Eteläkarjalainen maisema

Eteläkarjalainen maisema
Tässä blogissa on sekä kuvia että tarinoita upean Etelä-Karjalan luonnosta, ihmisistä ja kulttuurista. Kuvassa syyskuinen näkymä Saimaan kanavan varrelta.

maanantai 24. heinäkuuta 2017

Lakkautettujen kyläkoulujen kierros. Sutelan “korkeakoulu” Ruokolahdella

Sutelan "korkeakoulu" ja sen oppilaita vuosikymmeniä sitten

Heinäkuisen Ruokolahdelle suuntautuneen pyöräretken toinen "kohokohta" oli korkealle kurkottava entinen koulurakennus Särkilahdentien varressa. Tässä tarina, jonka sain kokoon varsin vähistä "eväistä".


Sutelan koulurakennus vuonna 2017
Sutelan koulupiirin kansakoulu aloitti toimintansa vuonna 1925. Koulupiiriin kuului kahdeksan kylää: Hyrkäs, Kalpiala, Kuopiola, Mustakulkkula, Niuvanmaa, Poitsilanmaa, Sutela sekä osia Kaljulasta. Koulurakennus sijaitsee Särkilahdentien varrella, vastapäätä Hyrkkäälle vievän kylätien risteystä. Rakennus jää nykyisin Särkilahdentieltä jo lähes näkymättömiin eteen kasvaneen puuston taakse.  Korkea ja kapea koulurakennus sai nopeasti lempinimen ”Sutelan korkeakoulu”. Koulu toimi pitkään joko kaksi- tai kolmeluokkaisena. Oppilasmäärä oli yleensä 50 – 60 tienoilla. Huippumäärä oppilaita oli vuonna 1935, jolloin koulussa opiskeli peräti 99 oppilasta.

Pitkäaikaisia opettajia koulussa olivat Amanda Siitonen (28 vuotta) ja Helmi Kähkönen (34 vuotta). Sutelan kansakoulun oppilasmäärä alkoi laskea 1960-luvulla. Lakkauttaminen oli koulun kohtalona keväällä 1971. Viimeisenä lukuvuonna Sutelassa oli 21 koululaista. Koulutoiminnan päätyttyä rakennus myytiin Erkki Sikiön omistukseen ja siellä harjoitettiin yritystoimintaa.

3 kommenttia:

  1. Olen lopettanut koulun Sutelankoulussa 29.5 1971.Eli -71 lienee koulutoiminta loppunut

    VastaaPoista
  2. Ole lopettanut koulun Sutelankoulussa 29.5 1971.Eli kulutoiminta lienee loppunut -71

    VastaaPoista
  3. Kiitos korjaavasta palautteesta. Korjaus koulun päättämisajankohtaan tehty.

    VastaaPoista