Uukuniemen siässynöistä

Kesällä 1908 oli useissa sanomalehdissä artikkeli, jossa kerrottiin Uukuniemellä olleista siässynöistä ja niiden tuhoamisista. Artikkeli perustui kirjoitukseen, joka oli ollut keväällä 1908 Suomen Museo-lehdessä.

Menneitten aikojen taikauskoa Karjalassa (Suomen Museosta.)

Koska Karjalaan aikaisin levisi kreikanuskoa, niin siihen maakuntaan jo vuosisatoja sitte rakennettiin sen uskon tunnustajia varten kirkkoja sekä säässynöitä eli kappelia. Näitten säässynäin ympärillä kasvoi puita ja semmoiseen metsikköön haudattiin kuolleita, jonkatähden sitä sanottiin kalmistoksi. Mutta sellaisissa paikoissa sekä kreikan- että lutherinuskoiset myöskin alkoivat toimittaa taikauskoisia temppuja. Sentähden Ruotsin alle jääneessä Karjalassa 1700-luvun keskivaiheilla papisto sekä kruununpalvelijat tahtoivat säässynöitä hävittää. Venäjän puolella rajaa myöskin oli sellaisia kappelia.

Niinpä Uukuniemellä jo silloin, kuin koko Suomi oli Ruotsin vallan alaisena, oli ollut säässynä Kummun kylässä. Sen Uukuniemen lutherilainen kirkkoherra Fabian Nirkko antoi polttaa. Mutta ison vihan aikana rakennettiin uusi kappeli, jonka joka seinä oli sylen pituinen, ja joku venäläinen sotilas oli sinne myöhemmin tuonut pyhän Eljaksen vanhan kuvan. Koska samassa kylässä sitte rajanvartijoina oli pari venäläistä sotamiestä ja lähellä oli yksi venäjänuskoinen talonisäntä, niin joskus oli korjattu tämän säässynän kattoa, mutta ovet oli niin huonossa kunnossa, että paimenet ynnä muut sinne juoksivat.

Eräs Olavi Metso, joka oli lutherilainen Mensuvaaran kylästä, kävi jouluna v. 1756 Uukuniemen kirkossa, läksi sieltä ystävien luo Kummun kylään käymään ja poltti siellä toisena joulupäivänä säässynän. Vartijaväen kersantit heti otti hänet kiinni, kovin kourin häntä piteli, sekä toimitti hänet Viipurin kuvernementtikansliaan ja kihlakunnanoikeus tutki asiaa. Metso, joka oli 40 vuoden vanha ja joteniin taitava uskonsa opissa, sanoi tehneensä tekonsa sentähden, että tuomiokapituli viimeksi toimitetun seurakunnantarkastuksen jälkeen oli kehoittanut peräti hävittämään kaikkia uhripaikkoja. Niitä oli tämä säässynäkin ollut, mutta Metso itsekään ei suinkaan ollut taikauskosta vapaa. Hän kertoi oikeuden edessä, että ensin kreikanuskoiset ja sitte myöskin lutherilaiset olivat tässä paikassa uhranneet. Sitä tekivät varsinkin Yrjön päivänä (23 p. Huhtik.) jolloin karja ensi kerran pääsi ulos. Silloin menivät olutputeli mukana säässynään, tämä siellä tyhjennettiin, rahoja uhrattiin ja pieniä vaksikyntteliä sytytettiin, että lehmät ja hevoset menestyisivät ja ihmiset pysyisivät terveinä. Hän itse oli kolme vuotta sitte ollut viikonpäivät päästään sekava sentähden, että hän sen säässynän ohi kulkiessaan ei ollut mitään uhrannut. Olivathan muut sellaisesta uhrinlaiminlyömisestä kuolleetkin. Naapurikylänkin, Niukkalan, asukkaat toimittivat siinä paikassa uhria, ettei karhu kaataisi karjaa j.n.e.

Metso oikeudelle kertoi toisestakin hävittämästänsä säässynästä ja luuli, että sen polttaminen oli tuottanut onnea. Hänen kotikylässään, Mensunvaarassa, oli seisonut vanha säässynä jo silloin, kuin Pontus de la Gardie Ruotsille valloitti Karjalan. Samaan paikkaan sitte rakennettiin uusi semmoinen ja siinä uhrattiin varsinkin Yrjön, Katharinan ja Eljaksen päivinä. Sinne vietiin ensimmäistä olutta, ensimmäistä maitoa, jota saatiin poikineesta lehmästä, y. m. Sytytettiin myöskin vaksikyntteliä ja uhrattiin 1 tahi puoli kopekkaa. Eräs vaimo ei ollut vienyt sinne maitoa ja tuli sentähden sangen sairaaksi.

Noin 20 vuotta sitte joku sytytti säässynän palamaan, mutta kyläläiset peloissaan taas rakensivat uuden. Metson noin 10 vuoden vanha veli Erik sitte oli säässynän uhrirahoista ottanut muutamia riunoja, mutta tuli toisesta lantiostaan niin kipeäksi, ettei päässyt astumaan, Varastetut rahat hän sitte vei kirkkoherralle köyhille annettavaksi. Jonkun vuoden kuluttua hän vaivaisena ryömi säässynän luo ja tämän Olavin kanssa sytytti säässynän sekä kaatoi ja poltti suuret hongat sen ympäriltä. Tämä tehtiin kirkkoherran käskystä ja nyt tuli kylä onnelliseksi. Metsikön sijalle perattiin peltoa. Jossakin talossa siinä kylässä oli ollut 1—2 kituvaa lehmää, mutta nyt oli 9 lypsävää ja ihmiset olivat kaikki terveinä. Nämät asiat oikeudelle todistivat todenperäisiksi kirkkoherra Wastin, nimismies Åberg ja lautakunta. Oikeus vapautti Metson, mutta sakotti muita, jotka olivat uhranneet.
J. M. Salenius.

Herra-Olli

Uukuniemen pitäjäjuhlilla kesällä 2022 oli minulla ilo ”tutustua” tähän herraan, joka seisoo Uukuniemen pitäjäntuvan edessä. Hän on varmaankin pitäjän tunnetuin ”Herra”. Kyseessä on Matti ja Katriina (os. Kuutin) Pitkäsen poika Olli Pitkänen (15.11.1887 – 4.3.1970).

Uukuniemen Niukkalassa asunut Olli elätti itsensä kalastuksella, tekemällä pärekoreja, metsätöillä, kuorimalla propseja ja veistämällä parruja. Liikanimi "Herra-Olli" oli hankittu siten, että Olli oli kerran käyttänyt tansseissa taktiikka, jolla pääsi ensimmäisenä pokkaamaan haluamaansa tanssipartneria. Soittajat kuuluttivat tanssien aikana seuraavan, ilmeisesti aikaisemman tuntemattoman kappaleen. Tällöin Olli oli sanonut miesjoukossa kovalla äänellä, että tuommoista ei nyt tanssi kyllä kuin herrat. Muut miehet jäivät tätä ihmettelemään, mutta Olli kiirehti ensimmäisenä daamia hakemaan. Tämän episodin jälkeen hänet tunnettiin Herra-Ollina.

Herra-Ollin kerrotaan olleen niitä ihmisiä, jolla ei toisista ollut koskaan pahaa sanottavaa. Hänellä oli 1940- ja 1950-luvuilla gramofoni, jonka kanssa hän kierteli pyhäisin taloissa mieliharrastuksensa kortinpeluun ohessa. Joku luonnehti häntä huolettomaksi veijariksi, josta tuli ilmeinen legenda jo eläessään. Pitäjäntuvan eteen Herra-Olli ilmestyi vuonna 2009 Olavi Kaskela veistämänä ja lahjoittamana.