Ilomantsi, Lauritsala ja Katri Vala

Mitä yhteistä on Ilomantsilla ja Lappeenrannalla muuta kuin pitkä raja Venäjän kanssa ja kuuluminen itäiseen Suomeen? Tämäkin kysymys nousi mieleen liikkuessani syyskuun alussa Ilomantsissa. Ainakin joitakin Ilomantsissa juuret omaavia on muuttoliikkeen tuomana saapunut eteläisen Saimaan rannalle. Tähän joukkoon kuulun myös minä. Oma ensikosketukseni willimiehen kaupunkiin juontuu kouluvuosiin. Luokkaretki 1960-luvulla, jonka aikana vierailtiin vesitornissa ja Chymoksella sekä aterioitiin Adriano Barissa (elämäni ensimmäinen pizza), jätti niin lähtemättömän vaikutuksen, että pakkohan tänne oli aikuiseksi kasvettuani muuttaa...

Katri Vala (1901 – 1944)

Löysin yllätyksekseni yhteyden myös erään kirjailijan elämänvaiheiden kautta. Ilomantsin pogostalla kulkiessani huomasin, että siellä sijaitsee entisellä kansakoululla Katri Vala-kulttuurikeskus, jonne johtaa Katri Valan tie. Entisen ja kaiholla muistamani työpaikkani (Lauritsalan koulukeskus) vieressä sijaitsee puolestaan Katri Valan puisto. Se oli myös ajoittain erittäin suosittu oppilaiden kokoontumispaikka välituntisin. Sinne kerääntyivät usein ”raskaiden oppituntien uuvuttamat” yläkoulujen oppilaat - ei suinkaan keskustelemaan kirjallisuudesta - vaan vetelemään ”hermosavuja”. Valvovan opettajan saapuessa kierroksellaan pihaa rajaavan muurin takaa, Luukkaanrinne pölisi, kun oppilasjoukko treenasi pikajuoksua. Harjoittelipa osa heistä rinteen pusikoissa ja notkelmissa myös maastoutumisen ja kätkeytymisen jaloa taidetta.

Se, mikä yhdistää sekä runoilija Katri Valan (Karin Alice Wadenström ) että Lappeenrannan (tai oikeammin Lauritsalan) ja Ilomantsin, on runoilijan toimiminen opettajana molemmissa kunnissa.   Katri Vala syntyi 11.9.1910 Muoniossa porvoolaissyntyisen metsänhoitaja Robert Waldemar Wadenströmin (s. 26.8.1873) ja Alexandra Fredrika (o.s. Mäki) Wadenströmin perheeseen. Perheen esikoinen Katri syntyi äitinsä kotipaikkakunnalla Muoniossa ja perhe muutti seuraavana vuonna Porvooseen. Vuonna 1905 perhe muutti Ilomantsiin. Katrin isä  kuoli vuonna 1911 ja äiti ja lapset muuttivat samana vuonna takaisin Porvooseen. Katri Vala kirjoitti ylioppilaaksi 1919 ja valmistui kansakoulunopettajaksi Heinolan seminaarista 1922. Tämän jälkeen hän työskenteli kansakoulunopettajana Kuopion maalaiskunnassa, Valkealassa ja Askolassa, mutta muutti vuonna 1925 äitinsä ja veljensä kanssa lapsuutensa maisemiin Ilomantsiin.

Ilomantsin vuodet 1925 - 1929

Katri Vala asui tämän talon yläkerrassa Ilomantsin vuosinaan. Talo on osa
Katri Vala-kulttuurikeskusta. Huomaa siniset ovet!

Historioitsija Ismo Björn on kirjassaan Ilomantsin historia kuvannut puolentoista sivun verran Katri Valan vaiheita Ilomantsissa. Kuntalaiset suhtautuivat Björnin mukaan  häneen kaksijakoisesti. Häntä pidettiin ilomantsilaisena, muttei paikkakuntalaisena. Katri Valan ensimmäinen runokokoelma Kaukainen puutarha oli saanut valtionpalkinnon vuonna 1924. Näin ollen hän oli jo kuuluisuus muuttaessaan Ilomantsiin kirkonkylän kansakoulun opettajaksi. Hänelle järjestettiin asunto opettaja Siiri Mekrin kamarista, jossa hän ei kuitenkaan pitkään viihtynyt, vaan muutti kevättalvella 1926 kirkkoherra Simo Okulovin vuokralaiseksi. Okulov oli tuttu mies, sillä hän oli ollut Valan isän hyvä ystävä perheen asuessa Ilomantsissa.  Vala sisusti huoneensa mustin huonekaluin ja kiinalaisin valaisimin.

Runokokoelma Sininen ovi ilmestyi vuonna 1926

Vala epäonnistui osittain opettajana. Hän ei tullut toimeen työtovereidensa, ei varsinkaan poikaoppilaiden eikä lasten vanhempien kanssa. Kerran Vala iski jälki-istunnossa ollutta oppilastaan karttakepillä niin kovaa, että oppilas oli vietävä lääkäriin. Mutta tytöt pitivät hänestä. Hänellä oli kauniita vaatteita, erilaisia kuin muilla. Vala oli kaunis, huoliteltu, hänellä oli juuri muotiin tullut leikattu ja piipattu tukka, muisteli entinen oppilas. Muistelut kertovat, miten Katri Vala kulki valkoisessa takissa kiinalaista päivänvarjoa kantaen. Porvoolainen ystävätär teetti hänelle uusinta muotia olevia leninkejä, ystävättäret Helsingistä ja Turusta postittivat silkkisukkia ja kosmetiikkaa. Kauniit hatut ja punaiset huulet jäivät monelle mieleen, mutta alasti aurinkoa ottava Vala oli monelle ilomantsilaiselle jo liikaa. Eikä hänen runoistakaan Ilomansissa silloin pidetty. Niinpä Björnin mukaan joku ilomantsilainen oli päivittäin rukoillut, että pakanallinen auringon ja maan palvelija lähtisi Ilomantsista.  Katri Valan mielestä Pogostalla ei ollut kuin neljä varteenotettavaa nuorta miestä. Pari ihastusta hänellä oli. Pogostalla huhuttiin suojeluskunnan aluepäällikön Edvin Stoltin ja Valan suhteesta, mutta se ei lopulta johtanut mihinkään.

Vala sairastui tuberkuloosiin ja oppilaat pelkäsivät sairauden tarttuvan myös heidän lapsiinsa. Kunta lakkautti Valan viran vuonna 1929. Hänet haluttiin pois paikkakunnalta. Hylkimisen taustalla oli vähäinen erilaisuuden sietokyky. Katri Vala kävi Ilomantsissa asuessaan taistelua myös kunnallisten toimielinten kanssa. Hän yritti saada kunnalta opettajan virkaan kuuluvien luontaisetujen korvauksia. Vaikka Valan vaatimus oli oikeutettu, mutta lauantaisin koontuvan rahatoimikunnan puheenjohtaja ei niitä maksanut, vaan kiusasi Valaa todeten: Saa nähdä, vieläkö tyttö seuraavana lauantaina tulee. Kun Vala neljäntenä lauantaina joutui lähtemään tyhjin käsin rahatoimikunnan luota, hän suuttui ja huusi: Tämä on jonninjoutavaa saivartelua! Haistakaaa hyvät herrat ….! Löi oven kiinni ja lähti. Lopulta hän sai korvauksen kirjallisen anomuksen perusteella. Vaikka Vala koki vaikeuksia Ilomantsissa asuessaan, hänen kerrotaan ikävöineen sinne vielä ennen kuolemaansa. Valan asuessa Ilomantsissa ilmestyi hänen runokokelmistaan yksi,  Sininen Laulu vuonna 1926.

Muutettuaan pois Ilomantsista ja toivuttuaan sairaudestaan riittävästi Vala teki matkan Rivieralle ja Pariisiin. Palattuaan kotimaahan hän asettui asumaan Helsinkiin. Vuonna 1930 Katri Vala solmi avioliiton vasemmistoradikaali Armas Heikelin kanssa. Heikel oli koulutukseltaan kemisti. Vuonna 1931 perheeseen syntyi  tyttölapsi, joka eli kuitenkin vain pari tuntia. Menetyksestä seurasi syvä masennus, joka näkyi myös hänen tuotannossaan. Perheen toinen lapsi  Mauri Henrik Heikel syntyi vuonna 1934.

Lauritsalan vuodet 1935 - 1937

Lauritsalan kansakoulurakennukset kesällä 2015. Kummassa
rakennuksessa Katri Vala asui?

 Lauritsalaan Katri Vala muutti vuonna 1935. Hän tuli Luukkaan kansakoululle alakansakoulun opettajaksi elokuussa. Valan artikkelit Tulenkantajat-lehdessä olivat herättäneet kauppalanjohtaja Santeri Jacobssonin kiinnostuksen ja sai hänet suosittelijakseen opettajan paikkaa hakiessaan. Uusi kauppalan jatkokoulu oli juuri avannut ovensa ja Katri Valaa kirjoitti koulun 22.9.1935 pidettyä vihkiäisjuhlaa varten runon. Olisiko kellään tietoa, mistä tuon runon vielä löytäisi? Luukkaan koulun opettajilla oli pula asunnoista ja tämä aiheutti pienen episodin: Kanavansuulla sijainneen Lauritsalan kansakoululla oli opettajan asunto tyhjänä. Kauppalajohtaja Santeri Jacobsson ehdotti Katri Valalle, että hän muuttaisi sinne, koska asunnon tilavuuden vuoksi se sopi perheelliselle Valalle paremmin. Lauritsalan kansakoulun johtokunta kuitenkin vastusti sitä ja ehdotti kirjeessään kauppalanhallitukselle asunnon luovuttamista opettaja Kaarina Aaprolle. Jacobssonin selvityksen mukaan kauppalan kouluvaliokunnan puheenjohtaja Levi From oli pyytänyt opettaja Aaproa asumaan Lauritsalan koululle, mutta Aapro ole aikeissa vuokrata asunnon Hakalista. Kauppalanjohtajan mielestä taustalla oli jotakin muuta kuin asuntoasia.  Eihän ollut mitään järkeä tyrkyttää asuntoa henkilölle, joka ei sitä halunnut ja estää sen saaminen perheeltä, jolle se oli ollut mitä sopivin. Jacobssonin kanta voitti kauppalanhallituksessa äänin 4 -2. Katri Vala muutti takaisin Helsinkiin lokakuussa 1937. Hän sairastui uudestaan tuberkuloosiin vuonna 1936 ja joutui olemaan paljon poissa töistä Lauritsalassa olonsa loppuaikoina: Mikä tämän asuntoasian taustalla sitten oli? Kauppalanjohtaja Santeri Jacobsson oli puoluekannaltaan sosialidemokraatti ja hankki vasemmistolaisessa Tulenkantajat-ryhmässä aktiivisesti toimineen runoilijaopettajan kauppalaan. Tätä ei ilmeisesti kokoomuslainen kouluvaliokunnan puheenjohtaja/jatkokoulun johtaja Levi From katsonut hyvällä ja käytti asuntoasiaa jonkinasteisena mielenosoituksena valintaa kohtaan.

Vakava sairastuminen uudestaan tuberkuloosiin ja taloudellisten ongelmien kasautuminen ajoivat lopulta Katri Valan vuonna 1940 päätökseen muuttaa Ruotsiin. Ruotsiin muuton taustalla oli hänen veljensä Erkin asuminen siellä. Ruotsalainenkaan terveydenhoito ei pystynyt Katri Valaa pelastamaan, vaan hän kuoli 28. toukokuuta 1944 Eksjön parantolassa.

Lähteet:

Ismo Björn 2006. Ilomantsin historia.

LKA. Luukkaan koulun arkisto.

Leena Riska 1996. Lauritsalan kauppalan historia:

Vakaumuksensa puolesta 1918 kuolleiden muistomerkki Kuusjärven hautausmaalla, osa 2.

Vakaumuksensa puolesta kuolleiden muistomerkissä on 42 nimeä

Edellisessä kirjoituksessani ihmettelin Kuusjärven hautausmaalta löytyvää vakaumuksensa puolesta kuolleiden muistokiveä, johon on lyöty 42 vainajan nimet. Yksikään heistä ei kuitenkaan ole kotoisin

Punikin Joulu 1919

Kuusjärveltä. Selitys tälle mysteerille löytyi vuonna 1919 ilmestyneestä uhmakkaasta Punikin Joulu-nimisestä julkaisusta. Se oli vuosina 1919 – 1922 ilmestynyt Suomen Sosialistisen työväenpuolueen (SKP:n peitejärjestö) äänenkannattajan Savon Kansan painama lehtinen. Siinä kerrotaan katkeraan sävyyn, että yleisenä tunnussanana porvariston keskuudessa oli sisällissodan jälkeen pakkotyöhön punikit, punaryssät, punaroistot, punanahkat, hulikaanit, maanpetturit jne. Sisällissodan aikana ja ennen kaikkea sen loppuvaiheessa valkoiset vangitsivat noin 80 000 punaista. Heidät sijoitettiin ympäri maata muodostetuille vankileireille. Yksi tällainen väliaikainen pakkotyövankila sijaitsi Kuusjärven Outokummussa.

Outokummun vankileirin vankeja. Kuva: Punikin Joulu 1919.

Outokummun vankileirin vankeja. Kuva: Punikin Joulu 1919.

Lisää kuvia Outokummun vankileirin vangeista. Kuva:
Punikin Joulu 1919.

Punikin Joulussa kerrotaan yksityiskohtaisesti leirin vaiheista. Ensimmäinen vankilähetys Outokumpuun saapui 6.6.1918 Kuopiosta. Sen vahvuus oli 300 miestä. Nämä olivat perin pohjin nälän uuvuttamia. Niinpä ainoastaan muutamia kymmeniä miehiä voitiin lähettää työhön.  Nälän riuduttamat miehet palautettiin muutaman viikon päästä Kuopioon, jossa suurin osa heistä kuoli. Kolme tämä vankierän miestä menehtyi jo ennen Kuopioon palautusta Outokummussa. Vankileiri sijaitsi aluksi kansakoululla, josta se myöhemmin siirrettiin työväentalolle. Kansakoululla vangit oli sijoitettu kolmeen luokkahuoneeseen, vartijat ja päällystö asuivat opettajien asunnoissa. Rangaistukoppina käytettiin koulun navettaa ja ruokailu tapahtui koulun pihalla. Koululta vankileiri siirrettin Työväenyhdistyksen omistamalle talolle, joka oli tuolloin myymis-  ja hukkaamiskiellon alainen. Vankeja käytettiin kesän aikana Pitkälahti – Outokumpu-radan rakennustöihin ja syksyllä heidät siirrettiin Outokummun kuparikaivosyhtiön työmaille.

Toinen vankilähetys saapui heti ensimmäisen jälkeen. Siihen kuului 280 nälän uuvuttamaa miestä. Näitä pidettiin Outokummussa puolitoista kuukautta eli heinäkuun loppuun saakka. Tänä aikana heistä 47 kuoli nälkään ja sein heikentämänä sairauksiin. Juhannusaattona yhtä vankia ensin pieksettiin, sitten hänet laitettiin eristyskoppiin ja lopuksi ammuttiin.  Tämä tapahtui ilman minkäänlaista oikeuden päätöstä ja oli ilmeisesti paikalla olleen kahden päällikön ja kahden vartijan mielivaltainen teko. Punikin Joulu kertoo vartijoiden ryöstäneen lisäksi tapetun omaisuuden ja vaatteet. Elokuun alkupäivinä vietiin kaikki vangit Kuopioon tuomittaviksi. Sitä ennen heistä yhdenkään oikeuskäsittelyä ei oltu vielä suoritettu eikä tuomiota annettu. 

Elokuun 7. päivänä saapui Kuopista 60 vangin ryhmä. Heidät oli jo tuomittu ja he olivat saaneet Kuopion kasarmivankilassa oikeaa

Punikin Joulun toimittaja tuomittiin
heinäkuussa 1920 vuodeksi
vankeuteen. Etelä-Saimaa 13.7.1920

ruokaakin ja olivat näin ollen jo nälkäheikkoudesta toipuvia. Puolisenkymmentä vankia oli kuitenkin edelleen niin heikossa kunnossa, että heidät piti lähettää takaisin Kuopioon. Yksi henkilö tästäkin joukosta kuoli, sillä nälkäkuume (= pilkkukuume) vaati hänen henkensä, eikä oikeanlainen ravinto saanut häntä pelastetuksi. Vankileirin epäinhimillisiä oloja pahensi se, ettei vankien vaatteita pesty missään vaiheessa. Heille ei myöskään järjestetty kunnollista terveydenhoitoa.  Kaivoksella oli sairashuone, jonka hoitaja kävi pari kertaa vankileirillä, mutta Punikin Joulu kertoo tämän suhtautuneen vähättelevästi, jopa halveksivasti, vankileirillä menehtyviin punavankeihin. Melko pian vangeille annettiin kuitenkin hankkia lääkkeitä paikallisesta apteekista omalla kustannuksellaan. Ruuan ja muun avun tuominen leirien vangeille oli alkuvaiheessa ankarasti kielletty ja johti sekä avuntuojan että avunsaajan rankaisemiseen. Heinäkuun lopulla avun tuominen vihdoin sallittiin

Suomen Sosialidemokraatin uutinen
15.4.1919 Outokummun työväentalon
vaiheista vuosina 1918 - 1919

Vuoden 1918 syyskuussa tuotiin vankileirille vielä parikymmentä vankia lisää. Vankien vapauttaminen alkoi 7. marraskuuta 1918. Tällöin ehdonalaiseen vapauteen laskettiin 54 vankia. Loput vangit siirrettiin Ilmajoen vankisiirtolaan 27.11.1918.  Pitkänlahden ratatyömaalle kulkeneet punavankien nälkäiset hahmot lisäsivät myös kuusjärveläisten työväenliikkeen kannattajien katkeruutta., vaikka he eivät samalla tavalla joutuneet kokemaan valkoisten kostoa. Sosialidemokraattinen puolue nautti edelleen vankkaa kannatusta Kuusjärvellä, sillä sen ääniosuus seuraavissa eduskuntavaaleissa (1919) nousi hieman edellisiin vaaleihin verrattuna ja oli 48 %. Outokummun vankileirillä kuoli kesällä ja syksyllä 1918 Punikin Joulun mukaan 51 vankia nälkään ja sen aiheuttamiin sairauksiin. Heidän lisäkseen yksi vanki ammuttiin.  Sotasurmat-sivusto nimeää 19 Kuusjärven Outokummun vankileirillä menehtynyttä.  Nämä ovat:

Sukunimi	Etunimi	Ammatti	Syntymäaika	Kuolinaika	Kirjoillaolokunta	Asuinkunta
Ahola	Herman Santerinp.	Työmies	13.5.1897	1918	Vilppula	Vilppula
Duns	Kalle Villenpoika	Työmies	1898	14.6.1918	Kuopio mlk	Kuopio mlk
Heimonen	Otto	Kirvesmies	7.10.1885	3.7.1918	Heinävesi
Helin	Uuno Rikhard	Renki	5.2.1902	22.7.1918	Aura
Ikäheimonen	Otto Emil	Sekatyömies	7.10.1885	20.7.1918	Heinävesi	Heinävesi
Itkonen	Matti Wille	Kirvesmies	1.4.1865	7.6.1918	Leppävirta
Kuusiniemi	Johan	Torpparin poika	4.6.1879	26.6.1918	Lempäälä	Lempäälä
Laine	Kaarle Erland Kustaanpoika	Muurari	4.11.1872	26.6.1918	Mouhijärvi	Mouhijärvi
Lehtimäki	Viktor Eemil	Sekatyömies	12.10.1899	28.7.1918	Vesilahti
Lehto	Hugo Johannes Vilhelminpoika	Maatyömies	18.3.1899	22.7.1918	Pirkkala
Lundén	Juho Kustaa Juhonpoika	Maatyömies	2.5.1874	25.7.1918	Kangasala
Lyytikäinen	Aapeli	Työmies	6.5.1891	23.6.1918	Pielavesi	Pielavesi
Pekkonen	Kalle Henrik	Sekatyömies	23.12.1885	8.7.1918	Heinävesi	Heinävesi
Reponen	Fabian	Sekatyömies	12.2.1899	5.7.1918	Joroinen	Joroinen
Syrjänen	Kaarle Einari Juhonpoika		5.5.1896	6.7.1918	Pälkäne	Kangasala
Tuominen	Juho	Työmies		2.4.1918	Muolaa	Muolaa
Tuononen	Antti Mikonpoika	Työmies	8.4.1884	20.6.1918	Muolaa	Muolaa
Tuus	Kalle	Sekatyömies	23.7.1899	13.6.1918	Kuopio
Välimäki	Emil Yrjö	Sekatyömies	3.4.1888	7.7.1918	Kuru	Kuru

Hautamuistomerkistä sen sijaan löytyvät seuraavat nimet:

Antti Torvinen	Lauri Mäkinen
Aapeli Länsi	Otto Ikäheimonen
Fapian Reponen	Vilho/Vilhe Lepola
Akseli Kaakkolampi/Kaakkolammi	Toivo Kulmala
Kalle Pehkonen	Onni Liesjärvi
Janne Laine	Emil Välimäki
Kalle Kivelä	Anshelm Ahola
Urho Haapanen	Janne Kylmälä
Juho Kuusiniemi	Kaarlo Hakanen
Kustaa Karvonen	Kalle Hakala
Klemeus Vesternius	Juho Kallio
Ferdinand Eliander	Jussi (Johannes) Häyrinen
Kalle Syrjänen	Pekka Antikainen
Kustaa Lehtonen	Aapeli Lyytikäinen
Antti Juutilainen	Vihtori Lehtimäki
Kalle Jernberg	Löysä Väisänen (ilm. etunimi ei ollut tiedossa)
Juho Lunden	Heikki Muhonen
Fredrik Laukkanen	Vihtori Lauti
Petteri Lyytinen	Löysä Kallio (ilm. etunimi ei ollut tiedossa)
Hugo Lehto	Antti Tuononen
Uuno Helin	Otto Pirkkalainen

Näin ollen vain yksitoista hautamuistomerkissä nimettyä (tummennetulla) löytyy sotasurmat-sivulta

 Demokraatti 31.10.1919

Outokummussa/Kuusjärvellä menehtyneiksi kirjattuna. Mistä tämä johtuu? Yritin ratkaista ongelmaa tutkimalla lehdissä julkaistuja kuolinilmoituksia sekä vertailemalla muistomerkkiin kirjattujen nimiä sotasurmasivuston nimiin. Syyksi paljastuu se, että suurin osa Outokummun vankileirillä kuolleista on merkitty Kuopiossa menehtyneiksi. Esimerkiksi Ferdinand Elianderin kuolinpaikaksi sotasurmat-sivusto nimeää Kuopion, mutta kuolinilmoitus Outokummun. Sama on tilanne Kustaa Wahteran kohdalla. Elianderin nimi löytyy muistomerkistä, Wahteran ei. Muistomerkistä löytyvän

Suomen Sosialidemokraatti 26.8.1919

Eräjärven Työväenyhdistyksen puheenjohtajan, puuseppä Johannes Kallion kuolinpaikaksi nimeää kuolinilmoitus Outokummun ja kuten edellä mainituissa tapauksissa se on sotasurmasivustolla Kuopio. Muistomerkissä nimetyistä Anselm Aholan, Urho Haapasen, Kaarlo Hakasen, Johannes Häyrisen, Kalle Jernbergin,   Antti Juutilaisen, Akseli Kaakkolammen,  Kustaa Karvosen, Kalle Kivelän, Toivo Kulmalan, Janne

Suomen Sosialidemokraatti 26.8.1919.

Kylmälän, Janne Laineen,  Fredrik Laukkasen, Kustaa Lehtosen,  Vilhe Lepolan, Onni Liesjärven,  Petter Lyytisen,  Aapeli Länsin, Heikki Muhosen, Lauri Mäkisen, Otto Pirkkalaisen, ja Antti Torvisen kuolinpaikaksi on niin ikään ilmoitettu Kuopio.

Savon Kansa 16.8.1919.

Punikin Joulu-lehdessä oli runsaan sadan menehtyneen valokuvat ja henkilötiedot. Kaksi heistä menehtyi lehden mukaan Outokummun vankileirillä: Petter Antikainen (29.6.1893 – 27.6.1918) ja Juho Viktor Kortelainen (22.6.1896 - 18.8.1918). Antikaisen nimi löytyy hautamuistomerkistä, Kortelaisen ei. Molemmat on sotasurmasivustolla merkitty Kuopiossa menehtyneiksi. Kuolinilmoitusten perusteella Kuusjärven hautamuistomerkkiin pitäisi siis lisätä Juho Kortelaisen ja Kustaa Wahteran nimet. Sotasurmasivuston tietojen mukaan sieltä puuttuvat lisäksi Herman Aholan, Kalle Dunsin, Otto Heimosen, Matti Itkosen, Kaarle Laineen, Kaarle Syrjäsen, Juho Tuomisen ja Kalle Tuusin nimet. Muistomerkissä nimetty Kalle Pehkonen lienee

Juho Kortelainen. Kuva:
Punikin Joulu 1919.

todellisuudessa ollut heinävetinen Kalle Pekkonen, jonka kuolinpaikaksi annetaan sotasurmasivustolla Kuusjärvi. Kalle Pehkonen-nimistä sisällissodan uhria ei tiedostosta löydy. Näin olemme tulleet uhrilukuun 52, joka on sama, minkä Punikin Joulu antaa. Edellä mainittujen lisäksi Savon Kansa kertoo 14.2.1919 maaninkalaisen työväenyhdistyksen puheenjohtajan Matti Huttusen menehtyneen Outokummun vankileirillä.

Kolmen heinävetisen punaisen
kuolinilmoitus. Suomen
Sosialidemokraatti 3.2.1919

Kalle Hakalan, Klemeus Vesterniuksen ja Vihtori Lautin henkilöllisyys jää ratkaisemattomaksi. Yhdenkään sotasurmasivustolta löytyvän Kalle Hakalan tiedot eivät liitä heitä Outokummun tai Kuopion vankileireihin. Vesternius- ja Lauti-nimisiä sisällissodan uhreja ei sivustolta löydy ollenkaan. Väisänen-nimisiä ja Kuopiossa kuolleiksi merkittyjä uhreja löytyy kaksi, Pietari Väisänen ja Heikki Väisänen. On todennäköistä, että toinen heistä on haudattuna Kuusjärven joukkohautaan. Muistomerkissä nimetty ”löysä” Kallio on mahdollisesti teiskolainen työmies Toivo Johannes Kallio, jonka kuolinpaikaksi on kirjattu Kuopio. Kaikki identifioidut Kuusjärvellä/Outokummussa menehtyneet oli muualta kuin Pohjois-Karjalasta. Huomattava osa oli Hämeestä ja Pirkanmaalta, runsaasti myös Pohjois- ja Itä-Savosta ja joitakin Uudeltamaalta sekä Karjalan kannakselta.

Outokummun vankileirillä menehtynyt Pekka Antikainen. Kuva: Punikin Joulu 1919