Sisällissodassa menehtyneiden punaisten muistomerkki Tainionkosken hautausmaalla

Kuvataiteilija Veikko Jalavan Veljesuhri 1918 muistomerkki

Vuoden 1918 sisällissodassa menehtyi 212 Ruokolahdella kirjoilla ollutta henkilöä. Imatran kuntaa ei tuolloin oltu vielä perustettu, vaan Tainiokosken, Vuosenniskan ja Imatrankosken taajamat kuuluivat Ruokolahteen. Suurin osa menehtyneistä oli sodassa punaisten puolella. Monet kuolleista punaisista eivät osallistuneet  taisteluihin, vaan heidät pidätettiin vasemmistolaisen ajatusmaailmansa ja poliittisen aktiivisuutensa takia. Pidätetyt vietiin vankileireille, joilla nälkä ja huono ravinto tekivät viikatemiehen työstä helpon. Ruokolahtelaisista 19 kuoli nälkään vankileirillä ja 28:n kerrotaan menehtyneen vankileirillä nimeämättä syytä.  Heidän lisäkseen todetaan, että kolme ruokolahtelaista kuoli nälän ja sairauksien heikentämänä vapauduttuaan vankileiriltä,  kaksi kuoli vankeudessa ja kaksi menehtyi sairauteen. Mestaus eli teloitus on 11:n kuolinsyynä, kuusi ammuttiin ja kolme tuomittiin kuolemaan. Lisäksi yksi punainen (kansanedustaja Juho Rikkonen) ammuttiin vankileirillä. Sisällissodassa ja siihen liittyneessä tapahtumissa menehtyi 163 punaiseksi identifioitua, 43 valkoiseksi tunnistettua ja kuusi ruokolahtelaista, joidenka puolenvalintaa ei ole pystytty selvittämään, tai he eivät koskaan puolta edes valinneet.

Imatrankoskella olevasta isällissodassa kaatuneiden ja murhattujen valkoisten muistomerkistä kirjoitin jo aikaisemmin. Tainionkosken hautausmaalta Imatralla löytyy 12:n teloitetun  punaisen haudat ja hautamuistomerkki. Tämän Veljesuhri 1918 muistomerkin on suunnitellut kuvataitelija Veikko Jalava. Muistomerkin edessä on 12 hautaa, joihin on siirretty entisen Harakan sahan aluella siainneelta hautapaikalta. Vainajat siirrettiin Tainionkosken hautausmaalle 29.9.1960. Vainajien siunauksen toimitti piispa Osmo Alaja. Tilaisuudessa piti puheen myös kansanedustaja Kalle Matilainen. Imatran kirkkovaltuusto avusti muistomerkin hankkimista 300 000 markalla. Edellä mainittujen kahdentoista teloitetun vaiheisiin palaan erillisessä kirjoituksessa.

Valkoisten sisällissodan uhrien muistomerkki Imatralla.

Akseli Einolan suunnittelema muistomerkki on pienellä kumpareella

Vuoksen rantamaisemissa, kuuluisan kosken itäpuolella sijaitsee Imatrankosken sankarihautausmaa, jossa lepäävät valkoisten puolella sisällissodassa kaatuneet sekä talvi- ja jatkosodassa taisteluissa menehtyneet sankarivainajat. Sisällissodan valkoisten sankarivainajien muistomerkki on pienoisella kumpareella ja se on tehty harmaagraniitista. Muistomerkissä lukee teksti:

Suomen vapaustaisteluissa 1918 kaatuneille kotiseudun ja isänmaan puoltajille.

Muistomerkin on suunnitellut jääkärikoulutuksen Saksassa saanut viipurilaissyntyinen Akseli Einola (1894 – 1948). Einola toimi Imatralla Imatran - Tainionkosken suojeluskunnan paikallispäällikkönä 5.5.1919 – 1.3.1920. Tämän jälkeen hän omistautui maalaustaiteelle ja taidegrafiikalle. Imatralla hän toimi piirustuksen opettajana vuosina 1919 – 1931. Einola oli tuottelias sekä taidemaalarina että taidegraafikkona. Hän kuvitti opetustauluja, lasten- ja nuortenkirjoja, opetustauluja ja oppikirjoja. Hän oli yksi vuonna 1909 ilmestyneen kotimaisen eläinkuvaston kuvittajista.

Muistomerkkiin on kirjattu 25:n valkoisen nimet

Silloin vielä Ruokolahden kuntaan kuuluneelle Tainionkoskelle perustettiin suojeluskunta vasta sisällissodan jälkeen eli 27.8.1918. Suojeluskuntatoiminta oli ollut Ruokolahdella aktiivisempaa kuin Imatran Tainionkosken – Imatran taajamissa. Perustamiseen ryhdyttiin siis vasta kolme kuukautta sisällissodan päättymisen jälkeen. Alueelle oli aikomus perustaa kaksikin suojeluskuntaa, mutta suojeluskuntien yleisesikunta puuttui asiaan. Sen määräyksestä pidettiin 21.10.1918 kokous, joka nimettiin Imatran-Tainionkosken suojeluskunnaksi. Nykyisen Imatran alueella oleva Vuoksenniskan taajama jäi sen sijaan edelleen kuulumaan osaksi Ruokolahden suojeluskunnan toimialuetta.

Kun Imatran - Tainionkosken suojeluskunnan esikunta päätti vuonna 1919 pystyttää patsaan sankarihaudalle, tehtävä annettiin siis ”omalle pojalle” eli Akseli Einolalle. Lisäksi hän sai suunniteltavakseen myös Tainionkosken suojeluskunnalle oman lipun. Lipun kustansi Ab Tornator Oy. Patsashankeen rahoitukseen osallistuivat muut suuret paikalliset teollisuuslaitokset. Hautamuistomerkkiin on kirjattu 25:n menehtyneen valkoisen nimet. Vuoden 1918 tapahtumat olivat kohtalokkaita sadoille ruokolahtelaisille. Sotasurmat-sivuston mukaan menehtyi 212 kunnassa asunutta. Ruokolahdella kirjoilla olleista kuntalaisista kuoli 117.

Muistomerkin paljastustilaisuus maanantaina 6.12.1920 alkoi kello 17.00 Valtionhotellin edustalla, jossa suojeluskunnan piiripäällikkö Aarno Karimo tarkasti yhdessä kapteeni Astolan kanssa suojeluskunnat.  Mukana oli Imatran-Tainionkosken suojeluskunnan lisäksi osastoja Jääsken, Joutsenon, Ruokolahden ja Lappeen suojeluskunnista. Valtionhotellilta siirryttiin Karjalan kaartin soittokunnan marssiessa edellä sankarihaudalle. Haudalla laulettiin soittokunnan säestyksellä yhteisesti virsi ”Jumala ompi linnamme”. Tämän jälkeen kirkkoherra Lund suoritti yhdessä pastorien Rautajärvi ja Lund avustuksella sankaripatsaan vihkimisen. . Mieskuoron lauluesityksen jälkeen patsastoimikunnan puheenjohtaja Emil Laine piti luovutuspuheen ja luovutti patsaan Imatran - Tainionkosken suojeluskunnalle. Suojaverhon poistuessa patsaalta suojeluskunnat ampuivat kolme kunnialaukausta. Patsaan otti vastaan suojeluskunnan puolelta maisteri J. Kaikko. Tilaisuus päättyi maamme-lauluun. Valtionhotellissa jatkettiin juhlapäivää kello 20.00 alkaneella itsenäisyysjuhlalla.  Vuosi 1920 oli Etelä-Karjalassa sankaripatsaiden pystyttämisen ”kulta-aikaa”. Kesän ja ja syksyn kuluessa valkoiset sankarivainajat olivat saaneet omat muistomerkkinsä Joutsenoon, Lemille, Lappeenrantaan ja Savitaipaleelle. Imatralta läytyy myös punaisten joukkohauta sekä muistomerkki. Siitä kerron seuraavassa kirjoituksessani.

Imatrankosken valkoisten muistomerkkiin on kirjattu seuraavien vainajien nimet:

Karl Uno Bergren Armas Harakka Emil Huipero Juho Jäppinen Ville Kakkinen Tuomas Komi Juho Kosonen Urho Kuhmonen Arvid Laukniemi Paul Ljungberg Juho Lääperi Juho Mattinen Juho Miettinen

Iivari Miikki Ilmari Nöjd Kalle Pellinen Edvard Salakka Ilmari Savolainen Antti Simanainen Evald Simanainen Armas Smolander Juho Suikkanen Antti Tella Benjam Tuovinen Väinö Veijalainen

Ilomantsi, Lauritsala ja Katri Vala

Mitä yhteistä on Ilomantsilla ja Lappeenrannalla muuta kuin pitkä raja Venäjän kanssa ja kuuluminen itäiseen Suomeen? Tämäkin kysymys nousi mieleen liikkuessani syyskuun alussa Ilomantsissa. Ainakin joitakin Ilomantsissa juuret omaavia on muuttoliikkeen tuomana saapunut eteläisen Saimaan rannalle. Tähän joukkoon kuulun myös minä. Oma ensikosketukseni willimiehen kaupunkiin juontuu kouluvuosiin. Luokkaretki 1960-luvulla, jonka aikana vierailtiin vesitornissa ja Chymoksella sekä aterioitiin Adriano Barissa (elämäni ensimmäinen pizza), jätti niin lähtemättömän vaikutuksen, että pakkohan tänne oli aikuiseksi kasvettuani muuttaa...

Katri Vala (1901 – 1944)

Löysin yllätyksekseni yhteyden myös erään kirjailijan elämänvaiheiden kautta. Ilomantsin pogostalla kulkiessani huomasin, että siellä sijaitsee entisellä kansakoululla Katri Vala-kulttuurikeskus, jonne johtaa Katri Valan tie. Entisen ja kaiholla muistamani työpaikkani (Lauritsalan koulukeskus) vieressä sijaitsee puolestaan Katri Valan puisto. Se oli myös ajoittain erittäin suosittu oppilaiden kokoontumispaikka välituntisin. Sinne kerääntyivät usein ”raskaiden oppituntien uuvuttamat” yläkoulujen oppilaat - ei suinkaan keskustelemaan kirjallisuudesta - vaan vetelemään ”hermosavuja”. Valvovan opettajan saapuessa kierroksellaan pihaa rajaavan muurin takaa, Luukkaanrinne pölisi, kun oppilasjoukko treenasi pikajuoksua. Harjoittelipa osa heistä rinteen pusikoissa ja notkelmissa myös maastoutumisen ja kätkeytymisen jaloa taidetta.

Se, mikä yhdistää sekä runoilija Katri Valan (Karin Alice Wadenström ) että Lappeenrannan (tai oikeammin Lauritsalan) ja Ilomantsin, on runoilijan toimiminen opettajana molemmissa kunnissa.   Katri Vala syntyi 11.9.1910 Muoniossa porvoolaissyntyisen metsänhoitaja Robert Waldemar Wadenströmin (s. 26.8.1873) ja Alexandra Fredrika (o.s. Mäki) Wadenströmin perheeseen. Perheen esikoinen Katri syntyi äitinsä kotipaikkakunnalla Muoniossa ja perhe muutti seuraavana vuonna Porvooseen. Vuonna 1905 perhe muutti Ilomantsiin. Katrin isä  kuoli vuonna 1911 ja äiti ja lapset muuttivat samana vuonna takaisin Porvooseen. Katri Vala kirjoitti ylioppilaaksi 1919 ja valmistui kansakoulunopettajaksi Heinolan seminaarista 1922. Tämän jälkeen hän työskenteli kansakoulunopettajana Kuopion maalaiskunnassa, Valkealassa ja Askolassa, mutta muutti vuonna 1925 äitinsä ja veljensä kanssa lapsuutensa maisemiin Ilomantsiin.

Ilomantsin vuodet 1925 - 1929

Katri Vala asui tämän talon yläkerrassa Ilomantsin vuosinaan. Talo on osa
Katri Vala-kulttuurikeskusta. Huomaa siniset ovet!

Historioitsija Ismo Björn on kirjassaan Ilomantsin historia kuvannut puolentoista sivun verran Katri Valan vaiheita Ilomantsissa. Kuntalaiset suhtautuivat Björnin mukaan  häneen kaksijakoisesti. Häntä pidettiin ilomantsilaisena, muttei paikkakuntalaisena. Katri Valan ensimmäinen runokokoelma Kaukainen puutarha oli saanut valtionpalkinnon vuonna 1924. Näin ollen hän oli jo kuuluisuus muuttaessaan Ilomantsiin kirkonkylän kansakoulun opettajaksi. Hänelle järjestettiin asunto opettaja Siiri Mekrin kamarista, jossa hän ei kuitenkaan pitkään viihtynyt, vaan muutti kevättalvella 1926 kirkkoherra Simo Okulovin vuokralaiseksi. Okulov oli tuttu mies, sillä hän oli ollut Valan isän hyvä ystävä perheen asuessa Ilomantsissa.  Vala sisusti huoneensa mustin huonekaluin ja kiinalaisin valaisimin.

Runokokoelma Sininen ovi ilmestyi vuonna 1926

Vala epäonnistui osittain opettajana. Hän ei tullut toimeen työtovereidensa, ei varsinkaan poikaoppilaiden eikä lasten vanhempien kanssa. Kerran Vala iski jälki-istunnossa ollutta oppilastaan karttakepillä niin kovaa, että oppilas oli vietävä lääkäriin. Mutta tytöt pitivät hänestä. Hänellä oli kauniita vaatteita, erilaisia kuin muilla. Vala oli kaunis, huoliteltu, hänellä oli juuri muotiin tullut leikattu ja piipattu tukka, muisteli entinen oppilas. Muistelut kertovat, miten Katri Vala kulki valkoisessa takissa kiinalaista päivänvarjoa kantaen. Porvoolainen ystävätär teetti hänelle uusinta muotia olevia leninkejä, ystävättäret Helsingistä ja Turusta postittivat silkkisukkia ja kosmetiikkaa. Kauniit hatut ja punaiset huulet jäivät monelle mieleen, mutta alasti aurinkoa ottava Vala oli monelle ilomantsilaiselle jo liikaa. Eikä hänen runoistakaan Ilomansissa silloin pidetty. Niinpä Björnin mukaan joku ilomantsilainen oli päivittäin rukoillut, että pakanallinen auringon ja maan palvelija lähtisi Ilomantsista.  Katri Valan mielestä Pogostalla ei ollut kuin neljä varteenotettavaa nuorta miestä. Pari ihastusta hänellä oli. Pogostalla huhuttiin suojeluskunnan aluepäällikön Edvin Stoltin ja Valan suhteesta, mutta se ei lopulta johtanut mihinkään.

Vala sairastui tuberkuloosiin ja oppilaat pelkäsivät sairauden tarttuvan myös heidän lapsiinsa. Kunta lakkautti Valan viran vuonna 1929. Hänet haluttiin pois paikkakunnalta. Hylkimisen taustalla oli vähäinen erilaisuuden sietokyky. Katri Vala kävi Ilomantsissa asuessaan taistelua myös kunnallisten toimielinten kanssa. Hän yritti saada kunnalta opettajan virkaan kuuluvien luontaisetujen korvauksia. Vaikka Valan vaatimus oli oikeutettu, mutta lauantaisin koontuvan rahatoimikunnan puheenjohtaja ei niitä maksanut, vaan kiusasi Valaa todeten: Saa nähdä, vieläkö tyttö seuraavana lauantaina tulee. Kun Vala neljäntenä lauantaina joutui lähtemään tyhjin käsin rahatoimikunnan luota, hän suuttui ja huusi: Tämä on jonninjoutavaa saivartelua! Haistakaaa hyvät herrat ….! Löi oven kiinni ja lähti. Lopulta hän sai korvauksen kirjallisen anomuksen perusteella. Vaikka Vala koki vaikeuksia Ilomantsissa asuessaan, hänen kerrotaan ikävöineen sinne vielä ennen kuolemaansa. Valan asuessa Ilomantsissa ilmestyi hänen runokokelmistaan yksi,  Sininen Laulu vuonna 1926.

Muutettuaan pois Ilomantsista ja toivuttuaan sairaudestaan riittävästi Vala teki matkan Rivieralle ja Pariisiin. Palattuaan kotimaahan hän asettui asumaan Helsinkiin. Vuonna 1930 Katri Vala solmi avioliiton vasemmistoradikaali Armas Heikelin kanssa. Heikel oli koulutukseltaan kemisti. Vuonna 1931 perheeseen syntyi  tyttölapsi, joka eli kuitenkin vain pari tuntia. Menetyksestä seurasi syvä masennus, joka näkyi myös hänen tuotannossaan. Perheen toinen lapsi  Mauri Henrik Heikel syntyi vuonna 1934.

Lauritsalan vuodet 1935 - 1937

Lauritsalan kansakoulurakennukset kesällä 2015. Kummassa
rakennuksessa Katri Vala asui?

 Lauritsalaan Katri Vala muutti vuonna 1935. Hän tuli Luukkaan kansakoululle alakansakoulun opettajaksi elokuussa. Valan artikkelit Tulenkantajat-lehdessä olivat herättäneet kauppalanjohtaja Santeri Jacobssonin kiinnostuksen ja sai hänet suosittelijakseen opettajan paikkaa hakiessaan. Uusi kauppalan jatkokoulu oli juuri avannut ovensa ja Katri Valaa kirjoitti koulun 22.9.1935 pidettyä vihkiäisjuhlaa varten runon. Olisiko kellään tietoa, mistä tuon runon vielä löytäisi? Luukkaan koulun opettajilla oli pula asunnoista ja tämä aiheutti pienen episodin: Kanavansuulla sijainneen Lauritsalan kansakoululla oli opettajan asunto tyhjänä. Kauppalajohtaja Santeri Jacobsson ehdotti Katri Valalle, että hän muuttaisi sinne, koska asunnon tilavuuden vuoksi se sopi perheelliselle Valalle paremmin. Lauritsalan kansakoulun johtokunta kuitenkin vastusti sitä ja ehdotti kirjeessään kauppalanhallitukselle asunnon luovuttamista opettaja Kaarina Aaprolle. Jacobssonin selvityksen mukaan kauppalan kouluvaliokunnan puheenjohtaja Levi From oli pyytänyt opettaja Aaproa asumaan Lauritsalan koululle, mutta Aapro ole aikeissa vuokrata asunnon Hakalista. Kauppalanjohtajan mielestä taustalla oli jotakin muuta kuin asuntoasia.  Eihän ollut mitään järkeä tyrkyttää asuntoa henkilölle, joka ei sitä halunnut ja estää sen saaminen perheeltä, jolle se oli ollut mitä sopivin. Jacobssonin kanta voitti kauppalanhallituksessa äänin 4 -2. Katri Vala muutti takaisin Helsinkiin lokakuussa 1937. Hän sairastui uudestaan tuberkuloosiin vuonna 1936 ja joutui olemaan paljon poissa töistä Lauritsalassa olonsa loppuaikoina: Mikä tämän asuntoasian taustalla sitten oli? Kauppalanjohtaja Santeri Jacobsson oli puoluekannaltaan sosialidemokraatti ja hankki vasemmistolaisessa Tulenkantajat-ryhmässä aktiivisesti toimineen runoilijaopettajan kauppalaan. Tätä ei ilmeisesti kokoomuslainen kouluvaliokunnan puheenjohtaja/jatkokoulun johtaja Levi From katsonut hyvällä ja käytti asuntoasiaa jonkinasteisena mielenosoituksena valintaa kohtaan.

Vakava sairastuminen uudestaan tuberkuloosiin ja taloudellisten ongelmien kasautuminen ajoivat lopulta Katri Valan vuonna 1940 päätökseen muuttaa Ruotsiin. Ruotsiin muuton taustalla oli hänen veljensä Erkin asuminen siellä. Ruotsalainenkaan terveydenhoito ei pystynyt Katri Valaa pelastamaan, vaan hän kuoli 28. toukokuuta 1944 Eksjön parantolassa.

Lähteet:

Ismo Björn 2006. Ilomantsin historia.

LKA. Luukkaan koulun arkisto.

Leena Riska 1996. Lauritsalan kauppalan historia: