Eteläkarjalainen maisema

Eteläkarjalainen maisema
Tässä blogissa on sekä kuvia että tarinoita upean Etelä-Karjalan luonnosta, ihmisistä ja kulttuurista. Kuvassa syyskuinen näkymä Saimaan kanavan varrelta.

keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Lappeenrantaan uusi kauppatori ja -halli syksyllä 1956


Tällaiseksi kaavailtiin Lappeenrannan uutta kauppatoria syksyllä 1955.
Savo-Karjala 7.9.1955.
Syksyllä 1956 tapahtui Lappeenrannan keskustassa näkyvä mullistus. Kaupungin vilkas torielämä koki "ylösnousemuksen" ja siirtyi Saimaa rannalta satamasta Salpausselän hiekkaharjulle. Silloin valmistuivat kaupunkiin uusi kauppatori ja kauppahalli Oksasenkadun, Toikankadun ja Snellmaninkadun rajaamalle tontille. Entinen satamassa ollut kauppatori ja kauppahalli olivat tulleet tiensä päähän. Näin tarpeettomaksi jäänyt vanha kauppahalli myytiin purettavaksi yhdessä ns. Jaakkolan kirkon ja vaakahuoneen kanssa toukokuussa 1957. Kaupunki sai vanhasta kauppahallista huutokaupassa 24 000 markkaa.

Kauppahallin harjannostajaiset 1956. Kuva: Lappeenrannan museot / Kuvapaja
Paikallislehdet kertoivat kiitettävän ahkeasti uuden kauppatorin ja -hallin rakentamisen etenemisestä. Syyskuun puolivälissä 1956 olivat sekä kauppahalli että sen edustalle rakennettu tori valmiita. Kauppahallin rakentajana oli toiminut Rakennusliike Rainer Sainio. Luovutus- ja vastaanottotilaisuus pidettiin 18.9.1956. Vaastaanottotilaisuudessa olivat mukana kauppahallin rakennustoimikunnan jäsenet, jotka olivat; puheenjohtaja, dipl. insinööri Lasse Massala sekä jäsenet, kirjaltaja Lauri Huttunen, kirvesmies Otto Hämäläinen, johtaja Mikko Ojanen, sähkömies Kalle Torvinen, urheiluohjaaja Väinö Ripatti, rakennusmestari Huomolin sekä kaupungininsinööri Pentti Salla. Rakennus todettiin tehdyn urakkasopimuksen mukaisesti.

Valmistunut kauppahalli sisälsi 10 lihamyymälää, kuusi kalamyymälää sekä kuusi vihannes- ja sekatavaramyymälää. Jokaiseen myymälään sisältyi jäähdytyskomero. Näiden lisäksi kauppahallissa oli kahvila, yleinen käymälä, vakaajan huone, toripöytävarasto, vaakahuone autovaakoineen, talonmiehen asunto, pannuhuone ja jäähdytyshuone. Kun tänä päivänä tarkastelee yhä käytössä olevaa kauppahllia, voi vain ihmetellä, miten nuo kaikki mahtuivat pienehköön hallirakennukseen.
Etelä-Saimaa uutisoi kauppahallin valmistumisesta 19.9.1956.

Kauppahallin edustan tori oli tässä vaiheessa vielä osittain päällystämättä. Kauppatori oli tarkoitus saada kokonaan kuntoon seuraavaksi kesäksi. Torilla oli Oksasenkadun reunaan merkitty paikat niille torimyyjille, jotka myivät tuotteensa autosta. Samat paikat toimivat toriajan päätytyttyä pysäköintipaikkoina. Myös hevosrattaista myyjille oli torilla omat paikkansa. Hevospuomit oli kuitenkin sijoitettu sähkölaitoksen takana sijainneelle rakentamattomalle tontille. Näin ollen hevosia ei uudelle kauppatorille enää ollut tarkoitus laskea. Myyntipaikat oli jaoteltu erikseen tekstiili-, vihannes-, tilapäis- ja maalaismyyntipaikoiksi. Tori oli varustettu täydellisillä (sic!) valaistuslaitteilla ja sinne oli varattu telineet 120 polkupyörälle.

Vanha tori satamassa jäi uuden torin valmistuttua nukkumaan "ruususen untaan". Kirjoitukseni lähtötunnelmista löytyy täältä. Suunnitelmissa oli toteuttaa arkkitehtikilpailu Linnoituksen vallien ja keskussairaalan välisen ranta-alueen käytöstä "asianmukaisella ja kaupunkia kaunistavalla tavalla".  Kilpailun toteutumisesta ei ainakaan allekirjoittaneella ole mitään tietoa.

Lappeenrannan kauppahalli helmikuisen pakkaspäivänä 2017


Lähteet: Etelä-Saimaa 7.9.1955 ja 19.9.1956, Savo-Karjala 7.9.1955.

3 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Onko tuo Lappeenrannan kauppahalli vielä olemassa? Tästä on jo vuosikymmeniä kun viimeksi kävin tuolla kauppahallissa. Minusta tuntuu, että tällaisten kauppahallien rakentaminen taitaa olla jo osaksi historiaa koska suuria kauppakeskuksia halutaan vain rakentaa. Sääli, että suunta on tämä. Pienissä kauppahalleissa on tunnelmaa mitä kauppakeskukset eivät tarjoa. https://www.asennustiimi.fi/palvelut/hallin-hankinta/

    VastaaPoista