Eteläkarjalainen maisema

Eteläkarjalainen maisema
Tässä blogissa on sekä kuvia että tarinoita upean Etelä-Karjalan luonnosta, ihmisistä ja kulttuurista. Kuvassa syyskuinen näkymä Saimaan kanavan varrelta.

lauantai 1. marraskuuta 2014

Woodspur, Michigan - Amerikansuomalaisuus poistuu historian hämärään?

Woodspurin evankelisluterilainen kirkko kuvattuna vuosikymmeniä sitten.
Yhdysvalloissa runsaat 600 000 asukasta ilmoittaa etniseksi taustakseen suomalaisuuden. Tuon määrän avulla luulisi myös suomen kielen sekä suomalaisten instituutioiden säilyvän. Näin ei kuitenkaan ole. Valtakulttuurin paine on kuitenkin kova, niin kuin kaikkialla muuallakin. Suomen kieltä osaavien määrä vähenee kiivaaseen tahtiin, samoin suomalaisten aikoinaan luomat instituutiot. Vaikka monet "suomalaisalueiden" asukkaat tiedostavat juurensa, se näkyy useimmilla vain t-paitojen ja lippisten teksteissä.


Woodspurin evankelisluterilaisen kirkon sisäänkäynti kesäkuussa 2010

Yhä useammat suomalaisten suurella vaivalla pystyttämät rakennukset rappeutuvat ja alkavat vähitellen antaa periksi luontoäidille. Kesällä 2010 kiertelin Ylä-Michiganissa sekä arkistoja penkomassa että lomailemassa. Yhtenä pysähdyspaikkana oli Woodspur, joka sijaitsee vahvasti suomalaisella maaseudulla ja maanviljelysalueella Ontonagonin kauntissa, Rocklandin ja Ontonagonin välissä. Monet alueen suomalaisfarmarit kävivät töissä White Pinen kuparikaivoksella. Suomalaisten rakentamasta evankelisluterilaisesta kirkosta ottamani kuvat kertovat, että luontoäiti on vienyt voiton. Vielä vuonna 1967 kirjoitti Armas K. Holmio kirjassaan Michiganin suomalaisten historia: Suomalaisilla on siellä (Woodspurissa) oma pieni viehättävä kirkkonsa.
Tähän teemaan liittyviä uusia postauksia on luvassa lisää.

Woodspurin evankelisluterilainen kirkko on jäämässä lehtimetsän valtaamaksi

Woodspurin evankelisluterilaisen kirkon sisätilat kesäkuussa 2010

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti