Kyyrölän kylänraittia 1930-luvulla Kuva: Museovirasto |
Kyyrölän ortodoksinen kirkko. Kuva: Museovirasto. |
Kyyrölän kylänraittia 1920-luvulla. Kuva: Museovirasto. |
Kyyrölän seudun kartta 1930-luvulta |
Nämä pakkosiirretyt muodostivat seudulle omalaatuisen, suppealla alueella olevan, uskonnoltaan ortodoksisen asutuksen, joka oli joka puolelta suomalaisen asutuksen ympäröimä. Vuonna 1740 suoritetun väestönlaskun mukaan Kyyrölän venäläisyhteisössä asui jo 311 henkeä. Vuonna 1862 asukasmäärä venäläiskylissä oli jo noin 1000. Kun tsaari Aleksanteri II lakkautti maaorjuuden, lahjoitusmaat silloin omistanut ruhtinas Uhtomski ajautui konkurssiin. Suomen valtio osti lahjoitusmaat 27.3.1878. Tämän jälkeen talonpojat pystyivät joko vuokraamaan tai lunastamaan viljelemänsä maat. Maanjako suoritettiin vuonna 1890, jolloin talonpojat saivat kukin 35 hehtaaria maata. Tässä vaiheessa kylissä oli jo 1882 asukasta. Väkiluku säily vajaassa kahdessa tuhannessa aina talvisotaan saakka. Ensimmäinen ortodoksinen kirkko rakennettiin seudulle Kyyrölään vuonna 1725, toinen 1803 ja kolmas 1898. Tämä kivikirkko, johon mahtui 2000 henkeä, tuhoutui pahoin talvisodassa. Myös Kangaspellon kylässä oli pieni ortodoksinen kirkko, joka oli rakennettu puretun Kanneljärven ortodoksisen kirkon materiaaleista vuonna 1921.
Kyyröläläisen Juho Uschanoffin mainoksia oli vuosina 1918 - 1919 lähes kaikissa maakuntalehdissä. Keskisuomalainen 30.8.1918 |
Kyyrölän väestö säillytti tarkkaan sekä kielensä että kansalliset tapansa. Kyyrölässä puhuttiin Moskovan seudun murteellista kansankieltä. Venäjä oli Kyyrölässä kotikielenä ja virallisena kielenä pitkään myös seurakunnallisissa ja kunnallisissa asioissa. Venäjää puhuttiin kaduilla, kaupoissa sekä virastoissa. Kylissä asuneet harvat suomalaisperheet "venäläistyivät". He puhuivat myös hyvin venäjää ja käyttivät paikallisessa murteessaan lisäksi runsaasti venäläisiä lainasanoja.
Jumalanpalvelukset pidettiin ainoastaan kirkkoslaavilla ja kouluopetus myös aina vuoteen 1925 saakka. Kyyrölän väestö oli juurtunut kotimaahansa ja harrasti samoja asioita kuin muutkin suomalaiset. Kylän miehet puhuivat sujuvasti suomea, joskin hieman murtaen. He kulkivat ahkerasti ansiotyössä ja/tai valmistivat saviteollisuustuotteitaan eli ruukkuja, astioita ja kermiikkaa. Syy saviteollisuuden ja siihen liittyvän kauppatoiminnan syntyyn olivat osaltaan maanomistusolot. Kylän tilallisilla oli keskimäärin vain neljä hehtaaria peltoa. Se ei elättänyt päätoimisena, jonka vuoksi oli hankittava tuloja muualta. Joka kolmas Kyyrölän miehistä oli 1930-luvulla "savipotin valaja" ja näiden
Savenvalaja Pekka Uschanoff työn ääressä vuonna 1930. Kuva: Museovirasto/Tyyni Vahter |
Kyyrölän talot oli rakennettu tiiviiisti tienviereen. Kuva: Museovirasto. |
Kyyrölän kunta, joka sai nimensä vasta kuntaa perustettaessa, aloitti toimintansa vuoden 1890 alussa. Alueen venäjänkielinen väestö oli 12.6.1889 anonut Viipurin läänin kuvernööriltä, että Kyyrölän ortodoksisen seurakunnan alueesta muodostettaisiin erillinen kunta. Kunnan pinta-ala oli vain 52 neliökilometriä ja se muodostui itse Kyyrölän kylästä (Krasnoje Selo) sekä Kangaspellon (Novaja derevnja), Parkkilan (Parkino) ja Sudenojan (Razvoz) kylistä. Kuvernöörin myönteinen päätös saatiin 26.9.1889. Koska kunta oli asukasluvultaan pieni, ei sillä ollut aluksi muita toimihenkilöitä kuin kunnan esimies. Kuntalaisten verotaakka oli matala, vain 40 penniä veroäyriltä. Uuden kunnallislain astuttua voimaan Kyyrölään valittiin 12-jäseninen kunnanvaltuusto. Se oli venäjänkielisten hallussa lähes täysin. Esimerkiksi vuosina 1922 - 1924 valtuustossa oli vain yksi suomenkielinen jäsen. Suomi tuli kunnan viralliseksi kieleksi vasta vuonna 1923. Puoluepolitiikkaa ei näytellyt merkittävää roolia Kyyrölän kunnanvaltuustossa. Muolaan pitäjähistorian mukaan kieliryhmien välille ei syntynyt kunnallishallinnossa, eikä juuri muussakaan, riitaisuuksia. Kunnan veroaste oli matala ja kunnan asioita hoidettiin hyvin, mikä lienee ollut syynä siihen, ettei suomenkielinen vähemmistö pyrkinyt haastamaan venäjänkielistä valtaväestöä. Tämä ei kuitenkaan ole koko totuus, sillä sanomalehtiuutiset tuolta ajalta kertovat voimakkaistakin jännitteistä. Palaan siihen myöhemmin toisessa kirjoituksessani.
Kyyröläläisiä taloja. Kuva: Museovirasto |
Kyyrölä liitettin takaisin Muolaan kuntaan vuoden 1934 alussa vastoin kyyröläläisten toiveita. Se oli tiettävästi ensimmäinen pakollinen kuntaliitos maassamme. Vuoden 1933 kunnallisvaaleissa kyyröläläiset muodostivat oman ehdokaslistan, joka sai läpi neljä paikkaa 29-jäseniseen valtuustoon. Kyyrölän kylä oli Muolaan kunnan keskus ja merkittävin taajama. Se levittäytyi kahden puolen Viipurista itään johtavan Kannaksen valtatien varrelle. Siellä sijaitsivat ortodoksinen kirkko ja pappila, käräjätalo, apteekki, viljavarasto, työväentalo, kansakoulu ja kasarmeja. Kangaspellon kylässä oli 384 asukasta vuonna 1939. Kylässä oli koulu, VPK:n taloa ja kolme kauppaa. Kylät oli rakennettu perinteseen venäläiseen tyyliin. Talojen takana olivat navetat, tallit, vajat, riihet, saunat ja kornut. Talot olivat tiiviisti rintarinnan kylätien varrella. Kyyrölän kylien yksi tunnusmerkki olivat pitkien keppien päissä olevat kottaraispöntöt. Pihapiireissä ei ollut isoja puita, ainostaan sireenipensaita, pihlajia, poppeleita, kirsikka- ja omenapuita. Joka pihapiirin nurkassa oli kukkia, joista pidettiin hyvää huolta. Pöntöt piti
Näkymä Kyyrölän kirkon portille. Kuva: Museovirasto. |
Vaikka historioitsija ei tulisi koskaan jossitella, niin silti... Mikäli kansakuntamme olisi onnistunut välttämään sodat ja Kannas olisi säästynyt hävitykseltä, Kyyrölä olisi kuuluisa ainutlaatuisesta venäläisestä kulttuuristaan, erikoisista kylänraiteistaan, ortodoksisesta kirkostaan ja "pottitehtaistaan". Yksi merkittävistä Kannaksen ja Kaakkois-Suomen vetonauloista Viipurin linnan, Laatokan, Valamon, Konevitsan ja Terijoen hiekkarantojen ohella.