Eteläkarjalainen maisema

Eteläkarjalainen maisema
Tässä blogissa on sekä kuvia että tarinoita upean Etelä-Karjalan luonnosta, ihmisistä ja kulttuurista. Kuvassa syyskuinen näkymä Saimaan kanavan varrelta.

lauantai 4. huhtikuuta 2015

Ratsuväen muistomerkki vanhan kirkonmäen valleille (Etelä-Saimaa 5.7.1962)

Suomen ratsuväen muistomerkki kuvattuna helmikuussa 2015

Kirjoitin 17.2.2015 postauksen Nikolainvalleilla, Lönnrothin koulua vastapäätä seisovasta Suomen ratsuväen muistomerkistä. Muistomerkin pystyttäminen oli täydessä vauhdissa kesällä 1962 ja hankkeesta uutisoitiin näyttävästi Etelä-Saimaassa. Tässä artikkeli heinäkuulta kyseiseltä vuodelta:



Ratsuväen muistomerkki vanhan kirkonmäen valleille


Wäinö Aaltosen monumentti Ylämaan plagiolaatista.

Ratsuväen muistomerkki, jonka veistää Wäinö Aaltonen, tullaan pystyttämään historialliselle kirkonmäen valleille. Monumentin materiaalina käytetään Ylämaan vihreätä plagiolaattia ja sen pohjakuva symbolisoi suomalais-ruotsalaisten joukkojen oikean siiven ratsuväen ryhmitystä Breitenfeldin taistelussa 7.9. vuonna 1631.

Muistomerkki, josta jalustoineen tulee yli kolme metriä korkea, muodostuu kiilamaisesta keskusmonumentista ja molemmille sivuille sijoitetuista kunniamuureista. Keskusmonumenttiin veistetään ratsureliefi etupuolelle ja takasivulle kaiverretaan kaikkien niiden suomalaisten ratsujoukkojen nimet, jotka esiintyvät historiassa vuodesta 1617 alkaen.

Ylämaan vihreä plagiolaatti muistuttaa graniittia ja muuttuu hiottaessa sammaleen vihreäksi. Ratsuväen muistomerkki on ensimmäinen veistos, joka valmistetaan tästä materiaalista.

Kirkonmäen vallit on paras mahdollinen paikka monumentille. Paikka sijaitsee lähellä varuskuntaa ja joka päivä kulkee sen ohi niin vanha kuin nuorikin rakuuna ja näkee muistomerkin, joka voimakkaalla symboliikallaan palvelee siinä koko maan puolustusajatusta. Sotaväen kannalta vanha ratsuväki muodostaa kunniakkaan lehden armeijan historiassa ja on tärkeää, että tälle historiaan siirretylle ryhmälle luodaan monumentti, joka symboliikallaan antaa kuvan kaikesta menneestä, joka liittyy suomalaiseen ratsuväkeen. Mutta tästä muistomerkistä ei tule ainoastaan ratsuväen muistomerkki, vaan koko suomalaisen armeijan, jonka johtotähtenä on kautta miespolvien ollut:  usko, vapaus, kunnia ja isänmaa. Muistomerkin luonnos on hyväksytty ja hanketta päästään toteuttamaan heti, kun tarvittavat varat on saatu kokoon. Innostus muistomerkin pystyttämisestä Lappeenrantaan on suuri, saahan kaupunki tervetulleen lisän verraten vähälukuisten taideteostensa joukkoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti