Jokaisella hautakivellä on tarinansa - Vilhelm Broända

Vilhelm/William Broändan/Broendan hautakivi Greenwoodin hautausmaalla Astoriassa. Kuva: Jan Anderson

Yksi mieliharrastuksistani vieraillessani toisella paikkakunnalla on kävely paikallisella hautausmaalla, jos vähänkin jää aikaa yli. Sukulaisten ja merkkihenkilöiden etsimisen ohella etsin löydän sieltä sekä esteettistä kauneutta että mielenrauhaa. Hautausmaat ovat rauhoittavia ja pysähdyttäviä keitaita meluisen, pölyisen ja rauhattoman kaupunginkin keskellä. Hautamuistomerkit ja niihin kirjoitetut ja hakatut nimet kertovat seudun historiasta, menneiden aikojen valtarakenteista, kielellisestä ja uskonnollisesta jakautumasta sekä seudun sukunimien kirjosta. Jokaisella hautakiveen kirjatulla henkilöllä on on oma elämäntarinansa, joskus hyvinkin värikäs.

Sain joitakin päiviä sitten valokuvan hautakivestä Yhdysvaltain länsirannikolta Astoriasta. Astoria on Columbia-joen suulla oleva kaupunki Oregonissa. Tästä lohenkalastuksesta eläneestä kaupungista  muodostui yksi suomalaisten siirtolaisten merkittävistä päämääristä ja tukikohdista 1880-luvulta alkaen. Hautakivessä kerrotaan vainajan syntyneen kotikaupungissani Lappeenrannassa. Tuon 113 vuotta sitten pystytetyn hautakiven kuva näytölläni kutsui, jopa suorastaan vaati, kertomaan arkistojen kätköihin hautautuneen vainajan tarinan.

------

Kuva: Jan Anderson

Vilhelm Broända syntyi Kaakkois-Suomessa Lappeenrannassa vuonna 1853. Vaikka kirkonkirjoissa hänen synnyinpäiväkseen on merkitty 26.3.1853, täyttä varmuutta synnyinajankohdasta ei ole. Nimittäin hänen nimeään ei kuitenkaan löydy Lappeenrannan syntyneiden ja kastettujen luettelosta vuosilta 1852-1853. Vilhelmin vanhemmat olivat työmies Erik Broända (syntynyt 28.10.1826) ja Anna Helena Kemppi (2.1.1814 - 27.3.1871). Anna Helena ja Erik vihittiin avioliittoon 12.4.1852 ja oli siis 12 vuotta vanhempi kuin aviomiehensä. Avioliitto oli Anna Helenan toinen. Hänen ensimmäinen aviomiehensä Anders kemppi oli kuollut 49-vuotiaana 10.5.1850 kuristustautiin. Olisiko Vilhelmin nimen puuttumiselle syntyneiden ja kastettujen luettelosta selitys siinä, että vanhemmat oleskelivat lapsen syntymän aikoihin jollakin toisella paikkakunnalla ja kaste suoritettiin siellä?

Vilhelm asui Lappeenrannassa vuoteen 1875 saakka. Toukokuun 2. päivänä 1875 hän haki luterilaisen seurakunnan papilta muuttokirjaa aikomuksenaan muuttaa Venäjän silloiseen pääkaupunkiin Pietariin. Tuohon aikaan Suomessa oli käytäntö, jonka mukaan jokaisen muuttajan tuli hakea kotiseutunsa viranomaisilta muuttokirja, johon merkittiin tärkeimmät henkilötiedot kuten syntymäaika ja aviosääty, luku- ja kirjoitustaito sekä mahdollinen rokotus. Tämä paperi sitten esitettiin viranomaiselle sekä matkalla uudelle paikkakunnalle että kirjautuessa uuden kotiseudun viranomaisille. Mikäli matkalaiselta ei muuttokirjaa löytynyt, hänet voitiin pidättää irtolaisuudesta ja passittaa entiselle kotiseudulleen, kun se oli saatu selville.

Tarkka ajankohta Vilhelmin muutolle Pietariin ei ole tiedossa, mutta hän kirjautui siellä suomalaisen luterilaisen seurakunnan jäseneksi 13.11.1876 ja esitti samalla Lappeenrannasta mukanaan tuomansa muuttokirjan. Kirjautumista Pietarin vakituiseksi asukkaaksi vauhditti suunnitteilla oleva avioliitto. Vilhelm oli tutustunut ilmeisesti Pietarissa Maria Mathilda Eskolaan, joka oli muuttanut kaupunkiin viimeistään elokuun alussa 1875. Oulaisissa Pohjanmaalla 30.9. 1852 syntynyt Maria oli ottanut Vihannista, jossa hän silloin asui, muuttokirjan kaakkoiseen Suomeen Viipuriin 21.9.1872. Muuttokirjassa on merkintöjä oleskelusta Kivennavalla Karjalan kannaksella (12.10.1873) ja Siestarjoella Inkerissa (19.2.1874). Marian ja Vilhelmin häitä vietettiin Pietarissa 26.12.1876.

Vastavihitty aviopari jäi asumaan Pietariin noin neljäksitoista vuodeksi.  Vilhelmin ammatiksi on merkitty saksankielisessä kirkonkirjassa ”Arbeiter”, mutta Marian mahdollisesta ammateista tai työstä ei ole mainintoja. Ilmeisesti avioliitto oli lapseton. Amerikankuume oli 1890-luvulla vallannut myös monen Pietarin suomalaisen. Se tarttui myös Broändan aviopariin. He hakivat muuttokirjaa 8.2.1891 päämääränään Yhdysvallat. Se oli samalla viimeinen merkintä heistä Pietarin suomalaisen luterilaisen seurakunnan asiakirjoissa. Tämän jälkeen William Broendaksi muuttunut Vilhelm Broända pulpahtaa esille Yhdysvaltain länsirannikolla Astorian kaupungissa kesällä 1899. Paikallisessa sanomalehdessä hän mainostaa venäläisiä kylpyjä eli suomalaisittain saunaansa.

Runsas kahdeksan vuotta myöhemmin Williamin elämäntaival päättyy Astorian kaupungissa melko nuorena, sillä hän oli kuollessaan 21.11.1907 vain 54-vuotias. William on haudattu siellä Greenwoodin hautausmaalle. Sen sijaan hänen vaimonsa Maria eli vielä pitkään ja solmi toisen avioliiton Anton Johnsonin (1853 - 1935) kanssa. Maria elämäntaival päättyi Astoriassa 84-vuotiaana 13.9.1937.

Williamin hautakivessä on muistolause:
Ystäväni armaani
otettu on rinnaltani
Herra meidät yhdisti
hänpä myöskin eroitti
kiitetty nimens olkoon !

Sukuhistoriaa 3, osa 2

 

Taipaleen vanha ortodoksinen kirkko

Annan elämä jatkui kotiseudulla Taipaleen kylässä ilmeisesti noin vuoteen 1910 saakka. Taipaleen ortodoksisen seurakunnan pääkirjassa (1895-1915) on merkintä hänen muutostaan Joensuun ortodoksisen seurakunnan jäseneksi 31.12 (muuttokirjan numero 92), mutta merkinnästä puuttuu vuosiluku. Hänen sisarensa Marian kohdalla on samanlainen merkintä Joensuuhun muutosta 8.2.1911 (muuttokirjan numero 111). Muuttokirjojen numeroinnista olen päätellyt, että Anna muuttovuosi voisi olla 1910.

Mutta täyttä varmuutta muuton ajankohdasta ei voi antaa, sillä varmuuttani jäytää tieto, että Anna Surakka-niminen henkilö matkusti 26.5.1909 Hangosta Titania-laivalla Englantiin päämääränään Amerikka. Hänen matkansa jatkui Englannista 4.6. ja sen päätepisteenä oli Kanadan Ontariossa Toronton kaupunki. Siirtolaisinstituutin passiluettelot eivät kuitenkaan anna haulla yhtään Anna Surakkaa, joka olisi hakenut passia ennen vuotta 1911. Ensimmäinen Surakan Annalle myönnetty ja Siirtolaisinstituutin arkistoista löytyvä passi on myönnetty Amerikkaan muutto varten 20.5.1911 ja kyseessä oli nimenomaan tarinamme Anna. Pari kuukautta myöhemmin myönnettiin passi eräälle toiselle Anna Surakalle, mutta hän ei ole Taipaleen tilalla no 28 lapsuutensa ja nuoruutensa viettänyt Annamme, vaan pari vuotta vanhempi Polvijärvellä asunut kaimansa. Passissa Annan kotipaikka on Joensuun kaupunki ja passi myönnettiin viideksi vuodeksi.

Matka Atlantin yli, joka muuten maksoi 261 markkaa (= 1025€) alkoi Helsingistä Titania-aluksella 27.9.1911 ja jatkui Englannista 6.10. Empress of Ireland-aluksella. Alus saapui Quebeckin satamaan lokakuun 14. päivä ja Anna jatkoi matkaansa päämääräänsä Toronton kaupunkiin. Tämän jälkeen Anna vaiheet katoavat useaksi vuodeksi. Seuraavan kerran pääsen hänen jäljilleen sisarensa Marian maahanmuuttoselvityksen perusteella. Kun Maria Surakka saapuu maaliskuun 7. päivä 1916 Porth Huronissa Michiganissa Yhdysvaltoihin, hän ilmoittaa päämääräkseen sisarensa Anna Surakan asunnon. Annan osoitteeksi hän kirjoittaa maahantulokaavakkeeseen Box 21, Demmon, Houghton, Michigan. Maria oli tätä aikaisemmin asunut jo useamman vuoden Kanadan Torontossa. Milloin Anna oli siirtynyt Kanadasta Yhdysvaltoihin, on minulle vielä tässä vaiheessa mysteeri.

Seuraavan kerran Annan liikkeistä jää merkintä rekistereihin 19.7.1917 Kanadan rajan ylittämisestä Sault St. Mariessa. Tuliko hän Kanadan puolelta vai menikö hän sinne? Seuraava merkintä Kanadan ja USA:n rajan ylittämisestä on 24.2.1918 Vermontin St Albansissa. Viimeiseksi asuinpaikakseen hän merkitsee maahanmuuttokaavakkeeseen Toronton. Päämääränä oli Calumetin kaupunki Michiganissa, jossa hänen vasta avioitunut Maria -sisarensa nyt asui ja jonka osoitteen hän ilmoittaa kaavakkeeseen. Annalla oli mukanaan 100 dollarin käteisvarat. Erikoiseksi päämäärän tekee se, että Anna oli avioitunut Calumetissa 6.10.1917 eli siis runsas neljä kuukautta aikaisemmin John Alfred Hurun kanssa…

Jatkuu

Family History 3, part one

 For the past weeks, I have focused my extra energy on figuring out the life stages of a relative I found by chance. While browsing old American newspapers, my attention was drawn to the memoir of an American Finn who died on the west coast of the United States, which also mentioned the surnames of her parents. Her mother, Anna Huru, was said to be nee Surakka. I had never heard before that my grandmother’s relatives had ever lived on the west coast of the United States. So, I was immediately ready to investigate and find out who she was and how she had ended up in America.

Anna Surakka (Huru) was born on February 11, 1885 in the village of Taipale to the family of Ivan Vasiljev Surakka (1846 - 1902) and Anna Vasiljev Ratilainen (1851 - 1914). The family had lived in roughly the same places since at least the 1530s. A large part of the Orthodox indigenous population moved from the region to Russia in the 17th century due to wars and unrest. They feared revenge on the Swedes, as they had often sided with the Russians as they fought with Swedish troops and troops from western Finland. North Karelia, together with Käkisalmi County, was transferred from the Russian rule to the Swedish krona in the peace of Stolbova in 1617. The willingness to emigrate was also increased by the fear of forced conversion to Lutheranism and the recruitment and propaganda by the Russians for emigration.

It is known that the two brothers of Surakka, Hövilä and Maksima, left for exile to Russia during the "Ruptuuri War" in 1656-1658, but they returned to their homeland. Hövilä returned immediately after the peace came, Maksima a few years later. The Lutheran population moved to the deserted farms during the war from the west (mainly from Savo) and the south. The northern parts of North Karelia were almost completely emptied of Orthodox inhabitants. Almost the same thing happened to the Orthodox in Rääkkylä, Kitee, Kesälahti and Tohmajärvi. However, the native population remained to live in a couple of villages in Kitee and Tohmajärvi. In the eastern part of the province, in the Ilomantsi-Tuupovaara area, a rather strong Orthodox settlement remained, but even there they remained a minority. Liperi, which later included the Polvijärvi, Kuusjärvi (Outokumpu), Kontiolahti and Kaavi areas, which later became their own parishes, also had a fairly strong Orthodox indigenous population. The reason why the population of this particular area did not leave for Russia or return from there was probably that the region was a good farming area by that standard and the native population had the best and most fertile areas on the shores of Lake Viinijärvi, Pyhäselkä and Heposelkä. Although subjected to Lutheran forced conversions and pressure and submissive to the power of the "enemy land", there was a desire to fight nail teeth for the homeland which was cleared and owned by the ancestors.

Many Orthodox lived in the villages of Taipale, Viiniranta, Kompero, Harmaasalo, Sysmä and Sotkuma, as well as along the Pielisjoki River in Jakokoski and Paihola. After conditions calmed down, the Orthodox population, which remained a minority, grew faster than the Lutherans. Presumably it was because the Orthodox were, on average, wealthier than the Lutherans. In the famine years that were then occasional at the time, the scythe man of death reaped his harvest far more abundantly among the poor than the rich.

After the long background explanation I mentioned above, I will return to Anna Surakka’s family. His family's main farm was Taipale village farm number 13. This later formed four farms: according to the 1855 land register, they were Taipale no. 25 Uusisurakkala, Taipale no. 26 Ristonkangas, Taipale no. 28 Wanhasurakkala. Anna's grandparents Vasili Jakovlev Surakka (1812 - 1863) and Tatjana Aleksejev Ratilainen (1819-1887) have been hosting Wanhasurakkala since 1858. After Vasili's death, the farm was continued by his son Ivan (1846 - 1902), who was married to Anna Vasiljev Ratilainen (1851 - 1914). Anna and Ivan's family had eight children, four of whom had already died before Anna was born. When Anna let go of her first tanning, only her three-year-old brother Kondrat was alive. Anna and Kondrat were accompanied by little sister Mary (b. 1887) and little brother Alexander (b. 1894).

To be continued...

Sukuhistoriaa 3, osa 1

 Viimeisen viikon ajan olen suunnannut ylimääräisen energiani sattumalta löytämäni sukulaisen elämänvaiheiden selvittämiseen. Selatessani vanhoja amerikkalaisia sanomalehtiä huomioni kiinnittyi erään USA:n länsirannikolla kuolleen amerikansuomalaisen muistokirjoitukseen, jossa mainittiin myös hänen vanhempiensa sukunimet. Hänen äitinsä Anna Huru oli sen mukaan omaa sukuaan Surakka. En ollut aikaisemmin kuullut, että isoäitini sukulaisia olisi koskaan asunut Yhdysvaltain länsirannikolla. Siispä heti tutkimaan ja selvittämään, kuka hän oli ja miten hän oli päätynyt Amerikkaan.

Anna Surakka (Huru) syntyi 11.2.1885 Taipaleen kylässä Ivan Vasilinpoika Surakan (1846 - 1902) ja Anna Vasilintytär Ratilaisen (1851 - 1914) perheeseen. Suku oli asunut ainakin 1530-luvulta alkaen suunnilleen samoilla asuinsijoilla. Alueelta siirtyi suuri osa ortodoksisesta kantaväestöstä 1600-luvulla sotien ja levottomuuksien takia Venäjälle. He pelkäsivät ruotsalaisten kostoa, koska olivat usein asettuneet venäläisten puolella näiden kahakoidessa ruotsalaisten ja läntisestä Suomesta tulleiden sotajoukkojen kanssa. Pohjois-Karjala yhdessä Käkisalmen läänin kanssa siirtyi vuoden 1617 Stolbovan rauhassa Venäjän vallan alaisuudesta Ruotsin kuunun alle. Muuttohalukkuutta lisäsi myös pelko pakkokäännytyksestä luterilaisuuteen ja venäläisten harjoittama värväys ja propaganda muuton puolesta.

Tiedetään, että kaksi Surakan veljestä Hövilä ja Maksima lähtivät ruptuurisodan aikana 1656-1658 monien muiden mukana pakosalle Venäjälle, mutta he palasivat takaisin kotiseudulleen. Hövilä palasi heti rauhan slmimisen jälkeen, Maksima muutaman vuoden perästä. Ruptuurisodan aikana autioituneille tiloille muutti luterilaista väestöä lännestä (pääosin Savosta) ja etelästä. Pohjois-Karjalan pohjoisosat tyhjenivät lähes tyystin ortodoksisista asukkaista. Lähes samoin kävi Rääkkylän, Kiteen, Kesälahden ja Tohmajärven ortodokseille. Kantaväestöä jäi kuitenkin asumaan pariin kylään Kiteellä ja Tohmajärvellä. Maakunnan itäosaan, Ilomantsin-Tuupovaaran alueelle jäi melko vahva ortodoksinen asutus, mutta sielläkin he jäivät vähemmistöksi. Myös Liperiin, joka silloin käsitti myöhemmin omiksi seurakunnikseen muuttuneet Polvijärven, Kuusjärven (Outokummun), Kontiolahden  ja Kaavin alueet jäi varsin vahva ortodoksinen kantaväestö. Syy, miksi juuri tämän alueen väestö ei lähtenyt Venäjälle tai palasi sieltä, oli ilmeisesti siinä, että seutu oli tuon ajan mittapuun mukaan hyvää viljelysseutua ja kantaväestöllä olivat käytössä parhaat ja viljavimmat alueet Viinijärven, Pyhäselän ja Heposelän rantamilla. Vaikka jouduttiin luterilaisten pakkokäännytysten ja painostuksen kohteiksi ja alistumaan "vihollismaan" vallan alle, haluttiin kynsin hampain pitää kiinni esi-isien raivaamasta ja omistamasta kotiseudusta.

Ortodokseja asui paljon Taipaleen, Viinirannan, Komperon, Harmaasalon, Sysmän ja Sotkuman kylissä sekä Pielisjokivarressa Jakokoskella ja Paiholassa. Olojen rauhoituttua vähemmistöksi jääneen ortodoksiväestön väestönkasvu oli nopeampaa kuin luterilaisten. Oletettavasti se johtui siitä, että ortodoksit olivat keskimäärin varakkaampia kuin luterilaiset. Nälkävuosina, joita silloin tuppasi ajoittain olemaan, viikatemies niitti satoaan huomattavasti runsaammin köyhien kuin varakkaiden keskuudessa.

Edellä kertomani pitkä taustaselityksen jälkeen palaan Anna Surakan perheeseen. Hänen sukunsa kantatila oli Taipaleen kylän tila numero 13. Tästä muodostui myöhemmin neljä tilaa: vuoden 1855 maakirjan mukaan ne olivat Taipale n:o 25 Uusisurakkala, Taipale n:o 26 Ristonkangas, Taipale n:o 27 Jyrkilä ja Taipale no. 28 Wanhasurakkala. Annan isovanhemmat Vasili Jaakonpoika Surakka (1812 - 1863) ja Tatjana Alekseintytär Ratilainen (1819- 1887) isännöivät ja emännöivät vuodesta 1858 lähtien Wanhasurakkalaa. Vasilin kuoleman jälkeen tilan isäntänä jatkoi hänen poikansa Ivan (1846 - 1902), joka oli avioitunut Anna Vasilintytär Ratilaisen (1851 - 1914) kanssa. Annan ja Ivanin perheeseen syntyi kahdeksan lasta, joista neljä oli kuollut ennen jo Annan syntymää. Kun Anna päästi ilmoile ensimmäisen parkaisunsa, elossa oli ainoastaan hänen kolme vuotta vanhempi veljensä Kondrat. Anna ja Kondrat saivat vielä seurakseen pikkusiskon Marian (s. 1887) ja pikkuveljen Aleksanterin (s. 1894).

Jatkuu...

Historian hämärään kadonneita amerikansuomalaisia: Kapteeni Johan Kock. Viaporin kapinan alku

 

Venäläisiä sotilaita vahdissa Katajanokan sillan luona viaporiin kapinan aikana

Lueskellessani vanhoja amerikansuomalaisia lehtiä sattui silmiini erään värikkäät elämänvaiheet kokeneen siirtolaisen muistokirjoitus. Kyseessä oli kapteeni Johan Kock, jolla oli merkittävä rooli kiihkeitten tapahtumien pyörteissä sekä kotimaassa vuoden 1905 suurlakon että Viaporin kapinan aikana. Tämän Yhdysvalloissa Massachusettsin osavaltiossa vuonna 1915 syöpään menehtyneen herran elämänvaiheet ovat kyllä yhden kirjoitussarjan arvoiset, joten sormet näppäimistöllä alkoivat syyhyämään. Jatkossa seuraa useita tarinoita Johan Kockista ja hänen elämänvaiheistaan. Ne eivät ole kronologisessa järjestyksessä, vaan ne ilmestyvät, kun saan kunkin aihepiirin aineiston kootuksi.

Viaporin kapina 30.7. – 2.8.1906

Helsingissä ja sen edustalla olevassa Viaporissa, joka nykyisin on nimeltään Suomenlinna, elettiin heinä-elokuun vaihteessa kiihkeässä vallankumouksen odotuksessa ja lopulta muuttui veriseksi yhteenotoksi. Silloin osa venäläisistä varusjoukoista nousi Viaporissa kapinaa. Kapina liittyi Venäjän–Japanin sodan aiheuttamiin laajoihin levottomuuksiin ja kapinointeihin Venäjän keisarikunnan sisällä. Viaporin kapinan piti tarkoitus olla lähtölaukaus koko maan kattavalle vallankumoukselle.

Kapinointi käynnistyi 30. heinäkuuta, kun osa linnoituksen sotaväestä nousi upseeristoa vastaan.  Kapinyrityksen johdossa olivat kapteeni Sergei Tsion sekä nuoret luutnantit Jevgeni Kohanski ja Arkadi  Jemeljanov. Vallankumoussuunnitelmat oli laadittu jo keväällä 1906. Sen piti alkaa joko kesällä tai syksyllä Viaporin ja Kronstadtin linnoitusten sotilaskapinoilla. Tämän jälkeen siihen piti liittyä muita linnoituksia, Itämeren laivaston ja Mustanmeren laivaston päätukikohdan Sevastopolin.  Tämän jälkeen koko Venäjällä aloitettaisiin yleislakko, jonka puolestaan piti laajentua työläisten kansannousuksi. Kattavan ilmiantajaverkoston ansiosta Venäjän hallitus oli kuitenkin tietoinen vallankaappausyrityksestä.

Helsingissä järjestettiin kapinaa suunnitellut salainen kokous. Siihen osallistuivat bolševikkien lisäksi  eserrien (Sosialistivallankumouksellinen puolue, venäjäksi Партия социалистов-революционеров) taistelujärjestön johtajat Viktor Tšernov ja Jevno Azef. Heistä jälkimmäinen oli kuitenkin samanaikaisesti myös tsaarin salaisen poliisin Ohranan ilmiantaja. Suomalaisista mukana olivat punakaartin johtaja Johan Kock sekä ilmeisesti myös joitakin suomalaisia sosiaalidemokraatteja, kuten Otto Wille Kuusinen sekä Yrjö Sirola. Kapina suunniteltiin aloitettavaksi Viaporissa ja Kronstadissa samanaikaisesti 10. elokuuta 1906.

Kapinalliset uskoivat saavansa tukea toisilta Helsinkiin sijoitetuilta joukko-osastoilta sekä Johan Kockin johtamalta Suomen punakaartilta. Kapina käynnistyi kuitenkin sekavien vaiheitten jälkeen  jo 30.7. puoli yhdentoista aikaan illalla. Tällöin Kuninkaansaaresta ammuttiin kolme tykinlaukausta merkiksi kapinan aloittamisesta ja samalla kapinalliset ottivat myös Vallisaaren, Susisaaren sekä Kustaanmiekan haltuunsa. Viaporin saarista Iso- ja Pikku Mustasaari sekä Santahamina jäivät hallitukselle uskollisten joukkojen käsiin.

Uusi Suometar julkaisi kapinan alettua lisälehden, jossa oli punakaartin päällikön Johan Kockin kapinallisten tueksi antama julistus suurlakosta.

Uusi Suometar, lisälehti 31.7.1906