Eteläkarjalainen maisema

Eteläkarjalainen maisema
Tässä blogissa on sekä kuvia että tarinoita upean Etelä-Karjalan luonnosta, ihmisistä ja kulttuurista. Kuvassa syyskuinen näkymä Saimaan kanavan varrelta.

lauantai 21. helmikuuta 2015

Tuoreet oksat viinipuussa


Lestadiolaisuuteen ja ennen kaikkea sen suurimpaan haaraan, vanhoillislestadiolaisuuteen liittyvät kysymykset ovat olleet viime vuosina jatkuvasti julkisen huomion kohteen. Erityisesti sosiaalinen media on mahdollistanut ennennäkemättömän keskustelukulttuurin syntymisen liikkeen ympärille. Uusi tilanne on haastanut liikkeen perinteiset toimintamallit. Lestadiolaisuuden keskuudessa ilmenneet seksuaalirikokset ja hengellinen väkivalta ovat saaneet monet tunnekuohun valtaan. Parin viime vuoden aikana on julkaistu useita uusia tutkimuksia lestadiolaisuudesta, mikä on myös osaltaan antanut tälle leimallisesti pohjoisen Suomen herätysliikkeelle (pääosin kielteistä) näkyvyyttä. Toisaalta on vanhoillislestadiolaisuuden johto omilla toimillaan vain vahvistanut negatiivista julkisuuskuvaa.

Keväällä 2013 ilmestyi Kirjapajan kustantamana allekirjoittaneen ja Meri-Anna Hintsalan toimittamana kirja Tuoreet oksat viinipuussa. Yhtenä tavoitteena kirjassa oli avata sitä lukkiutunutta, mustavalkoista ja vastakkainasetteluun perustuvaa keskustelukulttuuria, joka herätysliikkeen sisällä vallitsi. Halusimme havainnollistaa, että liikkeen sisältä löytyvät kaikki värisävyt. Osa noista sävyistä on vain kätkössä tai unohdettuna (tahallisesti?) historian hämärässä. Kaksi vuotta on lyhyt aika arvioida sitä, onnistuttiinko tuossa päämäärässä edes hitusen vertaa. Liikkeen sisältä tulevat viestit kertovat jatkuvasti kuitenkin siitä, että tässä tehtävässä tulee sarkaa riittämään. Se päivä, jolloin liikkeen sisällä vallitsee avoin, erilaisia näkökohtia ja yksilöitä kunnioittava keskusteluilmapiiri, on vielä monen auringonnousun päässä.

Kirjasta löytyy arvostelut täältä ja täältä. Kun itse selailen toimittamaani kirjaa nyt uudestaan, huomaan sen edelleen olevan erittäin ajankohtainen. Kustantaja tarjosi minulle vielä varastossa olevia kappaleita edulliseen hintaan. Varasin niitä joitakin. Mikäli arvoisa blogin lukija olet kiinnostunut, ota yhteyttä.

Lopuksi vielä pätkä kirjan esittelytekstistä

Teos Tuoreet oksat viinipuussa pureutuu niin Suomen suurimman herätysliikkeen perustaviin kysymyksiin kuin aiemmin vaiettuihin teemoihin. Kirjoittajat avaavat sitä, kuka voi toimia liikkeessä puhujana, oppia seurakunnan rajoista, raamattukäsitystä, suhdetta yhteiskuntaan ja etiikkaa. Kirja valottaa liikkeen suhdetta paljon puhuttuun ehkäisykieltoon ja vaiettuun homoseksuaalisuuteen.
Liike haluaa säilyä yhtenäisenä ja ylläpitää käsitystä muuttumattomuudesta, mutta mitä muhii muuttumattomuuden alla?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti