Vanha hautausmaa rajanpinnassa

Selaillessani vanhoja lehtiä löytyi Etelä-Saimaasta (8.11.1962) oheinen artikkeli, joka sisälsi minulle uutta tietoa. Tiesin, että Parikkalasssa oli ollut kautta vuosisatoja pieni ortodoksinen vähemmistö luterilaisen väestön seassa. Tiesin senkin, että paikkakunnalla oli pieni ortodoksinen tsasouna, jota olin ohiajaessani käynyt ihailemassa. Sitä en sen sijaan tiennyt, että kunnan alueella oli myös vanha ortodoksinen hautausmaa. Tämä, Syrjärinteen kylässä sijaitseva hautausmaa, tulee ehdottamasti kuulumaan seuraavalla kerralla Parikkalan ohi ajaessani pysähtymispaikkoihini. Alla Etelä-Saimaassa ollut artikkeli:
-------
Parikkalan kirkolta viisitoista kilometriä etelään, lähella valtakunnan rajaa, Syrjärinteen seisakkeen kohdalla ,rajan suuntaan maantietä, matkaajaa kohtaa odottamaton näky. Vahvan kiviaidan ympäröimä hautausmaa ja siunauskappeli, jonka harjalla on tunnuksena ortodoksinen vinoristi. Kappeli on uusi ja hautausmaa hoidettu huolellisesti. Vanhojen hautamuistomerkkien välissä on ruohottumattomia uusia hautakiviä. Korkea juhlava männikkö huojuu välittömästi kiviaidan takana.

Parinsadan metrin päässä hautausmaalta löytyi Petriläisen talo Vanha emäntä Veera Petriläinen kertoilee eloisasti hautausmaan vaiheista ja kreikkalaiskatolisen uskon tunnustajista sen vaikutuspiirissä:
"Parikkalan seudut ovat olleet niitä rajamaita, joissa luterilaisuus ja ortodoksinen uskonto ovat tulleet ikään kuin vastakkain. Vanhoina aikoina Ruotsin vallan levitessä Karjalan yli sai yliotteen lännestä tullut usko Venäjän ollessa niskanpäällä levisi ja sai vahvan jalansijan kreikkalaiskatolinen uskon suunta. Suomen itsenäistyttyä lakkasivat uskonnot kilpailemasta ja julistetun uskonvapauden turvin molempia uskontoja tunnustavat ovat asuneet hyvässä sovussa naapureina kunnioittaen toistensa uskonnollisia näkemyksiä".

Emäntä Petriläinen, hänen poikansa Leo ja miniä ovat säilyttäneet isiltä perimänsä ortodoksisen uskon ja ilmeisesti sen omaksuvat jälkipolvetkin. Leo Petriläinen sanoi uskonnossa viehättävän menojen juhlallisuuden. Kauniit, hartaat menot kirkossa virittävät ihmisen sopivaan tilaan ottamaan vastaan katoamattomia arvoja. Läheisen hautausmaan olemassaolosta puhuttaessa kävi esille Petriläisen suvun hoitaneen sitä jo useiden sukupolvien aikana. Kirkon ollessa Kurkijoella, oli sinne Parikkalasta pitkä matka. Hautajaismatkat olivat hankalia, rakkaiden leposijat kaukana kotoa. Vanhat ihmiset ovat sitäpaitsi tahtoneet saada viimeisen leposijansa kauniilla synnyinseudullaan. Joskus, toistasataa vuotta sitten, oli ensimmäiset vainajat haudattu Syrjärinteeseen kelirikkojen aikana. Perimätiedon mukaan maa on vihitty myöhemmin tarkoitukseensa. Tänäkin vuonna on kaksi vanhaa paikkakuntalaista saanut leposijansa lähellä omaisiaan ja seutuja, jossa ovat elämäntynsä tehneet. 67-vuotiaan emäntä Helena Harmaisen ja 80-vuotiaan emäntä Anna Hinkkasen hautakummut ovat vielä tuoreet.

Kirkkomatkoista ja suhteesta uskontoon emäntä Petriläinen kertoi: "Hevosilla ajettiin Kurkijoelle kirkkoon. Pääsiäisyön jumalanpalvelukset ovat jääneet erityisesti mieleen kirkon ympärikäynteineen. Elokuun paasto ja rippikirkko olivat myöskin merkittäviä. Isovanhempani ja isäni noudattivat vielä paastoa tunnollisesti. Sen aikana syötiin vain kalaa ja kasviksia. Rippikirkkoaamuna ei ennen kirkkoa nautittu mitään. Ei edes teetäkään. Kirkon menojen jälkeen eväät maistuivatkin sitä paremmalle. Silloin passasi jo jyrsäistä
 porsaanpotkaakin."