Eteläkarjalainen maisema

Eteläkarjalainen maisema
Tässä blogissa on sekä kuvia että tarinoita upean Etelä-Karjalan luonnosta, ihmisistä ja kulttuurista. Kuvassa syyskuinen näkymä Saimaan kanavan varrelta.

sunnuntai 11. heinäkuuta 2021

Astoria - The Capital of the Finns on the West Coast

 

Astoria scenery


In the 1910s and 1930s, the Finnish American pastor Salomon Ilmonen (1871–1940) published several books in which he had compiled the history of the American Finns. In several books, he tells when a Finnish settlement was born in the locality in question and who were the first Finnish settlers in the locality. In his book "History of American Finns II and Biographies", he writes on pages 248-259 the stages of the birth of the Finnish community in Astoria and its pioneers. Astoria developed into a significant Finnish American center at the end of the 19th century. It was hailed as the capital of the Finns on the West Coast.

I have translated first part of Ilmonen's text. The second part includes biographies of the Astoria Finns. I will publish that part later and try to find extra information to the biographies.

Suomi Hall in Astoria


Finns in Astoria

Finnish settlement in Astoria began around 1870. Our first citizens have come from San Francisco, being mainly sailors who settled down to fish. It is not possible to say for sure which of the Finns from California was the the first having home in Astoria, but the first ones to be mentioned may be: Jakob Poikajoki from Saloinen, Abram E. Efraimson from Kustavi, Erik Peterson (Seppälä) from Muhos, Johan Hendrickson from Pattijoki, Charles Newman from Liminga, Johan Pakanen from Ii, Gabriel Karvonen from Saloinen.

A considerable increase was received by the Finnish settlement of Astoria in 1873, when a group of Finns of about thirty arrived from Erie, Penn. The leader of this group was Aksel Seaborg, a foreman from Ohio Railways who spoke Finnish, Swedish and English. This group included: Josep Kippo, Johan Koski, Johan Lakso, Johan Maunumäki, Emanuel Maunula, Erik Melin, Frans Penttilä, Janne Penttilä, Jakob Riippa, Johan Tuomaala and Jakob Uusitalo from Kälviä, Jakob Kaski, Herman Perttilä, Herman Purtilo from Isokyrö, Antti Kari from Kalajoki, Tuomas Tunkelo from Pyhäjoki and others In 1877. A new era began for the Finnish settlement of Astoria in 1877, when the people from Kuparisaari (Copper Country, Mich) began to come here.

These pioneers of Calumet's Finns included Antti Eskola and Augusta Eskola from Siikajoki, Johan Kallunki and Augusta Mursu from Kuusamo, Karl Mäkitalo from Matarengi, Johan Vilmi from Simo and others. More and more Finns come from Kuparisaari, some for fishing in Astoria, others to get a homestead from a suitable area near the Columbia River. A smaller group, a dozen people, arrived from Asthabula Harbor, Ohio in 1877, but that was the end of the arrival of Finns from Ohio.

When, through correspondence, the excellent fishing waters of Astoria were known in Finland, immigrants began to arrive directly from there, albeit in even smaller numbers in the 1870s, but quite numerous in the following decade. Immigrants from Central Ostrobothnia and around the Kalajoki River in particular came to Astoria: from Kälviä, Kaustinen, Lohtaja and Kalajoki. In the 1880s, quite a number of our citizens arrived in Astoria from Kuusamo and elsewhere in Perä-Pohjola (Northern part of Finland).

When the year 1879 ended, a few hundred Finns lived in Astoria, but they did not yet have any joint efforts, except for the keeping ofreligious services in private homes, when a traveling preacher happened to visit the locality and these were also rarities. In the 1880s, the number of Finns in Astoria grew to a thousand and larger. Joint efforts were waking up, the congregations were starting their activities, temperance societies were established, etc.

perjantai 4. kesäkuuta 2021

Sukuhistoriaa 3, osa 4

 

Tässä kuvassa on mahdollisesti Anna Surakka Huru (1885-1950)

John Alfred ja Anna (Surakka) Huru asuivat siis lopun elämänsä Astoriassa. John Alfred ilmoittaa vuoden 1920 väestölaskentakaavakkeessa saapuneensa maahan vuonna 1909. Anna saapumisvuodeksi on merkitty 1911, mikä itse asiassa on hänen saapumisvuotensa Kanadaan, ei Yhdysvaltoihin. Perheen lapsista kahden vanhimman syntymäpaikaksi on merkitty Michiganin osavaltio ja isän kerrotaan työskentelevän puunjalostuslaitoksessa (lumber mill).

Bertha Huru Jurvakainen 1918-1993

Lapsia Hurun perheeseen syntyi viisi. Vanhin heistä oli Hubert (16.3.1917 Calumet, Michigan – 1.8.1975 Longview, Washington), lempinimeltään Hoobie (who-be). Oliko Hubert, joka ei koskaan avioitunut, mahdollisesti Johan Alfredin ensimmäisestä avioliitosta? Avioituivathan Johan Alfred ja Anna vasta 5.10.1917? Hubertin jälkeen perheeseen syntyi Bertha -tytär (25.9.1918 Calumet Michigan – 9.11.1993 Longview, Washington), josta tuli suurperheen äiti. Muistokirjoituksen mukaan Berthalla oli yhdeksän lasta, neljä tytärtä ja viisi poikaa, sekä 52 lastenlasta. Vasta Astoriaan muuttaneeseen perheeseen syntyi 24.10.1919 Edward-niminen poika, joka kuoli varsin nuorena eli 45-vuotiaana 11.1.1965 Interlachenissa, Oregonissa. Myös Edward oli avioitunut ja hänellä oli muistokirjoituksen mukaan kolme lasta. Vuonna 1921 Hurun perheessä iloittiin Helen-tyttären syntymisestä. Hänen elämänvaiheitaan minulla on erittäin vähän tietoja.  Vuonna 1950 hänen mainitaan olevan Oregonin Portlandissa asuvana Mrs Clayton Crow. Vuonna 1975 hänet tunnettiin rouva Helen Reynoldsina, joka asui Long Beachin kaupungissa Kaliforniassa. Nuorin perheen lapsista oli Hilda, joka syntyi 9.1.1925. Hilda asui pitkään Etelä-Kaliforniassa ja Phoenixissa Arizonassa. 25 viimeistä elinvuottaan hän asui jälleen Columbia-joen varrella Longviewin kaupungissa. Hilda avioitui 16.4.1971 pikkupoikana vanhempiensa kanssa Ruotsista Yhdysvaltoihin muuttaneen Thor Jacob Johnsonin kanssa (1912-1997). Avioliitto oli lapseton. Hilda Huru Johson kuoli 25.10.2007 Longviewin kaupungissa Washingtonissa.

Hilda Huru  Johnson 1925-2007
Vuoden 1940 väestönlaskentatiedot kertovat, että John Alfred työskenteli satamatyöläisenä. Hänen vuosiansionsa olivat 2163 dollaria (nykyrahassa 41557 dollaria). Kotona asuivat lapsista vielä 20-vuotias kuorma-autonkuljettaja Edward ja 15-vuotias koululainen Hilda. Naapurissa saman (Columbia Avenue) kadun varrella asui perheen 21-vuotias Bertha-tytär, joka oli avioitunut puuseppä Arne Jurvakaisen kanssa. Koko tienoo näyttää olevan vahvasti suomalaisperäisen väestön asuttamaa. Naapurissa asuivat muun muassa Mäen, Silverin, Blomqvistin, Niemen, Huhtalan ja Reinikan perheet sekä yksinäiset Hilja Sorvari ja Jacob Merilä. Olipa suomalaisten keskelle asettunut yksi saksalaistaustainenkin perheenisä, mutta hän oli hoksannut avioitua suomalaisen Eevan kanssa. Lieneekö siinäkin perheessä kaikunut suomi kotikielenä? Näin entisenä opetusalan ihmisenä huomioni kiinnittyi siihen, että opettajana paikallisessa koulussa työskennellyt Silverin perheen Elsie-tytär tienasi vuodessa vain 1260 dollaria. Olivatko opettajat jo silloin selkeästi alipalkattuja?

Anna Surakka Hurun (1885-1950) muistokirjoitus
Hurun perheessä koettiin syksyllä 1941 suuri suru, kun perheen isä menehtyi 49-vuotiaana. John Alfred Huru oli syntynyt Norjan Vesisaaressa 27.2.1892 ja hän kuoli Astoriassa 23.9.1941. Myöskään Annan elämäntaival ei osoittautunut enää pitkäksi. Hän sairastui vakavasti 1940-luvun lopulla vatsasyöpään. Huolimatta sitä, että hänet leikattiin, Anna menehtyi 11.12.1950. John Alfred ja Anna on haudattu Lewis and Clarkin hautausmaalle, Miles Crossing, Clatsop County, Oregon. Vaikka Anna on levännyt jo 70 vuotta Columbia-joen vehreissä rantamaisemissa, hänen perillisiään elää edelleen Yhdysvalloista ainakin kymmenittäin jollei sadoittain.

Sarja jatkuu vielä tarinalla Annan sisaresta Mariasta.

sunnuntai 30. toukokuuta 2021

Jokaisella hautakivellä on tarinansa - Matti Kekkonen

 

Ilomantsilaislähtöisen Matti Kekkosen (1867-1907) hautakivi  Greenwoodin hautausmaalla Astoriassa Oregonissa. Kuva: Jan Anderson

Vaikka lähisukuani asuu nykyisin lähes kaikilla mantereilla, olen tähän asti luullut, ettei Amerikan-kuume juurikaan puraissut sukulaisiani. Oletin, että kiinnostus kohdistui pikemminkin Venäjän silloiseen pääkaupunkiin Pietariin ja sen tarjoamiin lukuisiin mahdollisuuksiin. Tästä minulle läheisin esimerkki oli isoisäni Antti Kinnunen, joka asui useita vuosia Pietarissa työskennellen siellä rautateillä. Hän palasi Venäjältä lokakuun vallankumouksen jälkeen ylittäen rajan salaa. Perimätieto kertoo hänen saapuneen takaisi kotimaahan kätkeytyneenä heinäkuormaan. Tarkka ajankohta ei ole tiedossa, mutta on tapahtunut viimeistään alkuvuonna 1919. Nimittäin toukokuussa (24.5) 1919 hänet vihittiin Liperissä avioliittoon Maria Hirvosen kanssa.

Vähitellen on minulle nyt kuitenkin selvinnyt, että myös sukulaisiani tempautui mukaan Amerikka-innostukseen. Muutamat heistä asettuivat loppuelämäkseen asumaan Astoriaan Oregonissa. Sain äskettäin Astoriasta kuvan suomalaistaustaisen Matti Kekkosen hautakivestä. Minulle Matti Kekkonen oli ollut aikaisemmin tuiki tuntematon ja niinpä selvitin hänen taustojaan, ja samalla kävi ilmi sukulaisuussuhde eli meillä on yhteiset esivanhemmat. Tässä koostetta siitä, mitä olen hänen elämästään saanut kasattua yhteen.

Matti Kekkonen syntyi 6.12.1867 Ilomantsissa Maukkulan kylässä (tilan numero 13, Polvivaara) Matti Kekkosen (s. 7.3.1821) ja Walborg Mähösen (s. 20.2.1840) perheeseen. Matilla oli neljä sisarusta ja neljä puolisisarusta.  Avioliiton hän solmi Anna Katariina Kortelaisen kanssa. Avioitumisen ajankohta ei ole tiedossani. Anna Katariina oli syntynyt 14.7.1867 ja kotoisin Maukkulan naapurikylästä Koverosta.

Jossakin vaiheessa Matti siirtyi armeijan palvelukseen ja hän palveli plutoonan aliupseerina 19:ssa reservikomppaniassa. Helmikuussa 1904 valtiovaraintoimituskunta myönsi palveluksesta eron saaneelle Matti Kekkoselle vuotuisen 110 markan suuruisen vuotuisen eläkkeen (nykyrahassa 505€).  Tässä vaiheessa Matti toimi Ilomantsin vaivaistalon johtajana. Hänet oli kuntakokous valinnut tehtävään 16.12.1901. Tähän saatiin vielä vahvistus Kuopion lääninhallitukselta, joka määräsi Kekkosen 6.6.1902 vaivaistalon johtajaksi yhden vuoden koeajalla.  Matti Kekkonen pyrki myös poliisin tehtäviin, sillä hän oli hakenut syyskuussa 1901 vanhemman poliisikonstaapeli virkaa Nurmeksen nimismiespiirissä, mutta ei tullut valituksi. Ilomantsin vaivaistalon johtajana hän toimi ilmeisesti aina syksyyn 1906 saakka. Myös kunnallisia luottamustehtäviä Kekkosella oli. Hän oli kunnallistilien tarkastaja sekä ennen valintaansa vaivaistalon johtajaksi hän toimi vaivaishoidon tarkastusmiehenä.

Vuosina 1901 – 1906 Matti Kekkonen oli innokkaasti mukana monenlaisessa vapaaehtoisessa kansalaistoiminnassa Ilomantsissa. Hän toi esille yhteiskunnallisen aktiivisuutensa panoksellaan Ilomantsin nuorisoseuran sihteerinä ja esimiehenä, vapaapalokunnan päällikkönä ja sen sammutusosaston johtajana sekä maalaisseuran tilintarkastajana. Kun koko Venäjän keisarikunta ja sen ohella Suomi ajautui vuonna 1905 levottomuuksiin ja lopulta koko maan kattavaan suurlakkoon, oli Matti Kekkonen aktiivisena järjestämässä kotipaikkakunnallaan kansalaiskokouksia vuoden lopulla marras-joulukuussa. Hän näyttää olleen poliitiselta näkemykseltään tiukka perustuslaillinen. Kekkonen oli sihteerinä kansalaiskokouksissa, jotka pidettiin 12.11.,15.11, 29.11 ja 13.12.1905. Niissä vaadittiin muiden muassa sortotoimenpiteisiin osallistuneiden virkamiesten erottamista, yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta ja yksikamarista kansanedustuslaitosta. Kokouksessa haukuttiin myöntyväisyyslinjalla olleiden paikallisten Karjalatar- ja Pohjois-Karjala-nimisten sanomalehtien linjauksia sortovuosina ja vaadittiin ilomantsilaisilta kyseisten lehtien tilausten boikotointia. Samalla toivottiin, että paikkakuntalaiset siirtyisivät perustuslaillisen Laatokka-lehden tilaajiksi. Kokous valtuutti sihteerinsä Matti Kekkosen laatimaan asiasta ponnen ja lähettämään sen Karjalatar-lehden toimitukseen. Karjalatar julkaisi lähetetyn ponnen kommentoiden sitä näin: ”Tämä asiakirja hakee röyhkeydessä, ilkeämielisyydessä ja typeryydessä vertaistansa”. Lehti kiisti olleensa sortovuosian sortotoimenpiteiden kannattaja.

Syksyllä 1906 Matti ja Anna Kekkonen anoivat yllättäen passia Amerikkaan muuttoa varten. Viideksi vuodeksi anottu passi on päivätty 28.9.1906. Matin elämänvaiheita selvittäessäni ihmettelin, miksi henkilö, joka eli suhteellisen turvatussa taloudellisessa asemassa (sotilaseläke + vaivaistalon johtajan palkka) oleva henkilö halusi muuttaa Amerikkaan? Lisäksi hän oli ilmeisen arvostettu ja monessa kansalaistoiminnassa mukana oleva henkilö. Huomaamatta poismuutto ei tapahtunut, sillä sekä nuorisoseura että vapaapalokunta järjestivät hänelle näyttävät läksiäisjuhlat 21.10.1906, jossa ilmeisen sanavalmis huomion keskipiste vastasi tervehdyksen esittäjille omalla runollaan toivoen mukana olleen soittokunnan soiton kaikuva ”soreasti aina Amerikkaan asti”.  

Kekkosten matka alkoi Hangosta Poseidon-nimisellä aluksella 21.11. Vielä 15.11. Kekkoset olivat osallistuneet Anna Kekkosen kotikylällä Koverossa paikallisen ”napamiehen” 70-vuotisjuhliin, joissa Matti Kekkonen oli lausunut itse kirjottamansa runon päivänsankarin kunniaksi. Englannista matka jatkui Atlantin yli Hellig Olav-nimisellä aluksella 29.11. Matkan kokonaishinta oli 566 markkaa. Muuttaessaan Amerikkaan Matti ja Anna Kekkonen ilmoittivat päämääräkseen Bisbeen pölyisen kaivoskaupungin autiomaan keskellä Arizonassa. Kaupungin kaivoksissa työskenteli myös suomalaisia siirtolaisia. Olisiko joku heistä ollut joko Matti tai Anna Kekkosen sukulainen ja se selittäisi määränpään? Muuten Bisbeen valinta tuntuu erikoiselta. Matka Atlantin yli ja Arizonan Bisbeen olisi kestänyt lähes kaksi viikkoa. Se, että päätyivätkö he koskaan Bisbeen kaupunkiin, on minulle epäselvää. Nimittäin seuravan kerran heidän jäljilleen pääsee lehtiuutisen kautta, mutta ei suinkaan Arizonassa vaan Oregonin osavaltiossa Tyynen meren rannalla. The Oregon Daily Journal-lehdessä oli 19.11.1907 uutinen, jossa kerrotaan Astoriassa asuvan Matti Kekkosen katoamisesta. Hänen vaimonsa tarjoaa 25 dollarin palkkiota aviomiehen löytymisestä. Uutisessa epäillään Clatsop Mills-tehtaalla työskennelleen Kekkosen hukkuneen.  Totuus selviää kuukautta myöhemmin, kun joulukuusia etsimään lähteneet pojat löytävät itsemurhan tehneen Kekkosen ruumiin.

Mikä sai vielä vuotta aikaisemmin runsaasti aktiivisuutta, tarmoa ja rohkeutta pursunneen miehen näin lopulliseen päätökseen?  Lieneekö Amerikkaan muutto osoittautunut suureksi erehdykseksi?  Matti Kekkonen laskettiin uuden kotimaansa multiin jouluaattona 1907. Hänen yksin jäänyt vaimonsa avioitui yhdeksän kuukautta myöhemmin (1.9.1908) Astoriassa suomalaisen Matti Kemppaisen (1865 – 1946) kanssa. Annan ammatiksi on Yhdysvaltain väestölaskennassa kirjattu kätilö, joten hän ilmeisesti harjoitti Amerikassa sitä ammattia. Oliko hän mahdollisesti kätilö jo Suomessa? Anna jäi loppuiäkseen asumaan Astorian kaupunkiin Oregonissa, jossa hän kuoli 3.12.1934.