Eteläkarjalainen maisema

Eteläkarjalainen maisema
Tässä blogissa on sekä kuvia että tarinoita upean Etelä-Karjalan luonnosta, ihmisistä ja kulttuurista. Kuvassa toukokuinen näkymä Kuolimolle Savitaipaleella.

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Kolme on kovaa päivää vuodessa: kylänluku, veronmaksu ja siantappo

Lappeen Rikkilän kiertokoululaiset opettajansa Helmi Koskimäen kanssa vuonna 1927.
Kuva: Lappeenrannan kaupunginarkisto


Pitäjän- ja kiertokoulut Lappeenrannan seudulla

Koululaitos oli Suomessa aina 1860-luvulle saakka kirkon ylläpitämä. Vuoden 1686 kirkkolaissa määrättiin seurakuntalaisten lukutaito tavoitteeksi, johon seurakunnan tuli pyrkiä. Seurakunnat vastasivat lasten alkeisopetuksesta. Käytännössä opetus tapahtui lukkarin- ja pitäjänkouluissa, kierto- ja rippikoulussa sekä kinkereillä. Opetustyöhän oli palkattu koulumestari, jonka kustannuksiin sekä kaupungin että maaseudun asukkaat osallistuivat. Vuonna 1781 seurakunnalla oli Kourulan kylässä Sunisen tilan maalla vanha ränsistynyt koulutalo, jossa oli pidetty pitäjänkoulua. Koska talo oli huonossa kunnossa ja syrjässä, päätettiin se muuttaa esikaupunkiin kirkkoherran virkatalon maalle. Muuttaminen tapahtui kuitenkin vasta parikymmentä vuotta myöhemmin. Seurakunta osti Paldon esikaupungista entisen lukkari Aron Savanderin talon ja siirsi sen kirkon läheisyydestä ostamalleen kaupunginpalvelija Maroinin tontille. Vuoden 1802 helmikuussa talo oli uudella paikallaan ja käytettävissä koulunpitoon. Taloa käytettiin sitten vuosikymmeniä sekä kouluhuoneena että pitäjäntupana.

Piispantarkastuksissa annetut lausunnot kertovat kansanopetuksen olleen Lappeenrannan seudulla vaaditulla tasolla. Huomattava osa lapsista osasi sujuvasti lukea ja muisti vaaditun Lutherin vähän katekismuksen ulkoa.  Tämä oli tulosta ahkerasta kotiopetuksesta, katekismussaarnoista. pitäjänkouluista ja kinkereistä. Pitäjänkoulussa ja kinkereillä huono-oppisia ja laiskoja oppilaita rangaistiin tukkapöllyillä ja pöydän alla istuttamalla. Kinkerit eli kylänlukuset olivat monille pelottava tapahtuma. Lappeen pitäjässä tunnettiinkin sanonta: Kolme on kovaa päivää vuodessa, kylänluku, veronmaksu ja siantappo.

Katekismussaarnoja pidettiin seitsemänä sunnuntain vuodessa. Seuraavana sunnuntaina seurasi kuulustelu sen lukulahkon (kinkeripiirin) kanssa, joka sinne määrättiin. Koulumestari antoi pitäjänkoulussa opetusta niille, jotka oli kinkereillä havaitun huonolukuisuutensa vuoksi sinne määrätty. Toinen ryhmä olivat ne, joita ei huonon lukutaitonsa takia huolittu rippikouluun. 1800-luvun alkuvuosikymmeninä kouluinnostus oli heikkoa. Syinä olivat opetuksen kaavamaisuus ja pitkät matkat seurakunnan sivukyliltä. Vanhempia rangaistiin lastensa koulun laiminlyömisestä mm. jalkapuulla. Lisäksi lapsia tuotiin pitäjänkouluun väkipakolla viranomaisten toimesta. Nämäkään keinot eivät usein tepsineet.

Uutena keinona opiskelumotivaation parantamiseksi oli Porvoon synodaalikokouksessa vuonna 1801 suositeltu ratkaisu, jossa pitäjänkoulu muutettaisin kiertäväksi. Lappeella tähän ryhdyttiin vuonna 1841. Asia oli esillä pitäjänkokouksissa touko- ja lokakuussa. Jälkimmäisessä kokouksessa päätettiin järjestää muutamia kiertokouluja niihin kyliin, joissa lukutaito oli heikointa. Näitä olivat Alajoen ja Sydänmaan seudut, eli nykyiset Simolan ja Pulsan kylät. Kiertokoulupiirejä oli Lappeella aluksi 13. Kiertokoulu viipyi kaksi – kolme viikkoa kussakin piirissä. Kiertokoulua käymättä eivät huonosti lukevat päässeet rippikouluun, jonka käymättömyys taas esti avioliiton solmimisen. Koulutarkastaja Taavi G. Murto on poiminut kirjaansa Lappeen pitäjän historia II oheisen kuvauksen lappeelaisesta kiertokoulusta 1850-luvulta:

Sinä aamuna, jolloin kiertokoulu kirkonkuulutuksen mukaan piti alkaa. saapui pitäjän kappalainen sitä avaamaan. Mukanaan tuomasta lasten nimikirjasta hän huusi esiin kaikki 12 vuotta vanhemmat lapset, joita sitten tarkasti tutkittiin merkiten kirjaan heidän sekä sisä- että ulkolukutaitonsa. Samalla määrättiin ketkä heistä pääsivät kotiin ja kenen oli jäätävä kouluun. Syyttä pois jääneet ja erittäin huonolukuiset merkittiin sukupuolen mukaan kumpikin erikseen ja näistä saivat toiset  syksyllä, toiset keväällä rippilasten kanssa määräyksen yhtäaikaa saapua kaupungissa pidettävään laiskankouluun. Lupa päästä rippikouluun tai velvollisuus saapua kaupungissa pidettävään laiskankouluun merkittiin lasten lukuseteleihin. Kuulustelut mainituissa tilaisuuksissa teki koulumestari, merkinnät kirjoihin teki kappalainen.

Pitäjänkoulun opettaja sai palkkanaan ns. teinirahat, jotka olivat 13.5 paperi/pankkokopeekkaa talolta. Vuonna 1818 määrättiin myös lappeenrantalaiset maksamaan koulumestarille samansuuruinen palkka. Tällöin saivat talon ja sen palkollisten lapset sekä oppipojat osallistua opetukseen. Kun Lappeenrannan kaupunkiin perustettiin 1840-luvun alussa ala-alkeiskoulu, pyrkivät kaupunkilaiset irtautumaan koulumestarin palkkauksesta siinä kuitenkaan onnistumatta. Koulumestarin pesti oli 1800-luvulla vahvasti Sunisen suvun hallussa. Kun koulumestari Juho Suninen kuoli vuonna 1832, halusivat pitäjän asukkaat seuraajaksi vainajan pojan Antti Sunisen. Antti oli kuitenkin vasta 17-vuotias. Tämän vuoksi virkaa hoiti useita vuosia sijainen, Abraham Jaakonpoika Suninen. Antti Juhopoika Suninen ehti olla koulumestarina vain pari vuotta, kun hän menehtyi vuonna 1842 vain 27-vuotiaana. Seuraavan kuuden vuoden ajan tehtävää hoitivat yhdessä talollisenpoika Martti Reijola ja Antti Sunisen veli Elias Suninen. Vuonna 1848 viimeksimainittu vaati, että hänen tulisi saada koulumestarin tehtävät kokonaan itselleen. Tähän pitäjän asukkaat myös suostuivat. Heti vakinaisen viran saatuaan alkoi Elias Suninen ajaa myös palkansa korottamista. Lappeelaiset eivät olisi tähän suostuneet, mutta valitusten jälkeen Senaatti vahvisti kuvernöörin aikaisemman päätöksen. Koulumestarin palkkaukseen kuuluivat nyt ns. teinirahojen lisäksi kaksi kappaa ruista talolta, 4 kopeekka jokaiselta torppari- ja sahuriperheeltä ja kaksi kopeekkaa jokaiselta itsellisperheeltä. 

Pitkäaikaisen koulumestarin Elias
Sunisen muistokirjoitus.
Lappeenrannan Uutiset 25.2.1890
Pitäjänkoulu muuttui vähitellen kokonaan kiertäväksi kouluksi. Vuonna 1878 se toimi kahdeksassa eri paikassa neljä viikkoa kussakin. Koulumestari Sunisellakin alkoi olla jo ikää, mikä alkoi näkyä lastenopetuksen tason laskuna. Piispa vaatikin pitämässä tarkastuksessa toisen koulumestarin palkkaamista pitäjään. Asiasta kehkeytyi iso riita, sillä koulumestari ei ollut halukas ottamaan apulaista, koska se olisi merkinnyt palkan puolittumista.  Elias Suninen sai tuomiokapitulin toimesta apulaisen vuonna 1881 ja toinen kiertokoulunopettajan virka perustettiin vuoden 1882 alusta. Kolmas kiertokouluopettajaa otettiin Lappeelle vuonna 1889 ja neljäs vuonna 1892. Elias Suninen kuoli vuonna 1890 ja hänen jälkeensä pitkään kiertokoulunopettajina toimivat Pekka Pulli ja Juho Pusa. Sunisen kuoltua siirryttiin Lappeella kiertokouluopettajan palkkauksessa puhtaaseen rahapalkkaan, joka oli 400 markkaa vuodessa. Kun kansakoulujen rakentamisesta maaseutukyliin käytiin ajoittain kiivasta keskustelua, nostivat koulujen vastustajat sen vaihtoehdoksi kiertokoulujen vahvemman tukemisen. Esimerkiksi talollinen Filip Kälviäinen esitti vuoden 1881 piispantarkastuksessa, että kansakoulut lakkautettaisiin ja siihen uhrattavat varat käytettäisiin kiertokoulujen hyväksi. Vielä pidemmälle meni samassa tilaisuudessa Pietari Räipiö Korkea-ahosta. Hänen mielestään koulut olisi hylättävä ja turvauduttava ainoastaan kotiopetukseen: Silläkin opetuksella talonpojan lapsista tulee hyviä kyntäjiä, ja se taito näille kyllä riittäisi. Vuonna 1912 seurakunta jaettiin viiteen kiertokoulupiiriin, jotka olivat: Iitiä, Kaivanto, Alajoki, Lavola ja Haapajärvi. Kiertokoulu toimikin Lappeella pitkään kansakoulun rinnalla. Kun pitäjän alakansakouluverkko saatiin kuntoon, jäivät kiertokoulut alkeisopetuksen antajina tarpeettomiksi. Lappeen viimeisen kiertokoulun toiminta päättyi 1.8.1934. Viimeisenä kiertokoulun opettajana (1922 – 1934) toimi Saimi Tarkiainen.  Naapurikunnista kiertokoulut lakkautettiin seuraavasti: Luumäellä vuonna 1936, Suomenniemellä ja Lemillä vuonna 1938 ja Savitaipaleella 1941.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti