Lakkautettujen kyläkoulujen kierros. Ylämaan Väkevälän kansakoulu

Väkevälän entinen kansakoulu toukokuussa 2017

 Eräällä toukokuisista pyöräretkistäni pysähdyin toviksi entiselle Ylämaan Väkevälän kansakoululle, jossa talon ystävällinen isäntä kertoili rakennuksen vaiheista ja esitteli sitä. Kokosin tästä 21,5 vuotta toimineesta koulusta blogikirjoituksen käyttäen hyväkseni Väkevälän koulun arkistoa ja Minna Vilhusen kirjoitusta Väkevälän koulun vaiheita vuonna 2003 ilmestyneessä kirjassa Kankaisiista Korvenrantaan. Nurmela ja Väkevälä sekä kadotettu Salajärvi.

Jatkosodan päättymisen jälkeen Väkevälän ja Nurmelan lapset kävivät koulua Hujakkalan kansakoululla noin vuoden verran, kunnes Väkevälän - Nurmelan supistettu kansakoulu käynnistyi vuoden 1946 alussa. Opettajan virka julistettiin avoimeksi 25.11.1945 ja tehtävään valittiin Laura Koivisto. Kouluhuoneistoksi vuokrattiin Väkevälästä 900 markan kuukausivuokralla Jenny Väkevältä. Yläkoulua päätettiin pitä 16 viikkoa ja alakoulua neljä viikkoa. Maaliskuussa 1946 koulupiirin nimi muutettiin Väkevälän koulupiiriksi, koska uusi koulurakennus oli aikomus pystyttää Väkevälän kylään Eino ja Tahvo Väkevän maalle. Huhtikuussa 1946 johtokunta julisti koulun opettajan viran avoimeksi. Virkaan valittiin Aili Johanna Kälviä, joka oli tehtävässä vuoteen 1949 saakka. Väkevälän kansakoulu jatkoi vuokralaisena Jenny Väkevän talossa myös lukuvuoden 1946 - 1947. Talosta vuokrattiin eteiset, suuri kamari luokkahuoneeksi ja opettajan asunnoksi kamari ja keittiö. Opettajalla oli oikeus käyttää myös saunaa ja paistouunia. Lisäksi vuokrattiin koulukeittolaa varten kellari ja ulkovaja koulun polttopuille. Vuokra nousi nyt 1500 markkaan kuukaudelta. Syyslukukauden 1947 koulua pidettiin Nurmelassa Jalmari Seppäläisen talossa.

Kouluhallituksen toimesta rakennettu ja 4,5 miljoonaa maksanut uusi koulutalo valmistui Väkevälään syksyllä 1948. Rakennuksessa oli yksi luokkahuone ja eteinen, joka toimi samalla veistoluokkana. Koululla oli lisäksi opettajan asunto ja koulukeittola. Erillisen talousrakennuksen valmistui sauna ja navetta yhdelle lehmälle. Maalaiskansakoulujen opettajan etuihin kuului vielä tuolloin oikeus lehmän pitämiseen ja viljelys- ja puutarhamaahan.  Keväällä 1949 koulun ympärille rakennettiin puisista pylväistä aita, sinne rakennettiin tie ja koulun piha-alue siivottiin talkoilla toukokuun lopulla. Väkevälän koulun vihkiäisjuhlaa vietettiin 12.6.1949.

Koulun opettajaksi tuli lukuvuodeksi 1949 - 1950 Tauno Metsola ja hänen jälkeensä tehtävässä oli vuosina 1950 - 1952 Eeva Kaija. Hänen jälkeensä opettajaksi saatiin Inkeri Nurmela (myöh. Autio), joka huolehti koulupiirin lasten opetuksesta aina koulun lakkauttamiseen saakka vuonna 1967. Koulun käsityönohjaajina toimivat Lauri Nurmi )1946 - 1949), Onni Ahola (1950 - 1952, 1961 - 1967), Unto Autio (1952 - 1953), Anton Väkevä (1953 - 1961) ja Lempi Metsola (1949 - 1950). Koulun oppilasmäärä oli suurimmillaan (28) sen ensimmäisenä toimintavuonna. 1950-luvun alkuvuosina koulussa oli vain toistakymmentä oppilasta, kunnes oppilasmäärä alkoi kasvaa. Uusi oppilasmäärähuippu saavutettiin lukuvuonna 1960 - 1961. Tällöin Väkevälän kansakoulua kävi oli 25 lasta. 1960-luvun puolivälissä oppilasmäärä alkoi uudestaan laskea eikä oppilasennusteet luvanneet muuta kuin laskusuuntaa. Viimeisenä toimintavuonna Väkevälän koulua kävi 17 kansakoululaista. Koulun lakattua kylän lapset siirtyivät jatkamaan koulutietään Hujakkalan kansakoulussa.

Kun koulurakennus jäi tyhjäksi, myi Ylämaan kunta sen kesäasunnoksi. Muutaman vuoden kuluttua rakennus siirtyi lappeenrantalaiselle yrittäjälle, joka perusti koululle minkkitarhan. Hänen yrityksensä ajautui kuitenkin konkurssiin ja kiinteistö joutui pakkohuutokauppaan. Tällöin kiinteistön nykyinen omistaja huusi rakennuksen ja käyttää sitä vapaa-ajan asuntonaan.

Väkevälän kansakoulun oppilasmäärät vuosina 1946 – 1967:

1946	1946-1947	1947-1948	1948-1949	1949-1950	1950-1951	1951-1952	1952-1953
28	28	22	23	puuttuu	15	12	13
1953-1954	1954-1955	1955-1956	1956-1957	1957-1958	1958-1959	1959-1960	1960-1961
12	17	16	16	20	20	19	25
1961-1962	1962-1963	1963-1964	1964-1965	1965-1966	1966-1967
22	23	20	18	16	17

Lappeenrannan pommitukset heinäkuussa 1944

Lappeenrannan aseman pommituksen (1.7.1944) uhrien muistomerkki Ristikankankaan hautausmaalla Lappeenrannassa

Nykyisen Lappeenrannan alue joutui kovien pommistusten kohteeksi jatkosodan loppuvaiheessa  kesällä 1944. Ensimmäiset hyökkäykset tapahtuivat kesäkuun 19 - 20. päivinä, jolloin Simolan ja Etu-Simolan asemanseutuja ja ratapihoja pommitettiin rajusti. Näissä pommituksissa menehtyi 137 - 160 ihmistä. Lappeenrannan silloisen kaupunkialueen vuoro tuli runsas viikko myöhemmin heinäkuun alussa.

Lappeenrannan aseman pommitusten uhrien joukkohauta ja muistomerkki
Ristikankaan hautausmaalla. Kuvan etuosassa uhrien hautakivet.

Kymmenet pommikoneet ja maataistelukoneet kävivät 1.7. Lappeenrannan rautatieaseman ja ratapihan kimppuun. Lappeenrannan kentällä olleet suomalaiset torjuntahävittäjät olivat lentäneet Talin - Ihantalan alueelle avustamaan siellä kiivaana käydyissä taistelussa. Niinpä kaupungilla ei ollut torjuntahävittäjien tarjoamaa suojaa. Rautatieaseman tavaratoimiston eteen oli pysähtynyt ammusjuna, joka sai hyökkäyksessä osumia, jotka räjäyttivät junan ilmaan. Aseman lähistöllä  syttyi seitsemän asuintaloa tuleen, eikä niitä kyetty pelastamaan, mutta sen sijaan tavaratoimiston osalta sammutustöissä onnistuttiin. Armilan koulun lähellä  metsikössä olleeseen taisteluhautaan ja korsuun tuli osumia, jotka surmasivat niistä suojaa hakeneita siviilejä. Pekka Toivanen toteaa Lappeenrannan kaupungin historiassa (1989), että pommituksen uhrina menehtyi kahdeksan siviiliä  ja kaksi sotilasta. Lisäksi yli 30 henkilöä haavoittui hyökkäyksessä. Ristikankaan hautausmaalla olevassa pommituksen uhrien joukkohaudassa on kuitenkin 16 uhria. Suurimmalla osalla heistä kuolinpäivämäärä on 1.7.1944. Muutamalla se on 2.7.1944. Joukkohautaan haudatut ovat:

Juho Jalmari Huikuri
Vilho Johannes Toikka
Tyyne Siviä Härkönen
Aili Kristiina Keskiruokanen
Pentti Olavi Keskiruokanen
Raili Marjatta Keskiruokanen
Seppo Johannes Keskiruokanen
Aune Siviä Karhu
Ilmari Robert Bruun
Eeva Meuronen
Juhana Meuronen
Hellin Aino Kaarina Saarhelo
Emil Vihtonen
Miina Vihtonen
Antti Sihvonen
Helvi Onerva Simpura

Pommitusten tuhoamaa Lappeenrannan asemanseutua 2.7.1944. SA-kuva

Keskiruokasen perheestä menehtyivät äiti sekä kolme lasta. Puna-armeijan koneet pommittivat Lappeenrantaa uudestaan jo seuraavana yönä. Tämä pommitus kohistui pääosin Alakylän kaupunginosaan.  Tuhot olivat jälleen suuria. Tässä jälkimmäisessä pommituksessa menehtyi Pekka Toivasen mukaan seitsemän ihmistä. Kalevankatu 40:stä löytyi hyökkäyksen jälkeen äiti kolmen lapsensa kanssa palaneina. Kysessä lienee edellä mainittu Keskiruokasen perhe. Huolimatta muistomerkin tekstistä, joukkohautaan on haudattu siis myös heinäkuun 2. päivänä pommituksessa menehtyneitä. Kolme asuinrakennusta tuhoutui täysin ja 18 rakennusta vaurioitui.  Samana iltana vihollisen koneet hyökkäsivät vielä lentokentälle. Useat kentällä olleet lentokoneet sekä lentokentän bensiinitynnyrivarasto tuhoutuivat. Tämän jälkeen ei Lappeenrantaa enää pommitettu jatkosodan aikana.

2.7.1944 pommitukset osuivat pääosin siviiliasutuksen keskelle. SA-kuva

Paikalliset sanomalehdet vaikenivat Lappeenrannan aseman pommituksista samaan tapaa kuin tuhoisista Simolan ja Elisenvaaran asemien pommituksista. Ensimmäisen kerran tapahtumiin viitattiin Hellin Saarhelon kuolinilmoituksessa 7.7.1944. Siinä kerrotaan hänen menehtyneen ilmapommituksessa Lappeenrannassa 1.7.1944.

17-vuotiaana pommituksessa kuolleen Hellin Saarhelon
kuolinilmoitus. Etelä-Savo 7.7.1944

Pommitusten uhreille pystytettiin muistopaasi ja istutettiin muistotammi minuutilleen tasan 73 vuotta pommitusten alkamisesta.

Simolan pommituksista vaikeneminen

Simolan pommitusten uhrien muistomerkki Lepolan hautausmaalla Lappeenrannassa.
Tähän joukkohautaan on siunattu 42 uhria.

Helmikuussa 1944 Helsinkiin suoritetun toisen suurpommituksen (16.-17.2.1944) jälkeen Päämajan ilmasuojelukomentaja Kenraalililuutnanti A. Sihvo antoi käskyn, jonka mukaan ilmasuojelun johtoelimiä kiellettiin antamasta pommituksista mitään tietoja muille kuin ylemmille johtoportaille ja ilmavalvonta-aluekeskuksille. Julkisuuteen annettavista tiedoista päättäisi Päämajan ilmasuojeluosasto. Tätä vielä täsmennettiin 26.2.1944 siten, että sanomalehdille kiellettiin antamasta tietoja pommitusten uhrien lukumääristä ja sekä kuolleiden ja haavoittuneiden nimiä. Tällä tiukalla sensuurilla haluttiin estää tappiomielialan ja pakokauhun leviämistä niin kotirintamalla kuin rintamajoukoissakin. Aikalaiskertomusten mukaan samana päivänä 20.6.1944 tapahtuneesta vielä tuhoisammasta Elisenvaaran pommituksesta selvinneille sotapoliisit teroittivat, ettei pommitustuhoista saanut kertoa.

Lotta Helvi Maria Lasosen kuolinilmoitus
Etelä-Savo-lehdessä 1.7.1944.

Niinpä sanomalehdissä ei ollut minkäänlaisia uutisia Lappeen Simolan pommituksista, jotka tapahtuivat 19. - 20.6.1944. Ensimmäinen pommituksia sivuava ilmoitus oli Etelä-Saimaa lehdessä 27.6.1944 ollut lotta Sylvia Vätön kuolinilmoitus.  Siinä kerrotaan hänen kuolleen ilmapommituksen uhrina 19.6., mutta kuolinpaikkaa ei mainita. Etelä-Savo-lehdessä oli 1.7.1944 lotta Helvi Lasosen kuolinilmoitus, jos samoin mainitaan menehtyminen ilmapommituksessa, mutta kuolinpaikkaa ei kerrota.  Lotta Hellin Pullin kuolinilmoitus oli lehdessä vasta 28.10.1944 edellä kuvattujen ilmoitusten kaltaisilla tiedoilla.

Simolan ratapihan eteläpuolella oli kauppias Kotosen talo,
jonka kellarista haki turvaa 43 henkilöä. Kellariin tuli täysosuma,
ja kaikki siellä olleet menehtyivät. Kuvassa samalle paikalle
sodan jälkeen rakennettu varasto ja sen päädyssä oleva
betonitasanne. Kuvan vasemmassa reunassa pilkottaa notkossa
toinen varasto. Samalla paikalla oli mökintapainen ennen
pommitusta. Sieltä lotat jakoivat ruokaa asemalla kuljetusta
odottaville evakoille,sotilaille ja työvelvollisille. Myös tuo
rakennus tuhoutui pommituksessaja sen tilalle rakennettiin uusi.

Lappeenrannassa ja Luumäellä järjestettiin 29.10.1944 karjalaisen siirtoväen ja sankarivainajien  yhteisiä siunaustilaisuuksia. Näitä uutisoitiin laajasti 26.-31.10 sanomalehdissä. Tilaisuudet myös radioitiin. Näihin siunaustilaisuuteen liittyvässä uutisessa 31.10.1944 mainitaan Simolan pommitus ensimmäisen kerran. Siinä kerrotaan tässä yhteydessä siunatun myös yksi tuntemattomaksi jäänyt Simolan pommituksen uhri. Seuraava Simolan pommituksia sivuava uutinen löytyy päivämäärällä 4.11.1944. Osuusliike Yhtymän talousasioita käsitelleessä syyskokouksessa kerrotaan osuusliikkeen Simolan myymälän ja sen talousrakennuksen tuhoutumisesta ilmapommituksessa. Seuraava Simolan pommituksiin liittyvä uutinen löytyy päivämäärällä 21.11.1944. Siinä kerrotaan Lappeen (= Lappeenrannan) sankarihautausmaalla siunatun 50 sankarivainajaa, heidän joukossaan lotat Helvi Lasonen ja Hellin Pulli. Simolan pommituksia alettiin käsitellä laajemmin lehdistössä ja muissa tiedotusvälineissä vasta 1990-luvulla.

Lähteet:
Heikki Kauranne & Jukka Vesen: Simolan pommitukset (2006)
Etelä-Saimaa 1944
Etelä-Savo 1944

Simolan pommitusten uhrien muistomerkki Lepolan hautausmaalla

Simolan pommituksen uhrien joukkohauta ja muistomerkki Lepolan hautausmaalla.
Tähän on haudattu 42 pommituksen uhria. Osalla uhreista on myös oma hautakivi.

Lappeenrannassa sijaitsevan Lepolan hautausmaan pääportista sisälle astuttaessa jää portin oikealle puolelle kaksi viime sotien uhrien joukkohautaa. Toinen, lähempänä porttia oleva joukkohauta, on pystytetty Kaukaan tehtaiden pommituksessa talvisodan aikana 2.3.-1940 menehtyneille kuudelle työntekijälle. Toinen, hieman kauempana portista oleva, on Simolan pommituksissa 19. - 20.6.1944 surmansa saaneille. Lepolan hautausmaa valmistui Lappeen seurakunnan hautausmaaksi 1930-luvun lopulla. Simolan kylä kuului tuolloin Lappeen kuntaan.

Kaukaan tehtaiden pommituksissa 2.3.1940 kuolleiden työntekijöiden yhteishauta
Lepolan hautausmaalla

Simolan ja Etu-Simolan (nykyisin Raippo) ratapihalle ja asemanseudulle suunnatuissa puna-armeijan lentokoneiden pommituksissa menehtyi 137 - 160 henkilöä. Surmansa saaneista oli 20 - 25 sotavankeja. Tarkkaa lukua kuolleista neuvostosotavangeista ei ole, sillä kuljetuksessa olleen vankileirin arkisto tuhoutui pommituksessa. Osa pommituksissa haavoittuneista siirrettiin nopeasti jatkohoitoa saamaan länteen ja on saattanut menehtyä saamiinsa vammoihin jossakin muualla. Monet pommituksen uhreista tuhoutuivat niin, ettei heitä voinut enää tunnistaa. Niinpä Simolan tragedian uhriluku on vain suuntaa-antava.

Kahdeksan Simolan pommituksen uhria haudattiin muutaman päivän kuluttua
pommituksesta Lepolan hautausmaan kappelin pohjoispuolelle. Heidät on
haudattu vain viidelle hautapaikalle. Tällä yhteishaudalla ei ole muistomerkkiä,
ja ainoastaan kolmella haudalla on hautakivi.

Lähes heti pommituksen jälkeen haudattiin kahdeksan pommituksen uhria Lepolan kappelin vasemmalle puolelle vierekkäisiin hautoihin. Enismmäinen hautaus suoritettiin 22.6. ja viimeinen hautaus suoritettiin 27.6.1944. Tämän jälkeen hautaamiset olivat jonkin aikaa pysähdyksissa. Siviiliväestö evakuotiin Lappeenrannan seudulta ja kaupunkiin julistettiin 27.6. 1944 öinen ulkonaliikkumiskielto. Näissä haudoissa on viimeinen leposija seuraavilla henkilöillä:
Anna Haaranen ( haudattu 27.6.1944
Mauri Kourula (asemamiehen poika, 27.6.1944)
Pekka Lötjönen (24.6.1944)
Eelis Suurkuukka ( (23.6.1944)
Serafiia Suni (23.6.1944)
Maria Borgström (23.6.1944)
Emmi Nikkola (23.6.1944)
Mimmi Lehtikunnas (22.6.1944)

Tämän jälkeen uhrien hautaamiset alkoivat uudestaan ilmeisesti 12.8.1944. Sillä päivämäärällä luotiin siunauskappelin oikealla puolella oleva joukkohauta. Puna-armeija hyökkäys oli pysähtynyt ja pahin uhka Lappeenrannankin joutumisesta hyökkääjän haltuun oli ohitettu. Missä nuo vainajat säilytettiin kesän aikana on minulle vielä mysteeri. Haudattiinko heidät tilapäishautoihin odottamaan rauhallisempia aikoja tulevaa siunaustilaisuutta varten? Vai olivatko he sitä odottamassa ruumishuoneella tai jossakin muussa säilytystilassa? Osa uhreista löytyi Simolan aseman ympäristöstä vasta usean vuorokauden jälkeen ja näin ollen läheskään kaikkien uhrien kuolinpäivämäärää ei voi tarkkaan määritellä. Tähän joukkohautaan on siunattu yhteensä 42 vainajaa, jotka lähes kaikki olivat Neuvostoliiton suurhyökkäystä Kannakselta pakenevia evakoita. Lähes kaikkien heidän siunaamispäivämäärät puuttuvat ja ne tapahtuivat ilmeisesti elo-syyskuun aikana. Joitakin uhreja siunattiin maan poveen lokakuun lopulla ja joulukuussa, viimeiset lokakuussa 1945. Tuntemattomiksi jääneet vainajat siunattiin 29.10.1944. Tässä luettelo joukkohaudassa lepäävistä sekä suluissa heistä löytyvää tietoa:

Simolan aseman vesitornin seinässä näkyvät
edelleen pommituksen jäljet. Rakennus on suojeltu ja
se on Simolan pommituksen muistomerkki pitäen
sisällään pienen museon.

Vappu Lyökäri (Johannes, siunattu 26.12.1944)
Eeva Nordsten (Uuras)
Maria Nordsten (Uuras)
Tyyne Nordsten (Uuras)
Veikko Suninen (Oulunkylä)
Otto Paavilainen
John Vasenius
Lilja Huttunen (Äyräpää)
Helmi Siviä Sutinen
Rauha Kallioinen (synt. 8.10.1910, siunattu 28.10.1945)
Timo J. Tirkkinen
Aune Tirkkinen
Ida Lautala
Aksel Hartonen (Uusikirkko, synt. 17.9.1874)
Huuhtanen
Reinikainen (naishenkilö)
Nordsten
Helenius (naishenkilö)
Helena Vesalainen
Martta Palmola
Tuntematon tyttö
Tuntematon tyttö
Tuntematon naishenkilö
Tuntematon naishenkilö
Tuntematon naishenkilö
Hilda Orkola (Vahviala, Rakkolanjoki)
Tuntematon naishenkilö
Tuntematon naishenkilö
Maija Liisa Sutinen (synt. 23.2.1930)
Pentti Henrik Sutinen (synt. 20.1.1933)
Tuntematon lapsi
Kerttu Orava
Selma Pystynen (Vahviala, synt. 17.5.1919, siunattu 20.12.1944)
Kerttu Autio
Eero Orava
A. Turunen (Viipuri)
Tuntematon
Tuntematon mieshenkilö (Merkintä hautakortissa: Elias Laakko, on epävarmaa, onko haudattu tähän ja onko ilmapommituksen uhri)
Reino Hytti
Aino Näränen (Os. Kaipia, synt.6.4.1898 Lappeella, Viipurin msrk)
Tauno Pennanen (Asentaja, Parikkala)
Edith Maria Pennanen (Asentajan vaimo)

Lepolan hautausmaan kappeli

Joukkohautaan on haudattu yhdeksän tuntematonta vainajaa ja yhden tunnistus on epävarma. Enemmistö pommituksen uhreista (60) haudattiin Lappeenrantaan. Myös Luumäellä on monen Simolan uhrin (9) viimeinen leposija. Kaukaisimmat siunaamispaikat ovat Västanfjärd Turun saaristossa ja Kemi Lapissa. Lepolan hautausmaan lisäksi on useita Simolan pommituksen uhreja haudattu Lappeenrannan sankarihautausmaalle. Siellä ovat täältä kotoisin olleiden ja pommituksessa kuolleiden sotilaiden ja lottien hautakivet. Tälle sankarihautausmaalle siunattiin myös ne sotilaat, joiden ruumiit olivat junassa Simolan asemalla odottamassa siirtoa Sisä-Suomeen kotiseudun multiin. Nämä ruumiit tuhoutuivat pommituksessa niin, ettei vainajia pystytty enää identifioimaan ja olihan tilanne kesäkuun lopussa 1944 kaiken kaikkiaan täydellisen kaoottinen. Näiden sotilaiden ruumiit koottiin kolmeentoista arkkuun ja laskettiin sankarihautausmaahan. Näitä sotilaiden ruumiita oli ollut kuljetuksessa mukana 61. Ainakin viisi tunnistettua ruumista on toimitettu kuitenkin myöhemmin kotiseudulleen. Lappeenrannan sankarihautausmaalla on kolme näihin vainajiin liittyvää muistokiveä.

Lappeenrannan sankarihautausmaalla on muistokivi 61:lle Simolan pommitukseen
joutuneelle sankarivainajalle, jotka haudattiin Lappeenrantaan 13:ssa yhteisarkussa.

Kuolleet sotavangit haudattiin aluksi tilapäishautoihin Simolan aseman lähelle, josta heidän ruumiinsa siirrettiin sotavankien hautausmaalle Korkea-ahon tien varteen. Vaatimuksen siirrosta esitti Liittoutuneiden valvontakomisio. Korkea-ahontien varren hautausmaalle on haudattu yhteensä 742 sotavankia. Seitsemän sotavankia oli haudattuna vuoteen 1950 Simolan aseman läheisyydessä. Myöhemmin (tämän lähteen mukaan vuonna 1950) heidän ruumiinsa siirrettiin Saimaan kanavan varressa olevalle Soskuan sotavankihautausmaalle.

Pommituksen tunnistetuista suomalaisista uhreista 30 oli sotilaita, kuusi uhreista oli  lottia, työvelvollisia heistä oli 22, rautatiehenkilökuntaa neljä ja siviilejä yhtyeensä 51. Se, milloin Lepolan joukkohaudalle pystytettiin muistomerkki, ei ole vielä tiedossani, vaikka olen sitä useilta viranomaistahoilta kysellyt.