Eteläkarjalainen maisema

Eteläkarjalainen maisema
Tässä blogissa on sekä kuvia että tarinoita upean Etelä-Karjalan luonnosta, ihmisistä ja kulttuurista. Kuvassa toukokuinen näkymä Kuolimolle Savitaipaleella.

sunnuntai 28. elokuuta 2016

Syyspohjan sotavankileiri Ruokolahdella



Syyspohjan sotavankileirin hautamuistomerkki
Vierailin eilisen (27.8.2016) pyöräilyretken yhteydessä Syyspohjan vankileirin hautausmaan muistomerkillä. Muistomerkki osoittautui erittäin hankalaksi löydettäväksi. Kahdet ensimmäiset paikallisilta saamani ajo-ohjeet kyllä neuvoivat paikan suunnilleen, mutta vaikka pyörin aivan oikealla alueella, en onnistunut ensin sitä löytämään. Vasta metsätietä pitkin saapunut paikallinen mökinomistaja saattoi minut muistomerkille.  Tässä ajo-ohjeet (Imatran suunnasta saapuen), jos joku aikoo käydä paikalla: Käänny Puumalantieltä (tie nro 62) parisataa metriä ennen Utulaan ja Kyläniemeen vievän tien risteystä oikealle, Töntintielle. Aja sitä noin 800 metriä: Vasemmalla on laaja hakkuuaukea. Kun tie kääntyy oikealle ja hakkuualue päättyy, jää hautamuistomerkki ehkä noin sata metriä Töntintieltä vasemmalle sivuun hakkuuaukean reunaan, mutta jo metsän keskelle. Töntintieltä sitä ei käytännössä ainakaan kesäaikaan näe, koska hauta-alue ja muistomerkki ovat notkossa.
Lähikuvaa muistomerkistä

Jatkosodan aikana 1941–1944 suomalaiset joukot saivat kiinni noin 64 000 neuvostosotilasta. Heistä runsaat 19 000 menehtyi sotavankeuden aikana. Määrä on kansainvälisesti vertailtuna melko suuri. Sotavangeille perustettiin kymmeniä leirejä, joista yksi sijaitsi Ruokolahden Syyspohjassa Vehkajärven itärannalla. Siellä oli sopivasti valmiina Salpalinjan rakentajien majoitukseen pystytettyjä parakkeja.  Sotavangit jaettiin eri kategorioihin heidän sotilasarvojensa, etnisten taustojensa mukaan ja poliittisten näkökantojen mukaan. Syyspohjaan sijoitettu vankileiri numero 3 perustettiin 2.7.1941 Huittisissa. Se liitettiin 19.9.1941 Sotavankileiri 6:en ja perustettiin uudelleen 3.11.1941 Ruokolahdella. Ruokolahden Syyspohjasta leiri siirtyi 23. - 28.6.1944 Vaasan lähelle Laihialle, jossa se lakkautettiin 25.11.1944. Kuljetus tapahtui Syyspohjanlahdesta hinaajan vetämillä proomulla Varkauteen ja sieltä edelleen Vaasan lähelle Tuovilaan. Syyspohjan leiri oli poliittisten sotavankien leiri, jonne oli koottu Päämajan valvontaosaston seuloma ideologialtaan kaikkein punaisin vankiaines. Joukossa oli politrukkeja, kommunistipuolueen jäseniä ja nuorisoliittolaisia sekä puna-armeijan upseeristoa. Leirillä oli myös jonkin verran naisvankeja. Leiri koostui neljästä parakista (toisen tiedon mukaan leirillä oli 20 parakkia). Leiri tuli tunnetuksi tiukasta kurista sekä huonosta ravintohuollosta.
Tässä vielä yksi kuvakulma hautamuistomerkille

Syyspohjan leirin kapasiteetiksi oli laskettu 500 vankia, mutta ilmeisesti missään vaiheessa määrä ei noussut niin suureksi. Suurimmillaan leirin vankimäärä oli syyskuun puolivälissä 1941, jolloin leirillä oli 371 vankia. Tällöin leiri toimi vielä Huittisissa. Toukokuun lopulla 1942 leirillä oli 232. Tämän jälkeen vankiluku laski ja oli 18.7.1942 enää 163 vankia. Vankiluvun laskua selittää ainakin osittain vankien menehtyminen. Nimittäin vuonna 1942 sotavangeista menehtyi 91 eli runsas kolmannes. Yhteensä vankileirillä menehtyi 104 sotavankia, joista neljä teloitettiin. Tosin jotkut lähteet mainitsevat paikalle haudattujen  määräksi 92 ja muistomerkkiin heidän yhteismääräksi on lyöty 163. Vangit menehtyivät tauteihin, jotka pääsivät leviämään huonon ravintohuollon takia. Tämän jälkeen vankiluku pysyi runsaassa 200:ssa aina syksyyn 1944, jolloin vankimäärä kohosi yli 300:n. Suomalaiset luovuttivat Syyspohjan vankileiriltä saksalaisille 292 neuvostoliittolaista sotavankia, heidän joukossaan oli juutalaisia sotavankeja. Heidän kohtalonsa oli luovutuksen jälkeen karu. Leirin komentajana toimi koko Syyspohjan kauden ajan luutnantti L. K. Holopainen. Vankimäärään nähden leirillä oli vahva vartiointi. Esimerkiksi 26.5.1942 leirillä oli vankilahenkilökuntaa yhteensä 110 henkilöä, neljä upseeria, kahdeksan aliupseeria, miehistöä 84 henkilöä ja lisäksi 14 lottaa.

Ruokolahtelainen Sulo V. Siitonen on kotiseutulukemistossaan (Ruokolahti. Kotiseutulukemisto VI. 1997) kertonut Syyspohjan vankileiristä  mm. seuraavaa: Leirin vangit oli jaoteltu isovenäläisiin, vahemmistökansallisuuksiin ja suomensukuisiin sotavankeihin.  Heimovangit palvelivat leirillä suutareina ja muissa luottotehtävissä. Vankien joukkoon oli sijoitettuna myös valevankeja, joiden tehtävänä oli seuloa sopivaa vankiainesta mm. vakoilutehtäviin. Leirin huolto oli miltei olematonta. Perusmuonana oli vankien itse keittämä heinäsoppa. Talousupseeri toimitti siihen myös lihaa, lähinnä hevosten teurasjätteitä, myöhemmin myös perunoita. Vangeilla ei ollut peseytymismahdollisuutta ja he olivat alkperäisessä vaatetuksessaan. Saunominen sallittiin vain heimo- ja luottovangeille. Luottovangeilla oli oikeus hankkia lisäravintoa tunkioilta, joilla he innokkaasti tonkivatkin.  Naisvankeja oli Siitosen mukaan parikymmentä. Paikallisten asukkaiden kertoman mukaan kaikki olivat huomattavan kauniita. Heidän siisti pukeutumisensa ja taidokkaat tukkalaiteet herättivät huomiota. Naisten joukossa oli taiteilijoita, mm. oopperalaulajia. Henkilökunnan illanviettotansseissa soitti miesvankiorkesteri, jonka kitara ja balalaikkaesityksiä muisteltiin myöhemmin taiturimaisiksi. Neuvostoliittolaiset koneet pommittivat leiriä vuonna 1943 saamatta kuitenkaan aikaiseksi merkittävää vahinkoa.

Kesäkuun 7. päivänä 1943 onnistui muutaman vangin houkutella joutsenolainen vartijansa sotamies Tuure Edvard Tillaéus hieman sivummalle. He yllättivät tämän äkkirynnäköllä ja tappoivat hänet. Vangit saivat haltuunsa myös Suomi-konepistoolin, ja pakenivat suuntana itä. Alkoi kiivas karkureitten etsintä, josta löytyy Erkki Huhtasen seikkaperäinen selostus täältä:

Sotavankien poistuttua Syyspohjan parakit ottivat tukikohdakseen päämajan kaukopartiomiehet, mutta se on sitten jo eri tarina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti