Eteläkarjalainen maisema

Eteläkarjalainen maisema
Tässä blogissa on sekä kuvia että tarinoita upean Etelä-Karjalan luonnosta, ihmisistä ja kulttuurista. Kuvassa toukokuinen näkymä Kuolimolle Savitaipaleella.

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Viipurin / Lappeen rinkeli


Tarkoitukseni on kirjoittaa kolmiosainen blogikirjoitus paikallisesta leivonnaisesta viipurinrinkelistä. Tässä seuraa osa 1.



Viipurin / Lappeen rinkeli

Eteläkarjalaisen ruokaperinteen tunnetuin leivonnainen on varmaankin viipurinrinkeli. Se oli 1900-luvulla markkinoiden ylivoimaisesti ostetuin tuominen ainakin Itä- ja Etelä-Suomessa. Lisäksi se oli Viipurissa torikaupan suosikkituote. Nimitys viipurinrinkeli oli jo ennen toista maailmansotaa osittain harhaanjohtava, sillä rinkelinpaisto oli jo silloin siirtynyt Viipurin pohjoispuolelle Lappeen pitäjään. Perehdyin rinkelinpaiston saloihin kevättalvisena aamuna Papusen leipomossa Nuijamaantien varressa. Lisäksi kiertelin Lappeenrannan kevätmarkkinoilla katselemassa, miten rinkelikauppa sujui. Tässä aiheesta kokoamani kirjoitus:

Viipurin rinkeli – luostarissa syntynyt


Viipurinrinkeliksi kutsuttu vehnäleivonnainen on syntynyt ilmeisesti Viipurin Harmaidenveljesten luostarissa 1400-luvulla. Rinkeli oli alunperin luostarissa paaston päätteeksi nautittu herkku, jonka resepti oli salainen. Perimätiedon mukaan seurakuntalaiset saivat mukaansa pyhän, rinkelinmuotosen vehnäleivonnaisen, kun olivat tuoneety luostariin lahja. Jos lahja oli runsas, vehnäsiä sai mukaansa useita kappaleita.  Kun Kustaa Vaasa lakkautti luostarin, siirtyi rinkelinpaistoperinne 1500-luvulla lähiseudulle. Se saavutti suosiota niin hovipiireissä kuin muunkin ylhäisön keskuudessa. Kerrotaankin Pietari Brahen tilanneen Viipurista rinkeleitä Turun Akatemian vihkiäisiin. Myös Venäjän keisari Aleksanteri III piti tästä kaakkoissuomalaisesta herkusta ja niin hänelle toimitettiin viikoittain rinkeleitä.

Viipurilaisen rinkelikauppiaan Johannes Waittisen ilmoitus rinkelinmyynnistä Mikkelin kevätmarkkinoilla. Mikkelin Sanomat 12.3.1885


Rinkelisota


Rinkelinpaisto levisi vähitellen myös tavallisen rahvaan keskuuteen. Se saavutti jonkinlaisen ”pyhän leivän” aseman. Jokainen paistaja pyrki keksimään oman, muita herkullisemman, salaisen  rinkelireseptinsä ja hyväksi havaitut saivat jo tuolloin runsaasti jäljittelijöitä. Rinkelinpaistosta tulikin monelle talolle merkittävä lisäansio, niin merkittävä, että markkinoista käytiin kiivasta taistelua. 1860-luvulta lähtien kävivät viipurilaiset Löppösen ja Vaittisen leipurisuvut taistoa rinkelireseptinsä aitoudesta. Tämä reseptitaistelu sai nimen ”rinkelisota”. Löppöset väittivät, että heidän suvullaan oli hallussaan vanhin tunnettu resepti jo 1780-luvulta. Vaittisen suku vakuutti, että heidän reseptinsä oli peräisin jopa 1600-luvun puolestavälistä. Vaittisen suvun rinkeli nautti luottamusta Viipurissa, mutta Löppösen reseptiin luotettiin enemmän muualla.  Vielä vuosina 1880 — 1905 viipurilaisten leipoma rin­keli oli Viipurin torikaupassa ja markkinoilla yksinvaltias, vaikka puhuttiin myös Tervajoen rinkeleistä.
 
Waittisen rinkeleitä ylistettiin näin vuolaasti Ilmarinen-lehdessä 3.3.1880

”Aito” viipurinrinkeli


Vuosisa­dan vaihteen jälkeen alkoi rinkelinpaistoperinne hiipua Viipurissa. Se supistui vain muutamien leipurien pe­rinteiden vaalimiseksi. Lopulta ”aitoja” viipurinrinkeleitä oli saatavana vain kolmessa leipurinliikkeessä sekä rautatieaseman myymälässä (yhden artikkelin mukaan enää vain Vaittisen leipomosta), mistä matkustajat ostivat niitä Viipurin tuliaisiksi. ”Aito” viipurinrinkeli poikkesi sekä raaka-aineiltaan että muodoltaan markkinoita vallanneesta lappeelaisesta rinkelistä. Todella aito rinkeliresepti, luostarin rinkeli, lienee vuosisa­tojen kuluessa kokenut monenlaisia muunnoksia. Ei siis voida olla enää varmoja, millainen oli tuo luostarin rinke­lin alkuperäinen resepti tai muoto.

Ferdinand Laihia muisteli Etelä-Karjalan vuosikirjassa 1964 – 1965 ”aitoa” viipurinrinkeliä näin:

Tämän kirjoittaja ehti maistaa vanhanajan Viipurin rinkeliä ja muistikuva sanoo, että se oli oikeaa herkkua. Rinkeli oli neliskulmainen ja selän kasat leikattu hiukan auki. Se oli hyvin palaneen tiilen värinen, himmeä, kiilloittamaton ja koska se uunista vedettiin vesipataan, ritisi sen pinta rikki mosaiikkikuvioihin. Mitä kaikkea rinkelin kokoomukseen oli pantu, se oli ja jäi salaisuudeksi. Joka tapauksessa se oli suussasulavaa, tuoksui ja maistui mitä suloisimmalta. Sanottiin, että siihen oli pantu yhdeksää »sorttia» mausteita. Mitä ne olivat, sitä en täydelleen tiedä, vain kardemumma, anis, muskotti, sahrami, voi, kananmuna ja runsas sokerimäärä olivat tiedossa.

Rinkeli paistettiin aina uunin arinalla, jolle oli levitetty run­saasti ruisolkia helpeineen. Kiinniriippuvat helpeet ja olkien painanteet rinkelin alla tekivätkin rinkelistä juuri Viipurin rin­kelin ja epäilemättä antoivat vielä oman maku- ja hajulisänsä tuohon muutenkin tuoksuvaan ja houkuttelevaan kokoomuk­seen

Merkittävä lisäansio talollisille


Samaan aikaan kun leipomot kävivät rinkelisotiaan, valmistivat myös ympäröivän maaseudun talolliset omia rinkeleitään markkinoilla myytäviksi. Niinpä Viipurin torilla oli 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa markkinoilla myynnissä kymmeniä rinkelikuormia. Rinkeli oli markkinatuliaisista odotetuin ja ostetuin. Sitä selittää ainakin osittain vehnän viljelyn harvinaisuus sekä se, että vehnäpulla oli tuolloin maaseudulla yleensä vain pitoleivonnainen. Siirtyessään maaseudulle myös rinkelin reseptissä tapahtui muutosta. Maaseudun asukkaat halusivat rinkeliinsä vähemmän mausteita ja he myös tekivät rinkelinsä niukemmista tarveaineista.

Tarina jatkuu täällä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti