Kansanopetus Lappeenrannassa 150 vuotta. Maija Vohlonen: Oppilaana Lappeenrannan kansakoulussa 1890-luvulla

Lönnrotin koulurakennuksia helmikuussa 2015

Etelä-Saimaa-lehdessä muisteli vuonna 1972 johtaja Maija Vohlonen[1] ensimmäisiä kouluvuosiaan Lappeenrannan kansakoulussa sekä koulun yhteydessä toiminutta kaupungin kirjastoa. Kaksiosainen artikkeli otsikolla Oppilaana Lappeenrannan kansakoulussa 1890-luvulla ilmestyi 21. ja 22. kesäkuuta 1972. Tässä otteita Vohlosen kirjoituksesta:

Siitä oli viime syksynä (1971) kulunut tasan 80 vuotta, kun äitiäni kädestä kiinni pitäen astelin Lappeenrannan kaupungin kansakouluun, nykyisin Elias Lönnrotin nimeä kantavaan, tarjokkaana lastentarhaan eli valmistavan koulun ensimmäiselle luokalle.

Se oli tärkeä päivä pienen ihmislapsen elämässä ja niin se onkin jäänyt muistiin. En ollut täyttänyt vaadittua seitsemää ikävuotta, puuttui pari kuukautta, ja niin minua näytettiin tarkastajalle pastori A. Collanille. Hänen mielestään olin kyllin vahva aloittamaan koulun käynnin. Taisi asiaan kuulua muutakin ”testiä”. Opettaja näyttää luokan mustaa taulua ja kysyi sen väriä. Vastasin: ”Mustaksi tervattu”, ja se kelpasi. Kotona veljeni viisastelivat minun vastauksellani, ja eihän se mikään nerokas tainnut olla, mutta lastentarhalainen olin. Opintie alkoi ja sitä sain kulkea 12 vuotta.

....
Äskettäin kävin lähes 70 vuoden kuluttua ensimmäisen kerran Lönnrotin kansakoulussa. Siellä lapsuusajan mitat, tilat jne pitivät paikkansa: tilava oli tilavaa, valoisa valoisaa. Tietysti siellä oli yhtä ja toista muuttunut, mutta vain hiukan, sanoisin: kaikki oli paikallaan. Oli se pitkä, tilava, päistään vinkkelissä oleva ”korridoori”, ”kolitoori”. Kelpasi sitä astella parhaan ystävänsä käsikoukussa huonon sään sattuessa, kun ei välitunnilla tarvinnut pihalle mennä.

Entinen Lappeenrannan kansakoulu, nykyinen Lönnrotin koulu
helmikuisessa aamuauringossa vuonna 2015.

Rykmentin puoleisessa päässä oli lastentarhan ja valmistava koulun luokka vuorokäytössä, kadun puolella kolmas ja neljäs omissa huoneissaan, käytävän radan puoleisessa päässä olivat viides ja kuudes luokka yhdessä. Eipä tainnut oppilaita paljon olla. Muistelen että kolmannella luokalla olisi meitä ollut noin 30 kaikkiaan.

Maija Vohlonen kouluttautui agronomiksi ja hänestä tuli
lammastalouden asiantuntija, jonka tekemät kirjat ovat
tänäänkin suosittuja lammastalouden harjoittajien parissa.

Käytävästä veivät ovet käsityöluokkiin. Keskellä rakennusta, kadun puolella oli voimistelusali, josta veivät ulos paraatiportaat ja jotka nykyään on poistettu.
....
Aikoinaan juhlasali oli kaupungin suurimpia, juhla- ja konserttisalina käytetty. Siihen aikaan oli sivuseinillä koristepylväät, joiden hyllyköillä oli suurmiestemme kipsipäitä... Joskus koetimme arvuutella, kuka kukin on.
...
Muistelen, että siihen aikaan me oppilaat kuljimme jonossa juhlasaliin rukouksiin, nykyään puhutaan aamuhartaudesta. Muistan selvästi joulu- ja kevätjuhlat, varsinkin joulujuhlat. Korokkeella tai sen vieressä oli suuri kuusi kynttilöineen, tekisi mieli sanoa, että niitä oli sadoittain. Äidit ja kotiväki istuivat sivuseinämillä ja keskilattia oli meille lapsille. Laulettiin ”Joulupuu on rakennettu”, lausuttiin, luettiin, puhuttiin ja leikittiin. Oi sitä leikin hurmaa. Iso piiri pyöri ja lauloi ”Tule lentäen lintu” tai riemullista ”Jänis istui maassa torkkuen, Silloin oltiin kyykkysillään lattialla, kämmenet pystyssä ohimoilla, silmät ummessa. Kun laulettiin ”hyppää pois, hyppää pois”, niin herättiin mukamas ja loikittiin sikin sokin ja oli niin hauskaa. Kevätjuhlat todistuksineen olivat vakavampia.

Käyntini siellä nyt oli pikakäynti. Sen verran kuitenkin totesin, että yhä näen kaiken lapsen silmillä kirjavana, valoisan – kauniina... Vanha Lönnrotin koulu kestää hyvin vertailun. sillä sehän on tosiaan vanha, otettu käyttöön v. 1888. Yhä se on tyylikäs ja käyttökelpoinen, 84 vuoden jälkeenkin opinahjoksi sopiva.

Aloitin siis lastentarhasta eli ensimmäisestä luokasta, joka toisen luokan kanssa muodosti niin sanotun valmistavan koulun. Oppilaita lienee ollut parinkymmenen päälle... Lastentarhan kaksi tuntia olivat iltapäivisin, toisen luokan kolme tuntia aamupäivisin. Taisin osata aakkoset ennestään. Lukukirjan tekijää en saa mieleeni, mutta siinä aloitettiin kirjaimista ja tavuista ja sitten oli suoraa lukua, oli runoja, satuja ym. Muista vieläkin runot: ”Hip hap huu, nyt on huhtikuu” ja ”Pellolla tuolla kauniilla”. Siellä oli kertomus uskollisesta Mustista sekä satu ketusta ja kalastajasta. Siinä oli oikein kuvakin, jossa kettu viskeli kaloja reestä tielle. Kirjoitusta opeteltiin kivitaululle rihvelikynällä.

.....
On kumma, että vaikka kävin vielä kolmannen ja neljännen luokan, eivät muistikuvat ole yhtä hyvin mielessä. Maamme-kirja ja luonnonkirjat tulivat lisää, samoin piplianhistoria. Kertotaulua ja muuta laskemista harjoiteltiin ahkerasti. Kivitaulu ja rihveli vaihdettiin sinikantiseen vihkoon, mustepulloon ja teräskynään. Lauluista muistan hiihtolaulun ”Ylös Suomen pojat nuoret” ja sen aikaiset maakuntalaulut

.....

Kun nyt tulin käyneeksi vanhassa koulussani, niin se ei johtunut siitä, että olisin yksistään halunnut verestää koulumuistojani. Perimmäisenä aiheena oli, että halusin uudestaan muistutella Lappeenrannan silloista kirjastoa, joka oli sijoitettu kansakoulutaloon

.....

Lastentarhaluokan vieressä oli pitkän käytävän vinkkeliosassa suljettu ovi, joka vei kirjastoon. Ovi taisi olla avoinna pari kertaa viikossa jonkun tunnin.

...
Kirjastohuone oli tavallisen luokan kokoinen, ja luokkana se nyt näkyy olevankin. Ovesta vasemmalla seinällä oli pari ovellista mustaa kaappia. Niiden edessä oli pitkä pöytä ikään kuin aitana ja niillä pieniä kirjasia, kirjaluetteloita. Älkää luulko, nykyiset kirjastonkäyttäjät, että olisi päässyt hyllyjä lähellekään kirjoja silmäämään. Ei toki. Kirjat olivat nätisti hyllyillä valkoiset numerolaput selustoissa ja luettelon mukaan niitä pyydettiin ja annettiin. Kirjastoa hoisi vankilan opettaja A[dam] Lindh, hyväntahtoinen ”pappa”, paikallisrunoilija.

.....

Lähellä ovea oli kirjastossa salaperäisen näköinen pienempi kaappi. Lienevätkö sen ovet aina olleet aukikaan. Aikoinaan senkin hyllyt tulivat koulutytöille tutuksi. Oliko se pappa Lindhin puolelta luottamusta, vai muutenko ohja höltyivät, mutta tuli aika, jolloin siihen kaappiin pääsi itse kirjoja selailemaan. Siinä kaapissa oli muutama hyllyllinen vieraskielisiä kirjoja, ruotsalaisia ja saksalaisia, tuskin muita. Joukossa oli historiallisia romaaneja ja käännöksi saksasta ja englannista tosi ihania missiromaaneja. Alimmalla hyllyllä oli saksankielistä runokirjallisuutta. Sieltä luettiin Goethen, Schillerin, Heinen ym. runoja ja näytelmiä. Mistäpä muualtakaan sen aikainen koulutyttö olisi niitä käsiinsä saanut. Niiden kirjojen sanoma on sama vuonna 1972 kuin 1902 niitä lukiessani.

---

[1]  Maija Vohlonen, jonka viralliset etunimet olivat Sievä Maria, syntyi Orimattilasta Lappeenrantaan muuttaneeseen seppä Juho Vohlosen ja hänen Helena-vaimonsa perheeseen. Maija Vohlonen oli yksi seitsemästä Lappeenrannan Yhteiskoulun ensimmäisestä ylioppilaasta vuonna 1903. Juho ja Helena Vohlonen muuttivat Lappeenrannasta myöhemmin Ruokolahdelle, mutta Lappeenranta säilyi heidän lastensa koulukaupunkina. Maija valmistui agronomiksi ensimmäisten Suomessa maatalousalan tutkinnon suorittaneiden naisten joukossa. Hänestä tuli lammasasiantuntija. Maija Vohlosen kirjoittamia lammas-alan kirjoja ovat mm. Lammas, sen jalostus, ruokinta ja hoito (1919), Nykyaikainen lammastalous : opas ja oppikirja Suomen maanviljelijöille ja maatalouskouluille (1927) ja Nykyaikainen lammastalous (1932). Tunnetuin Vohlosen perheen viidestä lahjakkaasta lapsesta on varmasti Tuomas (Tommo) Vohlonen. Tämä monipuolisen ideanikkarin keksinnöistä uraauurtavin oli menetelmä nestetäytteisen marssikompassin valmistamiseksi. Tästä keksinnöstä syntyi vuonna 1936 Suunto Oy