Sisällissotaa edeltäneet tapahtumat Kyyrölässä

Kylänäkymä Kyyrölästä 1920-luvulla. Lappeenrannan museot

Olen aikaisemmin kahdessa kirjoituksessani esitellyt Karjalan kannaksella sijainneen Kyyrölän venäläisen yhteisön vaiheita. Ensimmäisen kirjoitukseni

Kyyrölä, tiivis, ainutlaatuinen venäläisyhteisö Karjalan kannaksella

julkaisin viime vuoden puolella joulukuussa. Sitä seurasi tammikuun alussa artikkeli

Kyyrölän adressi. 

Tässä kirjoituksessani on aiheena Kyyrölän kylän vaiheet ennnen kevään 1918 sisällissotaa.

Suomalaista lehdistä poimittua

Kyyröläläisistä monet harjoittivat sivu- tai päätyönään maalarin ammattia. Vuonna 1909 pitäjässä toimi kaksi maalarien ammattiosastoa (niitä oli koko maassa 21), Kyyrölän (Puheenjohtaja P.N.Tyrin) ja Kangaspellon (M. Isakoff) kylissä. Niissä oli yhteensä 43 jäsentä. Vuonna 1913 Kyyrölän ammattiosasto oli kuitenkin lakkautettu ja Kangaspellon osaston toiminta oli lakannut jo aikaisemmin.

Näkymä Kyyrölän kylästä vuonna 1939. Museovirasto.

Kyyrölä ei ollut syksyllä 1917 leimallisesti punainen vaan vahvasti  porvarillinen. Sanomalehdet kertovat, että syksyn eduskuntavaaleissa sosialidemokraatit saivat vain runsaat 20 prosenttia (51) annetuista äänistä (244). Sen sijaan suomalaisten puolueiden liittouma (vanhasuomalaiset, nuorsuomalaiset ja kansanpuolue) saivat noin 70% äänistä (173). Maalaisliiton osuus oli runsas 7 % (18 ääntä).

Kun Viipurissa ilmestyneen sosialidemokraattisen Työ-lehden agitaattori vieraili Kyyrölässä elokuussa 1917, hän oli syvästi pettynyt vierailuunsa. Artikkelista heijastuu ärtymys kylän täydellisestä venäläisyydestä.  Työväentalo Kyyrölästä löytyi, mutta ”siinäkin oli nimikilpi venäjäksi”. Puhetilaisuus oli ilmoitettu alkavaksi illalla klo 19.00, mutta kuulijoita ei paikalle ilmaantunut. Pettyneenä tähän agitaattori kyseli: ”Tuleeko tänne Työ-lehteäkään?” Kukaan ei tiennyt sitä kylään tulevan. Lehteä ei tilannut edes kylän työväenyhdistyksen puheenjohtaja. Paikalliset asukkaat tilasivat kuulemma venäläisiä porvarilehtiä sekä Viipurissa ilmestyvää, niin ikään porvarillista Karjalan Aamu-lehteä.

Perimätiedon kertomaa

Vuonna 1993 ilmestyneessä kirjassa Kyyrölän perinnettä on Kyyrölän viimeinen kylänvanhin Aleksandr Uschanoff 1960-luvulla muistellut Kyyrölän kylän vaiheita kirjoituksessaan Kyyrölän historiaa ja elämää. Kokosin alle yhteenvetoa hänen näkemyksistään, mitä Kyyrölässä tapahtui ennen sisällisodan puhkeamista.

1. maailmansota
Kun sota syttyi, kylässä asuneita Venäjän kansalaisia kutsuttiin sotapalvelukseen. Kylän kanta-asukkaita, jotka olivat Suomen kansalaisia sen sijaan ei otettu armeijaan. Nuoriso lähti töihin Siestarjoen asetehtaalle, Moskovaan. Osa kyläläisistä hankkiutui rakentamaan sotilaallisia puolustuslinjoja Karjalan kannakselle. Kylän naisväki neuloi rintamalla oleville venäläisille sotilaille sukkia ja lapasia. Tämä suomalaisten ympäröimä venäläinen saareke oli pääosin hyvissä väleissä suomenkielisten naapureidensa kanssa. Mutta kylään ja sen ympäristöön alkoi vähitellen ilmestyä suomalaista sivistyneistöä, johon oli tarttunut viha kaikkea venäläistä kohtaan ja osa tuosta vihasta alkoi kohdistua myös Kyyrölän asukkaisiin.

Vuosi 1917
(Kuten viipurilaisen Työ-lehden agitaattori aikaisemmin lainaamassani totesi) Kyyröläläisille tuli porvarillisia venäläislehtiä. Näitä olivat Birzhevyje novosti (Pörssiuutiset), Novoje Vremja (Uusi aika) ja aikakauslehti Niva (Neva). Politiikkaa ei juurikaan seurattu, keskityttiin huolehtimaan oman kylän asioista. Kylässä toimi kyllä Työväenpuolue, joka oli perustettu vuonna 1906. Toinen aktiivinen yhdistys oli vapaapalokunta. Molemmat järjestivät illanviettoja. Työväenpuolue rakensi pienen kesätanssitalon, palokuntalaiset puolestaan vuonna 1910 tilavamman lämmitettävän talon, johon mahtui tuhat henkeä. Yhdistykset kilpailivat keskenään siitä, kumpi järjestää ohjelmaa, joka houkuttelee paikalle enemmän kuulijoita ja katsojia. Yhteisiä illanviettoja järjestettiin tilavassa palokunnan talossa. Väestö oli suhteellisen tasa-arvoista, suurmaanomistajia ei ollut. Kukin eli omalla työllään eikä liikaa jaettavaa ollut kellään.

Kyyrölän vapaapalokunnan talo. Museovirasto

Uschanoffin mukaan helmikuun vallankumous vaikutti Kyyrölässä kuin salamanisku. Kyläläiset olivat sekä koulu että uskonto kasvattaneet siihen, että Jumala on taivaassa ja tsaari maan päällä. Kauhulla seurattiin tapahtumia Venäjällä. Sen sijaan kylästä kotoisin ollut nuoriso, joka oli ollut töissä Pietarissa, Moskovassa ja Viipurissa, palasi keväällä kotiin ja alkoi järjestää manifesteja sekä marsseja kulkien kylän päästä päähän laulaen vallankumouslauluja. Toinen puoli kyläläisistä pysyi puolueettomana senkin vuoksi, että isien ja isoisien mukaan tsaarin valta on murtumaton. Koska punaiset asettuivat sitä vastaan, sitä pidettiin kauheana pyhäinhäväistyksenä. Ne, jotka eivät olleet nähneet elämää kylän ulkopuolella uskovat vahvasti vanhoihin perinteisiin, ja tuomitsivat punaisten toiminnan.

Uudellekirkolle karkotettu pappi Zemljanitsyn palasi maaliskuussa takaisin Kyyrölään. Kesä kului kuitenkin ilman suurempia muutoksia. Kylässä kävi venäläisiä sotilaita ja kasakoita karjaa ostamassa Venäjän armeijan ruokatarpeiksi. Kylän ukot alkoivat leikkiä sotilaita niin kuin pienet lapset. Siellä missä marssivat punakaartin joukot, siellä marssivat myös vanhan Suomen armeijan ylivääpelin komennuksessa itsenäisyysaktivistit. Kukaan yksinkertaisista ihmisistä ei vielä tiennyt, mihin tämä johtaa. Mutta joku tiesi ja rohkaisi näihin huveihin.

Koitti syksy ja lokakuun vallankumous. Eräänä syysaamuna pylväisiin oli naulattu ilmoituksia: Kaikki valtaa siirtyy vallankumouskomitealle. Kansalaiset määrättiin luovuttamaan kaikki aseensa punakaartin päämajaan, joka oli entisessä reservikomppanian rakennuksessa. Tammikuussa alkoi sisällisota, josta seuraavassa kirjoituksessa.