Ensimmäiset arviot elokuvasta Tuntematon sotilas (Päivitetty 4.2.2017)

Tuntemattoman sotilaan esitykset alkoivat Lappeenrannassa Kino-Aulassa ja Nuijamiehessä 23.12.1955.
Ilmoitus Etelä-Saimaassa 20.12.1955

Väinö Linnan sotaromaanin pohjalta kuvattu Tuntematon sotilas sai myös lappeenrantalaiset elokuvateatterit täyttymään ilta toisensa jälkeen joulukuun lopulla vuonna 1955 ja alkuvuonna 1956.  Ensi-ilta oli Lappeenrannassa jouluaaton aattona 23.12.1955. Paikallinen sanomalehti Etelä-Saimaa oli julkaissut arvion Linnan kirjasta tammikuun alussa vuonna 1955. Elokuvan lehti otti tarkasteluun  palstoillaan 29.12.1955. Silloin lehdessä oli kaksikin arviota elokuvasta. Nimimerkki K. H:n arviossa oli lähes pelkästään kiitoksen sanoja. K. H.  totesi mm. että suomalainen elokuvateollisuus on ylittänyt odotukset – se on näyttänyt, että meilläkin pystytään korkeatasoisiin suorituksiin. Hänen mielestään elokuvan vahvimpia puolia oli sen totuudenmukaisuus: Elokuvassa ei kaunistella mitään, sodan karu ja kova kieli iskeytyy katsojaan tavalla, joka ei jätä ketään kylmäksi.

Näyttelijöiden valinnat ja roolisuoritukset saavat runsaasti kiitosta. Lainaan K. H:n tekstiä:
 

On suorastaan ihmeteltävä, mistä on löytynyt niin suuri määrä hyviä näyttelijöitä. Joukko on todella huolella valittu ja jokaisella on oma annettavansa kokonaisuudelle. On vaikeata mennä nimeämään ketään toista paremmmaksi. Reino Tolvanen on tuttu Rokka ja onneksi ei ohjaaja ole tehnyt hänestä toisista poikkeavaa pääosan esittäjää. Kosti Klemelän Koskela jää erityisesti mieleen ja Heikki Savolaisen Hietasta on vaikea saada pois mielestään. Tähän näyttelijätyöhön palaa yhä uudelleen ja uudelleen. Samaa on sanottava Tarmo Mannin Honkajoesta. Laatutyötä on niin ikään Veikko Sinisalon Lahtinen ja Jussi Jurkan suoritus Lammiona on omaa luokkaansa. Åke Lindman Lehtona piirtää vankan tyypin, samoin Pentti Irjala kapteeni Kaarnana. Rahikaisena Kaarlo Halttunen on juuri kirjan Rahikainen. Sarastienä Tauno Palo on sopivasti koristeellinen ja pikkutarkalta vaikuttava, Matti Ranin Kariluotona, Pentti Siimes Määttänä ja Leo Riuttu Vanhalana, Olavi Ahonen Riitaojana ovat kaikki tehneet todellisen näyttelijätyön. Erityisesti jää mieleen vielä Vilho Siivolan Mäkilä ja Topi Kankaisen hevosmies Korpela. Naisia ei elokuvassa montaa ole. Heidän osuutensa jää siitä huolimatta heikoksi. Helena Vinkan Veera on perin valju ja kohtaus filmin heikoimpia.

EteläSaimaa julkaisi 29.12.1955 elokuva-arvostelun Tuntemattomasta sotilaasta
yllä näkyvävällä otsikolla

Lisäksi nimimerkki K.H.  kehuu mielenkiinnon säilyvän koko elokuvan yli kolmetuntisen esityksen aikana. Sen sijaan filmin loppukohtausta hän moittii tarpeettomaksi kosiskeluksi. Lopputoteamuksena arvostelija mainitsee vielä, ettei Tuntematonta sotilasta voi arvostella pelkästään taideteoksena. Sillä on hänen mukaansa muutakin sanottavaa ja annettavaa. Tässä arvostelun kirjoittaja osui täysin naulan kantaan. Elokuvasta on tullut vuosikymmeniksi yksi suomalaisen identiteetin kulmakiviä.

 

Samaisessa lehdessä on myös toinen arvio elokuvasta. Siinä Etelä-Saimaan pakinoitsija, nimimerkki Peilaaja arvioi näkemäänsä  Tuntematonta sotilasta. Heti aluksi hän toteaa:

Elokuva- ja teatterinohjaajaa sekä samalla näyttelijää Edvin Lainetta on syytä kädestä puristaen onnitella tähänastisen elämänsä  parhaasta ohjaustyöstä. Mutta myöskin aineistoksi tarjolla ollut materiaali on ollut kiitollista. Siinä on ollut yllin kyllin runsaasti valinnan varaa elokuvaohjaajan luovalle, suunnittelevalle mielikuvitukselle.

Tämä jälkeen Peilaaja vielä kertaa, miten elokuvan joukkokohtauksia varten pyydettiin puolustusvoimien apua. Tämä pyynnön valtioneuvosto hylkäsi.  Peilaajan mukaan elokuva tuli maksamaan 50 miljoonaa markkaa, ja oli kallein siihen mennessä Suomessa valmistettu elokuva. Arviosta löytyy minulle uusi tieto, jonka mukaan Tuntemattomasta sotilaasta oli aluksi tarkoitus tehdä kaksiosainen sarjafilmi, mutta lopulta päädyttiin yhteen kokonaiseen elokuvaan, koska se oli Hollywoodissakin silloin muotia paksujenkin romaanien kuvauksissa.

Lähempään tarkasteluun nimimerkki Peilaaja otti [Huom! kaupunkimme oman pojan],  elokuvan ”Antti Rokan eli Reino Tolvasen suorituksen. Hän kirjoittaa näin:

Savo-Karjala 24.12.1955.

Karjalais-pienviljelijä-individualisti Antti Rokka touhusi ja jutteli koko ajan kuten pitkin, mutta pärstältään hän mielestämme oli liian herraskainen, jotenkin liian sileä. Antti Rokaksi olisi mielestämme paremmin sopinut tyyppimaisemmin korostunut maalaisäijän naamafasadi, ”leppäpuusta puukirveellä veistetty ihmiskuono”, kuten Savossa sanotaan.

Tämän jälkeen Peilaaja vielä yltyy - päinvastoin kuin nimimerkki K. H. samassa lehdessä - kehumaan Tuntemattoman sotilaan loppukohtausta.



Toisessa Lappeenrannassa ilmestyneessä lehdessä, Kokoomuksen Savo-Karjalassa, ei ollut lainkaan varsinaista elokuva-arvostelua. Syynä saattoi olla se, että lehtiyhtiötä oltiin sulauttamassa Karjala-lehteen vuodenvaihteessa.. Lehdessä oli vain lyhyt uutinen elokuvan ensi-illasta Imatralla ja lisäksi artikkeli sisälsi joitakin yleisluontoisia kehuja. 

Ps. Tarkistan myöhemmin, mitä kaupungin kolmas sanomalehti, sosialidemokraattinen Kansan Työ kirjoitti elokuvasta.

Amerikansuomalainen vasemmistolehti ja Calumetin joukkosurma 24.12.1913

Italialaisen haalin jouluaatto Michiganin Calumetissa vuonna 1913 ei ole jättänyt allekirjoittanutta rauhaan. Uuden asiaan paneutumisen laukaisi Kansalliskirjaston digitalisoimien lehtien avautuminen 1.2.2017 vuoteen 1920 saakka kaikelle kansalle. Se mahdollisti myös joidenkin amerikansuomalaisten aikakauslehtien tutkimisen. Yksi nyt luettavaksi tullut lehti on Pelto ja Koti, vasemmistolaisen Työmies Publishing Companyn julkaisema maataloutta käsittelevä aikakauslehti. Se ilmestyi Hancockissa, Michiganissa vuosina 1912 - 1918.

Pelto ja Koti 2/1914

Olen useissa  aikaisemmissa blogikirjoituksissani kertonut traagisesta joukkosurmasta vuoden 1913 jouluaattona Calumetissa, Pohjois-Michiganissa. Tässä  pitkään kaivosmiesten lakkoon liittyneessä  onnettomuudessa sai surmansa 73 ihmistä, heistä 50 oli suomalaistaustaisia. Tapahtuman järkyttävyyttä lisäsi se, että surmansa saaneista peräti 59 oli lapsia. Kokoamani yhteenveto tapahtumista löytyy täältä.

Calumetin italialaisen haalin jouluaattoillan tragediasta kertonut uutinen saavutti Etelä-Karjalassa ilmestyneen Lappeenranta-lehden toimituksen vasta seuraavan vuoden puolella. Lehti julkaisi kaksi artikkelia aiheesta. Toinen ilmestyi 3.1.1914 ja toinen 17.1.1914. Uhrien hautajaisista muodostui valtava tapahtuma, sillä vainajia arvoitiin olleen saattamassa jopa 20 000 henkeä.

Pelto ja Koti 2/1914

Koti ja Pelto-lehti otsikoi onnettomuudesta kertovan artikkelinsa : Verta ne janoavat - ja viatonta verta - joulunakin. Siinä  lehden toimitus kertoi Kuparisaaren alueen kaikkien pappien saarnaaneen viikkoa ennen kirkoissan lakkolaisia vastaan ja kehoittaneen lakkolaisia menemään töihin. Kaivosyhtiöiden lisäksi lehti piti tapahtumiin syyllisinä lakkolaisten pelottelua ja kaivosmiesten ammattiliiton hävittämistä varten luotua "kansallisliittoa (Citizen's Alliance)". Se sai tukea paikalliselta amerikansuomalaiselta, Suomi-Synodiin tukeutuvalta sanomalehdeltä Amerikan Suometar, suomalaiselta Gallen-nimiseltä lääkäriltä sekä Hancockin suomalaistaustaiselta pormestarilta Ojalalta. Tämä "kansallisliitto" julkaisi kaivosmiehiä ja lakkoa vastaan suunnattua propagandalehteä, joka painettiin Suomi-Synodin kirjapainossa Hancockissa. Näin ollen amerikansuomalaisten keskuudessa vaikuttaneista kirkoista suurin oli vahvasti kaivosyhtiöiden puolella ja lakkolaisia vastaa. Pelto ja Koti-lehti väitti, että kirkkokunnan ylläpitämän Suomi-opiston oppilaat huolehtivat pääosin edellä mainitun propaganda-lehden jakelusta.

Lehti kertoo edelleen, että "kansallisliiton" "nappia" kantanut mies olisi huutanut ovella kahdesti englanniksi "tulipalo". Lehti väitti lisäksi, että ovella olisi ollut useita kymmeniä deputteja ("kansallisliiton" apureita), jotka olisivat sulkeneet pakotien. Nämä olisivat lisäksi lehden mukaan pieksäneet useita haalista pakoon päässeitä sen ulkopuolella. Näin  ulos johtavat käytävä tukkeutui ja 73 ihmistä joko poljettiin hengiltä tai he tukehtuivat tungoksessa. Lehti esittää lisäksi vielä yhden hurjan väitteen, jonka mukaan joku apureista olisi ottanut yhden lapsen kainaloonsa, vääntänyt tältä niskat nurin ja sen jälkeen heittänyt ruumiskasaan. 

Amerikasuomalaisen vasemmiston ja Suomi-synodin välit eivät tapahtumien jälkeen voineet olla enää huonommassa kunnossa. Ilmeisesti kaikki suomalaistaustaiset uhrit siunattiin Calumetin apostolisluterilaisessa kirkossa, jossa hautauksen toimitti seurakunnan pastori Atrhur Leopold Heideman. Tämä kertonee siitä, etteivät lakkolaisten välit apostolisluterilaisten kanssa olleet päässeet tulehtumaan samalla tavalla kuin evankelisluterilaisten kanssa. Mielenkiintoista oli myös huomata, että tunnettujan apostolisluterilaisten liikemiesten Oscar Nordstromin, Frank Eilolan ja Henry Sakarin kauppaliikkeet julkaisivat ilmoituksiaan ja mainoksiaan Pelto ja Koti-lehdessä.

Alla Pelto ja Koti-lehden artikkeli (1/1914) kokonaisuudessaan

+