaa ypöyksin seuranani vain lintujen laulua ja tuulen huminaa.

Naamioitu tähystyskupu, joka löytyi parin sadan metrin päässä
Salpapolulta

Salpapolku kulkee lähes koko matkan Hostikan ja Miehikkälän välillä sorapintaisilla kylä- ja metsäteillä, joten se soveltuu erinomaisesti pyöräilyretkikohteeksi. Vain kolmessa kohdassa on syytä miettiä, poikkeaako reitiltä vai ottaako pyörän kannettavaksi/talutettavaksi. Ensimmäinen tällainen on Syvä Valkjärven länsipäässä, kun polku poikkeaa kyläteiltä maastoon. Metsäosuuden alkupään voi vielä ajaa, mutta loppupäässä on ollut laajoja hakkuita, jotka ovat tehneet polun ajokelvottomaksi. Metsätraktorit/puunkorjuukoneet ovat myllänneet maastoa ja myös hakkuutähteet hankaloittavat liikkumista. Mutta tuon noin puolen kilometrin osuuden voi toki pyörää taluttaa.

Kivimäen louhokselle ei kannata pyörää hilata

Seuraava hankala kohta pyöräilijälle on Kivimäen louhoksen kohta, jossa polku poikkeaa kivikoiseen ja louhikkoisen maastoon. Koko maasto-osuus Muhikon torpalle saakka on ajokelvotonta, ja paikoin pyörän taluttaminenkin panssariesteiden välistä hankalaa. Mutta toki reitistä selvittiin. Tässä vaiheessa kannattaa jättää pyörä tien varteen, ja käydä tutustumassa louhintapaikkaan jalkaisin.  Jos palaa tielle takaisin ja edelleen pyörän kanssa soratietä muutamia satoja metrejä taaksepäin, tulee vasemmalle kääntyvään risteykseen, josta alkaa Muhikon torpalle johtava tie. Muhikon torppa ympäristöineen onkin tämän osuuden miellyttävin pysähdyspaikka, jossa kannattaa viipyä pitempään. Maisema on sykähdyttävän kaunis.

Idylli Muhikon torpan rannassa

Kolmas pyöräilijälle hankala kohta on runsas kilometri ennen Miehikkälän Salpamuseota.  Tällöin Salpapolku erkanee Hauhiantieltä ja siirtyy kallioiseen ja mäkiseen maastoon, jossa pyörää on talutettava. Tämänkin kohdan voi kiertää ajamalla Hauhiantietä ja Esterannantien risteykseen ja kääntymällä siinä oikealle. Muutaman sadan metrin päässä, Korsutien risteyksessä, polku yhtyy jälleen tiehen. Tämäkään metsäosuus ei ole kuitenkaan polkupyöräilijälle mahdoton, sillä osan siitä voi liikkua pyörän selässä.

Välillä Salpapolku kulkee panssariesteiden
välissä

Miehikkälän Salpamuseo maastossa olevinen opastauluineen on erillisen vierailun arvoinen, joten palaan siihen myöhemmin. Tällä kertaa tyydyin vain kuvaamaan muutamia kohteita ja kiertämään alueen.

Alla lisää kuvia tekemältäni retkeltä, johon kului yhteensä viitisen tuntia.

Konekivääripesäke Hostikalla

Hostikan luolan lattialla oli reilusti vettä, joten suunnitelmani vierailusta sen sisällä piti hylätä

Sotavankien joukkohaudan muistomerkki

Toinen sotavankien joukkohaudan muistomerkki. Näiden kahden välillä on vain joitakin satoja metrejä

Takamaan laavu

Muhikon torpan idylliä

Muhikon torppa

Muhikon torppa

Muhikon torppa

Urpalanjokea Muhikon torpan luona

Lakkautettujen kyläkoulujen kierros. Nurmelan kansakoulu

Uutinen Väkevänjärven rannalla sijainneen Toivonniemen huvilan ostosta Nurmelan kansakouluksi

Nurmelan kansakouluun haettiin opettajatarta
tällä ilmoituksella.

Tämänkertaisen blogimerkinnän aiheena on vanha kyläkoulu, joka hävisi maailmankartalta niinkin varhain kuin vuonna 1923. Lyhyt tarinani kertoo Säkkijärven Nurmelan kansakoulusta, joka sijaitsi sotien jälkeen Ylämaan kuntaan liitetyllä Säkkijärven kunnan alueella. Säkkijärven kunnassa kansakoulujen perustaminen, kuten niin monessa muussakin pitäjässä, vauhdittui vuoden 1898 kansakoulupiirien jakoasetuksen säätämisen jälkeen. Kunnan ensimmäinen kansakoulu perustettiin kirkonkylään vuonna 1881 ja 1800-luvun lopulla kunnassa oli jo yhdeksän kansakoulua. Säkkijärvi oli siis varsin edistyksellinen, verrattuna esimerkiksi vaikkapa Lemin, Savitaipaleen ja Taipalsaaren kuntiin hieman pohjoisempana. Vuonna 1900 kuntaan perustettiin kolme uutta kansakoulua, Nurmelan, Timperilän ja Häsälän koulut. Kaksi vuotta myöhemmin käynnistyivät Hujakkalan, Ihakselan ja Sirkjärven kansakoulut.

Nurmelan kansakoulupiiri, johon kuuluivat Nurmelan lisäksi Väkevän ja Salajärven kylät, hankki koulutalokseen maanmittausinsinööri Konstantin Järnefeltin rakentaman Toivonniemen huvilan Väkevänjärven rannalta. Konstantin Järnefelt oli ostanut Toivonniemen tontin paikalliselta isännältä Matti Nurmelalta. Nurmela, Väkevä ja Salajärvi olivat kuuluneet aikaisemmin Kolholan kansakoulun alueeseen, ja Nurmelan koulupiirin perustaminen ja oman koulurakennuksen hankinta sille aiheutti taloudellisten vastuiden ja erimielisyyksien selvittämistä, jota varten molempien koulupiirien alueelta valittiin "jakomiehet".

Nurmelan kansakoulun opettajaksi valittiin Anna Mannstén

Toivonniemen huvila siirtyi Järnefeltiltä koulun omistukseen marraskuussa 1899. Kauppahinta oli  4000 markkaa. Koulun toiminta käynnistyi syksyllä (1.10) 1900 ja oppilaita oli ensimmäisenä kouluvuonna yhteensä 34. Heistä 22 oli poikia ja 12 tyttöjä. Koulun opettajaksi valittiin Anna Katariina Mannstén (myöhemmin Maininki), joka toimikin opettajana koko koulun toiminta-ajan. Palkkaa oli luvassa 200 markkaa vuodessa, ilmainen kolmen huoneen ja keittiön asunto, lämpö ja valo, puolet koulun sisäänkirjoitusmaksuista, hehtaari viljeltyä maata, kesälaidun yhdelle lehmälle sekä 2000 kiloa heinää. Koulutyö Toivonniemellä jatkui vuoteen 1923 saakka. Koulurakennuksessa tehtiin korjaustöitä ainakin vuonna 1905, koska tuolta vuodelta löytyy urakkatarjouspyyntö korjaustöistä.

Koulupiirin ilmoituksia Säkkijärven Sanomissa

Vuoden 1920 marraskuussa valitsi Säkkijärven kunnanvaltuusto viisimiehisen toimikunnan etsimään Nurmelan koulupiirille uutta tonttia. Syy, miksi Toivonniemen koulurakennuksesta haluttiin luopua, ei ole allekirjoittaneen tiedossa. Edellä mainittuun toimikuntaan valittiin Matti Nurmi, Antti Seppä ja Antti Väkevä koulupiirin edustajina sekä opettajat Jalmari Teräs ja A. B. Huovila. Valtuusto päätti 25.6.1921 ostaa tontin Salajärveltä Aleksander Hämäläiseltä. Uusi koulurakennus nousi Salajärven Haaralaan vuonna 1923. Koska piirin koulu tuli nyt sijaitsemaan Salajärven kylässä, muutettiin koulun nimi Salajärven kouluksi ja ja samalla vaihtui myös koulupiirin nimi. Uudelle koululle siirryttiin 16.11.1923. Toivonniemen 23 vuotta kansakouluna toiminut rakennus siirtyi takaisin Nurmelan suvun haltuun kunnan myytyä sen Yrjö Nurmelalle. Nurmelan kansakoulu oli ollut yksiopettajainen koulu, jossa ennen varsinaisen koulun alkua oli pidetty valmistavaa, eli niin sanottua pikkulasten koulua. Uuden kaksikerroksisen koulun valmistuttua astui oppivelvollisuus täydellisenä voimaan koulupiirissä. Nyt käynnistyi myös kaksiluokkainen alakoulu ja tätä varten perustettiin toinen opettajan virka. Alakoulu aloitti toimintansa 1.10.1924. Samana syksynä käynnistettiin myös jatkokoulu.

Nurmelan ensimmäinen opettaja Anna Maininki jäi eläkkeelle vuonna 1923.  Viimeisenä talvisotaa edeltävänä kouluvuonna 1938 - 1939 Salajärven koulussa oli 92 oppilasta. Heistä  alakansakoulussa opiskeli 22, yläkansakoulussa 52 ja jatkokoulussa 18. Alakansakoulussa opetusta antoi Lyyli Forström ja yläkansakoulussa sekä jatkokoulussa Joonas Ilmonen sekä Elsa Reenmaa. 

Toivonniemen rakennuksen kohtaloksi muodostui jatkosota, jonka alkuvaiheessa rakennus paloi kylän lähes kaikkien muiden talojen kanssa. Salajärvelle rakennettu uusi koulurakennus jäi noin puolen kilometrin päähän vuoden 1940 rajasta, mutta sen väärälle puolelle. Myös Salajärven koululle muodostui jatkosodan alku kohtalokkaaksi ja ja rakennus paloi. Vuosina 1942 - 1944 koulu toimi Salajärvellä Uutelan tuvassa. Lukuvuonna 1942 - 1943 koulussa oli 74 oppilasta ja seuravana vuonna heitä oli 76. Opettajina olivat Lyyli Forström yläkansakoulussa ja Bertta Iivonen alakansakoulussa.

Lähteet:
Lappeenrannan kaupunginarkisto. Väkevälän kansakoulun arkisto Dc:1. Tilastot.
Esko Gåsman: Talojen tarinoita. 2008.
Antti Seppä & Minna Vilhunen: Kankaisiista Korvenrantaan. Nurmela ja Väkevälä sekä kadotettu Salajärvi. 2003.
Väinö Seppä: Säkkijärvi kautta aikojen. 1952.
Säkkijärven Sanomat 1899 - 1905.

Niin hiljainen on kylätie... osa 4. Polkupyöräretki 17.5.2017 välillä Ylämaa - Ylijärvi - Jokimies - Sammalinen - Väkevä - Nurmela - Muurikkala - Tohmonmäki- Joutsenkoski - Hujakkala - Ylämaa

III/JR 24:n kesän 1941 taisteluissa kaatuneiden muistomerkki Tohmonmäen tien varressa

Tämänkertaisen pyöräilyretkeni kohteena olivat Ylämaan eteläisimmät kylät sekä Miehikkälän Muurikkala. Ensimmäisenä kohteena oli Ylijärven entisen koulun rakennukset, jotka halusin kuvata. Ylijärvelle perustettiin kansakoulu jo vuonna 1889. Se oli yhdessä Säämälän kansakoulun kanssa järjestyksessä toinen Säkkijärven kunnan kansakouluista. Ylämaahan kuului tuolloin Säkkijärven kuntaan.

Säkkijärven Ylijärvelle perustettiin kansakoulu vuonna 1889.
Kuvassa entinen, 1950-luvulla rakennettu koulurakennus, joka oli järjestyksessä toinen.

Väkevälän entinen kansakoulu

Jokimiehen kylän aukeiden jälkeen ja Vaalimaantien ylitettyäni edessä oli pitkähkö korpitaival Sammalisen kautta Väkevän kylälle. Väkevän kylä samoin kuin sen eteläpuolella oleva Nurmelan kylä kuuluivat ennen talvisotaa Säkkijärven kuntaa. Säkkijärven kunnan toiminnan lakattua kyseiset kylät samoin kuin pääosin muut Suomen puolella jääneet kunnan alueet liitettiin Ylämaan kuntaan. Sekä Väkevä että Nurmela olivat yhdessä Salajärven kanssa muodostaneet aikoinaan Salajärven koulupiirin. Sen rakennus oli jäänyt alueluovutuksessa rajan väärälle puolella ja niinpä sodan jälkeen oli edessä uuden koulun rakentaminen. Koulun toiminta päättyi vuonna 1967 ja se on päätynyt nykyisille omistajille monien vaiheiden jälkeen. Halusin kuvata tämänkin alkuperäisestä tehtävästä poistuneen koulurakennuksen. Talon nykyinen isäntä Paavo Pitkänen, maailmanmatkaajaksi itseään kehuva, kutsui sisälle taloonsa kahvikupin äärelle.

Portinnotkon taisteluiden muistomerkki
Nurmelantien varressa

Seuraavaksi suuntasin Portinnotkon taisteluiden muistomerkille Nurmelan ja Kavalan kylien välimaastoon, jossa olivat vielä näkyvissä jatkosodan alkuvaiheen taisteluasemat mäenrinteessä. Seisoessani muistomerkin äärellä luontoäiti juhlisti hetkeä näyttämällä jälleen parhaat puolensa. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, lukemattomien lintujen laului kaikui ympäröivässä metsässä ja käen kukunta viesti kesän todellakin ottaneen niskalenkin talven vallasta. 

Muurikkalan Myllysen puolen sankarivainajien muistomerkki
Tohmonmäentien varressa

Muurikkalan Myllysenpuolen sankarivainajien kotitalot kartalla

Muistomerkin jälkeen seuraavana etappina oli Muurikkalan kylän eteläpuolella Tohmonmäen maasto. Tälläkin alueella käytiin kiivaita taisteluja jatkosodan alkuvaiheessa. Tohmonmäentien varressa seisoo noin vuosi sitten pystytetty muistomerkki Muurikkalan kylän Myllysen puolen sankarivainajille. Muutaman sadan metrin etäisyydellä toisistaan olleista taloista kaatui yhteensä seitsemän miestä. Muistomerkin kohdalla, mutta tien toisella puolella olevasta Myllysen talosta kaatuneita oli kolme. Lisäksi useat tämän pienen taloryhmän miehistä haavoittuivat sodassa vaikeasti. Juttukaverikseni tien penkalle istuutunut paikallinen asukas totesikin minulle ykskantaan: Tällä mäellä ei ole ryssistä tykätty.  Samainen henkilö kertoi kylällä kuvatun Esa Anttalan (Urpo Lempiäinen) kirjoittaman kirjan Hopeaa rajan takaa elokuvaversiota vuonna 1963. Elokuvan ohjauksesta vastasi Mikko Niskanen. Aikaisempi blogikirjoitukseni Myrän mutkasta sivuaa myös tätä elokuvaa ja sen taustoja

Kuvassa näkyvä keltainen rakennus on entinen Lavosen kauppa, joka paukallisen asukkaan mukaan esiintyy elokuvassa Hopeaa rajan takaa

Lähempänä rajaa, entisen rajavartiorakennuksen kohdalla, mutta sen vastakkaisella puolella, on metsiköisellä mäellä III/JR 24:n muistomerkki. Tästä ruotsinkielisestä joukko-osastosta menehtyi kiivaissa taisteluissa 20 sotilasta. Heidän nimensä on lyöty muistomerkkinä olevaan kivipaasiin. Jälleen sain keskustelukaverikseni paikallisen asukkaan, joka kertoi vielä 10 - 20 vuotta sitten muistomerkillä vierailleen usein ruotsinkielisiä veteraani- ym. ryhmiä, mutta viime vuosina vierailijoiden joukko on harventunut.

Lähikuva III/JR 24:n muistomerkistä

JR24:n muistomerkin jälkeen edessä oli paluumatka Ylämaalle. Pysähdyin toviksi ihastelemaan Urpalanjoen Joutsenkosken kuohuja ja myllyrakennuksia. Lisäksi kävin kuvaamassa entistä Hujakkalan koulua. Se oli pitkään koulutoiminnan lakattua pitopalveluyrtyksen tilana. Nyt tämä kaunis rakennus on myynnissä omistajien siirryttyä eläkkeelle.

Joutsenkosken kuohuja

Joutsenkosken mylly

Hujakkalan entinen koulu

Portinnotkon taistelut Väkevänjärven eteläpuolella heinä-elokuussa 1941

Portinnotkon taisteluiden muistomerkki Nurmelantien varressa

Ylämaalle (jälleen kerran) ja Miehikkälään 17.5.2017 tekemälläni pyöräretkellä matkareittini varrelle jäi useita muistomerkkejä. Yksi niistä oli Portinnotkon taisteluiden muistomerkki Miehikkälän ja entisen Ylämaan kunnan rajalla Kavalan ja Nurmelan kylien välillä. Muistomerkki on mäenrinteessä Nurmelantien varressa juuri ja juuri Lappeenrannan kunnan puolella ja se löytyy tästä karttalinkistä.

Nurmelantiellä on muistomerkin opasviitta. Suomalaisten asemat
kulkivat suunnnilleen opasviitan kohdalla. Puna-armeija oli
asemissa vastapäiselläe rinteellä.

Suomalaisten juoksuhaudat ja poterot näkyvät maastossa vielä hyvin

Jatkosodan alkuvaiheessa Kannaksella käytiin asemasotaa aina elokuun lopulle saakka, kunnes suomalaisten joukkojen nopea eteneminen Kannaksen pohjoisosissa pakotti puna-armeijan joukot vetäytymään. Muuten neuvostojoukot olisivat jääneet suomalaisten saartamiksi. Asemasotavaiheessa Ylämaan Nurmelan ja Väkevälän kuten myös Miehikkälän Muurikkalan kylien kohdalla neuvostojoukot etenivät useita kilometrejä Suomen puolelle. Väkevänjärven itäpuolella olevat  Nurmelan ja Väkevälän kylät jäivät puna-armeijan haltuun. Järven eteläpuolella joukot olivat vastakkain Portinnotkossa, jossa suomalaisten asemat sijaitsivat notkon länsipuolella olevassa rinteessä. Suomalaisten tekemät juoksuhaudat ja poterot ovat vielä selvasti havaittavissa maastossa. Punarmeijan joukkojen asemat olivat vastapäisessä rinteessä.

Rintamavastuu tällä osalla oli Jalkaväkirykmentti 24:n kolmannella pataljoonalla, joka oli ruotsinkielinen joukko-osasto. Neuvostojoukot vetäytyvät asemistaan 21.8.-22.8-1941. Vetäytyessään ne polttivat lähes kaikki miehittämiensä kylien rakennukset. Portinnotkon taisteluiden muistomerkki pystytettiin suomalaisjoukkojen entisten asemien viereen Nurmelantien varteen syyskuun 10. päivä 1996. Muistomerkkiin on kiinnitettynä sotilaskypärä. Se on jo kerran varastettu, mutta eihän Suomesta kypärät lopu, joten muistomerkkiin hankittiin välittömästi uusi.

Muistomerkin vieressä olevan infotaulun tekstiä

Niin hiljainen on kylätie... osa 3. Polkupyöräretki 7.5.2017 välillä Jurvala - Suoanttila - Kirppu - Hermunen - Heikkilä - Luumäen kirkonkylä - Jurvala

Kirpun miehistöluolan suuaukko

Tämänkertaisen kirjoituksen aiheena on jälleen polkupyöräretki Ylämaan ja Luumäen maaseutukylien sorateillä.  Lähtöpisteenä illansuussa 7.5.2017 tehdylle reissulle oli Jurvala, josta suuntasin Suoanttilan kautta kohti Kirpun kylää. Olin kaksi päivää aikaisemmin tekemälläni retkellä epähuomiossa ajanut ohi Salpalinjan linnoitusrakenteisiin kuuluneen Kirpun majoitusluolan sivuitse. Retkeni tavoitteena oli vierailla tuossa luolassa ja kiertää Hermusen, Heikkilän ja Hirvikallion kylien kautta aina Luumäen kirkolle, ja edelleen takaisin Jurvalaan. Matkaa tälle reitille tuli viitisenkymmentä kilometriä.

Multialan kartano

Ensimmäinen pysähdyspaikka oli monella tavalla kuuluisaksi tullut Multialan kartano. Ensinnäkin kartano oli aikoinaan paikka, jossa pidettiin Luumäen käräjiä. Tämän johdosta rakennuksen lähistöllä oli pystyssä vielä 1950-luvulla piiskuupuita, joihin sidottiin ruumiillisen rangaistuksen saaneet rikolliset ja heille annettu tuomio pantiin käytäntöön. Myöhemmin talo on kokenut värikkäitä vaiheita ja se on noussut jopa valtakunnallisen politiikan polttopisteeseen. Saavuttuani kartanon luokse katselin innokkaasti ympärilleni löytääkseni noita ruumiillisen kurituksen muistopuita, mutta ne on ilmeisesti jo hakattu pois. Itse kartanorakennus, joka oli saanut uuden peltikaton, näytti nukkuvan tyytyväisenä hiljaisuudessa kylpien ilta-auringossa.

Kirpun miehistöluolan opastaulu Ihaksintien
varressa

Ajettuani toistakymmentä kilometriä mutkikasta ja mäkistä soratietä saavuin vihdoin Kirpun majoitusluolalle.  Salpalinjaan rakennettiin aikoinaan 25 kallioon louhittua luolaa. Suurin osa niistä jäi keskeneräiseksi. Pääosa näistä luolista sijaitsee Salpalinjan eteläisimmässä osassa. Lappeenrannassa luolia on neljä. Näistä kaksi rakennettiin Ylämaan alueelle. Tunnelit/luolat olivat majoitustiloja ja niiden yhteyteen saatettiin rakentaa asekammioita konekivääreille tai panssarintorjuntatykeille sekä tulenjohtopaikkoja. Luolaan oli tarkoitus rakentaa lautarakenteinen parakki majoittumista varten. Tunnelien majoituistilat oli suunniteltu 20 - 80 hengen majoitukseen.


Tämä keskeneräiseksi jäänyt majoitustunneli B304/107 sijaitsee Kirpuntien ja Ihaksintien lounaispuolella, jyrkän kallion rinteillä. Mäelle oli tarkoitus sijoittaa kaksi konekivääripesäkettä ja kaksi panssarintorjuntatykin pesäkettä, jotka olisi yhdistetty toisiinsa tunneleilla. Pesäkkeet jäivät kuitenkin rakentamatta ja ainoastaan kalliotunneli on osittain valmistunut. Tunneliin on kaksi sisäänkäyntiä, toinen kallion luoteisrinteen juurella ja toinen viiston kuilun päässä yhdyshaudassa kallion rinteellä. Tunnelissa on 8,5 metriä korkea pystykuilu kallion laelle, jonne oli tarkoitus johtaa tulenjohtopaikka. Kirpun majoitustunneli on suunniteltu 80 hengelle. Sen pituus on 85 metriä, leveimmillään tunneli on 6,8 metriä ja sen korkeus on 3,8 metriä.  Tunneli pohja oli nyt melko paksun jään peitossa, joten en uskaltanut mennä tunneliin kovin syvälle, sillä pelkäsin jään koko ajan murtuvan allani ja putovani polvia tai jopa vytötäröä myöten jääkylmään veteen. Koska luolan tutkiminen ei tällä kertaa kunnolla onnistunut, täytynee tulla käymään paikalla kesällä uudestaan.

Miehistöluolan pohja oli pinnalta jäätyneen
vesikerroksen peitossa

Kirpun miehistöluolan jälkeen jatkoin Ihaksintietä suuntana länsi. Näitä kyläteitä (Ihaksintie - Ihakselantie - Heikkiläntie) polkiessani ei liiallinen liikenne haitannut. Kirpun kylän ja Luumäen kirkonkylän välillä (matkaa noin 30 kilometriä) vastaani ei tullut kuin yksi auto, toinen ohiti minut ja vastaani polki yksi pyörälija. Illan edetessä lämpötila laski lähes nollaan ja niinpä sormeni olivatkin jo umpijäässä. Heikkilän kylällä yritin katseellani hakea entistä kyläkoulua, mutta silmiini ei sattunut yhtään sopivaa rakennusta. Jälleen kerran ei missään näkynyt ketään, jolta olisin sitä kysellyt. Reitin varrelta löytyi kuitenkin vielä yksi kiinostukseni herättänyt rakennus. Hirvikalliontien varressa, muutama sata metriä ennen kirkonmäkeä seisoo korkea entinen Luumäen kirkonkylän koulurakennus. Hyväkuntoisen näköisen koulun toiminta päättyi keväällä 2015. Luumäen kunnanvaltuusto oli tehnyt lakkauttamispäätöksen maaliskuun alussa 2015 äänin 17 - 10. Katsellessani ilta-auringon kajossa seisovaa komeaa koulurakennusta päivittelin jälleen sitä valtavaa virheinvestointien summaa, joka mätänee hiljallee pois

Luumäen vuonna 2015 lakkautettu kirkonkylän koulu

suomalaisissa koulurakennuksissa.

Entinen Luumäen kirkonkylän koulu

Aittokosken patterin muistomerkki

Aittokosken patterin muistomerkki on pystytetty vuonna 1996.

Aittokosken (huom. nimivirhe) patterin
muistomerkille on selkeät opasteet.

Lauantaina 13.5.2017 tekemälläni pyöräretkellä nykysin Lappeenrantaan kuuluvan Ylämaan kyläteillä poikkesin jatkosodan alkuvaiheisiin liittyvällä muistomerkillä Rummun kylässä. Kyseessä on vuonna 1996 pystytetty Aittokosken patterin muistomerkki.  Paikasta kiinnostuneille voin todeta, että patterin muistomerkille on erittäin selkeät opastaulut sekä Rummuntieltä että Rautakoskentieltä, joten se löytyy helposti. Muistomerkin läheisyyteen vie autolla ajettava tie. Kartalinkki paikalle löytyy täältä.

Patteri sai täysosuman 16.7.1941 ennen kuin suomalaisten hyökkäysvaihe oli vielä tällä rintamalohkon osuudella vielä alkanut. Suomalainen ja neuvostoliittolainen tykistö kävivät kovia tykistökeskitysmaaotteluja pitkin kaakkoista raja-aluetta.  Puolen päivän jälkeen 16.7.1941 tällainen oli käynnissä myös Rummun kylässä. Suomalaiset tykit ampuivat putket kuumina rajan taakse puna-armeijan asemiin. Matkaa tykkiasemista rajalle oli linnuntietä nelisen kilometriä. Ilmeisesti suomalaiset kokivat olevansa useammen kilometrin päässä rajasta joltisestikin turvassa, koska he eivät menneet ammunnan ajaksi suojapoteroihin, vaan seisoskelivat tykkien takana. Kun suomalaisset pitivät

Aittokosken patterin muistomerkin nimilaatta

ruokailutauon, ilmestyi taivaalle neuvostokone ohjaamaan tykkitulta surullisin seurauksin. Neuvostotykistön tulituksessa menetti seitsemän Luumäen Suo-Anttilasta ollutta sotilasta henkensä. Nimensä patteri on saanut siitä, että se koottiin sodan alussa Luumäen ja Ylämaan rajalla  Aittokoskella, aivan Ylämaan rajalla. Aittokosken patterin kohtalosta löytyy lisätietoa ja informatiivistä keskustelua täältä. Siellä esitetään väite, jonka mukaan vihollinen ammuntaa olisikin ohjannut puussa oleskellut desantti, jonka suomalaiset tykkimiehet olisivat ampuneet.

Muistomerkin vieressä on vielä selkeästi näkyvissä kankaaseen aikoinaan
kaivettu tykistöasema.

Yrittäessäni kaivaa lisätietoa Aittokosken patterista, löysin Rannikon puolustajat-lehdestä 1/1994 artikkelin, joka valaisee Aittokosken patterin perustamista ja myös nimen alkuperää. Kyseessä oli Linnoituspatteristo 2:n neljäs patteri, myöhemmin viides patteri. Koko patteriston vahvuus oli 2.1.1941 207 miestä. Aittokoski sijaitsee näköjään entisen Ylämaan kunnan alueella, eikä Luumäen kunnan puolella, niin kuin joissakin yhteyksissä on väitetty. Artikkelissa on myös havainnollinen kartta, mikä kuvaa patterin alkuperäisiä asemia Aittokoskella. Mielenkiintoista oli huomata, että nuo asemat ovat edelleen erittäin hyvin näkyvissä ilmakuvassa, joka löytyy täältä