Eteläkarjalainen maisema

Eteläkarjalainen maisema
Tässä blogissa on sekä kuvia että tarinoita upean Etelä-Karjalan luonnosta, ihmisistä ja kulttuurista. Kuvassa toukokuinen näkymä Kuolimolle Savitaipaleella.

lauantai 5. joulukuuta 2015

Kuvaus matkalta Ruijan suomalaisten keskuudessa vuonna 1933



En ole viime aikoja juurikaan penkonut uskonnollisuuteen liittyviä aiheita, mutta aika ajoin niitä pullahtaa esiin muita tietoja etsiessäni. Etelä-Savo-lehdessä oli 15.7.1933 artikkeli, jossa vapaakirkollinen lähetti Väinö Välkiö kertoi kokemuksistaan Ruijan-matkalta. Välkiö kuvaa kielellisiä, uskonnollisia ja myös taloudellisia oloja. Elettiinhän tuolloin pulavuosia. Ruijassa uskonnollista elämää sävytti sekä suomalaisten kveenien että saamelaisten keskuudessa vahvasti lestadiolaisuus. Sitä on pidetty voimakkaasti eksklusiivisena uskontona, joka sulkee pois muut kristinuskon haarat. Välkiön haastattelusta muodostuu toisenlainen, sterotypiat kumoava kuva. Tässä otteita hänen haastattelustaan:

Suomalaiskyliä, joissa suomalaisten lisäksi on vain muuan norjalainen, joku opettaja ja kauppias ovat Annijoki, Pykeia, Näätämö, Kallijoki sekä osittain Taana ja Alattio. Näissä on suomen kielen taito parhaiten säilynyt. Vesisaaren kaupungissa on suurin suomalaisasutus eli noin 2000 asukkaasta yli puolet suomalaisia. Vesisaaressa on mm. suomalainen kirjasto, saarnamies Möllerin perustama, ja on sillä varsin huomattava määrä arvokkaita teoksia.

Kirjallisuuteen nähden harrastetaan etupäässä vain hengellistä kirjallisuutta. Laestadiuksen ja Lutherin postillat ovat enin levinneitä. Monin paikoin näkee myös Samuli Paulaharjun kirjaa Ruijan suomalaiset, jonka asiallisuutta kiitellään. Suomalaisia sanomalehtiä leviää nykyisin vain muuan, mutta sen sijaan uskonnollisia, varsinkin laestadiolaisten lehtiä leviää runsaasti.

Väestön uskonnollinen harrastus on erikoisen huomattava. Nimenomaan laestadiolaisuus on levinnyt runsaasti näille seuduille ja heillä on – samoin kuin jossakin määrin kirkollisella sisälähetysseuralla – omia rukoushuoneita. Saarnamiestä tullaan kuulemaan peninkulmienkin päästä. Sain useissa tapauksissa vapaasti käyttää sekä laestadiolaisten rukoushuoneita että kansakoulutaloja hartaustilaisuuksiini, ja yleensä laestadiolaiset suhtautuivat myötämieleisesti järjestämiini kokoustilaisuuksiin.

Norjan Lapin lähetysseura tekee näillä seuduilla huomattavaa valistustyötään. Seuralla, joka äsken täytti 45 vuotta, on useita vanhainkoteja, sairashuoneita ja sairaanhoitajattaria, jotka toimivat lappalaisten keskuudessa.
Pääasiallisesti Tornionjokilaaksosta siirtyneet asukkaat ovat yleensä siistejä, ja vieraanvaraisia. Kun väestö tiesi minun liikkuvan saarnamatkoilla, sain maksutonta avustusta kaikkialla. Mitä kansallisuustietouteen tulee, on käsitys Suomesta heikkoa, joskin suurella mielenkiinnolla ja lämmöllä muistellaan kotimaan oloja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti