Eteläkarjalainen maisema

Eteläkarjalainen maisema
Tässä blogissa on sekä kuvia että tarinoita upean Etelä-Karjalan luonnosta, ihmisistä ja kulttuurista. Kuvassa syyskuinen näkymä Saimaan kanavan varrelta.

maanantai 11. huhtikuuta 2016

Matkustajaliikenne Vainikkalan kautta Neuvostoliittoon alkoi 2.1.1953





Tutkiessani Kansan Työ-lehden vuoden 1953 vuosikertaa sattui silmiini yllä oleva otsikko (Kansan Työ 3.1.1953). Tieto oli minulle uusi, sillä luulin matkustajaliikenteen Neuvostoliittoon alkaneen jo melko pian sodan päättymisen jälkeen. Maanteitse tapahtuva matkustajaliikenne käynnistyi vielä vuosia myöhemmin. Ensimmäiset linja-ja henkilöautot ylittivät rajan 1.7.1958 Vaalimaalla.

Lehtiuutinen kertoi matkustaja-, matkatavara- ja kiitotavaraliikenteen osallistuvan Suomessa Helsingin ja Vainikkalan rautatieasemat ja Neuvostoliitossa Viipurin, Leningradin ja Moskovan asemat. Matkustajien kuljetukset tapahtuivat Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liiton rautateiden toisen luokan makuuvaunuissa. Vaunut lähtivät Leningradista kuukauden parillisina päivinä klo 16.45 Moskovan aikaa ja saapuivat perille Helsinkiin seuraavana päivänä klo 7.00. Helsingistä matkustajajuna lähti viikon parittomina päivinä klo 19.55. ja se saapui perille Leningradiin klo 11.45 Moskovan aikaa.

Voi niitä aikoja!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti