Eteläkarjalainen maisema

Eteläkarjalainen maisema
Tässä blogissa on sekä kuvia että tarinoita upean Etelä-Karjalan luonnosta, ihmisistä ja kulttuurista. Kuvassa toukokuinen näkymä Kuolimolle Savitaipaleella.

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Kansanopetus Lappeenrannassa 150 vuotta. Lappeenrannan suomalaisen yhteiskoulun syntyvaiheet



Marraskuinen näkymä entisen reali- ja porvarikoulun rakennukseen, joka pitää nykyisin sisällään Lappeenrannan lyseon lukion

Aleksanteri II:n hallituskaudella 1860-luvulla puhalsivat maassamme aikaisempaa vapaamielisemmät virtaukset, jotka johtivat moniin uudistuksiin. Valtiopäivätoiminta käynnistyi vuonna 1863, lehdistössä käynnistyi kieli- ja kulttuuripoliittinen keskustelu ja elinkeinoelämän vapautuminen alkoi. Ilmapiiri mahdollisti myös koululaitoksen uudistamisen. Koulutoimi erotettiin kirkon valvonnasta vuonna 1869 ja sille perustettiin oma ylihallitus. Oppikoululaitoksen toiminnan järjestämiseksi säädettiin 8.8.1872 koulujärjestys, jonka mukaan oppikouluja olivat 4- ja 7-luokkaiset lyseot, 2- tai 4-luokkaiset reaalikoulut sekä 4-luokkaiset tyttökoulut. Seurasi kiihkeä väittely uusien oppikoulujen linjavalinnoista. Suomenmieliset kannattivat klassista opetussuunnitelmaa, ruotsinmieliset reaalilinjaista. Lopulta senaatti antoi 23.8.1883 asetuksen, joka sisälsi erinäisiä muutetuita määräyksiä alkeis-oppilaitoksista Suomessa. Varsinaiseksi oppikouluksi määriteltiin 8-luokkainen lyseo, jonka pääasiallisimpana tarkoituksena on tieteellisen sivistyksen perustaminen, jota Yliopistossa enemmän kartutetaan. Lyseoita oli kahta tyyppiä, klassisia lyseoita ja reaalilyseoita. Lyseoiden rinnalle voitiin perustaa 2- tai 4-luokkaisia alkeiskouluja. Niiden tarkoituksena oli vastata lyseoiden alimpia luokkia tai valmistaa oppilaita ammattikouluihin.
Ilmoitus yksityislyseon lukuvuoden alkamisesta.
Lappeenrannan Uutiset 14.8.1885

Lappeenrannassa oli poikien ala-alkeiskoulu lakkautettu 1874 toivossa, että paikkakunnalle saataisiin uuden koulujärjestyksen mukainen suomenkielinen oppikoulu. Siksi täällä myös ripeästi järjestettiin poikien alkeisopetus perustamalla poikakansakoulu samana vuonna. Valtiovallan toimenpiteiden viipyessä kaupungin johtomiehet ryhtyivät omatoimisesti puuhaamaan oppikoulua. Maaliskuussa 1878 pormestari Robert Albert Schogsterin johtama "koulukomitea", johon kuuluivat hänen lisäkseen rovasti Johan Matias Hackzell, kihlakunnantuomari J. S. Holmberg, kruununvouti Johan Holm sekä tohtorit Hjalmar Ilmoni ja Johan Isak Björkstèn, jätti kaupunginvaltuustolle esityksensä oppikoulusta. Valtuustoa pyydettiin anomaan senaatilta 4-luokkaista reaalikoulua tai täydellistä 7-luokkaista poikalyseota sekä perustettavalle koululle luokkakohtaista valtionapua. Lisärahoitukseksi kaupungin Anniskeluyhtiö lupasi vuosittain 7000 markkaa. Kaupungilta toivottiin 1500 markan vuotuisavustusta ja kouluhuoneistoa lämpöineen sekä vahtimestarin palkkaamista. Valtuusto hyväksyikin ehdotuksen kokouksessaan 8.3.1878. Samoihin aikoihin kaupunkiin puuhattiin myös ”ylempää tyttökoulua”. Joukko Lappeenrannan ja Lappeen asukkaita anoi vuonna 1877 kaupunginvaltuustolta sen perustamista. Valtuusto lähettikin opettaja Juho Pelkosen ja kapteeni L.F. Cederhvarfin kaupungin edustajina Viipurin suomalaisen kirjallisuuden seuran kokoukseen anomaan Wilken testamenttivarojen käyttämistä kyseiseen tarkoitukseen. Tavoitteena oli Wilken koulun muuttaminen tyttökouluksi ja sen siirtäminen Lappeenrantaan. He eivät kuitenkaan onnistuneen yrityksessään. Kokouksen kielteisen päätöksen syynä kerrottiin olleen haluttomuus siirtää suomenkielistä koulua pois Viipurista.

Ilmoitus alkeiskoulun lukuvuoden alkamisesta:
Lappeenrannan Uutiset 27.8.1886
Senaatti suostui yksityisen suomenkielisen neliluokkaisen poikalyseon perustamiseen. Koulun toiminnan oli määrä alkaa yhdellä luokalla syyskuun alussa 1879. Ensimmäiseksi opettajaksi valittiin kahdesta hakijasta maisteri Paavo Salonius. Palkkaa hän sai vuodessa 3000 markkaa ja lisäksi 500 markkaa vuokrarahaa. Oppikoulu sijoitettiin Raatihuoneenkadun varrella olevaan rouva Elise Fontellin taloon, joka myöhemmin ostettiin valtiolle keisarintaloksi. Koulun aloittaessa 2.9. siihen ilmoittautui 15 oppilasta. Heistä kymmenen oli Lappeenrannasta, kaksi Lappeelta ja Joutsenosta ja yksi Taipalsaarelta sekä Lemiltä. Lukukauden kuluessa kouluun tuli vielä neljä oppilasta lisää. Oppilaiden vuosimaksuksi oli asetettu 40 markkaa. Koulun oppilasmäärä oli toisena kouluvuonna 22, kolmantena 28, neljäntenä 43 ja viidentenä jo 60. Koulun ensimmäiseen johtokuntaan valittiin J.S.Holmberg, kehruuhuoneenjohtaja Oskar Leistén, tuomari A.E. Adler. Kouluun palkattiin toinen opettaja toisena lukuvuonna ja kolmas opettaja vuonna 1882. Koulun rehtorina toimi matematiikan ja luonnonhistorian opettaja Gustaf Adolf Wangel vuosina 1881-1887. Maisteri Salonius erosi koulusta vuonna 1883 ja hänen tilalleen valittiin maisteri F.O. Manninen. Syksyllä 1884 opettajaksi tuli maisteri Carl Gustaf Swahn, jolla tuli olemaan merkittävä rooli opettajan työn ohella sanomalehtimiehenä ja kunnallisena sekä valtiollisena vaikuttajana. Kun koulu oli muuttumassa vuonna 1883 neliluokkaiseksi, anoi kaupunki valtionapua 1500 markkaa luokkaa kohden. Lisäksi kaupungin ja sen anniskeluyhtiön antamien avustussummien määräksi arvioitiin 8000 markkaa. Koululle hankittiin lisävaroja mm. iltamilla, joilla olikin hyvä menestys kaupunkilaisten keskuudessa. Valtionapuanomuksessa koululla oli kuitenkin huono onni ja kaupunki joutui yksin jatkamaan koulun kustantamista. Osa kaupungin ja sen anniskeluyhtiön johdosta katsoi, ettei koulu voi toimia ilman valtiovallan tukea. Keväällä 1886 käytiin vilkasta keskustelua koulun kohtalosta. Koulun johtokunnan puheenjohtajan rovasti Nordströmin sekä 23 kaupunkilaisen vetoomukset käänsivät vielä päättäjien mielipiteet ja koulu sai vuoden lisäaikaa. Myös lehtien palstoilla velloi keskustelu koulun kohtalosta vilkkaana. Niissä väitettiin ilmeisen tarkoitushakuisesti koulun kustannukset oppilasta kohden huomattavasti todellisia suuremmiksi. Yksityislyseon toiminta lopetettiin keväällä 1887, jolloin toiminnassa oli varojen puutteen vuoksi enää III luokka, ja kaikki neljä oppilasta saivat päästötodistuksen.

Uutinen opettaja Kalle Oittisen koulurakennussuunnitelmista
Lappeenrannan Uutiset 27.11.1885
Uudessa senaatin antamassa asetuksessa vuodelta 1883 luvattiin, että Lappeenrantaan perustetaan 2-luokkainen valtion alkeiskoulu 1884. Kaupunginvaltuusto tahtoi aloittaa koulun toiminnan heti molemmilla luokilla, mutta siihen viranomaiset eivät suostuneet. Valtion ylläpitämän koulun ensimmäinen luokka aloitti siis vuonna 1884. Koulun opettajaksi valittiin maisteri K.R. Weijola, joka vuonna 1885 määrättiin koulun rehtoriksi. Ensimmäisellä luokalla pojille annettiin opetusta uskonnossa, suomen ja ruotsin kielessä, maantiedossa, historiassa ja matematiikassa sekä harjoitettiin kaunokirjoitusta, laulua ja voimistelua. Toisella luokalla tulivat edellisten oppiaineiden lisäksi kasvi- ja eläinoppi sekä vieraina kielinä venäjä ja saksa. Lappeenrantalaiset eivät olleet tyytyväisiä alkeiskouluunsa, jota pidettiin liian pintapuolisena oppilaitoksena, joka ei ollut varsinainen oppikoulu eikä kansakoulukaan. Koulusta puuttui kokonaan tärkeäksi nähty latinan opetus, joka sai useat oppilaat siirtymään ensimmäisen kouluvuoden jälkeen jatkamaan opintojaan esimerkiksi Viipuriin. Lisäksi koulu ”on ollut pakoitettu ottamaan sisään niin huonosti valmistetuita oppilaita”. Niinpä ensimmäisenä kaksivuotisen koulun läpäisi keväällä 1886 vain kolme oppilasta. Oppilasmääräkään ei kohonnut suureksi yksityislyseon lakkauttamisesta huolimatta. Lukuvuonna 1886 - 1887 oppilaita oli 18, joista 12 ensimmäisellä ja kuusi toisella luokalla. Seuraavana vuonna oppilaita oli yksi vähemmän, kymmenen oppilasta ensimmäisellä ja seitsemän toisella luokalla. Lukuvuonna 1889 – 1890 oppilaita oli enää 13. Vuonna 1886 valtio vuokrasi opettaja Kalle Oittisen rakennuttaman koulutalon, jossa opiskelivat aluksi sekä yksityislyseon että alkeiskoulun pojat ja myöhemmin 1890-luvulla Reaali- ja porvarikoulun oppilaat. Talo sijaitsi Kutojan- ja Kyllikinkadun kulmatontilla. Viimeisenä lukuvuonna 1891 – 1892 koulussa oli enää kymmenen oppilasta. Näistä pääosa siirtyikin jatkamaan seuraavana vuonna aloittaneessa porvarikoulussa. Alkeiskoulu jäi lopulta lyhyeksi välivaiheeksi yksityislyseon ja porvarikoulun välissä. 

Opettaja Kalle Oittisen rakennuttama koulutalo, jossa opiskelivat noin
kymmenkunta vuotta aluksi sekä yksityislyseon että alkeiskoulun pojat
ja myöhemmin 1890-luvulla Reaali- ja porvarikoulun oppilaat.
Kuva: Lappeenrannana kaupunginarkisto
Oppikoulukysymys oli jatkuvasti kaupunkilaisten pohdittavana 1880-luvun viimeisinä vuosina. Lappeenrannan Uutiset aloitti vuoden 1885 lopulla keskustelun tyttöjen saamisesta mukaan vähäisestä oppilasmäärästä kärsivään yksityislyseoon. Kun Senaatti oli myöntänyt Maarianhaminan alkeiskoululle luvan ottaa kouluun myös tyttöoppilaita, nosti Lappeenrannan Uutiset artikkelillaan 2.11.1886 jälleen esille tyttöoppilaiden mukaan saamisen sekä alkeiskouluun että yksityislukioon. Helmikuun 5. päivä 1887 pidettiin kokous, jossa pohdittiin tyttöjen pääsyä alkeiskouluun. Näin saataisiin luokkien oppilasmäärä suuremmaksi. Kokouksessa ilmeni syvä epäluulo kaupunginvaltuustoa kohtaan. Epäiltiin, että asiasta ei tulisi mitään, jos valtuusmiehet, jotka ovat osoittaneet erinomaisen kyvyn kouluasioiden hävittämisessä, saisivat asian käsiinsä. Asia otettiin kuitenkin myös valtuuston käsittelyyn, joka teki samana vuonna senaatille samansuuntaisen anomuksen ja pyysi lisäksi koulun laajentamista kahdella luokalla. Senaatin vastaus viipyi koulun aktiivisten puuhaajien mielestä luvattoman kauan ja se saatiin vasta 15.5.1889.  Siinä ehdotettiin ns. uusmallisen porvarikoulun perustamista alkeiskoulun tilalle. Päätöksessä edellytettiin, että kouluylihallitus kysyy valtuuston mielipidettä koulun muuttamisesta neliluokkaiseksi. Paikallinen sanomalehti Lappeenrannan Uutiset liputti voimakkaasti ehdotuksen hyväksymisen puolesta. Asiaa valmisteli syksyn 1889 aikana parikin toimikuntaa, johon kuuluivat rehtori Weijola, maisteri Gustaf Magnus Cederhvarf, insinööri W. Grönlund, tehtailija Matti Rynén, vankilajohtaja Gustaf Adolf Wahlström ja kamreeri H. Studd. Toimikunta puolsi neliluokkaista yhteiskoulua, missä opetettaisiin ruotsia, saksaa, venäjää, kirjanpitoa ja käsitöitä. Käsitöissä ja voimistelussa tyttöjä ja poikia opetettaisiin erikseen. Porvarikoulun pohjakouluksi esitettiin kansakoulua. Osa kaupungin johtomiehistä vastusti voimakkaasti koulun perustamista. Lappeenrannan Uutiset kuvasi vastustajien perusteluja seuraavasti:

”Syy, miksi koulua vastustettiin [oli] selvä vaikka se tosin oli kiedottu viattomuuden säästäväisellä hunnulla, Sen voisi lyhyesti tulkita neljätuntisesta keskustelusta seuraavalla tavalla, Porvareille ja talonpojille ei muuta koulua ole tarvis kuin kansakoulu. Siitä menkööt he suutariksi ja räätäliksi, sepiksi ja korsteenin puhastajiksi, muuta oppia he eivät tarvitse”.

Uutinen neliluokkaisen porvarikoulun perustamisesta
Lappeenrantaan. Lappeenrannan Uutiset 25.6.1892
Kaupunginvaltuusto päätti lopulta kiivaassa nelituntisessa kokouksessaan 3.12.1889, "että sellainen 4-luokkainen koulu kaupungissa on tarpeen, sitä varten myös uhrata korkeintaan 1500 markkaa vuodessa kahdeksana vuonna, vaan pyytää valtiolta yhtä pitkäksi ajaksi kannatusta 3000 mk luokkaa kohti eli yhteensä 12000 mk vuodessa ja tarpeellinen kalusto ilmaiseksi". Senaatti teki 22. kesäkuuta 1892 päätöksen Lappeenrannan alkeiskoulun muuttamisesta Reaali- ja porvarikouluksi, jolle taattiin valtionapu kymmeneksi vuodeksi. Valtuusto valitsi elokuun 22. päivänä 1892 "kuusi miehisen valiokunnan koulun alkuunpanemista järjestämään ja kaupungin puolesta ryhtymään sellaisiin toimenpiteisiin tässä suhteessa kuin asianhaarat voivat aihetta antaa. Tämän komitean puheenjohtajaksi valittiin Maisteri C.G. Swan ja jäseniksi M. Rynen, J. Pelkonen, K.R. Weijola, K. Oittinen ja J.L. Bruun". Kolmessa päivässä suoritettiin tärkeimmät ratkaisut, jotka valtuusto siunasi kokouksessaan 25.8.1892. Uusi koulu aloitti toimintansa 9.9.1892.  Opettajiksi palkattiin alkeiskoulun opettajat K.R. Weijola rehtoriksi ja C.G. Swan kollegaksi (lehtori). Tyttöjen voimistelua, käsitöitä ja saksaa opetti neiti Elli Swan, poikien voimistelun opettamisesta vastasi kansakoulunopettaja Juho Markkula ja laulunopetuksesta kansakoulunopettaja Anni Nevalainen. Vahtimestariksi valittiin 11 hakijasta matami Härkönen. Koulun oppilaat maksoivat sisäänkirjoitusrahaa 10 ja lukukausimaksua 20 markkaa. Vähävaraisten perheiden lapset saivat maksuista vapautuksen. Oppilaita kouluun ilmoittautui odotettua enemmän, yhteensä 35. Heistä 22 (13 poikaa ja 9 tyttöä) aloitti ensimmäisen ja 13 oppilasta (8 poikaa ja 5 tyttöä) toisen luokan.

Porvarikouluun ilmoittautui syksyllä 1892 yhteensä
35 oppilasta. Lappeenrannan Uutiset 3.9.1892
Lappeenrannan Reaali- ja porvarikoulu jakoi ensimmäiset päästötodistukset oppilaille keväällä 1896.  Jo koulun alkuvaiheessa havaittiin, ettei koulun pääsyvaatimuksena voinut vielä olla kansakoulun oppimäärän suorittaminen. Koska kansakoulun käyminen oli vielä seudulla vähäistä, otettiin oppilaita ensimmäiselle luokalle entisen alkeiskoulun pääsyvaatimusten perusteella. Kaupunginvaltuusto anoi 4.4.1893 kouluun viidettä luokkaa ja sille valtionapua. Senaatilta lupa saatiin ja 3000 markan vuotuinen avustus syyskuussa 1893. Tavoitteena oli kehittää koulu vastaamaan reaalilyseoiden keskikoulua, jonka lukusuunnitelmassa oppikurssit päättyivät viidenteen luokkaan. Lappeenrannan kaupunginvaltuuston esityksen uudeksi ohjesäännöksi senaatti hyväksyi 29. elokuuta 1894. Näin Reaali- ja porvarikoulusta tuli 5-luokkainen, päästötodistuksia jakava oppikoulu. Samalla tutkinnon suorittaneille nuorille avautuivat jatko-opiskelu-mahdollisuudet ylioppilastutkinnon suorittamiseksi. Tuossa vaiheessa lähin jatko-oppilaitos oli Viipurin suomalainen reaalilyseo. 
Ilmoitus reaali- ja porvarikoulun
urakkahuutokaupasta.
Lappeenrannan Uutiset 5.6.1895


Kaupunginvaltuusto käsitteli oman koulutalon hankkimista uudelle koululle jo vuonna 1894. Silloisen koulutalon uusi omistaja kauppias Christian Haikala oli valmis laajentamaan taloa ehdolla, että koulutilat vuokrataan kymmeneksi vuodeksi 2500 markan vuosivuokralla. Valtuusto päätti kuitenkin 1.4.1895, että kaupunki rakentaa koululle kaksikerroksisen kivitalon viidennen kaupunginosan tontille numero kaksi. Rakennuspiirustukset teki rehtori Weijolan lanko, kuuluisa arkkitehti Onni Törnqvist (myöh. Tarjanne, 1864 – 1946). Pyydetyt urakkatarjoukset ylittivät kustannusarvion (60 000 markkaa) reilusti. Lainaa koulua varten otettiin 100 000 markkaa. Kesäkuussa 1895 urakkatyö oli annettu viipurilaiselle rakennusmestari L. Kronholmille. Koulun piti valmistua jo vuoden 1896 syksyyn mennessä, mutta sen vastaanottotarkastus tapahtui vasta 29.7.1897.  Koulun vihkiäisiä vietettiin 19.9.1897. Jo ennen uuden koulutalon valmistumista valmistuivat porvarikoulun ensimmäiset oppilaat. Viidennen luokan päästötodistuksen saivat keväällä 1896 Maria Backman, Ihanelma Swan, Rauha Oittinen, A.E. Marttinen, Pekka Haikala, Arvid Uljas ja Väinö Bruun. 

Koulun oppilasmäärä oli koko ajan voimakkaassa kasvussa, mutta vain harva lappeenrantalaisnuori sai mahdollisuuden jatko-opintoihin toisella paikkakunnalla. Tämän epäkohdan poistamiseksi ryhdyttiin toimiin koulun laajentamiseksi yliopistoon johtavaksi oppilaitokseksi. Koulun lukusuunnitelma vastasi reaalilyseoiden ja yksityiskoulujen vastaavien luokkien oppimääriä, mutta koulun nimi poikkesi niistä. Senaatti vahvisti johtokunnan anomuksen nimen muutoksesta 8.11.1899. Näin Lappeenrannan reaali- ja porvarikoulusta tuli uudessa ohjesäännössä Lappeenrannan yhteiskoulu. Vuoden 1900 huhtikuussa koulun johtokunta esitti kaupunginvaltuustolle 5-luokkaisen yhteiskoulun laajentamista 8-luokkaiseksi, yliopistoon johtavaksi oppikouluksi. Ehdotuksen perusteluissa johtokunta totesi:

"Vaatimukset tietopuolisen sivistyksen suhteen ovat siinä määrin yhteiskunnassa kasvaneet, että tällaisesta oppilaitoksesta päästötodistuksella varustetun oppilaan on peräti vaikea löytää itselleen toiminta-alaa, jatkamatta opintojaan joko täysiluokkaisessa reaalilyseossa tai jossain ammattikoulussa. Tämä ei kuitenkaan ole mahdollista useammalle, tämän koulun köyhästä kodista lähteneelle oppilaalle, ja niissäkin, joilla on varoja ja tilaisuutta, vaikuttaa siirtyminen oppilaitoksesta toiseen haitallisesti opintojen tasaiseen ja yksijaksoiseen edistymiseen".

Lappeenranna Reaali- ja porvarikoulun julkisivu valmistuomen jälkeen:
Rakennus oli tuolloin siis vielä kaksikerroksinen.
Kuva: Lappeenrannan kaupunginarkisto
Syyslukukauden alussa vuonna 1900 otettiin jo oppilaat kuudennelle luokalle, vaikka senaatilta saatiin virallinen lupa vasta 12.9.1900.  Seuraava huolenaihe lappeenrantalaisilla oli valtionavun saaminen laajentuvalle oppikoululleen. Kaupungin taloudellinen panostus koulun hyväksi oli merkittävä. Esimerkiksi vuonna 1906 koulun menoarvio oli 42 000 markkaa, josta valtionapua oli 20 000 markkaa. Kaupungin osuutta voidaan pitää jopa kohtuuttomana, kun vertaa sitä koko Lappeenrannan taksoitukseen, joka oli yhteensä vain 46 000 markkaa. Kouluhallitus myönsi joulukuussa 1902 yhteiskoululle luvan "päästää täydellisen oppimäärän suorittaneet oppilaansa Keisarilliseen Aleksanterin Yliopistoon". Ensimmäisiin ylioppilaskirjoituksiin osallistui keväällä 1903 Lappeenrannan yhteiskoulun kahdeksan kokelasta. Heistä kaksi hylättiin, mutta toinen heistä suoritti tutkinnon seuraavana syksynä. Parhaiten kokelaista menestyi Ida Maria Kotilainen. Hän sai päästötodistukseensa kiitettävät arvosanat. Muut ylioppilaat olivat A.W. Bruun, U.W. Bruun, W.Rynén, Aleksandra Torvinen ja Sievä Wohlonen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti