Kansanopetus Lappeenrannassa 150 vuotta. ”Joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee”

Lappeenrannan ensimmäisen kansakoulun
johtokunnan pöytäkirjat

Otsikossa oleva "kansanviisaus" ymmärrettiin pitkään niin, että ilman ruumiillista kuritusta lapsista ja nuorista kasvaa kunniattomia/kunnottomia aikuisia. Tällainen käsitys vallitsi myös koululaitoksessa.

1800-luvun loppupuolella vahvaksi pedagogiseksi virtaukseksi tuli maamme kansakouluissa herbart-zilleriläinen koulukunta.  Siinä opettajan oli pyrittävä kehittämään oppilas niin ymmärtäväiseksi, että tämä omasta halustaan ja vapaasta tahdostaan teki oikein. Tämä oli ihanne, joka ei kuitenkaan käytännössä toteutunut. Maamme kansakouluväen selvä enemmistö, puhumattakaan kansamme ”syvistä riveistä”, oli vielä 1900-luvuin alussa selkeästi ruumiillisen rangaistuksen kannalla. Kun tuusniemeläinen opettaja J.T. Heiskanen ehdotti yleisessä kansakoulukokouksessa vuonna 1911 ruumiillisen rangaistuksen poistamista, vain muutamat opettajat kannattivat hänen ehdotustaan.  Olihan julkiset raipparangaistuksetkin oli poistettu maamme rikoslainsäädännöstä niinkin myöhään kuin vuonna 1889. Sanomalehdissä oli kuitenkin ajoittain kirjoituksia, joissa vaadittiin ”vitsan vallan” poistamista. Monet kasvatusteoreetikot näkivät ruumiillisen kurituksen haitallisena. Suomalaisen koulujärjestelmän keskeiseksi uudistajaksi Uno Cygnaeuksen jälkeen nousseen August Mikael Soinisen (1860 – 1924) mukaan ruumiillista rangaistusta käyttävä opettaja teki huonon palveluksen kasvatustyölle. Ruumiinrangaistus olikin jo kielletty joissakin kansakouluissa, mm. Viipurin, Oulun, Helsingin suurissa kansakouluissa ja Lahden kansakoulussa, tai se oli sallittu vain koulutarkastajan luvalla.

Johtavien suomalaisten kasvatusteoreetikkojen ja monien kasvatusalan virkamiesten keskuudessa toivottiin yleisesti kurinpitolainsäädännön muuttamista tältä osin. Tämä tapahtuikin nopeasti 1910-luvulla parin vuoden kuluessa. Vuonna 1911 kansakoulutarkastaja Hjalmar Basilier (1857 – 1927) totesi, että kansakouluopettajien tulisi olla asiassa edelläkävijöitä ja kypsiä ruumiillisen rangaistuksen poistamiseen. Samana vuonna tehtiin valtiopäiville anomus (Anomusehdotus n:o 58/1911) ruumiinrangaistuksen poistamisesta kouluissa. Kansankoulutarkastajat esittivät kokouksessaan vuonna 1912, että ”vitsan valta” poistettaisiin vihdoinkin virallisesti. Kouluylihallitus puolestaan katsoi, että ruumiillinen kuritus oli tarpeellista silloin, jos opettaja ja johtokunta sitä yhdessä vaativat, ja jos vanhemmat sen toimeenpanivat. Eduskunnan sivistysvaliokunta asettui mietinnössään kannattamaan tehtyä anomusta, jonka eduskunta sitten hyväksyikin. Ruumiillisen kurituksen kansakouluissa kieltävä asetus annettiin 24.6.1914. Vaikka lainsäädäntö muuttuu, toiminta arjen tilanteissa jatkuu usein pitkään samoja vanhoja latujaan. Näin kävi myös kouluissa käytetyn ruumiillisen rangaistuksen suhteen. Siihen turvauduttiin vielä vuosikymmeniä myöhemminkin. ”Nostin minä muutaman oppilaan seinällekin, kun mikään puhe ei tehonnut”, kuten eräs lappeenrantalainen rehtori muisteli kirjoittajalle.

Oppikoulussa oli käytössä yhdeksän luvallista rangaistusta, jotka olivat:
1. Varoitus ja nuhtelu luokkalaisten edessä,
2. eroittaminen tovereista,
3. muutto alimmaiseksi luokassa,
4. jälkeenpito koulussa viikon lopulla,
5. nuhtelu ja moite koulun kokoontuneiden opettajain ja nuorison läsnä ollessa,
6. aresti eri huoneessa eli karcerissa,
7. kehoitus koulusta lähtemään,
8. karkoitus oppilaitoksesta vissiksi lyhemmäksi tahi pitemmäksi ajaksi,
9. karkoitus ikuiseksi ajaksi.

Neljää ensimmäistä rangaistusta saattoi käyttää jokainen opettaja, rangaistuksia 5 -8 oppilaitoksen rehtori yhdessä luokanjohtajan kanssa ja karkotus ikuiseksi ajaksi voitiin tehdä vain opettajakunnan yhteisellä päätöksellä. Rangaistus numero seitsemän voitiin korvata joko holhoojan tai rehtorin antamalla ruumiillisella kurituksella. Jos sen seurauksena oli havaittavissa ”parannus”, jäi eroamiskehotus sikseen. Kun ruumiillinen kuritus kiellettiin valtion ylläpitämissä ja kannattamissa kouluissa asetuksella vuonna 1914, sen soveltaminen eroamiskehotuksen sijasta kumoutui. Se ei kuitenkaan poistanut käytäntöä, jossa kotona annetulla kurituksella korvattiin koulussa annettu ankara rangaistus. Oppikoulun käyttämistä rangaistusmuodoista oli merkittävä yllä mainittu karsseri. Karsseriin eli eräänlaisen koulun vankilaan / putkaan voitiin tuomita enintään 14 vuotta täyttäneitä oppilaita korkeintaan kolmeksi päiväksi. Karsserissa oltiin klo 8 – 20:n välisenä aikana, yleensä neljä – kuusi tuntia päivässä. Karsserirangaistus oli voimassa aina 5.5.1972 annettuun koulujärjestyksen muutokseen asti. Sen soveltaminen oli tosin sotavuosien jälkeen 1950- ja 1960-luvuilla harvinaista.

Mielenkiintoista on huomata, että Lappeenrannan
ensimmäisen suomenkielisen kansakoulun
varhaisimmat pöytäkirjat on kirjoitettu på svenska

Ruumiillinen kuritus ja karsserirangaistus olivat käytössä myös lappeenrantalaisissa kouluissa. Lappeenrannan yhteislyseoon rakennettiin karsseri ullakolle ensimmäisen laajennuksen yhteydessä vuonna 1907. Karsseri oli vuosittain käytössä muutamia kertoja, yleensä puoli päivää eli kuusi tuntia. Rangaistu oppilas vietti nuo tunnit pimeässä kopissa syömättä. 1920-luvulla karsserirangaistuksen aiheuttivat mm. dynamiitin varastaminen, röyhkeä ja sopimaton käytös, ilkivalta ja pitkäaikainen luvaton poissaolo. Seuraavalla vuosikymmenellä puolenkymmentä poikaoppilasta joutui karsseriin ravintolassa oleskelemisesta. Vuonna 1914 kielletyn ruumiillisen rangaistuksen kitkemisessä riitti vielä kansakouluntarkastajilla pitkään työtä. Joissakin tapauksissa rangaistuksissa oli kyse paitsi julkisesta nöyryyttämisestä myös jopa pahoinpitelystä. Toisaalta on hyvä muistaa, että lasten fyysisen kurittamisen kieltävä laki tuli voimaan vasta vuonna 1984, eli 70 vuotta myöhemmin kuin kouluissa. Alla muutamia pöytäkirjoista poimittuja rangaistusten soveltamisia:

----------
Lappeenrannan kaupunginarkisto. Kansakoulun johtokunnan arkisto. Ca.1. Pöytäkirjat.

1.10.1878, § 1

Kun walmistuskoulun oppilas K. L. on jo tätä ennen huonosta käytöksestään saanut monta helpompaa rangaistusta, vaan ei niistä ole ottanut vähääkään parantuakseen, niin päätti Johtokunta  wiime kokouksessa rangaista häntä 12 tunnin arestissa pidolla. Mutta tätä päätöstä täytäntöön pannessa, nousi satulamaakari W. vastustamaan sanoen itseänsä L:n holhojaksi ja kopeasti väitellen ettei mainittua poikaa saa koulun kopissa pitää eikä myöskään eroittaa koulusta, tunkeutuen tällä tavoin ikäänkun koulun hallitsiaksi. Johtokunta haetutti W:n saapuville vielä tarkemmin kuulustellakseen hänen mielipidettään asiassa, vaan kun hän samalla uhmalla vastusti Johtokunnan määräämää rangaistusta ja oli peräti tyytymätön siihen, niin suostui Johtokunta yksimielisesti viime kokouksessa tehdyn päätöksen mukaan eroittamaan tänä päivänä L:n iäksi koulusta.

8.12.1881, § 3

Johtokunta päätti rangaista työmies P:n poian Robertin, joka oli varastanut rouva F:n kultaisen lakkarikellon sekä tutkia josko F:n pikku Kalle, joka, niinkun Robert P., käy lapsitarhassa, on ollut myös asiaan syypää. Siinä tapauksessa, jos Kalle F. syylliseksi havaitaan, vaaditaan hänen äitinsä häntä kurittamaan, mutta jollei äiti sitä tekisi, niin pidetään poika silloin koulusta eroitettuna. P:n poian kuritustavan ja laadun määrääminen jätettiin tohtori Ilmonin ja opettaja J. Pelkosen huoleksi. Sama on seuraus Robert P:lle elleivät vanhemmat antaisi häntä johtokunnan käsiin. Koulun loppujuhlasta kielletään P.  ja F. silloin, jos syylliseksi havaitaan.

5.3.1883, § 1

Poikakoulun oppilas A. S., joka jo tätä ennen on tehnyt itsensä syylliseksi moneen rikokseen ja nyt viimeksi varkauteen, päätettiin eroittaa täksi lukukaudeksi koulusta sekä vaatia vanhempiansa antamaan jonkun Johtokunnan jäsenen läsnäollessa ruumiillisen rangaistuksen. Ellei mainittua kuritusta annettaisi, pidetään hän siinä tapauksessa ijäksi eroitettuna.

-------

Lappeenrannan kaupunginarkisto. Kansakouluntarkastajan arkisto. Ca. Kuulustelu ym. pöytäkirjat 1937 – 1961. 

Ote vuodelta 1937:

P. ja muut pojat kertoivat, että jokaista II luokan poikaa on seisotettu korokkeen reunalla. Syy seisottamiseen on ollut milloin väärä vastaus, väärin lasketut laskut tai kirjoitusvirheet tai kuiskaamiset toverille. Tukistaminen on vieläkin yleisempää. Tuon tuostakin sattuu, että opettaja A. kurittaa heitä joko karttakepillä tai hakaviivoittimella. Iskut annetaan takapuoleen ja samalla opettaja sanoo ottavansa housunmittaa.

Ote vuodelta 1945:

IV B-luokan oppilas E.V. kertoi, että opettaja käski hänen pyytämään kotoaan luvan, jotta opettaja saisi häntä tukistaa. Hän oli tuonut kirjallisen luvan ja häntä oli sitten muutamia kertoja tukistettu, kun oli ollut vallaton.

Ote vuodelta 1954:

Oppilas E.R. kertoo: Opettaja ottaa aina niskasta kiinni takaa päin ja puristaa kovasti. Tämä on tapahtunut useita kertoja ja eilen maantietotunnilla viimeksi. Hän otti meitä pari poikaa, jotka emme osanneet läksyjämme ja sanoi: Jos minä lyön teidät yhteen, niin tytöt saavat korjata imupaperilla tähteet