Eteläkarjalainen maisema

Eteläkarjalainen maisema
Tässä blogissa on sekä kuvia että tarinoita upean Etelä-Karjalan luonnosta, ihmisistä ja kulttuurista. Kuvassa syyskuinen näkymä Saimaan kanavan varrelta.

lauantai 12. joulukuuta 2015

Kansanopetus Lappeenrannassa 150 vuotta. Oppilaan muistelmia Taikinamäen koulusta 50 vuotta sitten. (Etelä-Savo 22.9.1928)

Taikinamäen vanha koulurakennus, entinen pappila keväällä 2015


Viime päivinä on paikallisessa sanomalehdessä ollut useita artikkeleita Taikinamäen ”vanhasta pappilasta”. Rakennus on toiminut pappilan lisäksi ainakin kansakouluna sekä tyttölyseon ja musiikkiopiston opetustilana. Vuonna 1928 Lappeen Taikinamäen kansakoulu juhli 50-vuotista taivaltaan. Tässä yhteydessä julkaistiin Etelä-Savo-lehdessä 22.9.1928 koulun ensimmäisten oppilaiden joukkoon kuuluneen taloustirehtööri J(ooseppi) Kaarnan muistelu kouluvuosistaan. Alla kyseinen artikkeli keskeisiltä osiltaan, väliotsikot allekirjoittaneen.

Oppilaan muistelmia Taikinamäen koulusta 50 vuotta sitten



Taikinamäen kansakoulun vanha rakennus oli seisonut nykyisellä paikallaan jo 50 vuotta vuonna 1928


Artikkelinsa alkuosassa Kaarna kertoo mm. , miten hän ”joutui” olemaan koulun ensimmäisiä oppilaita, ja hän jatkaa:
 
Sanoin, että jouduin olemaan. Kyllä se niin on, ettei, kuten nykyään, pojalta itseltään juuri kysytty, haluatko mennä kouluun vai etkö. Minun on vaikeata muistaa niitä päiviä ja hetkiä, jolloin kotonani asiaa pohdittiin enempää kuin tarkalleen kouluaikaisia tapahtumiakaan  - onhan siitä kulunut jo niin monta ajast’aikaa. Sen kuitenkin muistan, että isäni eräänä kauniina päivänä tuli kotiin Lappeenrannasta kertoen Lappeen kirkossa pidetyn kokouksen, missä itse läänin kuvernööri Oker-Blom oli korkeassa persoonassaan saapuvilla. Tässä kokouksessa oli käsitelty kysymystä kansakoulun perustamisesta paikkakunnalle ja olivatkin pitäjän valistuneimmat miehet olleet asiaan niin innostuneet, että se sai onnellisen ratkaisun.
Taloustirehtööri J. Kaarna

Isäni Pekka Kaarna oli myös nähtävästi peräti innostunut koulujuttuun, koska hän ilman muuta eräänä päivänä ilmoitti pojallensa, että nyt olisi lähdettävä Lappeenrantaan ja ruvettava koulumieheksi. Koska nuoria miehiä aina uutuus viehättää – ja tämä olikin vasta uutta – niin enemmittä mietiskelyittä seurasin määräystä. Tähän vaikutti ka osaltaan neljäs käskykin. Kun matka kotoa kouluun oli pitkä, täytyi minun kuten monen muunkin, ottaa asunto kaupungista ja vain loma-ajat vietimme kotonamme.

Koulutyöhön heti ensimmäisenä päivänä


Koulun alkajaispäivä oli maanantai, sen muistan, samoin kuin senkin, että opettajamme teki meihin heti alkajaisiksi hyvin voimakkaan vaikutuksen. Alkajaisjuhlallisuuksia ei silloin ollut, ne pidettiin muistaakseni parisen viikkoa myöhemmin. Päivä alkoikin siten täyden työn merkeissä. Aamurukouksen, joka oli meistä kaikista varsin juhlallinen, päätyttyä siirrettiin tyttöoppilaat omaan luokkaansa. Me poikaoppilaat taas jäimme omaamme, joka oli suurempi ja jota käytettiin myös juhla- sekä rukoussalina. Aapiskirjat otettiin esille ja niin alkoi toimintansa Taikinamäen koulu.

Itse koulunkäynti on, kuten kaikki tietävät, sellaista säännöllisiä raiteita kulkevaa ja rauhallista työtä, että siitä harvoin jää yksityiskohtia mieleen. Minäkään en muista, että mitään erikoisempaa olisi tapahtunut, kuin että jokunen poikaviikari sai silloin tällöin pienen nipistyksen kolttosistaan. Rangaistukset eivät muuten olleet ensinkään ankarampia kuin nykyisin, mutta varmaa myös on, ettei silloin kurinpitoa tarvittukaan läheskään niin paljon kuin nyt. Oppilaat olivat yleensä erittäin tottelevaisia ja opettajan sanaan luotettiin kuin muuri.

Koulutarkastajan vierailu merkkitapahtuma


Merkkitapahtumia olivat koulun tarkastukset. Aluksi toimittivat niitä pitäjän papit, mutta muutaman vuoden perästä tuli jo oikea tarkastaja, jonka nimeä en enää muista. Pappien tarkastuksesta pysyy mielessäni Lappeen rovastin Mateus Hackzellin käynnit. Hänellä oli tavallisesti vain yksi knoppikymys, jonka hän pojille asetti ja se kuului: ”Pojat, sanokaapas mistä suoloja saalaan?” Koska vanhemmat pojat olivat tästä kysymyksestä jo ennakolta kertoneet nuoremmille, niin oli luonnollista, että kaikki tiesivät, mistä ”suoloja saalaan”.


Tappelut eivät olleet harvinaisia


Koulutyö alkoi tavallisesti klo 9 aamulla ja päättyi muistaakseni klo 5 illalla, ollen välillä kuitenkin parin tunnin ruokailuloma. Uskonnolla oli tärkeä sija lukujärjestyksessä ja sitä olikin muodossa tai toisessa kaksikin tuntia päivässä. Vapaa-ajat käytettiin sekä lukemiseen että kaikenlaiseen poikain voimainkoitteluun. Tappelut eivät silloinkaan harvinaisia. Kaupungin kansakoululaiset, jotka pitivät itseään herraskaisina, löylytettiin silloin tällöin ja sehän ei ollut ihme, koska me olimme vanhempia. Muistaakseni oli minimi-ikärajana kouluun päästessä silloin 10 vuotta. Väestön yleinen mielipide ei ollut alunperinkään koulua vastaan, päinvastoin pikemmin. Lapsia alettiin yhä runsaammin käyttämään kansakoulussa ja nopeasti Taikinamäen koulun oppilasmäärä kasvoi. Huvittavalta tuntuu nyt jälkeenpäin, että silloin kansakoulu oli hyvinkin usean silmissä ainakin yhtä suuri oppilaitos kuin nykyisin yliopisto. Vähintäinkin otaksuttiin pojista tulevan pappeja.

Kuten jo mainitsin, ei koulusta ja koulunkäynnistä ole jäänyt paljonkaan muistiin, mutta sitä enemmän muistelevat kaikki Taikinamäen koulun ensimmäiset oppilaat opettajiansa. Siihen aikaan oli meillä kaksi opettajaa, poikien opettajana Kalle Oittinen, kansanvalistaja ja valtiopäivämies, ja tyttöjen opettajana nti Aleksandra Grönroos. Kummastakin on sanottava, että he olivat harvinaisen kyvykkäitä opettajia.

Kalle Oittinen – opettaja Jumalan armosta


Kalle Oittisesta, joka oli tietysti meitä poikia lähellä, tahtoisin mainita pari sanaa. Hän oli opettaja Jumalan armosta. En ole eläessäni tavannut sellaista persoonallisuutta kuin hän oli. Jokainen sana, joka tuli hänen huuliltaan, jokainen kasvojen ilme ja koko hänen majesteetillinen olemuksensa sai aikaan sen, että oppilaat suorastaan pakosta joutuivat hänen opetuksensa lumoihin. Hänen puhetapansa oli vakuuttavaa ja varmaa ja esityksensä elävää, joten se vei mukaansa kaikkein välinpitämättömimmätkin. Ollen vielä syvästi uskonnollinen ja elämäntavoiltaan puhdas, teki hän oppilaisiinsa läpi heidän elämänsä kestävän syvän vaikutuksen. Sitä antaumusta, millä hän oli kutsumukseensa ryhtynyt, kuvastaa selvästi myös hänen harras huolenpitonsa oppilaistaan heidän jo päätettyään koulunsa. Hän nimittäin piti omalla ajallaan ja ilman mitään maksua paremmille oppilailleen jatkokoulua ja vuosikausia jälkeenkinpäin avusti heitä itseopiskelun tiellä. Niinikään hän seurasi tarkoin entisten oppilaiden elämäntapoja ja koetti isällisesti hairahtuneita ohjata oikealle tielle. Erinomainen kasvattaja ja erinomainen kansalainen oli Kalle Oittinen. Siksipä entiset oppilaansa häntä suurella kunnioituksella ja kiitollisuudella muistelevatkin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti