Saaristolaiselämän kirot

Etelä-Savo 13.11.1924

Kun yleensä puhutaan saaristolaiselämän ankaruudesta ja sen kiroista, tällaisen elämänpiirin oletetaan koskevan maassamme merellistä rannikkoamme ja Ahvenamaata. Tosiasia on kuitenkin, että vastaavaa elettiin todeksi myös sisämaassa sijatsevassa Etelä-Karjalassa. Eteläisen Saimaan saaristossa asui 1920-luvulla useita tuhansia asukkaita, joiden yhteydenpitoväylä muuhun maailmaan ei suinkaan ollut maantiestö vaan vesireitit. Tämän kulkuväylän käytössä oli riskinsä. Joutsenon, Lemin, Luumäen, Ruokolahden, Savitaipaleen, Suomenniemen ja Taipalsaaren vesillä hukkui vuosittain melkoinen joukko kuntalaisia. Rahdin- ja puutavaranajo, kalastus- ja koulumatkat olivat vaarallisia syksyisin ja keväisin kelirikkoaikana. Sulavesien aikana tapahtui myös paljon onnettomuuksia. Nämä johtuivat usein joko liian raskaasta lastista tai huonokuntoisista veneistä. Lasten koulumatkat virtaavien salmien ja laajojen selkien yli koituivat joidenkin kohtaloksi. Vesistöjen äärellä asuville tarpeellinen uimataitokin puuttui monilta.

Kun selailee paikallisia sanomalehtiä, niistä löytyy vuoden mittaan useita surullisia tarinoita hukkumisista. Tässä esimerkki marraskuulta vuonna 1924:

Järkyttävä hukkumistapaus Savitaipaleella

Neljä henkeä käsittävä venekunta kulkenut Partakoskelta Kuivasensaareen, jolloin vene lähellä saaren rantaa kaatui. – Veneessä olleista hukkui kolme henkilöä, yhden päästessä uimaan rantaan. – Onnettomuuteen syynä pimeys ja raskas lasti.

Eilen illalla klo 8 aikaan lähti Savitaipaleen Partakoskelta neljä henkeä käsittävä venekunta soutamaan noin kolmen kilometrin päässä olevaan Kuivasensaareen. Venheessä olivat itsellisnainen Eeva Partanen ja talonemäntä Maria Ukkonen, molemmat kotoisin Kuivasenkylästä. He olivat olleet Partakoskella Pienenkosken myllyllä viljaa jauhattamassa. Kotimatkalle lähtiessään olivat he ottaneet veneeseen erään saarnaaja Lempiäisen, joka oli pitänyt hartaushetkiä Partakosken puolella ja oli nyt menossa Kuivasensaareen, sekä Kuivasen kylästä kotoisin olevan palvelijatar Hilma Pettisen. Venekunta pääsi pimeässä onnellisesti aina lähelle Kuivasensaarta, mutta sitten lähellä rantaa tapahtui onnettomuus ja veneessä olleet joutuivat veden varaan. Heistä kykeni Hilma Pettinen uimaan rantaan ja viemään onnettomuudesta sanan lähimpiin taloihin. Onnettomuuspaikalle saapuneet henkilöt löysivät venheen rantaan ajautuneena sekä lähistöltä Maria Ukkosen ruumiin. Eeva Partasen ja saarnaaja Lempiäisen ruumiit sen sijaan olivat kadoksissa.

Mari Ukkosta ryhdyttiin heti virvoittamaan henkiin, mutta sikäli kuin klo 9 aikaan illalla saimme kuulla. Savitaipaleen kunnanlääkäri R. Soilunen matkusti onnettomuuspaikalle illalle heti saatuaan tapahtumasta puhelimitse tiedon.

Sikäli kuin tapahtumasta illalla saaduista tiedoista voi päättää, on tämän surullisen onnettomuuden syynä ollut pimeys sekä se, että pienehkö kaksisoutuinen vene oli liian raskaassa lastissa. Siinä oli näet mainittujen neljän hengen lisäksi kahdeksan säkkiä jauhoja, vaikka tosin kaikki säkit eivät olleet täysinäisiä.

Hukkuneista olivat Eeva Partanen ja Maria Ukkonen kumpikin noin 50 vuoden ikäisiä. Saarnaaja Lempiäinen oli myöskin vanhemmanpuoleinen mies. Hän lienee kotoisin Helsingistä ja liikkunut viime aikoina Savitaipaleella hartauskokouksia pitämässä. Pelastunut Hilma Pettinen on vähän yli 20 vuoden ikäinen.

Kun puhelinyhteys Partakoskelle keskusaseman sulkemisen takia katkesi klo 9 aikaan, emme illalla onnistuneet saamaan tapahtumasta täydentäviä tietoja.

"Hyväntahtoisen neuvostojohtajan valoisa muisto säilyy syvällä sydämissämme". Stalinin kuolema ja suomalaisten ylistävät muistosanat

Josef Vissarionovitsh Stalin (1878 - 1953)

Tämänpäiväisen blogimerkinnän kimmokkeena oli keskustelu lintuharrastajan kanssa Juomasillan torpan luona Lappeenrannan Mäntylässä. Kyseinen henkilö kertoi nuorena poikana olleensa samoissa työtehtävissä Partekilla miehen kanssa, joka väitti tavanneensa piippua poltelleen nuoren vallakumousaktivisti Stalinin. Tämä oli kysellyt tietä Lappeenrannan silloisen kaupunkiasutuksen länsireunalla rautatieasemalle.  Vuosia myöhemmin miehelle oli selvinnyt, kenen kanssa hän kävi keskustelua ja kelle neuvoi tietä.

Tämän häikäilemättömän diktaattorin ja valtionpäämiehen elämä päättyi 5.3.1953. Vaikka Stalinin päämääränä oli  maamme itsenäisyyden tuho, jonka seurauksena kävimme kaksi sotaa Stalinin johtamaa Neuvostoliittoa vastaan, eivät hänen kuolemansa jälkeen ilmestyneet suomalaiset sanomalehdet löytäneet hänestä moitteen sijaa. Poliiittinen johtomme jopa innostui lausumaan ylistäviä sanoja tästä Suomen "ystävästä". Maassamme järjestettiin suruliputus Stalin hautajaispäiväksi ja messuhallissa pidettiin muistojuhla, jota kunnioitti läsnäolollaan tasavallan presidentti Juho Kusti Paasikivi.

Tässä keräämääni koostetta maamme poliittisen johdon ylistys- ja muistopuheista:

Eduskunnan puhemies K.A.Fagerholm esitti eduskunnan istunnossa generalissimus Stalinin kuoleman johdosta seuraavat muistosanat, joita kansanedustajat kuuntelivat seisaaltaan:

Viime yönä levisi yli koko maailman tietoon, että generalissimus Stalinin kuolinkamppailu oli päättynyt Moskovassa eilisiltana. Josef Stalinissa sammui erään historian suurmiehen elämä.  Uuden yhteiskuntajärjestelmän määrätietoinen luoja, eräs aikamme suurimmista valtiomiehistä, mahtavan suurvallan kiistaton johtaja halki vuosikymmenien on päättänyt työnsä. Ymmärrämme Neuvostoliiton kansojen surun ja kaipauksen syvyyden. Myös Suomen kansa tietää menettäneensä ystävän. Monissa yhteyksissä on saatu todeta, että generalissimus Stalin tunsi ystävyyttä ja kunnioitusta Suomea ja sen kansaa kohtaan. Siksi on itäisessä naapurimaassamme suuren johtajansa manalle menon johdosta kohdannut suuri suru ja menetys kohdannut myös meitä. Suomen eduskunta kunnioittaa poismenneen valtiomiehen muistoa hetken hiljaisuudella.

Tasavallan presidentti Juho Kusti Paasikivi lähetti Neuvostoliiton korkeimman neuvoston puhemiehistön puheenjohtajalle Nikolai M. Shverkinille seuraavan surunvalittelusähkeen:

Vastaanottakaa, Herra Puheenjohtaja, Suomen kansan ja minun henkilökohtaiset syvät valitteluni SNTL:n ministerineuvoston puheenjohtajan, generalissimus Josef Vissarionovitsh Stalinin kuoleman johdosta. Suomen kansa kätkee sydämeensä valoisan muiston mahtavan neuvostovaltion suuresta johtajasta ja rakentajasta, joka vilpittömästi pyrki luottamuksen ja ystävyyden lujittamiseen maittemme kesken.

Ilmoitus valtakunnallisesti suruliputuksesta
ja muistojuhlasta. Etelä-Saimaa 8.3.1953

Pääministeri Urho Kaleva Kekkonen lähetti kaksikin surunvalittelua. Ensimmäisen hän lähetti Neuvostoliiton ministerineuvostolle Suomen hallituksen osanottona:

Suomen hallitus esittää Neuvostoliiton hallitukselle ja kansoille syvän osanottonsa SNTL:n ministerineuvoston puheenjohtajan, generalissimus Josef Vissarionovitsh Stalinin kuoleman johdosta. Suurta hyväntahtoisuutta Suomea kohtaan osoittaneen neuvostojohtajan valoisa muisto säilyy syvällä sydämissämme innoittaen meitä jatkuviin ponnistuksiin perinteiden luomiseksi maittemme keskeiselle ystävyydelle ja näiden perinteiden lujittamiseksi.

Toisen Kekkonen lähetti ulkoministerin ominaisuudessa  Neuvostoliiton ulkoministerille A. J. Vyshinskille:

Vastaanottakaa, Herra Ministeri, syvä valitteluni, SNTL:n ministerineuvoston puheenjohtajan, generalissimus Josef Vissarionovitsh Stalinin kuoleman johdosta. Suomen kansa syvästi kunnioittaa maittemme keskeisen ystävyyden vilpittömän edistäjän valoisaa muistoa.

Ps. Paitsi, että kansakuntamme oli - valtiojohtomme julkilausumista päätellen - syvän murheen murtama, sama murhe täytti kotomaamme kadut ja kujat. Näin voinee päätellä siitä, että messuhallissa pidetun valtakunnallisen muistojuhlan lisäksi kautta maan järjestettiin Suomen "lämpimän ystävän" muistojuhlia. Alla ilmoitus "hyväntahtoisen leppoisan piippumiehen" muistojuhlasta Lappeenrannassa:

Etelä-Saimaa 8.3.1953