Lappeen kunnan 23:s kansakoulu vihitty tarkoitukseensa. (Etelä-Saimaa 29.1.1924)

Lakkautettujen kyläkoulujen kierroksillani pyöräilin maaliskuussa Muukonniemen koululle. Tein vierailustani myös merkinnän blogiini. Visiitin jälkeen kaivoin maakuntakirjastossa vanhat Etelä-Saimaat vuodelta 1924 esille, löytääkseni koulun vihkiäisistä kertovan artikkelin. Löytyihän se, päivättynä 29.1.1924. Kirjoitin sen puhtaaksi, joten tässä olkaa hyvä:

Viime sunnuntaina vihittiin Muukonniemessä sijaitseva Lappeen kunnan komein kansakoulu tarkoitukseensa.

Muukonniemen kansakouluhanke sai alkunsa siitä, että Lappeen kunnan saaristoalueiden, johon kuuluvat Lamposaari, Utransaari ja Hirvisaari, koulunpuute teollisuusalueiden laajetessa vuosi vuodelta kävi yhä suuremmaksi. Aikaisemmin kävivät näiden saarien lapset Lauritsalan koulussa. Kun koulumatka lapsilla oli 3 – 4 kilometriä vesimatkaa, kävi kulku varsinkin syksyin ja keväin hankalaksi, jopa vaaralliseksikin.

Koulupulan selvittämiseksi alkoivat piiriläiset suunnitella kahta koulua, joista toinen sijoitettaisiin saaristoon ja toinen mantereelle. Kunnalle koituvien suurten kustannusten vuoksi suostuivat saarelaiset sittemmin yhden suuremman koulun rakentamiseen mantereen puolelle, vaikkakin heille vielä jäi vesimatkaa noin yksi kilometri.

Näitten suunnitelmien pohjalla esitettiin asia sitten Lappeen kunnan valtuustolle, joka vuonna 1921 päätti koulun rakennettavaksi Muukonniemen seutuville ja valitsi toimikunnan, johon tulivat opettaja T. Pantzar, isännöitsija K.J.Lång ja tarkastaja T.G.Murto, ottamaan lähempää selvää koulun paikasta. Toimikunta, asiaa harkittuaan katsoi sopivimmaksi sen paikan Muukonniemekkeellä, jossa koulu nyt sijaitsee.

Valtuusto puolestaan hyväksyi toimikunnan ehdotuksen, mutta osa mantereella asuvista, koulupiiriin kuuluvista talollisista vaati koulun rakentamista lähemmäksi omia asutuksiaan, eli noin kaksi kilometriä koulun nykyisestä paikasta mantereelle päin. Vihdoin piiriläisten erimielisyyksistä selvittyä, päätti Lappeen kunnanvaltuusto 1922 syksyllä ostaa kaksi hehtaaria suuruisen alueen maanviljelijä Antti Penttilältä sekä otti seuraavan vuoden tulo- ja menoarvioon 450 000 markkaa koulun rakentamista varten.

Rakennustyöt alotettiin kevättalvella 1923 arkkitehti Toivo Salervon laatimien piirustusten mukaan, koulun johtokunnan valvonnan alaisena.
 

Muukonniemen kansakoulua kehuttiin Lappeen pitäjän kauneimmaksi sen valmistuttua 1923 - 1924. Koulu on arkkitehti Toivo Salervon suunnittelema.

Syyslukukauden alussa 1923 oli koulu niin valmis, että lukutoimet voitiin vaikeudetta aloittaa. Opettajiksi valitsi johtokunta 48 hakijasta yläkansakouluun Lapuan yhteiskoulun opettajat Lyyli ja Väinö Puurusen sekä alakansakouluun opettajatar Ida Kotirannan Lappeenrannasta. Heti alussa kirjoittautui kouluun 132 oppilasta. Koulu, joka sijaitsee Saimaan vesistön vilkasliikkeisimmän laivareitin varrella, on asemansa, ulkomuotonsa ja rakennustyylinsä puolesta Lappeen kunnan komein, rakennettuna kahta ylä- ja yhtä alakoulun opettajaa varten tarpeellisine opettajarakennuksineen ja koulukeittiöineen.

Rakennuskustannusten kokonaissumma on noussut 640 000 markkaan, johon erään sisältyvät ne huomattavat lahjoitukset, jotka Wahl & CO on rakennustarpeiden muodossa koululle lahjoittanut ja joka Lappeen kuntalaisten ja piiriläisten puolesta kiitollisuudella merkittäköön. Samoin on koulu saanut vastaanottaa lahjoituksen Rautakauppa Oy Ilmariselta kaikissa kouluhuoneissa tarvittavat akkunaverhotelineet sekä eräältä koulupiiriin kuuluvalta rouvalta akkunaverhot.

Kuten edellä mainittiin, alotti koulu varsinaisen toimintansa syksyllä 1923, mutta pidettiin koulun viralliset vihkiäiset vasta viime sunnuntaina. Tilaisuuteen oli kutsuttu Lappeen kunnanvaltuusto, Etelä-Saimaan opettajayhdistys, piiriläiset ja koulun ystävät.

Ohjelman suorituksen alottivat täsmälleen klo kaksi nelikätisellä pianonsoitolla rouva L.Puurunen ja hra Rolf Hypen esittämällä Beethovenin Egmond-alkusoiton. Tämän jälkeen seurasivat opettaja Väinö Puurusen avaus- ja tervehdyssanat. Tilaisuutta varten harjoitettu sekakuoro lauloi muutamia lauluja rouva L.Puurusen johdolla. Sitten seurasi ohjelmassa Händellin Largon ja myöhemmin Beethovenin toisen sinfonian trio-esitys (rva Puurunen urkuharmooni, hra K.J.Lång viulu ja hra Hypen piano) Nämä musikaalista kykyä vaativat kappaleet suoritettiin taiteellisella valmiudella. Vihkiäispuheen piti sotarovasti Alfons Lönnroth päivän tekstin johdolla. Esitelmän kansakoululaitoksen synnystä ja koulujen vaikutuksesta yhteiskuntaoloihin piti tarkastaja T.G.Murto. 

Muukonniemen koulun länsipääyty siintää puiden välistä Hartikanlahdelle

 Lennokkaassa ja muotokauniissa puheessaan valaisi arkkitehti Toivo Salervo kodin ja koulun keskinäistä suhdetta, josta moni, ehkäpä koululle kylmäkiskoinenkin, sai lämpimän ja kohottavan vaikutelman. Puheen jälkeen seurasi tilaisuutta varten harjoitetun mieskuoron laulua. Koulun rakennuskertomuksen selosti johtokunnan puheenjohtaja, isännöitsijä K.J.Lång tehden siinä selkoa koulun rakennushistoriikista. Lappeen kunnanvaltuuston puolesta esiintoi sen puheenjohtaja, opettaja T. Pantzar kiitokset siitä huomaavaisuudesta, jota koulun johtokunta on osoittanut valtuustoa kohtaan toivottaen samalla valtuuston puolesta onnea ja menestystä koulun työlle. Opettaja Lauri Uotila esitti opettajayhdistyksen ja opettaja Lumme Mustolan koulun kiitokset ja onnittelut. Loppurukouksen toimitti kirkkoherra A. Simola ja hartautta uhkuva tilaisuus päättyi virteen 350.
 

Kaikille kutsuvieraille tarjottiin kahvit Lamposaaren sahan isännistön puolesta. Ylevä mieliala vallitsi yleisössä vielä juhlasta lähdettyäkin ja varmaankin saatiin siellä puheiden, laulun ja soiton mukana kylvetyksi siunausta tuottavia siemeniä läsnäolleiden mieliin.

Salpalinja, Juvolan tykkipatteri Lemillä

Juvolan patterin opastaulu itäisimmassä eli 4. asemassa

Salpalinjaan perehtymiseni on tänä talvena jatkunut tutustumisella parikin kertaa Juvolan tykkipattereihin Lemillä. Aikaisemmin syksyllä 2014 kolusin Lemin Kärmeniemen tykkipatterilla, joka kuului myös salpalinjan rakenteisiin.  Kävin ensimmäisen kerran Juvolan pattereilla pakkaspäivänä joulupyhien välissä ja toisen kerran nyt, huhtikuun alussa (11.4.2015). Varsinaisen Salpalinjan takapuolelle sijoitettiin linnoitustykistöä, jolle rakennettiin valmiit suojat ja asemat. Niistä olisi voitu tulittaa lähestyvää vihollista ja tarvittaessa puolustaa Salpalinjaa. Nämä järeät tykkipatterit sijaitsivat noin 5 - 10 kilometriä päässä Salpalinjasta.

Opasviitta patterille Juvolantien varressa

Juvolan tykkipatterit ovat osa tätä Salpalinjaan puolustusketjua. Sen rakentaminen aloitettiin talvisodan jälkeen kesällä 1940. Kun jatkosotaa edeltävä liikekannallepano käynnistyi 10.6.1941, muodostettiin Lemin Juvolaan rakennettuihin asemiin 2. Linnoituspatteristo Se oli neljän tykin kestolinnoitettu tykkipatteri, jonka aseistuksena oli 280 mm:n raskaat venäläiset rannikkomörssärit, jotka olivat vuoden 1877 mallia. Kun suomalaiset joukot siirtyivät jatkosodan alussa nopeasti kauas luovutetulle alueelle, seurasivat muitten linnoituspatteristojen tykit eteneviä joukkoja paitsi Juvolan patterit. Sen tykit olivat liian raskaita siirreltäviksi.

Joulukuinen näkymä 4. asemaan

Betoniset tykkiasemat suojatiloineen sijaitsevat mäen rinteessä, sekametsässä, 100 – 150 metrin etäisyydellä toisistaan, kokonaisvälin olleessa noin 400 metriä. Ne on numeroitu vanhan sotilaskartan perusteella lännestä alkaen numeroilla 1 – 4. Itäisin tykkiasema on kunnostettu nähtävyydeksi ja se on varustettu opaskyltillä ja viitoituksella (harhaanjohtavasti numerolla 1). Juvolan tykkipatteri sijaitsee Remusesta Kuukanniemeen johtavan tien vieressä. Tien varresta löytyy opasteviitta pattereille. Osa pattereista (varsinkin no 3) on melkomoisessa ryteikössä. Patteri numero neljässä on opastaulu.

4. patterin päälle on kaatunut myrskyssä pari isoa kuusta

Tykkipatterit on kaikki rakennettu samalla tavalla. Ne on rakennettu betonista epäsäännöllisen nelikulmion muotoon. Aseman keskellä on tykin perusta ja sen yhteydessä on nelihuoneiset suojatilat miehistölle ja ampumatarvikkeille. 20 hengelle tarkoitettujen miehistösuojien katoissa on ollut puuverhoilut, jotka on purettu.

Juvolan tykkipatterit kuuluu valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin.

4. patterin ammusvarastotila

Patteri 3

Patteri 2

Tie patteri 2:lle

Patteri 1

Sisällissodan viimeinen? taistelu 1.5.1918, Luumäki, Kiurula

Sisällissodan viimeisen taistelun muistomerkki Luumäen Kiurulassa

Maaliskuun alkupuolella ajelin Kuutostietä pitkin Helsinkiä kohti. Matkan varrella, aivan Kuutostien vieressä seisoo muistomerkki, joka on kiinnittänyt huomioni lukemattomia kertoja. Tällä kertaa päätin pysähtyä ja ottaa selvää, mistä tuossa muistomerkissä on kysymys. Muistomerkin ulkonäöstä olin päätellyt sen liittyvän joko ruotsinvallan aikaisiin tapahtumiin tai Suomen sisällissotaan. Jälkimmäinen vaihtoehto osoittautui oikeaksi. Kyseessä on sisällisotamme viimeisen taistelun muistomerkki:

Muistomerkki sijaitsee Kuutostien penkalla. Ihmettelin pienessä mielessäni, miten on mahdollista, että vilkkaasti liikennöity väylä on rakennettu miltei kiinni muistomerkkiin.

Sisällissodan päättänyt taistelu käytiin Luumäellä, ns. Kiurulan suoralla 1.5.1918. Tosin myöhäisempiäkin sodan taisteluiden päättymisajankohtia on tarjolla, tässä yksi esimerkki. Kiurulan yhteenottopaikalle pystytettiin muistomerkki taisteluiden päättymisen 20-vuotisjuhlallisuuksissa tasan 20 vuotta myöhemmin 1.5.1938. Paikalla oli myös Luumäen suurmies eli presidentti Pehr Eivind Svinhufvud. Hän otti vastaan jääkärikapteeni Taavi Tainan (1888 – 1965) johtaman paraatin. Paljastustilaisuudessa juhlapuheen piti luutnantti Parmanen ja hänen jälkeensä Viipurin Suojeluskunnan soittokunta esitti torvisoittoa ja taiteilija Eino Hyyrynen lausui runoja. Muistomerkin suunnitteli paraatin vastaan ottanut luumäkeläissyntyinen jääkärikapteeni Taavi Taina.

Muistomerkin on suunnitellut luumäkeläissyntyinen jääkärikapteeni Taavi Taina

Tapahtumien taustaa
Valkoiset olivat yrittäneet huhtikuun 29. päivänä 1918 hyökätä Lappeenrannasta Luumäen asemalle, mutta hyökkäys epäonnistui. Kun punaiset olivat kuitenkin menettäneet Lappeella Pulsan aseman, se merkitsi rautatieyhteyden katkeamista Viipurin suuntaan. Tämä sai monet punaiset pakomatkalle ja asemanseutu tyhjeni punaisista joukoista. Kaikki eivät kuitenkaan lähteneet ja taistelut jatkuivat Luumäellä.

Tällöin henkilö nimeltä Hilma Puranen päätti toimia. Hän lähti vapunpäivänä 1.5.1918 vaeltamaan tulvaveden varassa olevien Kiurulan korpien kautta kohti valkoisten tykkipatteria. Perille päästyään hän paljasti punaisten tykkiasemien paikat ja valkoisten tykistö ampui onnistuneesti näihin. Vapunpäivän iltaan mennessä punaisten tilanne oli muuttunut kestämättömäksi ja he alkoivat vetäytyä kohti Taavettia jättäen aseistuksensa jälkeensä. Lisää yksityiskohtia voit lukea Willimiehen blogista

Muistomerkin alapuolella kulkee vilkas liikennevirta Kuutostietä pitkin

Lakkautettujen kyläkoulujen kierros, osa 15: Muukonniemi

Muukonniemen koulu, maaliskuu 2015

Tämäkertaisena postauksena on jälleen Lakkautettujen kyläkoulujen kierros, nyt järjestyksessä numero 15 eli Muukonniemen koulu. Koulua ei olla tosin vielä lakkautettu, vaan se toimii edelleen, muttei varsinaisessa kiinteistössään. Oppilaat nimittäin kuljetetaan joka aamu Joutsenoon koulukiinteistön sisäilmaongelmien takia. Edellinen koulupäivitys esitteli Lamposaaren koulua, jossa vierailin samana päivänä maaliskuun alkupuolella, jona pysähdyin kuvaamaan komeaa Muukonniemen koulua. Vanha koulurakennus on todella upea, kuten ylläolevasta kuvasta näkyy. Sen lisäksi se sijaitsee hienolla paikalla, Saimaaseen pistävässä niemessä, keskellä kauneinta Järvi-Suomea.

Muukonniemen koulurakennus sijaitsee osoitteessa Muukonniementie 88,
Melkonniemessä, Hartikanlahden ja Mielonlahden välissä

Muukonniemen – Lamposaaren alueelle puuhattiin kansakoulua jo vuonna 1910. Seudun lapset olivat käyneet Mustolan kansakoulua vuoden 1905 syksystä alkaen. Matka sinne oli kuitenkin pitkä ja vaikeakulkuinen. Mustolan kansakoulun piirikokoukselle jätettiin anomus koulun perustamisesta Lamposaareen vuonna 1910. Anomus hylättiin piirikokouksessa 27.2.1910. Samaan aikaan puuhattiin kansakoulua Lauritsalaan. Tämä hanke toteutuikin vuonna 1911. Matka Lauritsalankin kansakouluun oli kuitenkin edelleen hankala varsinkin kelirikon aikana.

Muukonniemen molemmat koulurakennukset  maaliskuisessa kuvassa,
vasemmanpuoleinen rakennettu vuonna 1923, oikeanpuoleinen vuonna 1998.

Vuonna 1919 Lamposaaren, Utrasaaren sekä Hirvisaaren asukkaat perustivat Wahlin sahan isännöitsijan K. J. Långin johdolla toimikunnan, joka vaati kansakoulua sekä Lamposaareen että Muukkoon. Esitys koulujen perustamisesta toimitettiin kansakoulujen piirijakotoimikunnalle. Nyt pyrkimykset tuottivat tulosta ja niinpä vuonna 1920 hyväksytyssä Lappeen kunnan kolmannessa piirijakosuunnitelmassa mainittiin vihdoin Muukkolan koulupiiri. Aluksi suunniteltiin kahta koulua, toista saareen ja toista mantereelle. Koulun rakentamisesta lankeavat suuret kustannukset saivat kuitenkin saarilla asuvat taipumaan ainoastaan yhden, mutta suuremman koulun rakentamiseen ja tällä kertaa mantereelle. Lappeen kunnanvaltuusto oli myötävaikuttanut saarikoulun hylkäämistä, eväämällä vuonna 1921 toistamiseen rakentamisanomuksen. Koulupiiri koostui viidestä kylästä (Laihia, Saikkola, Hartikkala, Muukkola ja Ilottula) sekä kolmesta saaresta (Lamposaari, Utrasaari ja Hirvisaari).

Yksityiskohta vuonna 1923 rakennetusta koulusta

Koulun sijaintia ratkomaan valittiin toimikunta, johon kuuluivat opettaja Taavi Pantzar, isännöitsijä

K.J. Lång ja tarkastaja Taavi G. Murto. Paikaksi valikoitui Saimaaseen pistävä niemi, joka näkyi selkeästi myös Lamposaareen, josta merkittävä osa koulun oppilaista saapui. Kunnanvaltuusto hyväksyi toimikunnan ehdotuksen, vaikka osa mantereella asuvista talollisista vaati koulun rakentamista noin kaksi kilometriä mantereelle päin.

Kaunis ovikokonaisuus Muukonniemen koulurakennuksessa.

Niinpä tammikuun alussa 1923 Lappeen kunta osti talollinen Antti Penttilältä 1,5 hehtaarin (toisen tiedon mukaan kahden hehtaarin) maa-alueen koulun paikaksi. Kauppahinta oli 20 000 markkaa. Kunnan puolesta kauppakirjan allekirjoittivat Elias Tukia ja J. R. Malin. Koulun ensimmäiseen johtokuntaan valittiin puheenjohtajaksi sahan isännöitsija K.J. Lång, taloudenhoitajaksi maanviljelijä Juhana Turkia ja jäseniksi työn johtajat Aukusti Topra ja H. Haave sekä työmiehet Edvard Manninen ja Frans Ruokokoski .  Jo samaisen tammikuun ensimmäisessä kokouksessaan johtokunta hyväksyi arkkitehti Toivo Salervon tekemät  kolmeopettajaisen koulun rakennuspiirustukset. Rakennustoimikuntana toimi koulun johtokunta joka antoi kivijalan teon Wille Hämäläisen urakaksi ja puurakenteet urakoi Juhana Ruokonen.

Muukonniemen koulurakennus Hartikanlahden jäältä kuvattuna

Kesällä 1923 julistettiin koulun johtajaopettajan, naisopettajan ja alakansakoulun opettajattaren virat haettavaksi. Hakijoita oli peräti 51. Valituiksi tulivat opettajapariskunta Väinö ja Lyyli Puurunen Lapualta yläkouluun ja opettaja Ida Kotiranta Lappeenrannasta alakouluun. Ida Kotiranta teki pitkän päivätyön Muukonniemen opettaja. Hän oli virassa aina vuoteen 1949 saakka. Koulutyö alkoi 28.9.1923 kahdessa vuorossa rakennuksen keskeneräisyyden takia ja kalusteiden puuttumisen takia. Ensimmäisenä lukuvuonna oppilaita ilmoittautui kouluun yhtyeensä 130. Koulun vihkiäisjuhlaa vietettiin 27. tammikuuta 1924. Koulun pitkäaikaisia opettajia ovat olleet Ida Kotirannan lisäksi Saima Salervo, Aili ja Matti Suorsa, Liisa Valtonen, Mirja ja Hannu Kyyrä, Maija ja Niilo Sinkko sekä Arja Pelkonen.

Etelä-Saimaan (2.2.1924) uutiskuva Muukonniemen koulun vihkiäisistä 27.1.1924

Olen poiminut rehtori Jukka Korpelan laatimasta koulun 75-vuotishistoriikistä joitakin mielenkiintoisia tapahtumia ja yksityiskohtia kouluvuosien varrelta:
- Alkamisvuodesta 1923 lähtien johtokunta avusti vähävaraisia oppilaita vaatteiden hankkimisessa . Ensimmäisenä kouluvuotena avustettiin 25 oppilasta 5000 markalla .
- Vuonna 1925 perustettiin suuren oppilasmäärän takia toisen alakoulunopettajan väli-

aikainen virka.
- Vuonna 1927 koulu oli viikon suljettuna tuhkarokkoepidemian takia.

- Vuonna 1929 oppilasmäärä oli kohonnut 180 oppilaaseen ja johtokunta päätti vastustuksesta huolimatta siirtää osan oppilaista Mustolan kouluun.

- 1930 -luvun vaihteessa muutama oppilas oli pois koulusta ja kulki kerjuulla. Tästä antoi koulun

johtokunta varoituksen kyseisten lasten vanhemmille.
- Ruokailu oli alkuaikoina vapaaehtoista ja maksullista, aterian hinta 50 penniä ateria. Tosin johtokunta myönsi vähävaraisille lapsille ilmaisen aterian.

- Vuonna 1935 pidennettiin hiihtoloma yhdeksänpäiväiseksi kurkkumätätapausten vuoksi.

- Koulun kaikkien aikojen oppilasmääränhuippu saavutettiin vuonna 1937, jolloin koulun kirjoissa oli 205 oppilasta jatkokoululaiset mukaanluettuina.

 - Talvisodan aikana koulutyö oli keskeytettynä viideksi kuukaudeksi, koska koulurakennusta tarvittiin sotilasmajoituksen tarpeisiin.

- Syyslukukaudella 1941 ei ensimmäinen luokka opiskellut lainkaan opettajapulan vuoksi.

- Vuonna 1943 pidettiin hallituksen määräyksestä helmikuussa kahden viikon hiihtoloma polttopuiden säästämiseksi.

- Vuodesta 1947 koululla on ollut terveydenhoitaja.

- Vaikka Lamposaaressa aloitti vuonna 1947 toimintansa kaksiopettajainen kansakoulu, oli Muukoniemeen perustettava viides opettajan virka vuonna 1948 suuren oppilasmäärän takia.

- 1950-luvun alussa koulun johtokunta tunsi (valittaen aina kouluhallitukseen asti) huolta pienten repunkantajien koulutiestä. Koulutie oli nimittäin sopimaton ja jopa vaarallinen kulkiessaan läpi erään talon karjahaan, jossa hevosetkin kirmailivat laitumella.

Muukonniemen kansakoulu kuvattuna 1950-luvun puolivälissä.
Lukuvuonna 1956 - 1957 koulussa oli 165 oppilasta.
Kuva: Lappeenrannan kaupunginarkisto

- 1950-luvun suuret ikäluokat nostivat oppilasvahvuuden jälleen kahdensadan pintaan ja laajentuneen Mustolan koulun lisäksi Muukon aseman seudulta pakkosiirrettiin 30 lasta Partalan

kouluun. Asiaa ei auttanut edes 76 oppilaan vanhemman vastustuskokous, josta lähetystö vei kirjelmän kouluhallitukseen asti vuonna 1960.

- 1960- luvun lopulla kansakoulu muututtui kuusivuotiseksi ja oppikoulun siirtyvien määrä kasvoi. Tästä seurasi oppilasmäärän lasku, joka johti viidennen opettajaviran lakkauttamiseen vuonna 1968.

- Vuonna 1975 koulun nimi muuttui Muukonniemen kansakoulusta Muukonniemen ala-asteeksi.

- 1980- ja 1990-luvuilla oppilasmäärä liikkui sadan molemmin puolin (vuoden 1998 alussa 96 oppilasta).

- Lisärakennus, jossa on liikuntasali, teknisentyön luokka ja väestösuoja, valmistui vuonna 1998. Samassa yhteydessä vanhan koulurakennuksen molemmat päädyt, entiset asunnot, muutettiin normaaleiksi perusluokiksi.

Muukonniemen koulu vuonna 1965.
Kuva: Lappeenrannan kaupunginarkisto

Muukonniemen koulu 2000-luvulla.
Muukonniemen koulun henkilökuntaa ja oppilaita alkoivat 2010-luvulla vaivata huonosta sisäilmasta johtuvat terveysongelmat. Nämä nousuivat esille varsinkin syksyllä 2013. Lopulta ajauduttiin tilanteeseen, jossa koulun oppilaat opiskelevat Joutsenossa, lakkautetun Joutsenon lukion jäljiltä jääneissä tiloissa. Sinne oppilaat kuljetetaan joka päivä. Tällaisena tilanne jatkunee, kunnes vuoden 2017 alussa valmistuva Pontuksen koulu korvaa Kanavansuun, Mustolan ja Partalan koulut Muukonniemen lisäksi.

Vuonna 1998 valmistunut lisärakennus

Vuonna 1998 valmistunut lisärakennus

Ratsuväen muistomerkki vanhan kirkonmäen valleille (Etelä-Saimaa 5.7.1962)

Suomen ratsuväen muistomerkki kuvattuna helmikuussa 2015

Kirjoitin 17.2.2015 postauksen Nikolainvalleilla, Lönnrothin koulua vastapäätä seisovasta Suomen ratsuväen muistomerkistä. Muistomerkin pystyttäminen oli täydessä vauhdissa kesällä 1962 ja hankkeesta uutisoitiin näyttävästi Etelä-Saimaassa. Tässä artikkeli heinäkuulta kyseiseltä vuodelta:

Ratsuväen muistomerkki vanhan kirkonmäen valleille

Wäinö Aaltosen monumentti Ylämaan plagiolaatista.

Ratsuväen muistomerkki, jonka veistää Wäinö Aaltonen, tullaan pystyttämään historialliselle kirkonmäen valleille. Monumentin materiaalina käytetään Ylämaan vihreätä plagiolaattia ja sen pohjakuva symbolisoi suomalais-ruotsalaisten joukkojen oikean siiven ratsuväen ryhmitystä Breitenfeldin taistelussa 7.9. vuonna 1631.

Muistomerkki, josta jalustoineen tulee yli kolme metriä korkea, muodostuu kiilamaisesta keskusmonumentista ja molemmille sivuille sijoitetuista kunniamuureista. Keskusmonumenttiin veistetään ratsureliefi etupuolelle ja takasivulle kaiverretaan kaikkien niiden suomalaisten ratsujoukkojen nimet, jotka esiintyvät historiassa vuodesta 1617 alkaen.

Ylämaan vihreä plagiolaatti muistuttaa graniittia ja muuttuu hiottaessa sammaleen vihreäksi. Ratsuväen muistomerkki on ensimmäinen veistos, joka valmistetaan tästä materiaalista.

Kirkonmäen vallit on paras mahdollinen paikka monumentille. Paikka sijaitsee lähellä varuskuntaa ja joka päivä kulkee sen ohi niin vanha kuin nuorikin rakuuna ja näkee muistomerkin, joka voimakkaalla symboliikallaan palvelee siinä koko maan puolustusajatusta. Sotaväen kannalta vanha ratsuväki muodostaa kunniakkaan lehden armeijan historiassa ja on tärkeää, että tälle historiaan siirretylle ryhmälle luodaan monumentti, joka symboliikallaan antaa kuvan kaikesta menneestä, joka liittyy suomalaiseen ratsuväkeen. Mutta tästä muistomerkistä ei tule ainoastaan ratsuväen muistomerkki, vaan koko suomalaisen armeijan, jonka johtotähtenä on kautta miespolvien ollut:  usko, vapaus, kunnia ja isänmaa. Muistomerkin luonnos on hyväksytty ja hanketta päästään toteuttamaan heti, kun tarvittavat varat on saatu kokoon. Innostus muistomerkin pystyttämisestä Lappeenrantaan on suuri, saahan kaupunki tervetulleen lisän verraten vähälukuisten taideteostensa joukkoon.

Scholar of Laestadianism successfully defends dissertation

By Mauri Kinnunen (Finnish American Reporter, April 2015)

I had a great pleasure to participate in a dissertation event at the University of Helsinki main building on Saturday, January 31 . The dissertation inspected was ThM. Thomas Palola's study "American of Scandinavian. American Apostolic Lutheran 1884 - 1929." The dissertation deals with two of my personal and research interests — Finnish American culture and the Apostolic Lutheran denomination/Laestadianism. Furthermore, I was one of the study's preliminary examiners.

The research was very extensive, including as many as 570 pages. The study has an unusually comprehensive appendix (annex 11 , not less than 70 pages), even wider than some dissertations with appendices and bib-liography. A family tree of the Apostolic Lutheran movement and a really useful glossary of terminology can be found at the end of Palola's dissertation.

The conference hall can accommodate 130 people, and was full of people, so the subject seemed to interest more people than usual. Jouko Talonen, a professor of church history, acted as a custom in the inspection. The opponent was Auto Kostiainen, a histo­ry professor emeritus from the University of Turku.

During the more-than-two-hour event the following topics were discussed: the title; some of the terms used in the dissertation; and defining the work.

Also, the opponent asked if the mutual exclusivity of the workers' movement and the Apostolic Lutheran faith was as absolute as the dissertation states. In addition, profes­sor Kostiainen stated that the chronological order of events used in the study was mainly agreeable. However, in some places (such as discussing the annual meetings of the Apostolic Lutheran movement) a thematic treatment would have been more use­ful. The dissertation received strong praise for its extensive and detailed work, use of source material and fluent language.

Near the end of the event a few questions were asked. One person wondered why women played such a small role in the study and were barely visible. Also, the absence of the so-called Lyngen branch (a branch of the Laestadian movement that’s big in Norway) was not discussed in the dissertation. The event concluded with some "kahvi ja pulla."

This dissertation required an extensive amount of work. The Apostolic Lutheran movement has spread across North America, and gathering the different phases of the movement from countless fragmentary pieces of information must have been an enormous task. Namely, the Apostolic Lutherans have never had a significant central organization or central archives. Also, the movement has scattered into many groups, viewing each other as suspicious. Thus, a researcher might be seen as a snoop from another group.

The study includes a lot of information on the development of Finnish-American communities in the late 1800s and early 1900s. Namely, it includes a variety of detailed descriptions of Finnish American individuals and families' lives. Thus, it might also prove useful for a person who is interested in Finnish American culture but not that much in the study's religious context.

Radion käytön säännöstely

Edellisessä postauksessani kerroin radiokuumeen leviämisestä Lappeenrannassa vuoden 1924 alussa. Etelä-Saimassa oli noin viikkoa myöhemmin (22.1.1924) uusi artikkeli radiotoiminnasta otsikolla:  

RADION KÄYTÖN SÄÄNNÖSTELY. 

Siinä kerrottiin, että radion kuunteluun tarvittiin lupa, jonka myönsi  

KULKULAITOSTEN JA YLEISTEN TÖIDEN MINISTERIÖ.  

Radion kuuntelulle asetettiin ehdot, joita luvan saaneen tuli noudattaa. Radiota käytti tuossa vaiheessa jo maamme armeija jossakin määrin. Viranomaiset epäilivät, että uutta laitetta käytettäisiin sekä salakuunteluun että vakoiluun.  Niinpä virkamiehet halusivat ohjeistaa ja valvoa uuden kojeen käyttöä. Jopa radiovastaanottimen sijainnin muutoksesta oli ilmoitettava kahden viikon kuluessa. Kyseessä ei ole vuosina 1927 - 1976 käytössä ollut radiolupa(maksu), joka oikeutti radion kuunteluun. Muuten, mikäli jollakulla on vielä tallessa oheinen lupalappu, toivoisin saavani siitä valokuvan. Itse en ole sellaista - vielä - mistään löytänyt.

Poimin artikkelista nuo säännöt:

Nämä oikeudet on myönnetty seuraavilla ehdoilla:
 
1. Muunlaisia radioasemien sekä radiosähkösanomia että radiomerkkejä, joita laitteella voi mahdollisesti kuulla, ei saa, hätämerkkejä lukuunottamatta, merkitä muistiin ja saattaa julkisuuteen, eikä käyttää hyväkseen.

2. Laitteella ei saa häiritä muiden radiosähkölaitteiden toimintaa

3. Hakija, jos valtion puolelta määrätään, järjestää vastaanottolaitteensa sellaiseksi, että kuunteleminen erillä aaltopituuksilla ei käy päinsä.

4. Laitetta ei käytetä lähettämiseen.

5. Laite voidaan ottaa valtion käytettäväksi

6. Hakija noudattaa kaikkia niitä määräyksiä, joita asianomaiset viranomaiset antavat.

7. Laite ja sen toiminta on valtion tarkastuksen ja valvonnan alainen ja hoitavat tätä tarkastusta ja valvontaa toistaiseksi radiojoukot ja lennätinhallitus.

8. Jos laite siirretään toiseen paikkaan, on asianomaiselle poliisiviranomaiselle ilmoitettva, mihin laitos on siirretty ja on ilmoitus on tehtävä kahden viikon kuluessa siirron päättymisestä sekä jos laite on siirretty toiselle paikkakunnalle, tehtävä viimemeinitun paikkakunnan viranomaisille.

9. Lupaa ei saa siirtää toiselle.

10. Hakija pitää huolen siitä, ettei laitetta käytetä ilman hänen suostumustaan, ja jos toinen hakijan suostumuksella käyttää laitetta, hakija valvoo tätä käyttämistä.

11. Lupa kestää helmikuun loppuun v. 1925, mutta voidaan se sitä ennenkin keskeyttää tai peruuttaa tai sen ehtoja muuttaa.

Radiokuume leviämässä Lappeenrannassakin (Etelä-Saimaa 12.1.1924)

Vilipsi mallia 1932

 Sekä Suomessa  että muissa läntisissä maissa elettiin 1920-luvulla teknologiahuumaa. Pesukoneet, jääkaapit ja autot mullistivat elämää. Lentoliikennekin nosti pilvien reunoille yhä useampia matkustushaluisia. Myös tiedonvälitys mullistui, sillä radio löi silloin itsensä läpi. Suomessa toiminta käynnistyi vuonna 1923, kun Arvi Hauvosen rakentama radioasema aloitti lähetystoimintansa Tampereella. Vuonna 1926 aloitteli lähetyksiänsä O.Y. Suomen Yleisradio – A.B. Finlands Rundradion. Yhtiön perustajiin kuului mm. sanomalehtiä, radioliikkeitä, Lennätinhallitus, Puolustusvoimat, Suomen Tietotoimisto. Ylen rooli nähtiin tärkeänä "isänmaallisen mielipiteen luojana ja sillanrakentajana kaupunkien ja maaseudun välillä hävittäen siten välimatkat". Vuonna 1935 Yleisradio sai yksinoikeuden radiolähetyksiin koko valtakunnassa vuonna 1935 ja siitä muodostui instituutio, sekä hyvässä että pahassa.

Lappeenrannassa ei uutuuden käyttöönotossa myöskään vitkasteltu. Oheisen uutisen mukaan vuoden 1924 alussa kaupungissa oli jo useita valveutuneita kansalaisia, jotka olivat hankkineet uuden ihmekojeen, vaikka hinnat vaihtelivat nykyrahssa 350 ja 1350 €:n välillä. Ei kuitenkaan urheilukilpailujen kuuntelemiseen vaan musiikin. Saipahan oli tuossa vaiheessa vielä "osuuskaupan hyllyllä". Tässä lyhyt artikkeli eteläkarjalaisesta radiokuumeesta tammikuussa 1924.

Radiokuume leviämässä Lappeenrannassakin

Kuuntelulaitteita on käytännössä useampia.

Kuten tunnettua, on kaikkialla maapallolla nyttemmin laajalle levinnyt radiokuume viime vuoden kuluessa tunkeutunut myöskin meidän maahamme. Ensin otettiin radio Suomen armeijan palvelukseen. Sen jälkeen ovat sanomalehdet ja lukemattomat yksityiset hankkineet itselleen radiokoneen, joka yhdistää sekä hyödyn että huvin.

Radioharrastus on verrattain vilkas useissa maamme kaupungeissa, vilkkain tietysti eteläosassa maata. Mikäli meille asiantuntevalta taholta on kerrottu, on Lappeenrannan seudulla radioharrastus suuresti elpymässä. Lappeenrannassa ovat vastaanottokoneita hankkineet useat yksityiset henkilöt. Tarkoituksena on etupäässä musiikin kuuntelu.

Laitteiden hinnat vaihtelevat n. 1000 ja 4000 markan välillä. Lappeenrannassakin on näitä koneita useampia ja kertovat niiden omistajat kuulevansa niiden välityksellä konsertteja pitkien matkojen päästä.

Reikäenkeli (Päivitetty 25.6.2017)

Kauko Räsäsen veistämä "Reikäenkeli" Lauritsalan kirkkopuistossa, jonne se pystytettiin vuonna 1966

Aurinkoisena ja tuulisena lauantaiaamuna (28.3.2015) Kulkurini ohjasi pyöräilyreittini aluksi Lauritsalaan. Ajauduin kuvaamaan useinkin katselemaani "Reikäenkeliä". Kulkeehan työmatkani mennen tullen tuon veistoksen vieritse. Nyt, kun mukanani oli kamera, napsin teoksesta joitakin kuvia. Samalla kertasin mielessäni tämän nyky-Lappeenrannan kuuluisimman veistoksen vaiheita.

"Reikäenkeli" selkäpuolelta kuvattuna

Veistos, jonka alkuperäinen nimi oli "Enkeli", nostatti aikoinaan myrskyn ensi eteläkarjalaisessa ja lopulta koko valtakunnallisessa kulttuurivesilasissa. Kauko Räsänen, vuonna 1926 Suistamolla, Laatokan Karjalassa syntynyt taiteilija teki vuonna 1960 sen toimittaja Kalevi Löfgrenin haudalle Lappeenrantaan. Tilaustyönä tehdyssä veistoksessa sen toteutustapa herätti yleisössä aikoinaan sekä keskustelua ja että pahennusta. Veistosta, jossa oli viitteellisesti harppua soittava reikäinen enkeli,  pidettiin rienaavana. Kirkkoherra Kaiku Kallio väitti teoksen olevan kristillisen tavan vastainen. Haudankaivajakin väitti pelkäävänsä kammottavaa veistosta ja ilmoitti vaihtavansa työpaikkaa, jollei veistosta kuljeteta pois. ”Enkeli” joutui niin rahvaan kuin kirkollisten piirien hampaisiin liian modernina. Asiaa puitiin sekä virallisissa kokouksissa että lehtien palstoilla (joihin palaan myöhemmin). Lopulta evankelisluterilaisen kirkon edustajat eli Lappeenrannan seurakunnan hallinto kirkkoherra Kaiku Kallion johdolla poistattivat veistoksen haudalta sopimattomana. Teko?syy saatiin siitä, että teos on muka liian korkea ja siten rikkoo säännöksiä.

"Reikäenkeli" etupuolelta

Lappeenrantalainen kulttuuriväki löysi tämän jälkeen veistoksen hautausmaalta lehtikasasta. Tämä johti pienimuotoiseen mielenosoitukseen, jossa veistos kuljetettiin kaupungin halki. Lappeenrannan Taiteenystävien edustajat asettivat teoksen esille yhdistyksen syysnäyttelyyn Lönnrotin koululla vuonna 1961 rahvaan ihailtavaksi. Veistos oli sen jälkeen useita vuosia Taide- ja kehysliike Pulkkisen varastossa. Lopulta Lauritsalan kauppala osti veistoksen ja sijoitti sen vuonna 1966 nykyiseen paikkaansa Kirkkopuistoon, lähelle Lauritsalan modernia kirkkoa. "Reikäenkelin" paljastustilaisuus pidettiin 3.10.1966, vajaa kolme kuukautta ennen Lauritsalan siirtymistä edesmenneitten kuntien joukkoon. Paikalla olivat Lauritsalan Musiikinkannatusyhdistyksen soittokunta ja Kaukaan laulumiehet. Soittokunta esitti mm. "Lapeveteläisen rapsodian", kauppalanjohtaja Leo Mether piti paljastuspuheen ja luovutti veistoksen lauritsalalaisten edustajalle, eli valtuuston puheenjohtaja Hugo Pöljölle.  STT:n uutisoinnin mukaan veistos oli mielenosoituksellisesti asetettu selkä Lappeenrannan kaupunkiin päin. Tämän Lauritsalan viralliset edustajat .... - kiistivät. Näin 1960-luvun merkittävin taideriita sai onnellisen lopun. Teoksesta tehtiin lisäksi toinen valu Ateneumin kokoelmiin vuonna 1975.

"Reikäenkeli" Lauritsalan Kirkkopuistossa

 Tämän päivän silmin katsottuna koko reikäenkeli-episodi kuulostaa suorastaan Absurdistanian uutiselta, mutta, mutta... varmaan moni tämän päivän kulttuuriin liittyvä asia vaikuttaisi 1960-luvun ihmisestä Sekostanian jutulta.

Post scriptum
Tämänaamuisessa (5.10.2015) Helsingin Sanomissa oli 10.9.2015 kuolleen kuvanveistäjä, taiteilijaprofessori Kauko Räsäsen muistokirjoitus. Se löytyy tämän linkin takaa. Kirjoituksessa todetaan
"Räsäsen tunnetuin yksittäinen teos lienee 1960 Lappeenrannan kirkkomaalta häädetty pronssiveistos Enkeli".  Lisäksi siinä kerrotaan, mitä kuvanveistäjä itse totesi  "Enkelin" nostattamasta hälystä:
"Kirkkohallintokunta vaatii, että muistomerkin tulee olla tavanomainen, mutta jo taideteoksen luonteeseen kuuluu, ettei se ole tavanomainen."

Toimittaja Pertti Kalevi Löfgrenin hautakivi Ristikankaan hautausmaalla Lappeenrannassa.

Post scriptum II
Osalllistuin viime viikolla Ulla Rustholkarhun vetämään hautausmaakierrokseen Ristikankaan hautausmaalla. Pysähdyimme myös toimittaja Kalevi Löfgrenin haudalla, jossa kuulimme lyhyen version Reikäenkelin vaiheista. Nappasin kuvan toimittaja Löfgreinin haudasta sellaisena kuin se nyt on, siis ilman reikäenkeliä.