Kansanopetus Lappeenrannassa 150 vuotta. Oppivelvollisuuslaki astuu voimaan ja jatkokoulu käynnistyy

Kaksi Lappeenrannan kaupungin keskeistä koulurakennusta "huokausten sillan" takaa nähtynä vuonna 1910. Vasemmalla yhteiskoulu ja oikealla Lappeenrannan kansakoulu. Kansakoulun tiloissa annettiin myös jatkokoulun teoriaopetusta. Kuva: Lappeenrannan kaupunginarkisto

Yleisen oppivelvollisuuden ja pohjakoulutuksen toteuttaminen jäi 1910-luvulla suurten kansallisten ja kansainvälisten myllerrysten jalkoihin.  Sortovuodet, maailmansota, maamme itsenäistyminen ja sitä seurannut sisällissota viivyttivät uudistuksiin tarvittavan lainsäädännön luomista. Noin puolet kouluikäisistä lapsista jäi vielä kansakoulujen ulkopuolelle ja heidän lisäkseen merkittävä osa keskeytti koulunsa.  Lopulta eduskunta hyväksyi oppivelvollisuuslain 23.11.1920. Lain mukaan jokaisessa koulupiirissä tuli olla nelivuotinen yläkansakoulu, kaksivuotinen alakansakoulu sekä jatkokoulu.

Jatkokoulun oppilaat kokosivat koulun vaiheista oheisen
vihkosen vuonna 1957.

Oppivelvollisuuden toteuttamiseksi annettiin maalaiskunnille siirtymäaikaa 16 vuotta, kaupungeille viisi vuotta. Kuntien oli kahden vuoden kuluessa lähetettävä suunnitelma lain täytäntöönpanosta. Maahamme perustettiinkin runsaasti uusia kansakouluja oppivelvollisuuslain astuttua voimaan, 1920-luvulla keskimäärin 150 koulua vuodessa. Silti oltiin vielä vuonna 1937 tilanteessa, jossa 267 koulupiiriä oli ilman kansakoulua. Peräti 12.6% kouluikäisistä lapsista jäi ilman opetusta. 

Jatkokoulun käytännon tunteja pidettiin noin kymmenen
vuoden ajan ns. pyöreässä saunassa. Oppilaiden kokoaman
vihkosen kuvitusta.

Kun oppivelvollisuuslakia ryhdyttiin toteuttamaan, nousivat kustannukset maalaiskunnissa kohtuuttoman suuriksi. Tilanteen helpottamiseksi säädettiin uusi kansakoulun kustannuslaki vuonna 1926. Kunnan tehtävänä oli edelleen vastata kansakoulujen menoista, mutta se sai aikaisempaa enemmän valtionapua. Kansakouluopetus oli edelleen maksutonta. Kunnan tehtävänä oli hankkia kouluhuoneisto. Omien koulurakennuksien hankkimisessa kunta oli oikeutettu 20 – 40 %:n avustukseen sekä 40 – 60 %:n kuoletuslainaan. Valtio suoritti opettajien rahapalkan ja palkkiot sekä 2/3 koulukaluston, opetusvälineiden, ilmaisten oppikirjojen ja koulutarvikkeiden sekä kouluterveydenhoidon aiheuttamista kuluista. Kaupungeissa oppivelvollisuuslain voimaantulo ei aiheuttanut yhtä raskasta akuuttia kustannuspainetta kuin maalaiskunnissa. Kansakoulujen ylläpitoon kaupungit saivat valtiolta avustusta noin 25 % todellisista menoista. Oppivelvollisuuden aiheuttamaksi menojen lisäykseksi laskettiin pelkästään vuonna 1922 40,3 %. Kansakoulumenot muodostivatkin jo noin 57 % maksetuista veroista. Valtion kansakoulumenot kasvoivat myös räjähdysmäisesti, liki kolminkertaisiksi vuosien 1922 – 1929 välisenä aikana.

Työt käynnissä jatkokoulun maalaustunnilla.
Kuva: Lappeenrannan kaupunginarkisto

Oppilaat työn touhussa.
Kuva: Lappeenrannan kaupungiarkisto

Lappeenrannan kaupungissa ei uusi lainsäädäntö ei tuonut suuria ongelmia. Kaupunki oli muodostanut kokonaisuudessaan yhden koulupiirin, jolta tosin puuttui jatkokoulu. Tosin kansakoulussa oli annettu iltaopetusta jo vuodesta 1892 alkaen. Kansakoulun johtokunta ryhtyi ripeästi toteuttamaan oppivelvollisuuslakia lukuvuoden 1921 - 1922 alusta.  Johtokunta pyrki myös selvittämään oppivelvollisuuden laiminlyöjät. Kukin koulun johtokunnan jäsen sai jonkin kaupunginosan selvitettäväkseen. Tämän ”haravoinnin” tuloksena saatiin muutama oppivelvollisuutta laistanut lapsi koulun penkille. Myöhemmin asetettiin oppivelvollisuuden valvoja, jonka piti vuosittain raportoida johtokunnalle lain toteutumisesta Lappeenrannassa. Sivutoimena tätä tehtävää hoitivat opettajat Viljo Vanhanen ja Eino Julkunen. Paljon näitä kansakoulun laiminlyöneitä ei näytä Lappeenrannassa olleen, sillä oppivelvollisuuden voimaantultua kaupungin kansakoulujen oppilasmäärä ei suinkaan noussut vaan laski joidenkin vuosien ajan.

Oppilaista n. 10 % oli 1920-luvun alussa virkamies- ja liikemiesperheistä, lähes puolet työläsperheistä ja loput pikkuliikkeiden harjoittajien ja palvelualalla toimivien perheistä Kymmenen vuotta myöhemmin työläiskotien lasten osuus oli pudonnut 33 %:in, virkamies- ja liikemies-perheiden noussut 15 %:in ja pikkuliikkeidenharjoittajien ja palvelualalla toimivien noussut 52 %:in. Suomenkielistä koulua kävi myös joitakin ruotsinkielisiä oppilaita. Heidän määränsä vaihteli 3 – 6 välillä. Lisäksi koulussa oli vuosittain 4 – 12 muunkielistä oppilasta, joiden äidinkieltä ei tilastoitu tarkemmin. Suurimmalla osalla heistä lienee äidinkielenä ollut venäjä. Koulutilastot kertovat myös merkittävän osan oppilaista olleen kirjoilla Lappeenrannan ulkopuolella. Lukuvuonna 1930 – 1931 he (33 oppilasta) muodostivat 10 % oppilaskunnasta (331).  Kaupungin koulua varten saama valtionapu laski 1920-luvun taitteessa 10 prosenttiin, mutta vuonna 1922 se palautui aikaisempaan määräänsä eli noin 23—25 prosenttiin koululaitoksen menoista. Ainoa merkittävä suurempi kustannus 1920-luvulla oli vuonna 1924 kansakoulurakennuksessa tehdyt korjaus- ja muutostyöt. 

Jatkokoulun oppilaiden tekemästä vihkosesta löytyy taiteilijan
signeerauskin.

Lappeenrannassa jatkokouluopetus ratkaistiin perustamalla tytöille että pojille omat koulut. Vuosina 1921 — 1925 tytöille annettiin opetusta iltaisin kahtena viikonpäivänä eli maanantaisin ja torstaisin klo 18—20. Ensimmäisenä lukuvuonna 1921 – 1922 iltakoulussa oli vain seitsemän oppilasta. Seuraavana vuonna jatkokoulussa oli jo 13 poikaa ja 16 tyttöä. Tämän jälkeen kiinnostus jatkokouluun kuitenkin hiipui ja oppilasmäärä jäi alle kymmenen. Täydellinen oppivelvollisuuslain mukainen jatkokoulu tytöille aloitti syyslukukaudella 1925. Oppilaita oli koulussa kuitenkin vain kahdeksan. Oppilasmäärä ei 1930-luvulle tullessakaan noussut korkeaksi. Esimerkiksi lukuvuonna 1930 – 1931 jatkokoulussa oli vain 11 oppilasta. Tämä vuosi jäikin tyttöjen päiväjatkokoulun osalta viimeiseksi oppilaiden vähyyden vuoksi. Päivittäin jatkokoulussa opiskeltiin sekä teoriaa että käytäntöä 5 — 6 tuntia. Tyttöjen jatkokoulun lukusuunnitelmassa olivat seuraavat oppiaineet ja tuntimäärät viikossa: uskonto (2), kirjallisuus (2), kirjoitus (1), yhteiskuntaoppi ja kansalaistieto (1), terveysoppi (2), lastenhoito (1), laskento (2), kotitalousoppi (15), käsityöt (4) ja voimistelu (2). Tyttöjen jatko-opetus tähtäsi kodinhoidon ja perheenäidin tehtävien oppimiseen. Opetuskeittiössä valmistettiin tavallisimpia kodeissa tehtyjä ruokia. Ruokatarvikkeet hankittiin aamuisilla ostosmatkoilla kaupungin torille. Käsitöissä opetettiin vaatteiden ompelemista, paikkaamista ja parsimista sekä kudontaa ja virkkaamista.

Vihkosen viimeisillä sivuilla on humoristinen
piirrossarja koulun päiväjärjestyksestä

Myös pojille pidettiin iltajatkokursseja 1920-luvun alussa. Vuonna 1923 Lappeen kunta ja Lappeenrannan kaupunki perustivat yhteisen poikien jatkokoulun. Sen tietopuolinen opetus annettiin Lappeenrannan kansakoulun tiloissa. Työopetus ja harjoitukset järjestettiin Lappeen kunnan puolella sijainneessa ns.  Pyöreän saunan yläkerrassa ja pajarakennuksessa. Tilat vuokrattiin pitkäaikaisella sopimuksella ja kunnostettiin tarkoitukseensa. Opetustiloihin hankittiin tarvittavat metalli- ja puutyöopetuksen koneet ja laitteet. Tietopuolinen opetus oli jatkokoulussa tytöille ja pojille samansisältöinen. Sen sijaan iso ero sukupuolten välillä ilmeni käytännön opetuksessa. Poikia valmennettiin työelämään ja ammattiin, mutta tytöille annettu käytännön opetus valmisti heitä lähinnä perheenäideiksi. Pojille annetun opetuksen sisällöstä kertokoon esimerkkinä jatkokoulun ensimmäisen luokan tuntijako (viikkotuntimäärä suluissa oppiaineen perässä) lukuvuodelta 1934 – 1935: uskonto (2), kirjallisuus (2), laskento ja mittausoppi (4), kirjanpito (1), oikeinkirjoitus (1), ainekirjoitus (1), asioimiskirjoitus (1), piirustus (3,5), työoppi (2), yhteiskuntaoppi (2), voimistelu ja urheilu (1), käsityö (13), eli yhteensä 33,5 viikkotuntia. Jatkokoulussa oli esimerkiksi lukuvuonna 1929 - 1930 Lappeenrannasta 44 ja Lappeelta 47 oppilasta. Lappeenranta ja Lauritsala muodostivat yhteisen koulupiirin poikien jatkokoulua varten vuosina 1932 — 1934. Lukuvuonna 1932 – 1933 koulun 63 oppilaasta oli 20 Lauritsalan kauppalan alueelta. Hallinnollisesti jatkokoulu oli Lappeenrannan kansakoulujen johtokunnan alainen. Sopimuksen mukaan kaupunki vastasi kustannuksista 2/3 ja kauppala osuus oli loput 1/3.