Kuten hyvin muistamme, käytiin Venäjän ja Georgian välillä lyhyt, viisi päivää kestänyt
sota elokuussa 2008. Myöhemmin tuo sota on nähty eräänlaisena esinäytöksenä vuonna 2014 alkaneelle Ukrainan sodalle. Etsiessäni verkosta analyysejä kyseisestä sodasta, huomasin Antti Rautiaisen viisi vuotta sodan jälkeen kirjoittaman erittäin hyvän
yhteenvedon.
Sodan loppuvaiheen ollessa jo käynnissä, pidin alla olevan aamunavauksen (18.8.2008) aiheenani käyty ja vielä osittain käynnissä ollut sota.
Alussa soitin georgialaisen kappaleen, jota en enää löytänyt. Olkoon
tämä kappale ikäänkuin johdatuksena aiheeseen.
Aamunavaukseni 18.8.2008
Georgia on ollut viimeisen kahden viikon aikana vahvasti
esillä tiedotusvälineissä siellä käydyn Venäjän ja Georgian sodan seurauksena.
Kun tarkastelemme Georgian historiaa löydämme sieltä yhtäläisyyksiä sekä Suomen
historian että nykytapahtumien kanssa
Päinvastoin kuin Suomella, on Georgialla pitkä menneisyys
itsenäisenä valtiona. Georgiasta tuli yksi ensimmäisistä kristinuskoon
kääntyneistä maista vuonna 317, kun kuningas Mirian III
otti sen valtionuskonnoksi.
Valtio nimeltä Georgia on tunnettu vuodesta 978, kun kaikki Georgian alueen
ruhtinaskunnat yhdistettiin Georgian kuningaskunnaksi. Georgia oli tuolloin
paikallinenen suurvalta, johon kuuluivat myös
Armenia,
Azerbaidžan
ja
Kaukasuksen
pohjoispuolisia alueita. Kuningaskunta hajosi myöhemmin useisiin pienempiin
osiin ja taantui
Persian
ja Turkin vaikutuksen alle. Vuosina 1801 - 1810
Veäjä miehitti Itä-Georgian ja
Länsi-Georgian kuningaskunnat georgialaisten pyynnöstä, koska he halusivat
suojaa Persiaa
vastaan. Niin kuin usein ennenkin, avuntarjoalla oli ketunhäntä kainalossa.
Venäjän tsaari Aleksanteri lakkautti heti georgialaisen kuningaskunnan
ja pakotti sen kuningasperheen maanpakoon. Valtio liitettiin lopullisesti
Venäjään vuonna 1804
ja myös Georgian ikivanha ortodoksinen kirkko lakkautettiin. Suomi liitettiin Venäjän yhteyteen viisi vuotta Georgian jälkeen
Kuten Suomessa myös Georgiassa syntyi kansallinen vapautusliike 1800-luvun
loppupuolella. Maassa käytiin suuri talonpoikaiskapina vuonna 1905. Tässäkin
tapahtumat muistuttavat Suomen vastaavia.
Venäjän lokakuun vallankumouksen jälkeen Georgia julistautui itsenäiseksi 26.5.1918.
Useimmat eurooppalaiset valtiot tunnustivat Georgian itsenäisyyden jo 1918 ja
Neuvosto-Venäjä toukokuussa 1920, siis samana vuonna kuin Suomen.
Kuitenkin helmikuussa 1921 puna-armeija valloitti Georgian lyhyen sodan jälkeen. Päinvastoin kuin Suomi, Georgia menetti itsenäisyytensä ja maan hallitus joutui pakenemaan.
Georgian liittäminen Neuvostoliittoon merkitsi kauhun vuosia
georgialaisille.
Noin 50 000
ihmistä teloitettiin 1921 - 1924 ja lisäksi yli 150
000 tapettiin Stalinin ja hänen salaisen poliisin georgialaisen päällikön Lavrenti Berijan puhdistuksissa 1930- ja 1940-luvuilla. Tässä tapauksessa voidaan
jälleen todeta, että omat koirat purivat. Väkivalta ei kuitenkaan lannistanut
ylpeiden georgialaisten uhmakkuutta. Stalinin kuoleman jälkeen, olojen ja jo
hieman vapauduttua, 9. maaliskuuta 1956 georgialaiset opiskelijat osoittivat
mieltä Hrutsevia vastaan. Jälleen mielenosoitus tukahdutettiin väkivaltaisesti
ja satoja opiskelijoita tapettiin.
Neuvostoliitto ja georgialainen nationalismi törmäsivät uudestaan vuonna 1978, kun Moskova
määräsi georgian kielen virallisen aseman maassa uudelleen
harkittavaksi. Jättimäiset katumielenosoitukset pakottivat keskushallinnon
olemaan puuttumatta kielen asemaan.. 1980-luvun lopulla Neuvostoliiton
hajoamisprosessin yhteydessä koettiin uusi väkivallan aalto. Tällöin 9.4.1989
neuvostojoukot tukahduttivat rauhanomaisen mielenosoituksen Tbilisissä. Vähintään 20 georgialaista siviiliä kuoli terotettujen lapioiden iskuihin.
Neuvostoliiton hajotessa Georgiassa järjestettiin kansanäänestys
itsenäisyydestä, jolloin 98,9 % kannatti itsenäisyyttä. Virallisesti maa
julistautui uudestaan itsenäiseksi 9.4.1991
.
Itsenäistynyt Georgia on kärsinyt etnisistä ristiriidoista. Vuosina 1992 –
1993 Abhasiassa käydyn sodan georgialaiset hävisivät Venäjän tukemille
separatisteille. Noin 300 000 georgialaista joutui pakenemaan kotiseudultaan. Etninen
väkivalta leimahti myös Etelä-Ossetiassa,
mutta rauhoittui vähitellen ajoittaiseksi kahinaksi, kunnes sota leimahti
uudelleen pari viikkoa sitten.
Viime päivinä maailman huomio on kiinnittynyt Keskisessä Georgiassa olevaan
Gorin kaupunkiin. Tuo kaupunki on paitsi uuden Venäjän – Georgian sodan
tapahtumien keskipiste, myös erään historian suurmiehen ja hirmuhallitsijan
syntymäkaupunki. Armon vuonna 1878, joulukuun 18 päivänä k.o. kaupungissa
syntyi
Josif Džugašvili, eli
Stalin, suutari
Vissarion (Beso) Ivanovitš Džugašvilin ja
Ekaterina
(Keke) Geladzen perheeseen. Vuonna 1888 Josif, pääsi Gorin hengelliseen
kouluun. Neljän kouluvuoden aikana hän oli aina koulun paras oppilas. Syvästi
uskonnollinen äiti halusi pojasta pappia ja isä suutaria.
Vuonna 1894 Josif
valmistui koulusta ja siirtyi Tbilisin hengellisen seminaarin ensimmäiselle
luokalle.
Sososta, niin kuin Stalinia tuolloin kutsuttiin, ei tullut pappia, vaan hän
innostui sosialismista ja kommunismista. Niinpä hänet erotettiin vuonna 1899
pappisseminaarista ja hän siirtyi toimimaan bolševikkipuolueen
tehtäviin Kaukasiaan. Stalin oli tuolloin mukana bolševikkien
aseellisissa operaatioissa, järjestäen mm. pankkiryöstöjä puolueen toiminnan
rahoittamiseksi. Vuosien 1902 ja 1917 välillä hänet vangittiin ja karkotettiin
Siperiaan useaan otteeseen. Leninin hän tapasi ensi kertaa muuten
suomessa, Tampereella puoluekokouksessa. Leninin kuoltua 1924 Venäjän bolsevikkien keskuudessa alkoi valtataistelu, jonka
Stalin onnistui voittamaan. Vakiinnutettuaan valtansa hän aloitti puhdistukset
sekä kansallisten vähemmistöjen vainot, joissa menehtyi miljoonia
ihmisiä.
Vaikka Stalin tunnetaan Hitlerin ohella 1900-luvun pahimpana
hirmuhallitsijana, seisoo hänen komea patsaansa edelleen Gorin torilla. On
historian paradokseja, että hänen aikoinaan johtamansa puna-armeijan panssarit tuhoavat
ja tekevät pilkkaa
hänen kotikonnuistaan
ja maanmiehistään.