Sulholle lakanat

Karjalaisella syrjäkylällä eleli 1940-luvun lopulla jo parhaimman naimaiän ohittanut neito äitinsä, siskonsa ja tämän lasten kanssa. Elämä oli niukkaa, eikä sopivia aviomiesehdokkaita löytynyt kotikylältä. Kotitalon läheisyyteen hakattiin uusi itäraja, jota partoivien miestenkään joukosta ei kultaa löytynyt. Niinpä neito tarttui kynään ja lähetti kirjeenvaihtoilmoituksen lehteen monen muun kylän neitosen tapaan.  Pian tärppäsikin ja aviomiesehdokkaaksi ilmoittautui pohjoissavolainen "tehtailija". Niinpä tulevalle aviovaimolle tuli kiire valmistaa kapiot ennen Savon mualle muuttoa. Lakanat tämä näppärä ja työteliäs morsian valmisti rivakasti, ei suinkaan kangaskaupasta haetusta materiaalista, vaan amerikkalaisista vehnäsäkeistä - Made in Chicago.

Unicefin organisoimana maahamme saatiin vuodesta 1947 lähtien ruoka-apua, jota jaettiin lähinnä Itä- ja Pohjois-Suomeen. Saatu apu käytettiin siis tarkkaan hyväksi, mistä yllä kuvattu lakana on hyvä todiste. On muuten vieläkin hyvässä kuosissa, vaikka pellavasäkin tekstit ovat hieman haalistuneet lukuisten pesukertojen seurauksena.

Puomi Kuolismaantiellä Ilomantsissa

Puomi pysäytti kulkijan Kuolismaan tiellä

Kuvassa näkyvä puomi on edessä, kun rajavyöhyke alkaa tiellä joka johtaa Ilomantsin Möhköstä Kuolismaalle. Kuolismaa sijaitsee jo Venäjän puolella, mutta kuului ennen talvisotaa Suomelle ja oli yksi Ilomantsin itäosien suurista kylistä. Aikoinaan rajavyöhykkeen raja oli edessä näkyvän mäen päällä, jossa oli vuorolinja-autojen kääntymäpaikka. Neuvostoliiton viranomaiset vaativat sen siirtämistä mäen alle, sillä kääntyvän linja-auton valot häiritsivät itäblokin erämaan rauhaa. Vaikka Neuvostoliitto katosi, puomi on pysynyt paikoillaan. Tässä karttalinkki tuolle alueelle.

Aajevaaran - Lusikkavaaran alue vuoden 1939 kartalla. Uusi valtakunnan raja
lisätty jälkikäteen.

Tapasin Ilomantsin kylän raitilla viime kesänä vanhan pariskunnan joka kaiholla ja katkeruudellakin muisteli puomin taakse jäänyttä kotikyläänsä Lutikkavaaraa, joka jäi Moskovan rauhansopimuksen rajanvedossa niukasti Neuvostoliiton puolelle, kuten oheisesta kartasta ilmenee. Rajalta kotitalolle oli ollut matkaa noin kilometri.

Neuvostoliiton harjoittama pintavakoilu oli vilkasta jatkosodan jälkeen aina 1950-luvun lopulle saakka. Sitä suoritettiin myös Ilomantsin korkeudella ja Kuolimaalle johtavan tien varressakin. Siinä käytettiin hyväksi suomalaisten viinanhimoa ja typeryyttä. Useat vakoilusta kiinni jääneet olivat entisiä sotavankeja, jotka oli värvätty tehtäväänsä sotavankeudessa. Ilomantsin tapauksissa kyse oli ensin mainitusta syystä. Nimittän Kusurissa asuneet Erkki ja Toivo Eronen päättivät kesäkuussa 1951 lähteä hakemaan Neuvostoliiton puolelta votkaa. He olivat olleet Leminahon vartioasemalla sahaamassa puita, kun viinanhimo iski.  Votkaa he saivat, mutta se edellytti vastapalveluksia. Vastapalvelukseksi saamastaan votkasta oli se, että Eroset toimittivat tietoja Leminahon vartioasemasta ja alueen siviiliasukkaista. Veljekset kävivät viinanhakumatkoilla useita kertoja vuosina 1951-52 ja luovuttivat keräämiään tietoja. Veljesten matkat rajan taakse paljastuivat vasta vuonna 1959.

Ilomantsin Virmajärvi - Euroopan Unionin mannerosan itäisin piste

Kuuman kesän kääntyessä loppua kohden on aika palata blogikirjoitusten pariin. Vierailin Euroopan

Suomen itäraja ennen talvisotaa Virmajärven kohdalla.

Unionin mannerosan itäisimmällä pisteellä Ilomantsin Virmajärvellä 31.7.2018. Se sijaitsee 70 kilometriä idempänä kuin Venäjän entinen pääkaupunki Pietari. Raja on ollut  kyseisellä paikalla jo vuodesta 1617 alkaen. Ennen talvisotaa raja kaartui Virmajärveltä jyrkästi itään, osittain jopa koilliseen, talvisodan jälkeen vuonna 1940 sijaan Moskovan rauhansopimuksen seurauksena lounaaseen. Virmajärvi kuuluu Koitajoen vesistöalueeseen ja on mittaamattomien erämaiden keskellä.  Tehometsätalous on kuitenkin tuonut metsäautotiet maamme syrjäsimpiinkin kolkkiin. Metsäautoteitä alettiin seudulle rakentaa 1950- ja 1960-luvuilla. Niinpä Virmajärven rannalle pääsee nykyisin hyvin autolla. Virmajärven rantaan on vuonna 1996 rakennettu katselupaikka, joka on rajattu pois rajavyöhykkeestä. Tämän vuoksi rajatulla alueella liikkumiseen ei tarvita rajavyöhykelupaa. Katselupaikalla käy vuosittain noin 2 500 vierailijaa.

Koitajoen alueen historiaan ja nähtävyyksiin voit tutustua lähemmin täällä.

 Näkymia Virmajärveltä.