Eteläkarjalainen maisema

Eteläkarjalainen maisema
Tässä blogissa on sekä kuvia että tarinoita upean Etelä-Karjalan luonnosta, ihmisistä ja kulttuurista. Kuvassa syyskuinen näkymä Saimaan kanavan varrelta.

perjantai 24. helmikuuta 2017

Muistot vain jäljelle jäivät... Lappeenrannan vanha Satamatori in memoriam

Etelä-Saimaa 2.10.1956
Etelä-Saimaa 2.10.1956

Syksyllä 1956 tapahtui Lappeenranna keskustassa näkyvä mullistus. Silloin valmistui "yläkaupunkiin" Lappeenrannan uusi kauppatori ja kauppahalli. Toiminta käynnistyi uudenkarhean asfaltin peittämällä torilla ja uutuuttaan hohtavassa kauppahallissa 1.10.1956. Etelä-Saimaa haastatteli vanhoja, pitkään Satamatorilla kauppaa käyneitä kauppiaita haikealla lähtöhetkellä. Osa torikauppiaista ei siirtynyt enää uudelle torille, vaan pisti "pillit pussiin". Kaipa tämäkin nostalgian täyttämä hetki oli sen verran historiallinen, että sen dokumentointi on tarpeellista. Niinpä leikkasin talteen oheisen pienen lehtijutun, jonka Etelä-Saimaa oli kerännyt lähtötunnelmista Satamatorilla.

Lopullisesti Satamatorin rakennukset poistuivat "ajan rajan tuolle puolelle" seuraavana keväänä. Tarpeettomaksi jäänyt vanha kauppahalli myytiin purettavaksi yhdessä ns. Jaakkolan kirkon ja vaakahuoneen kanssa toukokuussa 1957. Kaupunki sai vanhasta kauppahallista huutokaupassa 24 000 markkaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti