Kirjoituksia eteläkarjalaisen historian hämärästä.
Sivut
▼
maanantai 20. kesäkuuta 2016
Kansanopetus Lappeenrannassa 150 vuotta. Vanhan polven maalaiskansakoulun opettaja oli tuhattaituri
Imatralainen kirjailija ja opettaja Hilja Valtonen on osuvasti kuvannut vanhan
polven kansakouluopettajia seuraavasti: ”Hänelle ei mikään inhimillinen saanut
olla vierasta”.Kun kunnan ukot olivat
pitkän riitelyn jälkeen suostuneet perustamaan kyläkunnalle kansakoulun, he
löivät sen jälkeen yleensä kukkaron nyörit tiukasti kiinni. Opettajan
tehtäväksi jäi hankkia omin konstein harmonit, kaapit, kirjastot, köyhien
lasten vaatteet ja kengät.Varojen
hankkimiseksi hän järjesti arpajaisia ja iltamia, joissa esitettiin opettajan
ohjaamia kuvaelmia, näytelmiä ja kansantanhuja sekä lauloi opettajan
harjoittama kuoro. Hänen tehtäviinsä kuului koulun siivoamisen ja lämmityksen
organisointi, sillä siivoojia ja vahtimestareita ei koululaitoksen
alkuvuosikymmeninä useinkaan kouluilla ollut. Työvoimana olivat oppilaat, jotka kantoivat
puut ja vedet, lakaisivat lattiat ja jopa lämmittivät lauantaina opettajalle saunan.
Tehtäviin kuului myös koulupuutarhan hoito.
Opettaja oli mukana perustamassa
raittius-, urheilu- ja nuorisoseuroja, osuuskauppoja ja -kassoja, jopa sonni-
ja puimakoneosuuskuntia. Hoitipa hän välillä niin papin, lukkarin ja lääkärin
ja hammaslääkärinkin tehtäviä. Opettajat osallistuivat ahkerasti myös sekä
kunnallisiin että seurakunnallisiin luottamustehtäviin. Usein opettajan
perheeseen ilmestyivät kyläkunnan ensimmäiset tekniset uutuudet, kuten
separaattori, ompelukone, polkupyörä, puhelin tai radio. Opettaja oli
todellakin usein kauas loistava ”kansankynttilä”. Tätä häneltä myös odotettiin.
Opettaja joka koulutyön päätyttyä sulkeutui omaan kammioonsa ja eristäytyi
kyläläisten riennoista, sai nopeasti laiskan ja nahjuksen maineen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti