Lakkautettavien kyläkoulujen kierros. Ruokolahden Vaittilan koulun alkuvaiheet

Vaittilan koulu toukokuussa 2017 Saimaan rannalta kuvattuna

Kiertelin kesällä lukuisia kertoja Helkamallani Ruokolahden kyläteillä. Kohtasin ystävällisiä ihmisiä ja nautin vaihtelevan kauniista maisemista. Yksi pysähdyspaikkkani oli Vaittilan koulu. Ruokolahden kouluista se on vanhin, mutta pitkä ikä ei ole säästänyt sitä kuolemantuomiolta. Lukuvuonna 2018 - 2019 sen taru on lienee päättynyt. Koulu sijaitsee Salosaaressa erittäin luonnonkaunilla paikalla Saimaan rannalla, parin kilometrin päässä kuntakeskuksesta Rasilasta. Koulurakennus on perinteiseen vanhan kyläkoulun tapaan kaunis ja näyttäisi olevan loistavassa kunnossa.  Voi, voi ja voi....

Ruokolahden Vaittilan koulun alkuvaiheet

Kun maassamme annettiin vuonna 1866 kansakouluasetus, siinä edellytettiin jokaiseen kuntaan perustettavaksi kansakoulua. Ruokolahdella keskusteltiin kansakoulun perustamisesta ensimmäisen kerran kuntakokouksessa joulukuussa 1870. Asia siirrettiin seuraavaan kuntakokoukseen eli tammikuulle 1871. Huhtikuussa 1871 kouluun perustaminen pistettiin jäihin, koska ”kansakoulusta vastasivat yksimieleisesti ei tahtovansa tällä kertaa laittaa kuin ei kukaan ole vielä itsiänsä eli lastansa ilmoittanut kouluun tulevaksi”. Johtokuntaa ei katsottu olevan tarpeen valita, mutta se kuitenkin valittiin. Siihen kuuluivat henkivouti A. Lujander, nimismies J. Calonius, lautamies Tuomas Tiilikainen, suntio Yrjö Halonen sekä talonpojat Simo Harakka ja Heikki Suikkanen.

Ilmoitus Ruokolahden kansakoulun opettajattaren virasta.
Keski-Suomi 10.10.1874.

Pitäjällä vastustettiin kansakoulua yleisesti, mutta kuvernööri lähetti elokuussa 1871 kirjeen, joka muutti tilannetta. Pitäjään luvattiin nyt avata kansakoulu, ja sen rahoittamiseksi lainajyvästön makasiinista myytiin 50 tynnyriä sekä rukiita että kauraa. Koulua varten etsittiin sopivia tiloja. Rakentamiseen ei ryhdytty, vaan päätettiin ostaa sopiva kiinteistö. Sellainen löytyi Vaittilan kylästä, jossa pakkohuutokaupan kohteeksi oli joutunut stabkapten Theodor Kartsténin ja hänen vaimonsa Sofia Winterin omistama perintötila maksamattomista valtion- ja kunnallisveroista. Huutokaupan piti olla jo tammikuussa, mutta lopullisesti tila myytiin 16.3.1872 vain 5 800 markan kauppahinnasta.  Vaikka koulukiinteistö oli jo hankittu, ruokolahtelaisilla ei ollut vielä kiirettä opetuksen aloittamiseen. Vuoden 1873 alussa kuntakokous päätti, että ”Waittilan suojat siksi aikaa luvattiin kuin kansakoulua ei vielä ole köyhiin kouluhuoneiksi”.  Vierähti vielä kaksi vuotta ennen kuin kansakoulu aloitti toimintansa.

Kansakoulun johtokuntakin ehti muuttua lähes kokonaan, ennen kuin koulutyö alkoi kansakoulussa. Johtokuntaan kuuluivat heinäkuussa 1874 puheenjohtajana kirkkoherra Brummer, sihteerinä ja taloudenhoitajana nimismies O. Stavén, ja muina jäseninä suntio Yrjö Halonen sekä talolliset Matti Kokkonen ja Adam Näveri. Johtokunnan mielestä ostettu kiinteistö oli niin huonossa kunnossa, että se tarvitsi korjauksia. Heinäkuussa 1874 pidetyssä kokouksessa päätettiin julistaa kansakoulunopettajan virka auki. Ilmoitus julkaistiin useissa sanomalehdissä. Yksi niistä oli Keski-Suomi-lehdessä, mikä selittyy sillä, että kansakoulunopettajia valmistava seminaari sijaitsi Jyväskylässä. Tammikuun kokouksessaan vuonna 1875 johtokunta valitsi opettajaksi neiti Gustava Rosenqvistin. Koulutyö alkoi 16. päivä helmikuuta 1875 ja oppilaiksi otettiin 40 poikaa ja 31 tyttöä. Koulu oli tässä vaiheessa nimeltään Ruokolahden kansakoulu ja koulupiiri koostui koko Ruokolahden pitäjästä.

Ilmoitus Theodor Karsténin perintötilan huutokaupasta:
Suomalainen Wirallinen Lehti 30.11.1871.

Koska koulu sijaitsi saaressa, suurin osa oppilaista joutui ylittämään Ukonsalmen. Se tapahtui lautalla. Ongelmaksi nousi oppilaiden lauttamaksu. Kuntakokous oli lauttamaksuasiassa erimielinen, joten asia jätettiin koulun johtokunnan ratkaistavaksi. Esimerkiksi vuonna 1887 lautan soutajalle maksettiin 25 markkaa koko kesän ajalta, joka tarkoittanee koko sulanveden aikaa. Joidenkin oppilaiden innostus koulutyöhön katosi jo ensimmäisen kevään jälkeen. Keväällä koulusta erosi jopa 30 oppilasta, ja syksyllä heidän tilalleen ilmestyi vain yhdeksän uutta. Heistä koulun päästötodistusta noutamassa oli keväällä 1878 jäljellä enää neljä. Ensimmäiseksi opettajaksi valittu Gustava Rosenqvist sairasteli paljon. Sijaisena ja apuna oli hänen sisarensa Amanda Rosenqvist.

Lyhyt uutinen Keski-Suomi-lehdessä 15.8.1874 kertoi
Ruokolahden 1. kansakoulun perustamishankkeesta.

Oppilailta kannettiin yhden markan koulumaksua lukukaudelta. Varattomien perheiden lapset oli vapautettu lukukausimaksuista. Koulutyö alkoi aamulla kello yhdeksän, ruokailutauko pidettiin kello 13 – 15. Koulupäivä päättyi yleensä kello 17, myöhemmin jopa kello 18. Lauantaisin koulupäivä päättyi kello 13. Ensimmäisen vuoden jälkeen koulutyön jatkumiselle kasasi pilviä myös oppilasmäärän supistuminen. Syksyllä 1876 todettiin kuntakokouksessa: Käsitellessä opettajattaren pitämistä kansakoulussa vastedes niin lausui kuntalaiset, että sitä nykyjään ei tarvita, koska lapsia on koulussa vähä. Koulun johtokunta katsoi oppilaiden vähyyden johtuvan vanhempien varattomuudesta ja pitkistä koulumatkoista. Vuonna 1880 johtokunta esittikin, että koulu kustantaisi varattomille opinhaluisille lapsille (viidelle tytölle ja pojalle) asunnon ja ylläpidon koululla. Johtokunta esitti varojen ottamista tähän kunnan viinaverorahoista. Kuntakokous kuitenkin tyrmäsi esityksen. 1880-luvun alussa monet pitkämatkaiset oppilaat asuivat kouluviikon lähitalojen kortteeripaikoissa. Lisäksi 18 vähävaraista pitkän koulumatkan takaa tullutta oppilasta asui kahdessa koulun ja yhdessä opettajan huoneessa. Nämä oppilaat saivat ylöspidon testamenttivaroista. Kouluikäisten lasten määrä oli vuoden 1880 lopussa Ruokolahdella 1213, joten vain murto-osa heistä sai tuolloin opetusta kunnan ainoassa kansakoulussa.

Suomen vanhin yhä opetuskäytössä oleva kansakoulurakennus

Vuonna 1837 valmistunut koulurakennus

Syyskuun alussa minulla, vanhoihin kouluihin hurahtaneella, oli mahdollisuus vierailla maamme vanhimmassa yhä perusopetuskäytössä olevassa koulurakennuksessa. Se sijaitsee Vantaalla, entisen Helsingin pitäjän (ruotsiksi Helsinge) kirkonkylässä. Koulu on nimeltään Kyrkoby skola. Tässä ruotsinkielisessä alakoulussa toimii kolme yhdysluokkaa sekä esikoulu. Vanhan 1830-luvulla valmistuneen punamullanvärisen koulurakennuksen lisäksi koulupihan toisella puolella on uudehko rakennus, jossa sijaitsevat ruokala ja juhlasali.

Oppilaiden rientäessä välitunnilla koulun pihalle, ulkoilmassa kaikui kuitenkin enemmän suomi kuin ruotsi. Lähes kaikki koulun oppilaat tulevatkin muutamaa perhettä lukuun ottamatta kaksikielisistä perheistä, kertoi koulun johtajana vuodesta 1991 toiminut Ann-Britt Sandbacka. Tämä ydyllisessä puistomaisessa miljöössä "herran kukkarossa" oleva koulu on ollut muutaman kerran ”lahtipenkin äärellä”, mutta onneksi se on säästynyt. 1990-luvulla sinne kaavailtiin Vantaan valtuustossa esimerkiksi koulumuseota. Oppilaiden lukumäärä on viime vuosina liikkunut 50 – 60:n välillä, mutta oli laskenut välillä niinkin pieneksi kuin 28. Kun katselin rauhallista välituntielämää ja seurasin kodikasta ilmapiiriä luokissa, tuli mieleen muutamat työvuodet joutsenolaisissa kyläkouluissa.  Vaikka olin yllätysvieras, sain erittäin lämpimän vastaanoton ja perusteellisen selvityksen koulun vaiheista. Henkilökunnasta heijastui ylpeys sekä koulun kunniakkaasta historiasta että sen nykytilasta. Totesin jälkikäteen muutamille, että jos

1.       asuisimme Vantaan eteläosassa,

2.       ja meillä olisi juuri esikouluiän saavuttavia lapsia

pohtisin vakavasti, miten saisin heidät Helsinge Kyrkoby Skolanin oppilaiksi.

Koostetta koulun vaiheista

Koulupihaa ja -rakennuksia ympäröi puistomainen idylli vanhoine
rakennuksineen

Koulun historia juontaa vuoteen 1825. Silloin elokuun 28. päivä pidetyssä pitäjänkokouksessakirkkoherra E. A. Crohns antoi määräyksen pitäjänkoulun perustamisesta Helsingin pitäjään. Pitäjänkokouksen puheenjohtaja sai kokouksen osanottajat ymmärtämään, että heidän lapsensa tulisi opettaa lukemaan ja kirjoittamaan. Osa pitäjän asukkaista halusi, että katselmuskirjurin poika Johan Erland Dyselius valittaisiin tehtävään. Hän oli aikaisemmin yksityisesti opettanut joitakin rahvaan ja herrasväen lapsia lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan.

Kelvottomia koulumestareita

Dyseliuksen ura koulumestarin ei kuitenkaan ollut pitkä. Vuonna 1827 ilmoittautui huomattavasti pienempi määrä oppilaita kouluun, koska pitäjän asukkaat olivat menettäneet luottamuksensa Dyseliukseen. Lokakuun 28. päivä 1827 kirkkoherra Crohns ilmoitti, että hän oli löytänyt uuden koulumestarin, entisen tarkastajan Bengt Logrenin. Komissaario Löfman oli huutanut Dyseliuksen talon itselleen 276 ruplalla ja tarjosi sitä seurakunnalle. Kesäkuun 1. päivänä 1828 pitäjänkokous päätti myydä pitäjänmakasiinista niin paljon ruista, että talo voitaisin ostaa. Rakennuksesta tuli sekä pitäjän ensimmäinen koulu että koulumestarin asunto. Bengt Logren osoittautui kuitenkin yhtä kykenemättömäksi tehtäväänsä kuin edeltäjänsä. Koulumestarin pesti oli pitäjänkokouksessa esillä toukokuussa 1831. Kirkkoherra Crohns ehdotti tehtävään opiskelija David Johan Lydéniä. Kuntalaiset olivat epäileväisiä ja olivat sitä mieltä, ettei Lydéniä tulisi valita ennen kuin pitäjäläiset oppivat hänet tuntemaan.

Pitäjänkokouksesssa 30.  kesäkuuta 1833 kirkkoherra Crohns ehdotti siirtymistä kiertokouluun, jotta kaikki lapset jokaisessa kylässä saisivat opetusta. Tämä ehdotus hyväksyttiin. Vuonna 1836 päätettiin, että opetus tapahtuisi yhteisessä koyhäin- ja koulutalossa, joka oli valmistumassa. Tämä rakennus on nykyisin yhä käytössä oleva Kyrkoby skola. Lydén erotettiin virastaan vuonna 1840, koska katsottiin, ettei hän ole tehtävässään riittävän hyvä. Uudeksi koulumestariksi valittiin Adolf Fredrik Carenius, josta tuli hyvin suosittu opettaja. Carenius kuoli vuonna 1857 ja 30.8. samana vuonna hänen seuraajakseen tuli lukkarinoppilas Alexander Helenius. Hänet erotettiin jo elokuussa 1859 ja pastori Hultinin ehdotuksesta seuraajaksi valittiin lukiolainen Wilhelm Mellin. Hänessä pitäjä sai vihdoin opettajan, josta kaikki pitivät ja hän pysyikin tehtävässään aina kuolemaansa saakka.

Toukokuun pitäjänkokouksessa vuonna 1865 ehdotti pastori Hultin, että kirkonkylään perustetaan paikallaan oleva kansakoulu, jossa voitaisiin antaa etevimmille lapsille opetusta uskonnossa, laskennossa, kirjoituksessa, ruotsin kieliopissa, luonnontiedossa, Suomen ja yleisessä historiassa, maantiedossa, kun taas vähemmän eteviä opettaisi kiertokoulun opettaja. Kun kansakoululaitos perustettiin Suomeen vuonna 1866, oli Helsingin pitäjän kirkonkylässä koulu toiminut jo 41 vuotta. Vuodesta 1895 vuoteen 1926 koulun opettajana toimi insinöörinrouva Ingeborg Wigren. Alakansakoulu aloitti toimintansa vuonna 1904 ja sen ensimmäisenä opettajana oli Elin Rehell. Häntä seurasi neljän vuoden jälkeen Maria Johansson, joka toimi koulussa opettajana vuoteen 1943. Yläkansakoulun opettajaksi valittiin vuonna 1925 Edit Jansson, joka hoitikin pestiä vuoteen 1961 saakka. Alakansakoulun opettajana oli vuodet 1945 – 1951 Edla Träskman, vuosina 1951 – 1953 Maj-Lis Lindbom

Luumäen Huopaistenvirran joukkomurha maaliskuussa 1918

Huopaistenvirran joukkomurhan uhrien muistomerkki on pystytetty vuoden 1961 lopulla.

Luumäellä Taavetista Savitaipaleelle vievän tien varressa, Huopaistenvirran pohjoisrannalla on muistomerkki, jonka luona olen pysähtynyt useita kertoja.  Tällä luonnonkauniilla paikalla Kivijärven vedet purkautuvat Alakivijärveen. Maaliskuun lopulla 1918 Huopaistenvirran luonto todisti veristä tapahtumasarjaa, jonka muistoksi edellä mainittu muistomerkki on pystytetty. Savitaipalelainen historioitsija Pentti Pylkkö on kirjassaan Punainen viima kuvannut murhenäytelmää perustaen kirjoituksensa kirjallisuuden ohella lukuisiin kuulustelupöytäkirjoihin ja myöhemmin koottuihin haastatteluihin. Vaikka perimätiedossa ja kuulustelupöytäkirjoissa olisikin raakuuksien liioittelua, olivat tapahtumat joka tapauksessa Savitapaleen ja Luumäen välillä maaliskuussa 1918 hyytävän karmaisevia.

Haminan Lehti 14.5.1918

Pitkin kevättalvea 1918 kulki punaisten hallussa olleilta alueilta Etelä-Suomessa yksittäisiä  henkilöitä sekä ryhmiä pohjoiseen rintamalinjan yli valkoisten puolelle. Monet pakenijoista kulkivat Luumäen ja Savitaipaleen kautta koht Mäntyharjua ja Suomenniemeä. Liikkuminen tapahtui syrjäseutujen kautta, usein luotettujen oppaiden ja kyyditsijöiden vieminä. Usein siirtyminen onnistui hyvin, mutta joskus se päättyi kohtalokkaasti. Näin kävi Haminan seudulta liikkeelle lähteneelle ryhmälle, johon kuului kaksi naista ja kahdeksan miestä. Tämä oli kulkemassa Sianpää-nimellä tunnettua salaista etappitietä Luumäen ja Savitaipaleen kautta Mikkeliin. Ylittäessään Helsinki – Pietari-rataa joukko jätti jäljet, jotka huomasi ratavartija Vihtori Metso. Hän ilmoitti havainnostaan Kaitjärven asemalla majaa pitäneille punaisille.  Taavetin punakaarti hälytettiin ja sieltä lähti Arvid Ahon johtama osasto takaa-ajoon.  Punaisia piilossa olleen suojeluskuntalaisen Matti Pukin takaa-ajoryhmä tavoitti Lennusjärvellä maaliskuun 20. vastaisen yönä. Haminasta tulossa ollut ryhmä otettiin heti perään kiinni Kaulion kylässä. Heidät vietiin Taavetin asemalle punakaartin esikunnan kuulusteltavaksi ja teljettiin sen jälkeen kylmään rautatievaunuun odottamaan kuljetusta. Vangituille kerrottiin, että heidät viedään Savitaipaleelle. Sitä heille ei sanottu, että punakaartin esikunta oli määrännyt heidät murhattaviksi kuljetuksen aikana.

Huopaistenvirralla
surmattujen sippolalaisten
kuolinilmoitukset.
Maaseutu 14.5.1918

Kuljetus Savitaipaleelle tehtiin kahdessa erässä. Kolme vangituista oli sijoitettu 30-miehiseen punaisten kuljetuskolonnaan, joka lähti 20.3. iltapäivällä kohti Savitaipaletta. Savitaipaleen kirkonkylälle asti kaksi heistä ei koskaan saapunut. Haminalainen Eugen Makonin surmattiin Savitaipaleella Kierikkomäessä, Juopperin ja Lapaton kylien välillä, ja vehkalahtelainen Antti Jaakkola Kylliälän ja Lyytikkälän kylien välillä Tikan puodin eteläpuolella. Ruumiit heitettiin ojaan ja niiden peitoksi potkittiin lunta. Punaisten sanitäärit hakivat myöhemmin ruumiit ja ne haudattiin Savitaipaleelle. Tämän vankien kuljetuserän kolmas valkoinen vanki oli Manu Saareks. Hän oli vangittuna kaksi ja puoli viikkoa, mutta sai lopulta palata kotiinsa. Saareks oli lähtenyt kuljettamaan valkoisten puolelle pyrkivä kotoaan Luumäen Saareksiinkylästä.

Vankien toinen kuljetuserä, johon kuului kaksi naista ja kuusi miestä, lähti kohti Savitaipaletta 21.3. aamuyöllä kello kaksi. Yhtä vangituista, Luumäen suojeluskunnan jäsentä Matti Pukkia juoksutettiin hangessa paljain jaloin aina Huopaistenvirralle saakka. Retkue saapui Huopaistenvirran sillalle aamulla kello puoli viisi. Saattuetta johtanut seppä Arvid Aho antoi sillalla pysähtymismerkin ja sanoi: ”No, pojat!”.  Hän nousi reestä, kiersi sen sivulle, ja ampui molemmat reessä istuneet naiset yhdellä laukauksella.  Kaikissa muissa reessä istuneet punaiset tekivät vangeilleen samalla tavalla. Surmattuaan vangit punaiset ryöstivät heiltä vaatteita, kenkiä, korut ja arvoesineet. Ryöstösaaliseen kuului kaksi lompakkoa, joissa oli yhteensä 32 000 markkaa. Sitten ruumiit heitettiin virtaan. Perään ammuttiin vielä laukauksia, kun joissakin ammutuissa ilmeni elonmerkkejä.

Helmi Husgafvelin ja
Nikolai Jaffen
kuolinilmoitukset.
Maaseutu 14.5.1918

Edellisen kanssa ristiriidassa ovat muutamat kuulustelupöytäkirjat, joista ilmenee, että molemmat naispuoliset uhrit olisi ensin raiskattu, sen jälkeen poltettu kuumilla raudoilla ja kidutettu ennen tappamista.  Huopaistenvirtaan heitetyt ruumiit löydettiin vasta 11.5.1918. Kaikilla miespuolisilla uhreilla oli pistimien jälkiä sekä päässä että harteissa.  Erityisen raa’asti oli kohdeltu Matti Tynystä, jonka hartiat olivat kuin seula. Yhdeltä uhrilta oli koko pääkallo murskattu. Aini Lainio oli surmattu ampumalla. Helmi Husgafvelin alaleuassa oli ruhjevamma ja hänen päällystakkinsa molemmat rintapielet olivat riekaleina. Hän oli todennäköisesti taistellut hengestään raiskaajiensa kynsissä.  Läheisestä Monolan kylässä on säilynyt perimätieto, jonka mukaan Matti Pukki olisi jäänyt käsistään roikkumaan Huopaistenvirran sillan laitaan. Punaiset hakkasivat hänen rystysiään kiväärin perällä, kunnes Pukki irroitti otteen ja putosi veteen. Kaulion kylän perimätietö kertoo, että Pukin käsi olisi hakattu hänen roikkuessaan sillanpielessä kiinni.

Savitaipaleella eivät punakaartilaisten tekemät raiskaukset suinkaan jääneet yksittäistapauksiksi. Kirkonkylällä punakaartilaiset järjestivät tansseja pappilassa. Kun paikkakunnan tytöt eivät niihin saapuneet, heitä haettiin mukaan väkisin pistinten avulla. Tansseista tytöt vietiin navettaan ja raiskattiin.

Taavetin suojeluskunta nimesi murhan tekijöiksi 11 punaista. Osa joukkomurhan tekijöistä sai pikatuomion (Haminan Lehden mukaan [11.11.1920] kuolemantuomio viidelle osallistuneelle) heti punaisten vallan luhistuttua. Osa tuomittiin parin seuraavan vuoden aikana. Marraskuun lopulla 1920 pidetyillä Savitaipaleen välikäräjillä entiset punakaartilaiset Johan Alfred Kolkka Kymistä, Jalmari Tynys Luumäeltä ja Mikko Jyrkilä Kymistä saivat elinikäisen tuomion. Heistä Kolkka tunnusti murhanneensa Antti Jaakkolan, mutta väitti Jyrkilän pakottaneen hänet siihen. Muuten syytetyt syyttelivät murhista toisiaan ja kiistivät itsen niitä tehneensä. Veripellot-kirjassa mainitaan, että surmaamiskäskyn olisi antanut Haminan punajohtaja Jaakko Uski puhelimitse.

Eugen Makoninin ja Antti Jaakkolan murhasta
saivat elinkautistuomion Johan Alfred Kolkka
Kymistä, Jalmari Tynys Luumäeltä ja Mikko
Jyrkilä Kymistä. Etelä-Saimaa 2.12.1920

Patsaan Huopaistenvirralle pystyttivät vuoden 1961 lopulla vainajien omaiset. Tähän he saivat Luumäen seurakunnalta 10 000 markan avustuksen. Patsaasta huolehti patsastoimikunta, jonka jäsenet olivat siirtyneet kesällä 1965 jo ”tuonilmaisiin”. Tämän jälkeen muistomerkistä otti vastuun paikkakunnalta poismuuttanut entinen asemapäällikkö Eino Jäkälä.

Joukkomurhien uhrit olivat:

Antti Jaakkola, 21-vuotias ylioppilas Vehkalahdelta
Eugen Makonin, 17-vuotias yhteiskoulun oppilas Haminasta
Eino Hauhio, 18-vuotias kirjapinon oppilas Haminasta
Helmi Husgafvel, 25-vuotias tuomiokunnan kirjri Haminasta
Nikolai Jaffe, 17-vuotias yhteiskoulun oppilas Haminasta
Einari Kattelus 18-vuotias talollisen poika Sippolasta
Aino Lainio, 24-vuotias lakitieteen ylioppilas Haminasta
Matti Pukki, 30-vuotias talollisen poika Luumäeltä
Hugo Purho, 21-vuotias talollisen poika Sippolasta
Matti Tynys, 21-vuotias hevosmies Vehkalahdelta