Eteläkarjalainen maisema

Eteläkarjalainen maisema
Tässä blogissa on sekä kuvia että tarinoita upean Etelä-Karjalan luonnosta, ihmisistä ja kulttuurista. Kuvassa toukokuinen näkymä Kuolimolle Savitaipaleella.

perjantai 25. marraskuuta 2016

Amerikan Suomalainen Lehti ja kirjapaino 1879 - 1894




Yksi merkittävä amerikansuomalaisen kulttuurin merkkipaalu saavutettiin kesäkuussa vuonna 1879. Silloin käynnisti Calumetissa, Michiganin Kuparisaarella, toimintansa Amerikan Suomalainen Kirjapaino Osakeyhtiö. Hanke oli ollut suunnitteilla noin kaksi vuotta. Siinä olivat aktiivisina toimijoina David Castrén, Nils Majhannu ja August Nylund. Kirjapainon painama Amerikan Suomalainen Lehti julkaisi näytenumeronsa 13.6.1879 ja alkoi ilmestyä säännöllisesti kerran viikossa 11.7.1879 alkaen. Tämä lehti oli jo neljäs paikallisten suomalaisten lehtihanke. Ensimmäinen oli vuonna 1876 Anders J. Muikun aloittama Amerikan Suomalainen Lehti. Muikun toimittama lehti jäi kuitenkin lyhytikäiseksi. Siitä ilmestyi vain 14 numeroa. Tätä seurasi paikallisten liikemiesten rahoittama ja Muikun vankilasta toimittama Lehtinen. Vuonna 1878 aloitti lehti nimeltä Swen Tuuwa/Sven Tuuva, jota seurasi saman toimittajan Sankarin Maine.  Sekä Swen Tuuwaan, että Sankarin Maineseen oltiin amerikansuomalaisten keskuudessa kuitenkin laajalti tyytymättömiä. Vuonna 1878  yllä mainitut henkilöt aloittivat toimet oman kirjapainon ja sen mukana myös lehden hankkimiseen. Lehden toimittajaksi kutsuttiin Teksasista kyvykkääksi työssään osoittautuva maanmittari Aleksander Leinonen, joka oli kirjoittanut koko vuosikymmenen ajan kuulumisia Amerikasta ensin Oulun Wiikko Sanomia-lehteen ja vuodesta 1876 Keski-Suomi-lehteen. Hankkeessa oli alussa mukana monien paikallisten liikemiesten ohella molempien suomalaistaustaisten seurakuntien edustajia sekä heidän pappinsa, entinen katekeetta Johan Takkinen apostolisluterilaisesta kirkosta sekä pastori A.E. Backman evankelisluterilaisesta kirkosta. Kirjapainoyhtiön perustajajäsenistä ja heidän osakkuuksistaan julkaistiin luettelo lehden näytenumerossa.

Uutinen uuden amerikansuomalaisen lehden perustamisesta oli
ehtinyt sanomalehti Keski-Suomen palstoille jo ennen lehden
näytenumeron ilmestymistä Calumetissa 13.6.1870.
Kuva: Keski-Suomi 11.6.1879
Amerikan Suomalaisen Lehden toinen käynnistyminen onnistui paremmin kuin ensiyritys. Leinosen toimittamana ja lopulta omistamana lehti eli 15 vuotta, joka oli siihen mennessä pisin suomalaisen lehden elinkaari Amerikassa. Näytenumerossa 13.6. 1879 oletettavasti toimittaja Leinonen kokosi artikkelissa Amerikan Suomalaisen kirjapainoyhtiön synty yhteen lehden syntyvaiheet, tarkoituksen ja aikaisempien lehtihankkeiden kohtalot. Sankarin Mainetta julkaistiin vielä edelleen, joten kovassa kilpailutilanteessa lehtien välille syntyi ajoittain kiivaskin sananvaihto. Kirjoitin artikkelin puhtaaksi, koska näen sillä olevan merkitystä Amerikan suomalaisen sanomalehtihistorian kannalta. Näytenumeron mikrofilmikopio on paikoin erittäin heikkolaatuinen, joten minun piti välillä arvata sopivia sanoja tekstin joukkoon. Kirjoitus löytyy TÄMÄN LINKIN takaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti